Epä-älyllistä keskustelua? Eduskuntavaalit 2015 ja talouspoliittinen keskustelu

Hallitustunnustelija, Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kysyi eduskuntapuolueille esittämissään kysymyksissä, yhtyvätkö puolueet valtiovarainministeriön näkemykseen sopeutustarpeesta ja sitoutuvatko puolueet toteuttamaan sen mukaisia sopeutustoimia. Valtiovarainministeriön virkahenkilöstön puheenvuoro tulevan hallituksen talouspoliittisista reunaehdoista julkaistiin joulukuun alkupuolella. Puheenvuoro esitti kuuden miljardin euron sopeutusta julkiseen talouteen seuraavalla vaalikaudella ja kolmen miljardin euron sopeutusta sitä seuraavalla vaalikaudella. Lisäksi VM julkaisi maaliskuussa listan mahdollisista sopeutuskeinoista.

Vaalien 2023 alla näkemys julkisen talouden kestävyyden takaamisesta sopeutustoimin muodostui yleisesti hyväksytyksi, ja julkisen talouden sopeutuksesta tuli keskeisin vaaliteema.

Taloustieteelliset asiantuntijaorganisaatiot, kuten Pellervon Taloustutkimus, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla  ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT esittivät arvioita sopeutuksen tarpeesta ja korostivat julkisen talouden kestävyyden tärkeyttä. Myös sanomalehtien pääkirjoituksissa kaivattiin julkisen talouden kestävyyden takaamista sopeutuksin. Sanna Marinin hallituksen esitettiin jättävän velan lisäyksillä ”Suomen hunningolle”.

Näyttää siis siltä, että koronapandemian talousvaikutuksia lievittävään finanssipoliittiseen elvytykseen liittyvästä konsensuksesta ollaan siirtymässä julkisen talouden kestävyysvajeen paikkaamiseen, sopeutustoimiin ja rakenneuudistuksiin. Seuraa paluu talouskuriin ja kipupaketin eli julkisen talouden sopeutuksen vaihe koronakriisin jälkeisessä talouspoliittisessa strategiassa, kuten sitä pohtimaan asetettu ekonomistityöryhmä asiaa kuvasi.

Koronapandemian talousvaikutuksia lievittävään finanssipoliittiseen elvytykseen liittyvästä konsensuksesta ollaan siirtymässä julkisen talouden kestävyysvajeen paikkaamiseen, sopeutustoimiin ja rakenneuudistuksiin.

Koronaelvytyksen aikaiset olosuhteet ovat lisäksi muuttuneet, koska Ukrainan sodasta seurasi energiakriisi, kiihtynyt inflaatio sekä nouseva korkotaso. Valtiovarainministeriö näkee nousevat korot ja kiihtyneen inflaation olosuhteina, jotka tukevat sen esittämää nopean julkisen talouden sopeutuksen strategiaa.

Kannanotossaan  keväällä 2023 talouspolitiikan arviointineuvosto totesi, etteivät olosuhteet tue sopeutuksen lykkäämistä. Korkea työllisyys ja nopea inflaatio viittaavat neuvoston mukaan siihen, ettei talouden ongelmana ole kokonaiskysynnän puute. Arviointineuvoston kannanotto poikkeaa neuvoston vuonna 2015 vaalien alla esittämästä näkemyksestä, jolloin neuvosto esitti sopeutuksen lykkäämistä. Kun Kokoomus voitti vaalit 2023 tiukalla leikkauslinjalla, liiallisen sopeutuksen vaaroista ovat kuitenkin varoitelleet sekä ekonomisti Sixten Korkman että entinen Palkansaajien tutkimuslaitos, työn ja talouden tutkimus Labore.

Edellisen kerran julkisen talouden sopeuttaminen oli vaalikeskustelun keskiössä vuoden 2015 vaalien alla, jolloin talouspoliittinen keskustelu kietoutui leikkauslistojen ympärille. Valtiovarainministeriö julkaisi myös tuolloin raporttinsa vaalikauden talouspoliittisista lähtökohdista kuukausi ennen vaaleja ja raportti otettiin vaalikeskustelun lähtökohdaksi.

Edellisen kerran julkisen talouden sopeuttaminen oli vaalikeskustelun keskiössä vuoden 2015 vaalien alla, jolloin talouspoliittinen keskustelu kietoutui leikkauslistojen ympärille.

Kilpailu leikkauslistoilla äityi sen verran kiivaaksi, että taloustieteen professori Pertti Haaparanta kutsui Helsingin Sanomissa keskustelua epä-älylliseksi.

Tarkastelen tässä tekstissä 2015 vaalien alla käytyä keskustelua finanssipolitiikan linjasta. Analysoin keskustelua moniäänisyyden näkökulmasta. Demokratian kannalta on olennaista, että julkisessa keskustelussa esiintyy vaihtoehtoisia talouspoliittisia linjavalintoja. Keskityn tekstissä hegemoniseksi nousseen leikkauslinjan ja sille vaihtoehtoisen elvytyslinjan väliseen kamppailuun. Pyrin arvioimaan, missä määrin elvytyslinja näyttäytyi keskustelussa aitona vaihtoehtona.

Kokonaiskysyntä vai kilpailukyky?

Leikkaus- ja elvytyslinjojen välinen ero juontui erilaisista tulkinnoista kriisin syistä. Leikkauslinjaa kannattavien mukaan Suomen taloudellinen ahdinko johtui tarjontatekijöistä, joista keskeiseksi nousi kansainvälinen kilpailukyky. Elvytyslinja korosti heikkoa kokonaiskysyntää. Leikkauslinjaa ajanut valtiovarainministeriö korosti raportissaan, että vientivetoista talouskasvua pitää vahvistaa tuottavuuteen ja työn tarjontaan panostamalla sekä palkkamalttia vaalimalla. Heikkojen talouskasvunäkymien vuoksi VM:n mukaan julkisessa taloudessa vallitsi rakenteellinen epätasapaino, joka tulisi korjata julkisia menoja leikkaamalla.

Elvytyslinjan selkeimmin julkisessa keskustelussa artikuloinut Pertti Haaparanta kirjoitti Talous ja Yhteiskunta -lehdessä, että niin euroalueella kokonaisuutena kuin Suomessa talouden ongelmana oli riittämätön kokonaiskysyntä ja tarjosi tähän talouspoliittisena lääkkeenä elvytystä. Haaparanta laski, että elvytys ei kasvattaisi velkaantuneisuutta ja maksaisi itsensä siinä merkityksessä takaisin. Lisäksi Haaparanta korosti tuottavuuskasvun kiihdyttämistä valtion investoinneilla innovaatiotoimintaan.

Toisin kuin Haaparanta, valtiovarainministeriö ei nähnyt valtiolla talouskasvua luovaa roolia, vaan valtion tulisi ministeriön mukaan luoda edellytyksiä yritysten luomalle kasvulle.

Suhdannepolitiikan lisäksi leikkaus- ja elvytyslinjoissa oli siten kyse laajemmista talouspoliittista linjoista, joissa valtion rooli taloudessa nähtiin eri tavalla. Toisin kuin Haaparanta, valtiovarainministeriö ei nähnyt valtiolla talouskasvua luovaa roolia, vaan valtion tulisi ministeriön mukaan luoda edellytyksiä yritysten luomalle kasvulle.

Professoriviisikko varoittaa leikkauksista

Tammikuussa 2015 vastikään perustettu talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi ensimmäisen raporttinsa. Raportti tarkasteli vielä ennen vaaleja istuvan hallituksen talouspolitiikkaa ja otti kantaa myös tulevaan finanssipolitiikan linjaan. Neuvosto piti kuluvana vuonna toteutettavia sopeutustoimia liian suurina suhdannetilanteeseen nähden ja esitti lisäsopeutusten lykkäämistä vuosille 2017–2018, jolloin suhdannetilanteen odotettiin olevan suotuisampi.

Ajatus sopeutuksen lykkäämisestä ei saanut erityisesti kannatusta. Raporttia kommentoinut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen näki sopeutuksen lykkäämisen johtavan suurempaan sopeutukseen myöhemmin. Raportin julkaisutilaisuuden toinen kommentaattori Sixten Korkman epäili poliitikkojen kykyä sopeutustoimiin lähellä seuraavia vaaleja. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kommentoitiin raportin sanomaa huolestuneena siitä mahdollisesti tehtävistä tulkinnoista:

”Talouspolitiikan arviointineuvosto kehottaa välttämään talouspolitiikan kiristystä tänä ja ensi vuonna. Toivottavasti kukaan ei kuvittele sen tarkoittavan, että uudella hallituksella olisi puolitoista vuotta varaa viivytellä.”

Arviointineuvostokaan ei esittänyt kuitenkaan vastalauseita leikkaus- tai sopeutuslinjan välttämättömyyteen; sopeutus tulisi vain ajoittaa niin, että siitä koituu mahdollisimman vähän vahinkoa kokonaiskysynnälle.

Eduskuntapuolueista ainoastaan vasemmistoliitto asettui kannattamaan elvytystä. Kolumnisti ja vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Yrjö Rautio kuvasi vasemmistoliiton talouspolitiikkaa Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissa ”katastrofipolitiikaksi”. RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund kuvasi sekä SDP:n että vasemmistoliiton vaalilupauksia hyviksi, mutta epärealistisiksi.

Toimittaja Piia Elonen totesi kolumnissaan (1.2.), että Helsingin Sanomat aikoo vaatia poliitikoilta vastaukset sopeutustoimien suuruudesta ja jakaumasta veronkorotusten ja leikkausten välillä, jotta äänestäjä ei joudu astumaan ”äänestyskoppiin säkki päässä.”

Julkisen talouden leikkauksiin keskittyvä linja hallitsi keskustelua siinä määrin, että elvytyslinjaa edustanut taloustieteen professori Pertti Haaparanta kuvasi keskustelua ”täysin epä-älylliseksi” ja korosti, ettei taloustieteellinen tutkimus hänen mukaansa tukenut julkisen talouden sopeutusta vallinneissa olosuhteissa. Ennen Haaparannan kritiikkiä oli juuri julkaistu valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro tulevan vaalikauden näkymistä. Ministeriö esitti julkisen talouden sopeutusta kuuden miljardin menoleikkauksin. Raportin mukaan kokonaisveroastetta ei voitu työllisyyssyistä nostaa eli sopeutus tulisi tehdä menoleikkauksin. Raportin julkaisua seurasi puolueiden ”säästökisa”, jossa ne joutuivat ottamaan kantaa raportin esittämiin sopeutustarpeisiin.

Raportin julkaisua seurasi puolueiden ”säästökisa”, jossa ne joutuivat ottamaan kantaa raportin esittämiin sopeutustarpeisiin.

Paljon huomiota mediassa sai myös pääministeri Alexander Stubbin tilaama raportti, jonka laativat Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen. Vartiainen valittiin samana keväänä eduskuntaan Kokoomuksen ehdokkaana. Borgin ja Vartiaisen raportti esitti kilpailukyvyn parannuksia, työn tarjonnan lisäämistä sekä tuottavuuskasvun edistämistä. Finanssipolitiikan linjasta Borg ja Vartiainen totesivat, ettei tuntuva finanssipoliittinen elvytys ole mahdollista väestön ikääntymisen ja heikon osallistumisasteen vuoksi.

Kilpailu leikkauslistoilla

Tutkimuksessa todettu valtiovarainministeriön suuri valta talouspolitiikassa ja talouspoliittisessa keskustelussa oli 2015 eduskuntavaaleissa erityisesti näkyvissä. Mainittu virkamiespuheenvuoro nousi keskustelun lähtökohdaksi ja puolueet joutuivat sovittamaan omia sopeutus- ja leikkauslistojaan VM:n linjaan. Eduskuntapuolueista ainoastaan Kokoomus ja Kristillisdemokraatit yhtyivät suoraan VM:n linjaan sopeutuksen suuruudesta. Kokoomus jopa korotti omaa leikkauslistaansa ja ”kiilasi säästökisan johtoon”, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Teemu Luukka asian kuvasi. Muut puolueet esittivät vähäisempiä sopeutuksia ja esimerkiksi vaaleissa suurimmaksi puolueeksi noussut Keskusta kertoi jaksottavansa sopeutukset kuudelle vuodelle VM:n neljän sijaan.

Tutkimuksessa todettu valtiovarainministeriön suuri valta talouspolitiikassa ja talouspoliittisessa keskustelussa oli 2015 eduskuntavaaleissa erityisesti näkyvissä. Vaikkei VM:n esittämä sopeutustarve tullut sellaisenaan hyväksytyksi läpi puoluekentän, oli raportin keskustelua ohjaava rooli merkittävä.

Valtaan nousseen Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjattiin Keskustan linjan mukaisesti vuoteen 2021 mennessä kuuden miljardin sopeutukset, joista 1,5 miljardia oli ehdollisia, ja jotka toteutettaisiin jollei niin sanottu yhteiskuntasopimus (myöhemmin kilpailukykysopimus) toteutuisi. Vaikkei VM:n esittämä sopeutustarve tullut sellaisenaan hyväksytyksi läpi puoluekentän, oli raportin keskustelua ohjaava rooli merkittävä. Hallitusneuvotteluissa neuvotteluja johtanut Sipilä kysyi neuvotteluissa mukana olleilta puolueilta, jakavatko nämä valtiovarainministeriön tilannekuvan sopeutustarpeesta ja talouden tilanteesta (Elomäki ja Ylöstalo 2022). VM:n tilannekuva tuli siis vahvasti osaksi myös hallitusneuvotteluja, kuten näyttää käyneen myös kevään 2023 hallitusneuvotteluissa.

Johtopäätökset

Keskustelua tarkastelemalla ei voida todeta, että leikkauslinja olisi ollut ainoa keskustelussa esillä ollut talouspolitiikan vaihtoehto. Valtiovarainministeriön tiukkaa leikkauslinjaa haastoivat ensinnäkin talouspolitiikan arviointineuvoston edustama sopeutuksen lykkäämisen linja ja toiseksi vasemmistoliiton ja Pertti Haaparannan edustama elvytyslinja.

Elvytyslinja jäi kuitenkin pahasti alakynteen ja näyttäytyi radikaalina sekä vastuuttomana. Haaparannan näkemystä puolustanut Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti valitteli puolueiden omaksuneen valtiovarainministeriön näkemykset sellaisenaan.

Merkille pantavaa on, ettei vasemmistoliiton ja puolueen ajatuspaja vasemmistofoorumin lisäksi mikään institutionaalinen taho aktiivisesti kannattanut elvytystä. Haaparanta jäi julkisessa keskustelussa näkemystensä kanssa pitkälti yksin. Voidaan siten ajatella, ettei kyse ole ainoastaan siitä, ettei media nostanut elvytysvaihtoehtoa esille, vaan myös siitä, ettei elvytykselle ollut talouspoliittista keskustelua käyvän eliitin keskuudessa merkittävästi kannatusta.

Ei ole siten yllättävää, että Helsingin Sanomien gallupissa elvytystä vastusti kaksi kolmasosaa kansalaisista. Elvytyksen kannattaminen olosuhteissa, joissa media, valtiovarainministeriö, poliittiset puolueet, talouspolitiikkaa kommentoivat tutkimuslaitokset ja yksittäiset talouspolitiikan asiantuntijat pääsääntöisesti suoraan tai epäsuoraan tukivat leikkauslinjaa, olisi tavalliselle kansalaiselle hyvin hankalaa.

Elvytyksen kannattaminen olosuhteissa, joissa media, valtiovarainministeriö, poliittiset puolueet, talouspolitiikkaa kommentoivat tutkimuslaitokset ja yksittäiset talouspolitiikan asiantuntijat pääsääntöisesti suoraan tai epäsuoraan tukivat leikkauslinjaa, olisi tavalliselle kansalaiselle hyvin hankalaa.

Tällaista tilannetta voi pitää demokraattisen keskustelun kannalta ongelmallisena. Demokratia elää vaihtoehdoista. Jos talouspolitiikan linjasta ei aidosti käydä debattia tuoden esiin eri vaihtoehdot ja niiden perustelut sekä taustaolettamukset, ei demokratian voida nähdä aidosti toteutuvan, vaikka kyselytutkimuksessa vastustettaisiin elvytystä. Julkisessa keskustelussa elvytysvaihtoehto näyttäytyi pitkälti professori Haaparannan yksityisajatteluna leikkauskonsensuksen keskellä eikä se siten näyttäytynyt aitona ja realistisena talouspolitiikan linjavaihtoehtona. Koska kansalaiset saavat merkittäviltä osin tietonsa talouspolitiikasta median ja julkisen keskustelun kautta, on päästävä kyselytutkimuksen pinnan alle, ja kysyttävä miksi kyselyn tulos on sellainen kuin se on.

Jos talouspolitiikan linjasta ei aidosti käydä debattia tuoden esiin eri vaihtoehdot ja niiden perustelut sekä taustaolettamukset, ei demokratian voida nähdä aidosti toteutuvan, vaikka kyselytutkimuksessa vastustettaisiin elvytystä.

Vaikka tässä tekstissä käsittelin vuoden 2015 vaalien talouspoliittista keskustelua, on tämän kevään vaalien talouspoliittisessa keskustelussa havaittavissa samankaltaisia merkkejä. VM:n raportti ja julkisen talouden kestävyys nousi jälleen keskeisimmäksi vaaliteemaksi. Suhdannetilanne on nyt erilainen kuin vuonna 2015, mutta talous näyttäisi hyvästä työllisyystilanteesta huolimatta olevan lievässä laskusuhdanteessa. Lisäksi vihreällä siirtymällä on tulipalokiire eikä liika keskittyminen julkisen talouden sopeuttamiseen välttämättä edistä siirtymää.

Lähteet

Elomäki, A., & Ylöstalo, H. (2022). Takaisin talouskuriin?. Poliittinen Talous, 10(2), 1–7. https://doi.org/10.51810/pt.125335