Palkkatyö ekohyvinvointivaltion rakentajana

Ilmastonmuutos ja ekologiset kestävyyskriisit tuovat mukanaan erilaisia haasteita eri puolilla maapalloa. Yhteiskuntien on kyettävä suunnittelemaan, edistämään ja toteuttamaan kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa. Ekologisesti kestämätön tuotanto ja työ ovat kestävyyskriisin keskiössä, joten myös muutoksen on toteuduttava siellä.

Tutkimuksessa on tarjottu erilaisia vaihtoehtoja, jotta työn ekologinen kestämättömyys vähenisi. Näitä ovat muun muassa työajan vähentäminen (Gunderson, 2019), perustulo ja peruspalvelut (Büchs, 2021), kestävät innovaatiot (Smith ym., 2010) ja jatkuvan talouskasvun tavoittelusta luopuminen (Hickel & Kallis, 2020).

Työajan vähentämisen tausta-ajatuksena on, että lisääntyvä vapaa-aika suuntaa toimintaa aineettomaan tekemiseen ja hyvinvointiin ja näin vähentää materiaalisen kulutuksen määrää ja merkitystä. Perustulo taas turvaa riittävän toimeentulon kansalaisille, jolloin työmarkkinoille osallistumisessa on enemmän joustoa. Tällöin palkkatyön ulkopuolelle jääminen tai vaikkapa elämän siirtymävaiheissa oleminen ei tarkoittaisi merkittäviä heikennyksiä elintasoon. Kestävän kehityksen innovaatioiden ajatellaan tuovan työmahdollisuuksia, jotka sopivat luonnon kantokyvyn raameihin.

Talouskasvun hidastuminen tai pysähtyminen ja erityisesti talouden kutistuminen on haaste julkisten palveluiden – tai hyvinvointivaltion – ylläpitämiselle, mutta materiaalitarpeisiin pohjautuva jatkuva talouskasvu, joka heikentää maapallon säilymistä elinkelpoisena, ei ole mahdollista.

Huolimatta palkkatyön merkittävästä asemasta toimeentulon turvaajana sekä kestämättömienkin tuotantomuotojen ylläpitäjänä, keskustelu työn roolista kestävyyskriisissä on pysynyt marginaalissa. Kaipaamme lisää keskustelua siitä, mikä on planetaarisissa rajoissa tehtävää hyvää työtä ja millaisia muutoksia institutionalisoituneessa palkkatyössä tarvitaan kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi, esimerkiksi työpaikoilla.

Keskustelu työn roolista kestävyyskriisissä on pysynyt marginaalissa.

Työterveyslaitoksen Ilmastonmuutos ja työ – systemaattinen tiedonkeruu ilmastonmuutokseen kytkeytyvistä työelämävaikutuksista -tutkimushankkeen lähtökohtana on kehittää palkansaajille uusi työelämäkysely kestävyysmurroksen ja ilmastonmuutoksen teemoista. Kyselyn avulla selvitämme muun muassa työntekijöiden kokemuksia oman työpaikan ilmastotoimista, omista kestävyysarvoista sekä tietotasosta liittyen uusiin ilmastonmuutokseen kytkeytyviin työturvallisuusriskeihin. Koko työssäkäyvälle populaatiolle suunnattua kyselyä kestävyyssiirtymän vaikutuksista työhön ei ole aiemmin ollut. Kehitimme sellaisen kyselyn tässä tutkimushankkeessa niin, että se sopisi kaikille työntekijöille ammatista tai toimialasta riippumatta.

Työntekijöiden ääni täytyy saada kuuluviin, kun tulevaisuuden ekologisesti kestävää työelämää suunnitellaan. Tieto siitä, mitä työpaikoilla tehdään ja mitä puutteita työpaikkojen toimissa on, auttaa yhteiskuntapoliittisessa suunnittelussa ja tuen kohdistamisessa.

Palkkatyö ja ekohyvinvointivaltio

Palkkatyöllä on ollut hyvin keskeinen rooli suomalaisen hyvinvointivaltion rakentumisessa ja toimeentulon turvaamisessa.

Taloudellinen toiminta ja palkkatyö ovat keskeinen lähtökohta ekologisen kestämättömyyden tarkasteluun. Kestävyystutkimuksessa yksilön rooli työntekijänä on jäänyt kuluttajaroolin varjoon. Samoin työorganisaatioiden rooli muutosta tuottavina yhteisöinä on jäänyt muiden yhteisöjen varjoon. Työpaikkoja on tutkittu lähinnä uusia innovaatioita tuottavina yrityksinä. Kuitenkin kestävyyssiirtymän toteutuminen vaatii myös työn laaja-alaista uudelleentarkastelua (Joutsenvirta ym., 2016).

Ekohyvinvointivaltio tulisi nähdä osana hyvinvointivaltiokehityksen jatkumoa: siinä, missä hyvinvointivaltiossa valtiolla on rooli laajojen sosiaalisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien eli hyvinvoinnin takaamisessa, on valtiolla ekohyvinvointivaltiossa rooli myös ekologisen kestävyyden turvaamisessa. Ekohyvinvointivaltion saavuttamiseen tarvitaan kestävyysmurros, siirtymä nykyisistä ja kestämättömistä tavoista sellaiseen toimintaan, joka ei ylitä maapallon kantokykyä. Ekohyvinvointivaltio perustuu ideaan maapallon kantokyvyn rajoissa toteutuvasta työstä ja siihen liittyvästä toimeentulosta.

Ekohyvinvointivaltio tulisi nähdä osana hyvinvointivaltiokehityksen jatkumoa: siinä, missä hyvinvointivaltiossa valtiolla on rooli laajojen sosiaalisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien eli hyvinvoinnin takaamisessa, on valtiolla ekohyvinvointivaltiossa rooli myös ekologisen kestävyyden turvaamisessa.

Esimerkiksi Liisa Häikiö ja ORSI-konsortio (­­2019) penäävät siirtymää ekohyvinvointivaltioon neljän teeman kautta. Siirtymä edellyttää muutosvoimaista hallintoa ja budjetointia, oikeudenmukaista siirtymää kaupunkilaisten arjessa, innovaatiotoimien kestävää uudelleenjärjestelyä ja kulutusvalintojen ohjaamista. Kukin keinoista on valtio- tai kuntatason päättäjien vallan alla.

ORSI-hanke kuvaa siirtymän vaatimuksia hallinnon tasoilla ja kaupunkilaisten arjessa huomioimatta työtä. Ekohyvinvointivaltioon siirtymisen yhteys työelämään ja sen toimijoihin eli työorganisaatioihin, työntekijöihin ja ammattiliittoihin ovat olemattomia. Suomessa siirtymän kohti ekohyvinvointivaltiota voi rakentaa jatkumona pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle. Pohjoismainen hyvinvointivaltio taas edellyttää sekä korkeaa työllisyyttä että tuottavuutta. Suoremmin ilmaistuna ekohyvinvointivaltio edellyttää tuottavaa työtä, ekologisen kestävyyden asettamissa rajoissa.

Käsittelemme tässä tekstissä ekohyvinvointivaltiota mahdollistavaa palkkatyötä, jolle ekologinen kestävyys asettaa reunaehdot. Tuomme läpi tekstin esiin havaintoja työntekijöille suunnatusta ilmastonmuutos ja työ -kyselytutkimuksesta, jonka Työterveyslaitos toteutti keväällä 2022. Kyselyyn vastasi 1917 iältään 20–68-vuotiasta palkansaajaa.

Työ ekologisessa kestävyyskriisissä – Onko vihreä työ ekologisesti kestävää työtä?

Palkkatyöllä on vaikutusta ekologiseen kestävyyteen yhteiskunnassa. Kestävyyssiirtymä edellyttää muutosta, joka toteutetaan työpaikoilla.

Kaiken palkkatyön tuloksena syntyy tuotteita tai palveluita tai näiden osatekijöitä. Olipa tuotteiden tai palveluiden tuotanto ekologisesti kestävää tai ei, ovat toiset tuotteet ja palvelut välttämättömiä. Tällaiset välttämättömät, mutta ekologisesti kestämättömät tuotteet ja palvelut voivat liittyä esimerkiksi perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten ruoan tuotantoon tai hoivaan.

Esimerkiksi terveydenhuollon palveluista syntyvä ekologinen kuormitus on arvioitu suureksi (Desmond, 2016), mutta palvelut ovat välttämättömiä ihmisten hyvinvoinnille. Toisaalta moni suomalaisen kuluttajan hyödyntämistä tuotteista ja palveluista ei ole välttämättömiä, vaan niitä koetaan syystä tai toisesta tarpeellisiksi ja halutuiksi. Pohdinta tarpeellisista ja tarpeettomista palveluista ja tuotteista ja niiden kestävyydestä suuntaa ajatuksen tuotantoon eli siihen, mikä on kestävää ja tarpeellista työtä ja mikä ei.

Maapallo ei kaipaa sairaanhoitajia, tutkijoita, kaupan kassoja eikä poliiseja. Valtaosa kaikesta työstä onkin syntynyt yhteiskunnallisista tarpeista, joita kansalaiset ja muut yhteiskunnan toimijat tarvitsevat.

Maapallo ei kaipaa sairaanhoitajia, tutkijoita, kaupan kassoja eikä poliiseja. Valtaosa kaikesta työstä onkin syntynyt yhteiskunnallisista tarpeista, joita kansalaiset ja muut yhteiskunnan toimijat tarvitsevat. Lähes kaikesta tehdystä työstä syntyy välittömiä tai välillisiä vaikutuksia ympäristöön. Näitä ympäristövaikutuksia pyritään nykyisin tunnistamaan aiempaa tarkemmin. Kestävän kuluttamisen teema on tiedostettu jo pidemmän aikaa, mutta populääri saati akateeminen keskustelu työstä ja sen kestävyydestä ei ole lainkaan valtavirtaa. Maapallon kantokyky ja siitä huolehtiminen edellyttävät, että työn kestävyyttä arvioidaan kaikilla toimialoilla.

Enemmän kuin joka toinen palkansaaja oli pohtinut oman työnsä vaikutuksia ilmastoon (kuva 1). Palkansaajat pohtivat työnsä merkitystä laajasti. Palkansaajat pohtivat esimerkiksi yksittäisen työtehtävän tai ammatin vaikutuksia maapallolle. Tulevaisuudessa tällä voi olla suuri vaikutus siihen, mitä tuotteita ja palveluita työntekijät haluavat työkseen tuottaa ja mihin ammatteihin he suuntautuvat. Ekologisesti kestävämpi tuotanto ja ekologisesti kestävämmät työt lienevät tulevaisuudessa aiempaa suositumpia.

Siinä, missä aiemmin ostopäätökset ovat pohjautuneet hintaan tai hinnan ja laadun suhteeseen, voivat kuluttajat nyt arvioida aiempaa laajemmin ostopäätösten vaikutuksia ilmastoon hyödyntäen esimerkiksi hiilijalanjälkimittareita. Sama ajatteluketju on laajenemassa työhön. Onko tapani toimia työpaikalla ympäristöystävällistä? Onko ammattini ilmaston kannalta kestävä? Voisinko muuttaa ammatillisia käytäntöjäni tai tapoja tehdä työtäni niin, että huomioisin työni ympäristövaikutuksia yhä paremmin? Vain vajaa puolet palkansaajista kokee, että ympäristöystävällisesti toimiminen on omassa ammatissa helppoa ja vaivatonta (Kuva 1). Käytännön arjessa on siis edelleen kestämättömyyden kompastuskiviä.

Kuva 1 Työntekijöiden näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja työstä

Toisaalta työntekijän voi olla vaikea hahmottaa työn tai työtehtävän ekologista kestävyyttä, eivätkä työn vaikutukset ja yhteydet ilmastoon tai ympäristöön ole selkeitä. Sama haaste koskee laajemmin työmarkkinatoimijoita.

Tähän mennessä esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestö ILO:n Vihreän työn määritelmän avulla on pyritty tunnistamaan ympäristölle hyödyllisiä töitä tai ympäristölle hyödyllisiä elementtejä tai prosesseja työssä (ILO, 2016). Vihreäksi tunnistetut työt liittyvät tavalla tai toisella ympäristön säilyttämiseen tai ennallistamiseen. Väljän määritelmän mukaan ympäristöä hyödyttävien tuotteiden ja palveluiden tuotanto voidaan lukea vihreäksi työksi. Esimerkiksi ympäristöystävällisen talon rakentaminen tai ympäristöystävällisemmän työvaiheen hyödyntäminen työssä voidaan määritelmän mukaan nähdä vihreänä työnä.

Esimerkiksi ympäristöystävällisen prosessin hyödyntäminen osana muuten ympäristölle haitallista työtä voi olla vaikea nähdä vihreänä työnä. Vihreä prosessi osana työtä voi antaa työn vihreydestä liian lavean kuvan.

Vihreän työn mittaamiselle ei kuitenkaan ole vakiintunutta tapaa ja määritelmässä on omat haasteensa. Esimerkiksi ympäristöystävällisen prosessin hyödyntäminen osana muuten ympäristölle haitallista työtä voi olla vaikea nähdä vihreänä työnä. Vihreä prosessi osana työtä voi antaa työn vihreydestä liian lavean kuvan. Toisaalta määritelmä voi tuoda näkyväksi sen, että jotkut nykyiset työt eivät ole ympäristölle hyödyllisiä.

Vaikka työ ei olisi luokiteltavissa vihreäksi työksi, se ei tarkoita, etteikö työtä tulisi kehittää ympäristöystävällisemmäksi. Sairaanhoitajia, tutkijoita, kaupan kassoja ja poliiseja tarvitaan edelleenkin, vaikka heidän työnsä ei olisi maapallon kantokyvyn kannalta tärkeää. Ekologinen kestävyys ja siirtymä ekohyvinvointivaltioon edellyttävät kaiken työn asettamista arvioinnin alle. Valtaosa työstä lienee mahdollista toteuttaa aiempaa ekologisesti kestävämmin. Kestävämpi toteutus ei välttämättä tee työstä määritelmällisesti vihreää työtä, mutta kestävimpien toimintatapojen omaksuminen on hyväksi maapallon kantokyvylle.

Miten suomalaiset palkansaajat näkevät ilmastonmuutoksen hillintätoimet?

Käytännössä ekohyvinvointivaltion edistäminen edellyttää poliittisilta päätöksentekijöiltä johdonmukaista toimintaa, jolla yhteiskuntaa suunnataan uudelleen kohti ekologisesti kestävämpiä toimintatapoja. Tämä tarkoittaa kannusteita, kenties kieltoja, keppiä ja porkkanaa. On selvää, että ekologisen kestävyyden tavoittelu voi edellyttää kokonaisten toimialojen poistumista ja uusien syntymistä. Lisäksi se voisi tarkoittaa sanktioita esimerkiksi verojen muodossa sekä haitalliselle tuotannolle että kulutukselle.

Työn ja tuotannon mukautumista ekologisesti kestäviin raameihin edistetään jo nyt lukuisin politiikkakeinoin.

Suurin osa Suomen kasvihuonekaasupäästöistä syntyy energiantuotannossa. Siksi Suomessa ilmastopolitiikan toimet kohdistuvat etenkin fossiili-intensiivisillä toimialoilla tehtävään työhön, esimerkiksi sähkön ja lämmön tuotantoon ja kotitalouksien energiaratkaisuihin (Kuusi ym., 2021).

Ilmastopolitiikan keinoin pyritään vähentämään työtä siellä, missä tuotantoa ei voi toteuttaa kuluttamatta suuria määriä uusiutumattomia luonnonresursseja. Päästöintensiivisten turpeen ja kivihiilen käytöstä onkin jo päätetty luopua eli työtä ei näiltä aloilta tulevaisuudessa enää löydy. Ilmastopolitiikan mukanaan tuomia työllisyysvaikutuksia alalle ei kuitenkaan pidetä merkittävinä.

Kaiken kaikkiaan sekä työmarkkinajärjestöjen (Kuusi ym., 2021) että työntekijöiden (Huttunen ym., 2022) joukossa ilmastopolitiikalla on vahva hyväksyttävyys. Suomalaiset palkansaajat eivät ole huolissaan siitä, että oma työ katoaisi ilmastonmuutoksen takia (Kuva 1). Vain alle prosentti vastaajista oli täysin samaa mieltä väittämän ”Pelkään menettäväni työpaikkani ilmastonmuutoksen seurauksena” kanssa. Jokseenkin samaa mieltä oli kaksi prosenttia. Samansuuntaisia tuloksia on löydetty Suomen Ympäristökeskuksen kattavassa selvityksessä ilmastopolitiikan hyväksyttävyydestä ja työntekijöiden näkemyksistä (Huttunen ym., 2022). Toisaalta ilmastonmuutoksen tai ilmastopolitiikan vaikutuksia omaan työhön voi olla vaikeita tunnistaa, mikä saattaa osaltaan vaikuttaa vastaajien matalaan huoleen.

Politiikkatoimenpiteet luovat tilaa vihreälle työlle, mutta myös vievät sitä monilta töiltä. Haitallisen toiminnan alasajo on kuitenkin vaikeasti läpiajettava asia. Eri intressiryhmät yhteiskunnassa puolustavat omaa etuaan, minkä seurauksena ilmastoa hyödyttävä päätöksenteko jää tekemättä tai pakotetaan kompromisseihin (Gronow & Ylä‐Anttila, 2019).

Demokratiassa ilmastopolitiikan laajempi hyväksyttävyys edellyttää kansan enemmistön hyväksyntää. Yleinen hyväksyttävyys voi kohdata vastarintaa sitä mukaa, kun ilmastopolitiikan vaikutukset koskettavat laajempaa osaa työstä ja työpaikoista. Kuitenkin Suomessa vahvalla ilmastopolitiikalla on jo laaja hyväksyttävyys ja siirtymällä hiilineutraaliin yhteiskuntaan on vahva kannatus (Kuva 1). Olisiko siis jo tilaa uusille ja vahvemmille yhteiskuntapolitiikan avauksille, miten työtä ja tuotantoa muutetaan ekologisesti kestäväksi?

Työn muutos edellyttää laajaa osaamista

Työn muutos edellyttänee laajoja investointeja työntekijöiden osaamiseen. Kysyntää vihreälle osaamiselle on kaikessa työssä, toisissa vähemmän ja toisissa enemmän.

Ekologisesti kestävämpi talous syntyy myös työpaikkojen ja muiden työmarkkinatoimijoiden teoista.  Eri toimijoiden mukaan ottaminen on tärkeää siirtymien sosiaalisen hyväksyttävyyden varmistamiseksi. Sen lisäksi että hiilineutraalius tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille ja rikastaa innovaatiotoimintaa, työpaikoilla olisi paljon potentiaalia edistää hiilineutraaliutta ja kestäviä toimintatapoja myös muissa organisaation toiminnoissa.

On esitetty, että suurin osa vihreän siirtymän työelämävaikutuksista tapahtuu työpaikkojen sisällä uudelleen kouluttautuen tai tehtävästä toiseen siirtyen (Casano, 2019). Siksi huomiota tulisi siirtää myös työpaikkoihin, ja tarkastella, mitä työpaikoilla jo tehdään osaamisen uudistamiseksi.

Työntekijöiden ilmastonmuutokseen kytkeytyvä osaaminen eli niin kutsuttu ”vihreä osaaminen” on kerännyt kasvavaa huomiota. Euroopan Unionin selvityksessä todetaan työntekijöiden osaamisen olevan keskeisessä roolissa vihreän siirtymän toteuttamisessa talouden eri sektoreilla (European Centre for the Development of Vocational Training, 2021). Työjärjestö ILO on arvioinut, vihertyvä työ vaatii uusia taitoja kaikissa ammattiryhmissä. Monet taidoista ovat yleisiä, kuten ympäristövaikutusten vähentäminen yhteistyössä, mutta tärkeänä taitona läpi väestön nähdään myös yleinen ympäristötietoisuuden kasvu ja halu oppia kestävästä kehityksestä (ILO, 2019).

Työpaikoilla ja kaikissa ammateissa on tilaa tarkastella, mitä omassa yhteisössä voisi tehdä kestävämmällä tavalla. Vanhoista tavoista luopuminen voi olla haastavaa, uusien ja toimivien tapojen löytäminen vie aikaa ja työn kehittämiselle on myös muita motivaatiotekijöitä kuin ekologisen kestävyyden vahvistaminen. Kuitenkin aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että työntekijöiden laaja mukanaolo ympäristöasioissa tekee työpaikkojen toimista tehokkaampia (Markey ym., 2019; Reed, 2008).

Kyselytulostemme mukaan Suomessa palkansaajien osallisuus ei ole kovin suurta (Kuva 2). Ilmastoystävällisten toimintatapojen kehittäminen yhdessä työntekijöiden ja työnantajan kesken oli tuttua vain noin neljäsosalle vastaajista. Viidesosa vastaajista ei osannut sanoa, onko toimintatapoja kehitetty yhdessä. Myös tiedon kerääminen työntekijöiden jo olemassa olevasta ilmasto- ja ympäristöosaamisesta on työelämässä harvinaista. Vain joka kymmenes työntekijä tunnisti, että omalla työpaikalla olisi jo kerätty tietoa työntekijöiden ilmastoon ja ympäristöön liittyvistä osaamisista. Yhteiskehittämisessä on siis vielä paljon edistettävää. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikki voimavarat ilmastoystävällisten toimintatapojen kehittämiseen eivät ole vielä käytössä.

Kuva 2 Osaamisen ja uusien toimintatapojen kehittämisestä työpaikoilla Suomessa

Muutos työssä voi tapahtua myös työntekijälähtöisesti

Kestävyystutkimuksessa yksilön rooli työntekijänä on jäänyt kuluttajaroolin varjoon. Tutkimusta työntekijöiden mahdollisuuksista huomioida ja kehittää työnsä ekologista kestävyyttä on vähän.

Työtä kehittämällä vaikutetaan tuotantoon, tuotteisiin ja palveluihin sekä niiden ekologiseen kestävyyteen. Ideoita siitä, miten huomioida ilmastonmuutoksen hillintä ja ekologinen kestävyys paremmin omassa työssä oli noin puolella vastaajista (Kuva 3). Työntekijät tuntevat työn arjen ja käytännöt kaikista parhaiten ja erityisesti ilmastonmuutoksesta ja ympäristöystävällisyydestä motivoituneet työntekijät ovat kiinnostuneita oman työnsä kehittämisestä. Kaikissa ammateissa muutoksia ei voi toteuttaa työntekijälähtöisesti vaikutusmahdollisuuksien tai autonomian puutteen tai vakiintuneiden toimintatapojen ja vahvan muutosvastaisuuden seurauksena. Esimerkiksi yhteistyössä uusien, kestävien toimintatapojen käyttöönotto ei onnistu, jos kollegat tai muut yhteistyökumppanit eivät ole halukkaita muutokseen (Moilanen & Alasoini, 2023).

Työntekijöiden ideat eivät välttämättä tule hyödynnetyksi. Tutkimuksen mukaan vain joka neljäs oli tehnyt työpaikalla ehdotuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tai ekologisen kestävyyden edistämiseksi (Kuva 3). Ideat eivät siis välttämättä muunnu ehdotuksiksi muuttaa toimintatapoja työpaikkatasolla. Voi olla, ettei työn kehittäminen ilmastoystävällisemmäksi eroa muiden aiheiden parissa tehtävästä työn kehittämisestä. Kuitenkin jatkotutkimus on tarpeen siitä, millaisia paikallisen kestävyyden vahvistumista estäviä rajoitteita työssä ja työpaikoilla esiintyy.

Kuva 3 Ilmastonmuutoksen hillinnän ja ekologisen kestävyyden edistämiseen liittyvistä ideoista ja ehdotuksista työpaikoilla Suomessa

Työmarkkinatoimijat kestävyyssiirtymässä

Eri intressiryhmät puolustavat omaa etuaan. Siksi ilmastoa hyödyttävä päätöksenteko jää tekemättä tai lopputuloksena on monimutkainen kompromissi. Toimiva ekohyvinvointivaltio edellyttää eri toimijoiden osallistumista.

Siirtymää kohti ekohyvinvointivaltiota tulee edistää politiikalla, joka osallistaa eri työmarkkinatoimijoita. Työmarkkinatoimijoiden pitää myös tehdä asioita, jotka vauhdittavat kestävyysmurrosta. Ympäristötieteellinen työn tutkimus (engl. environmental labour studies) on tarkastellut ammattiliittoja ja työntekijöiden kollektiivista toimintaa osana ekologisten kestävyyskriisien ratkaisua. Myös Suomessa ammattiliitoilla on ollut joitain ulostuloja ilmastonmuutokseen ja kestävyysmurrokseen liittyen (JHL, 2021; SAK, 2019; Taipale, 2021).

Räthzel ja Uzzell (2011) tuovat työn ja ympäristöongelmien ratkaisemisen keskiöön ammattiliitot ja niiden potentiaalin ekologisen kestävyyden ongelmien ratkaisemisessa. He vaativat ammattiliitoilta aktiivisuutta ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen kytkeytyvissä, työtä muuttavissa ratkaisuissa.

Esimerkiksi ilmastonmuutosta hillitsevät toimenpiteet siirtävät töitä uusille aloille, ja näiden siirtymien tulisi olla oikeudenmukaisia työntekijöiden kannalta. Räthzel ja Uzzell näkevät ammattiliitot oleellisina siirtymän oikeudenmukaisuuden varmistamisessa. Kuitenkin eri aloilla ja eri ammattiliitoissa voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä, mitä ilmastotoimia tarvitaan ja mikä ammattiliittojen rooli niissä voi olla. Räthzelin ja Uzzellin (2011, s.1221) tutkimus esittelee neljä ammattiliittojen ilmastotyöhön liittyvää diskurssia.

• Teknologian kehitys ratkaisee ympäristöongelmat, ja ammattiliiton rooli säilyy samanlaisena kuin ennenkin
• Ammattiliittojen jäsenten työ muodostaa mielikuvia, identiteettejä, sosiaalisia statuksia ja ilmastonmuutos muuttaa näitä ammatillisia subjektipositioita
• Ammattiliitoilla on erilaisia intressejä ilmastonmuutokseen liittyen (esim. lentoliikenteen ja julkisen liikenteen työntekijät), ja nämä intressit on ylitettävä yhteisten etujen ajamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi
• Ammattiliitoilla on rooli yhteiskunnan rakenteellisen kestävyysmurroksen aikaansaamisessa

Työmarkkinajärjestöjen alkuperäinen tehtävä on ollut työoloihin kytkeytyvien asioiden ajamisessa, vaikka myös laaja-alaisessa kolmikantapäätöksenteossa. Työmarkkinajärjestöillä voi olla haasteita löytää rooliaan kestävyyskriisissä. Suomalaisten ammattiliittojen näkemyksiä kestävyyskriisiin ei ole systemaattisesti tarkasteltu. Tarkastelulle olisi varmasti sijaa julkisessa ja akateemisessa keskustelussa. Eurooppalainen ammattiliittojen keskusjärjestö ETUI on ottanut yhä enemmän huomioon myös maapallon ekologisia reunaehtoja (ETUI, 2022).

Onko ekohyvinvointivaltio toteutettavissa palkkatyötä kehittämällä?

Kirjoituksessamme olemme perustelleet palkkatyön roolia ekohyvinvointivaltion edistämisessä. Ekohyvinvointivaltio perustuu tuottavalle työlle, joka ei ylitä maapallon kantokykyä.

Tutkimus työstä, työn merkityksestä sekä työn ja työmarkkinatoimijoiden roolista ekologisessa kestävyyskriisissä tai ekohyvinvointivaltion perustana on saanut osakseen vain vähän tutkimushuomiota globaalisti ja Suomessa. Työn tutkimuksen vähyys aiheesta yllättää myös siksi, että ympäristö, luonto ja resurssien käyttö luovat lähtökohdan tuotannolle. Palkkatyö ja siitä kehkeytyvät verotulot luovat tulevaisuudenkin ekohyvinvointivaltion rahoituspohjan ja toimeentulon yksilöille. Tuottava työ takaa myös välttämättömiä tuotteita ja palveluita.

Jo olemassa olevissa työtehtävissä eri työpaikoilla tarvitaan uusien, kestävämpien työtapojen opettelua ja uusia taitoja, joilla vähähiilinen hyvinvointivaltio luodaan.

Kestävyysmurros on viimein lyönyt läpi myös julkisessa keskustelussa ja päivänpolitiikassa. Odotuksina on, että vihreä siirtymää toteuttava vihreä palkkatyö luo uusia työpaikkoja ja Suomessa hiilen ja turpeen käytöstä luopuminen vähentää työpaikkoja toisaalla. Kuitenkin kestävyysmurroksen vaikutus työelämässä on monimuotoisempi, koska jo olemassa olevissa työtehtävissä eri työpaikoilla tarvitaan uusien, kestävämpien työtapojen opettelua ja uusia taitoja, joilla vähähiilinen hyvinvointivaltio luodaan.

On hyvin todennäköistä, että suurinta osaa tuotteiden ja palveluiden tuotannosta voi kehittää ekologisesti kestävämpään suuntaan. Yksi mahdollisuus tavoitteen edistämisessä on edistää työmarkkinatoimijoita laajemmin osallistavaa politiikkaa. Tässä kirjoituksessa on perusteltu lyhyesti työpaikkojen ja työntekijöiden mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Palkkatyön luonteesta, mahdollisuuksista ja rajoista ekohyvinvointivaltion rakentajana tarvitaan lisää tutkimusta ja uusia tiedontuotannollisia lähestymistapoja, jotta voidaan ymmärtää palkkatyön roolia kestävyysmurroksessa kohti ekologisesti kestävämpää hyvinvointivaltiota, ekohyvinvointivaltiota.

 

Alt, E., Díez-de-Castro, E. P., & Lloréns-Montes, F. J. (2015). Linking Employee Stakeholders to Environmental Performance: The Role of Proactive Environmental Strategies and Shared Vision. Journal of Business Ethics, 128(1), 167–181.

Büchs, M. (2021). Sustainable welfare: How do universal basic income and universal basic services compare? Ecological Economics, 189, 107152.

Casano, L. (2019). Skills and Professions for a “Just Transition”. Some Reflections for Legal Research. E-Journal of International and Comparative LABOUR STUDIES, 8(3), 31–46.

Desmond, S. (2016). Implementing climate change mitigation in health services: The importance of context. Journal of Health Services Research & Policy, 21(4), 257–262.

ETUI. (2022). A just transition beyond growth?

European Centre for the Development of Vocational Training. (2021). The green employment and skills transformation: Insights from a European Green Deal skills forecast scenario. Publications Office.

Gronow, A., & Ylä‐Anttila, T. (2019). Cooptation of ENGOs or Treadmill of Production? Advocacy Coalitions and Climate Change Policy in Finland. Policy Studies Journal, 47(4), 860–881.

Gunderson, R. (2019). Work time reduction and economic democracy as climate change mitigation strategies: Or why the climate needs a renewed labor movement. Journal of Environmental Studies and Sciences, 9(1), 35–44.

Häikiö, L., & Orsi-konsortio. (2019). Kohti ekohyvinvointivaltiota: Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden orkestrointi (ORSI).

Hickel, J., & Kallis, G. (2020). Is Green Growth Possible? New Political Economy, 25(4), 469–486.

Huttunen, S., Tuovila, S., Turunen, A., Järvelä, M., & Kortetmäki, T. (2022). Ilmastopolitiikka, työelämä ja reilu siirtymä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 42/2022.

ILO. (2016). What is a green job?

ILO. (2019). SKILLS FOR A GREENER FUTURE. KEY FINDINGS. EMPLOYMENT POLICY DEPARTM.

JHL. (2021). Kartoitus ilmastonmuutoksen vaikutuksesta JHL:n aloihin [Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL].

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M., & Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Gaudeamus.

Kuusi, T., Pohjola, J., Kaskinen, T., Kaitila, V., Karhinen, S., Kauhanen, A., Lintunen, J., Reinikainen, T., Savolainen, H., Sillanaukee, O., & Suikkanen, H. (2021). Vihreät toimet—Ilmastopolitiikan vaikutuksia työllisyyteen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:22.

Markey, R., McIvor, J., O’Brien, M., & Wright, C. F. (2019). Reducing carbon emissions through employee participation: Evidence from Australia: Reducing carbon emissions through employee participation. Industrial Relations Journal, 50(1), 57–83.

Moilanen, F., & Alasoini, T. (2023). Workers as actors at the micro-level of sustainability transitions: A systematic literature review. Environmental Innovation and Societal Transitions, 46, 100685.

Räthzel, N., & Uzzell, D. (2011). Trade unions and climate change: The jobs versus environment dilemma. Global Environmental Change, 21(4), 1215–1223.

Reed, M. S. (2008). Stakeholder participation for environmental management: A literature review. Biological Conservation, 141(10), 2417–2431. https://doi.org/10.1016/j.biocon.2008.07.014

SAK. (2019). SAK:n jäsentutkimus 2019.

Smith, A., Voß, J.-P., & Grin, J. (2010). Innovation studies and sustainability transitions: The allure of the multi-level perspective and its challenges. Research Policy, 39(4), 435–448.

Taipale, T. (2021). Ilmastopamfletti (PAM).