Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Teemu Hartikainen
The writer is a Fulbright Visiting Scholar at University of California, Davis and Adjunct Professor in International Energy Policies Tampere University, Finland.
Energy security as an element of strengthened U.S.-Finnish cooperation
Finnish President Sauli Niinistö met with President Joe Biden at the White House on 3/4/2022, where they agreed to strengthen bilateral U.S.-Finnish cooperation also in energy security. According to the readout from the White House: ”The Presidents committed to start a process that would strengthen U.S.-Finnish security cooperation, which would be conducted in close consultation with other Nordic countries, … they discussed energy security and efforts to address climate change.”
The words here are very carefully selected, and therefore one should note how the word ’security’ is mentioned twice, but only with ’energy security’ it has been given a context. Now this is important, because here is a key that can open the logistical stalemate threatening Finland, if Russia turns off the gas to Europe.
Energy security has become an issue of highest priority for the European Union (EU) due to on-going war in Ukraine. Europe is dependent on Russian energy exports, which reflects in the economic sanctions against Russia – two of the three largest Russian banks, Sperbank and Gazprombank, were left unaffected. Russia supplies 40% of the European consumption of natural gas, 27% of its crude oil, and 47% of its coal needs. Last Friday, leaders of the EU drafted the Versailles’ Declaration for rapidly phasing out dependency on Russian oil, gas and coal.
Reuters reported an unnamed EU-official saying that at the meeting some countries wanted to phaseout now, while others by 2027 and others by 2030. Thus ’rapid phaseout’ could mean a timescale up to eigth years. This reveals the seriousness of the situation, because if Russia decides to stop energy exports as a counter-sanction – which is now a conceivable risk – it will happen more likely within months than years.
The geopolitical position of Finland, at the endpoint of every western logistical route, becomes very vulnerable in such a scenario. Railroad cars and freight trucks cannot reach Finland from the West, only container ships and cargo ferries can, through the Baltic Sea.
The geopolitical position of Finland, at the endpoint of every western logistical route, becomes very vulnerable in such a scenario. Railroad cars and freight trucks cannot reach Finland from the West, only container ships and cargo ferries can, through the Baltic Sea. Under normally operating markets, the Russian energy imports to Finland could easily be replaced by western energy supplies, but we already saw with mask supplies what happened to the markets when there is much more demand and supply. At the beginning of the Covid-19 pandemic, masks coming to Finland were bought by somebody else en route. In crisis, the national interests prevail over EU-solidarity, and indeed the energy sector in the European Union will be in crisis, if Russian exports stop abruptly.
As one element of the strengthening bilateral cooperation agreed by the Presidents, Finland needs U.S. Government backed energy shipments directly from North America. This would mean buying liquefied natural gas (LNG), uranium fuel for nuclear power plants, coal, and crude oil for Neste refinery in Porvoo.
Such a clearly defined and temporary arrangement would take place only until Finland has become carbon neutral, which according to Finnish goverment programme, is taking place by 2035.
In addition to these shipments, energy efficiency has to be enhanced, and concrete energy saving measures taken, both already necessitated by the skyrocketing energy prices. In ships returning to the U.S., Finland can bilaterally export uranium ore from Talvivaara mine, where annual yield is 250 tons, along with high quality wood pellets and other wood products, and industrial chemicals, for example. Finland also has Europe’s most significant lithium reserves, amounting up to 20 percent of the global reserves, of this indispensable element for electric car batteries. Finnish mining company Keliber Oy is starting production of battery-grade lithium from these reserves by 2024. And then Umicore Oy in Kokkola, Finland, has the the biggest cobalt refinery in the world outside of China, with an annual production of 10,000 tons, or 10 percent of global cobalt production, again an element necessary for lithium batteries. It should be noted in this context that Finland and Sweden together control almost 80% of the market for underground mining equipment, globally.
In any case, these energy shipments to Finland will be needed, either from the East or the West, and since the Presidents agreed to this process, the rest is just negotiation with the American Three-Letter Agencies. It would also strenghten the stability and security of the whole northern Europe around the critically important Baltic Sea region.
Even if the energy crisis in Europe wouldn’t materialize in total extent, why not take the advantage to enhance energy security with a concrete bilateral deal? In any case, these energy shipments to Finland will be needed, either from the East or the West, and since the Presidents agreed to this process, the rest is just negotiation with the American Three-Letter Agencies. It would also strenghten the stability and security of the whole northern Europe around the critically important Baltic Sea region. The decision by the U.S. to sell new F-35 fighter jets to replace Finland’s ageing F-18 fleet shows their great commitment to the region, but those fighters need fuel to operate. Finland’s way to survive the possible escalation of European energy crisis should be considered carefully, yet without hesitation.
The writer is a Fulbright Visiting Scholar at University of California, Davis and Adjunct Professor in International Energy Policies Tampere University, Finland.
Historiaa, kirjallisuustiedettä tai filosofiaa opiskelemaan konetarkistettavalla, laaja-alaisella yhteisvalintakokeella?
Valtakunnallinen yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishanke etenee. 2022 alkaneen hankkeen on määrä päättyä 2025. Suomen yliopistoissa saattaa olla keväällä 2025 monivalintoihin nojaavat laaja-alaiset yhteisvalintakokeet, jotka yhdistävät keskenään varsin erilaisia aloja. Hankkeen tavoite on vähentää yliopistojen valintakokeiden määrää murto-osaan nykyisestä.
Työn alla on nyt noin kymmenen laajaa eri alojen yhteisvalintakoetta, jotka koostuisivat suurelta osin monivalinta- tai aukkotehtävistä. Esimerkiksi samassa Yhteiskunta, oikeus ja kulttuurit -yhteisvalintakokeessa voisivat olla filosofia, historia, sosiaalitieteet ja oikeustiede. Suuri osa kysymyksistä olisi todennäköisesti konetarkistettavia. Alakohtaisille osiolle tarvitaan mahdollisuus ja aikaa toteuttaa ne, sanovat opiskelijavalintojen kehittämishankkeessa mukana olevat historian ja kirjallisuustieteen edustajat Tampereen yliopistosta.
Opiskelijavalintayhteistyö on tärkeää, mutta ongelmana on kiire
Tieteenalan identiteetin hukkuminen geneeriseen, laaja-alaiseen kokeeseen on huolena erityisesti humanististen tieteiden ja yhteiskuntatieteiden näkökulmasta.
– Alakohtaisia kysymyksiä ei välttämättä ole kaikille aloille tulossa, ja jos niitä halutaan, niistä pitäisi keskustella keväällä 2024, sanoo hankkeen asiantuntijatyöryhmässä kirjallisuustiedettä ja kotimaisia kieliä edustava yliopistonlehtori Hanna Samola.
Samola edustaa valintakoevalinnan kehittämishankkeen asiantuntijaryhmässä kirjallisuustieteitä ja kotimaisia kieliä. Hän on huolissaan tulkintaa ja tekstin tuottamisen taitoja vaativien humanististen tieteiden ja yhteiskuntatieteiden kohtalosta. Alaspesifi valintakoe on Samolan mukaan tärkeä kirjallisuustieteen kaltaisille aloille, joille tulee erinomaisia ja monen ikäisiä opiskelijoita monenlaisia reittejä pitkin.
Tampereen yliopiston historian tutkinto-ohjelmavastaava Tanja Vahtikarin mielestä Yhteiskunta, oikeus ja kulttuurit -yhteisvalintakokeen laajuus on ongelmallinen. Vahtikari edustaa historiaa yhteiskunnallisten, humanististen ja oikeustieteiden alan valintakoeryhmässä.
– Vaihtoehdoksi tuon laajuisessa kokeessa, jossa ei ole alaspesifejä osioita, näyttää jäävän vain monivalintakoe. Historiassa pidämme esseetehtäviä yhä tärkeinä, kun esimerkiksi halutaan arvioida ajallista hahmottamista tai kirjoittamalla tapahtuvaa päättelyä. Kokeen laatimiseen liittyy paljon avoimia kysymyksiä ja aikataulu on äärimmäisen kiireinen, sanoo Vahtikari.
Tällä hetkellä luonnostellaan seitsemää tai kahdeksaa yhteisvalintakoetta, mutta Samola korostaa, että tilanne on yhä avoin ja asia on keskeneräinen, ja tärkeää olisi hahmottaa tilannekuva.
Vuodesta 2020 alkaen korkeakoulujen opiskelijoista vähintään puolet on valittu ylioppilastodistuksen tai ammatillisen koulutuksen lopputodistuksen perusteella. Todistusvalintauudistusta on kritisoitu siitä, että ensimmäinen todistusvalintapisteytysmalli on painottanut pitkää matematiikkaa myös ei-luonnontieteellisten alojen opiskelijavalinnassa. Todistusvalintauudistus on vaikuttanut opiskelijoiden ainevalintoihin jo toisen asteen alussa.
Todistusvalintapisteytys muuttuu keväällä 2026. Tuolloin voimaan tulevat pisteytystaulukot, joissa monille aloille saa eniten pisteitä äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanasta ja jossa eri reaaliaineiden pisteytystä on tasapainotettu.
Tuore tutkimus tukee julkisuudessa esitettyjä huolia todistusvalinnasta. Todistusvalinnalla valitut eivät eronneet opintomenestyksessä muista opiskelijoista. Todistusvalinnalla valitut kokivat kuitenkin muita vahvemmin hakumotiivinsa epäselväksi ja opintonsa vähemmän kiinnostaviksi. Todistusvalinnalla valittujen uupumusriski oli muita suurempi ensimmäisen opintovuoden lopussa, samoin kuin ei-reflektiivinen lähestymistapa oppimiseen.
Opiskelijavalintojen kehittämishankkeen yksi peruste on 2020 alkaneen todistuspainotteisen opiskelijavalinnan saama kritiikki, jota tuli jo ennen uudistuksen voimaantuloa.
Hakijanäkökulmaa pitää ajatella, mutta palveleeko geneerisyys sitä?
Yhteisvalintakokeita perusteellaan hakijalähtöisyydellä. Hakijalähtöisyys kuulostaa hyvältä ajatukselta, mutta Samola on huolissaan siitä, että lopputulosta on vaikea ennakoida.
Samola pelkää äärimmilleen vietyä geneerisyyttä, joka ei palvele enää ketään. Hän myös uskoo, että opintoalaan perehtyminen ennakkoon kertoo opiskelijalle, onko ala häntä varten ja mittaa motivaatiota juuri sen alan opiskeluun, vaikka valintakoeaineisto olisi suppeakin.
– Ulkoa ei tarvitse opetella mitään, mutta asioita pitää kyetä ymmärtämään. Ymmärtämistä mitataan aineistoperusteisissa valintakokeissa, joilla on alalle spesifi ja hyödyllinen materiaali. Tämä ei voi toteutua valintakokeessa, joka ei ole millekään alalle spesifi.
Valintakoe pitää olla myös siksi, että kaikki eivät tule yliopistoon lukioväylää pitkin.
Valintakoeuudistuksen seuraus voikin Samolan ja Vahtikarin mielestä olla kiusaus painottaa enemmän todistusvalintaa, kun tieteenalan identiteetti hukkuu yhteisvalintakokeessa, joka ei tunnu mielekkäältä. Silloin tieteenalaidentiteettiä voi yrittää säilyttää hyödyntämällä todistusvalinnan antamia mahdollisuuksia.
– Jos valintakoe on liian geneerinen, voi hakukohteilla tulla halu korostaa todistustusvalintaa, koska niin voi tehdä. Silloin valintakokeella otetaan sisään vähemmän. Toimiva ja riittävän laaja valintakoeväylä on tärkeä koulutuksellisen tasa-arvon kannalta. Yliopistojen ei pidä sulkea ovia hakijoilta, jotka eivät ole ensikertalaisia tai jotka eivät ole käyneet lukiota, Samola sanoo.
– Jos valintakoe on liian geneerinen, voi hakukohteilla tulla halu korostaa todistustusvalintaa, koska niin voi tehdä. Silloin valintakokeella otetaan sisään vähemmän. Toimiva ja riittävän laaja valintakoeväylä on tärkeä koulutuksellisen tasa-arvon kannalta.
Hakukohteet voivat jatkossakin valita itse, miten opiskelijansa valitsevat, mutta luonnollisesti valtakunnallisen yhteisvalintakokeen ulkopuolelle jääminen on riski hakukohteelle itselleen. Samola sanoo, että edes aidosti juuri tietystä alasta kuten vaikka kirjallisuustieteestä, historiasta tai filosofiasta kiinnostuneet hakijat eivät välttämättä löytäisi yksittäisen hakukohteen oman valintakokeen paikkaa valintakokeiden viidakossa, jos kokeen perusmalli on laaja-alainen yhteisvalintakoe. He jättäisivät helposti vain hakematta.
Tampereen yliopiston kirjallisuustieteiden tutkinto-ohjelmassa on ollut viime vuodet käytössä aineistokoe, johon on luettu kaksi artikkelia. Aineisto on tullut hakijoiden tietoon noin viisi viikkoa ennen koetta. Valintakoe on Samolan mukaan toiminut hyvin, eikä se ole ruokkinut valmennuskurssibisnestä. Voisiko ratkaisu tieteenalaidentiteetin säilymisen ongelmaan olla, että esimerkiksi tällaisen alakohtaisen kokeen yhdistää osiona laaja-alaiseen yhteisvalintakokeeseen?
– Laaja-alaiseen kokeeseen on mahdollista yhdistää alakohtaisia osioita, jotka voivat perustua ennakkomateriaaliin. Ennakkoon luettava materiaali ei kuitenkaan voi olla laaja, sillä yhteisten kokeiden ennakkomateriaali julkaistaan vasta todistusvalinnan tulosten tultua noin viikkoa tai kahta ennen valintakokeita, Samola sanoo.
Laajojen yhteisvalintakokeiden yhteiset osiot eivät voi mitata alaspesifejä lähtötaitoja vaan geneerisiä taitoja. Mikä muutoksen kokoluokka on, jos laaja-alaiset valintakokeet toteutuvat ilman alakohtaisia kysymyksiä?
– Mikäli tulevassa yhteisvalintakokeessa valitaan opiskelijoita vain monivalinta- tai aukkotehtäviin perustuvien yhteisten osioiden perusteella, muutos on suuri etenkin monille humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille, joiden valintakokeissa on yleensä ollut esseemuotoisia, esimerkiksi kriittistä ajattelua, käsitteiden soveltamista tai tekstin tulkinta- ja analyysitaitoja mittaavia tehtäviä.
Samolan mukaan humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille olisi oleellista, että niiden tieteenalaidentiteetti näkyy kokeen tai sen osioiden nimissä.
– Minusta on tärkeää, että esimerkiksi sana kirjallisuus mainitaan valintakokeessa, ja ajattelen olevan outoa, jos vaikkapa filosofiaa voi hakea opiskelemaan valintakokeella, jossa ei mainita sanaa filosofia. Nimiä tärkeämpää on kuitenkin se, että valintakokeet mittaavat siihen kuuluville tieteenaloille olennaisia lähtötaitoja – esimerkiksi tulkintataitoja, tiedon soveltamista tai kriittistä ajattelua, Samola sanoo.
Laajoihin ennakkoaineistoihin perustuvat alakohtaiset valintakokeet ovat olleet kultakaivos valmennuskurssibisnekselle, jos valintakoemateriaali on julkaistu aikaisin. Todistusvalintaa painottavan valinnan piti ratkaista valmennuskurssien tuomaa eriarvoisuusongelmaa ja sitä, että yhteen kokeeseen valmistautuminen oli niin työlästä, että muihin kokeisiin ei ehtinyt valmistautua.
Samola uskoo, että hakupainealojen mukana olo samassa kokeessa muiden alojen kanssa saattaa dominoida koetta ja siirtää hakupainetta yhteiseen laajaan valintakokeeseen.
– Yhteisiin, aloja yhdistäviin osioihin valmistautumiseen voidaan luoda valmennuskursseja, joille on käytännössä pakko mennä, vaikka haluaisi jotain tiettyä laajan yhteisvalintakokeen sisältämää alaa opiskelemaan, sanoo Samola.
Valintakokeet myös digitalisoidaan.
– Periaatteessa digitaalisuus ei vaikuta kokeiden sisältöön ja toivon, ettei se rajoita esimerkiksi esseiden kirjoittamista tai musiikkitieteissä äänimateriaalien käyttöä, koska voihan niitä olla ylioppilaskokeissakin, sanoo Samola.
Tekstitaitoja ei voi mitata pelkällä monivalinnalla
Laaja-alainen yhteisvalintakoe käy ongelmitta osalle yliopistojen lukuisia, keskenään erilaisia hakukohteita, Vahtikari ja Samola korostavat. Heistä tärkeää olisi nyt tunnistaa humanististen alojen tai laajemmin tulkintatieteiden tarpeet, jotka eivät ole muilta pois.
Historia-alalle on kehitetty Suomessa yhteinen valintakoe, jota käytetään ensimmäistä kertaa kevään 2024 valinnassa. Kysymyksessä on yhteinen koe, jonka voi tehdä monessa kaupungissa ja hakukohteet säilyvät erillisinä. Hankkeessa ovat mukana Tampereen yliopiston lisäksi Turku, Oulu, Jyväskylä ja Itä-Suomi.
Yhteisen valintakokeen laadinnassa mukana ollut Tanja Vahtikari sanoo, että yhteistyö on sujunut hyvin ja se on ollut sisällöllistä sekä tieteenalalähtöistä.
– Nykyinen valtakunnallinen valintakoehanke ei tullut historia-alalle yllätyksenä, mutta kokeen ehdotettu koko ja siihen osallistuvia alojen moninaisuus ja aikataulu yllättivät.
Vahtikari katsoo, että historian yhteinen valintakoe voisi toimia mallina ja siitä saatuja kokemuksia voitaisiin käyttää valintakokeiden alakohtaisuuden toteuttamisessa.
– Historia-alalle tärkeitä taitoja ovat ajallisuuden ymmärtäminen ja ajallisten kehityskulkujen hahmottaminen, käsitteellinen ja analyyttinen ajattelu, kirjoittamalla tapahtuva päättely sekä lähdekritiikki. Niitä ei voi mitata pelkillä monivalinnoilla, vaikka valintakokeessa voi laaja-alaisia monivalintakysymyksiä ollakin, sanoo Vahtikari.
– Spesifimmin näen tämän uudistuksen osana korkeakoulujen pyrkimystä yhä laajempiin kandiohjelmiin, joissa oppialat tai -aineet ovat vaihtuneet opintosuuntauksiksi. Tällainen muutos voi vähentää oppiaineiden mahdollisuutta itsenäiseen päätöksentekoon, mikäli ne ovat osa laajempia kokonaisuuksia.
Hanna Samola näkee valintakoeuudistuksen osana pyrkimystä nopeuttaa opiskelijoiden siirtymistä toiselta asteelta, erityisesti lukiosta, yliopistokoulutukseen ja sieltä työelämään. Valintakoeuudistus on hänestä osa laajempaa opiskelijavalintauudistusta, jossa on uudistettu myös todistusvalintaa.
– Spesifimmin näen tämän uudistuksen osana korkeakoulujen pyrkimystä yhä laajempiin kandiohjelmiin, joissa oppialat tai -aineet ovat vaihtuneet opintosuuntauksiksi. Tällainen muutos voi vähentää oppiaineiden mahdollisuutta itsenäiseen päätöksentekoon, mikäli ne ovat osa laajempia kokonaisuuksia. Vaikkei valintakoeuudistus välittömästi tuottaisi uusia laajoja kandiohjelmia, näen laaja-alaiset valintakokeet ja laaja-alaiset kandiohjelmat saman ilmiön osina, Samola sanoo.
Tiedeviestintä, yleistajuistus, tarinatalous, promootiokulttuuri – mitä eroa ja mitä väliä?
Maria Mäkelä ja Matti Ylönen ovat tutkineet kriittisesti tarinataloutta ja viestintää. He olivat keskustelemassa Alustan järjestämässä SOC-tiedekahvilassa keskiviikkona 6.3. kello 16:15 Linnan Navigaattorissa. Tiina Heikkilä haastattelee.
Heillä on paljon kokemusta omasta tutkimuksestaan viestimisestä, jossa he ovat olleet aktiivisia ja kekseliäitä ja saaneet viestinsä kuuluviin. Vai mitä mieltä he itse ovat? Mitä väliä on sillä, miten tutkimuksestaan kertoo? Mitä on tarinatalous yhteiskunnassa ja mitä se voi olla yliopistossa?
Kertomusmuoto on ihmiselle ominainen ja siinä ei ole sinänsä mitään pahaa. Me kaikki kerromme tarinoita, kertomusmuoto jää mieleen ja kiinnostaa ja sosiaalinen media mahdollistaa ja kutsuu tarinoiden kertomiseen. Miten kertomusta voi käyttää väärin ja miten oikein?
Entä jos tutkimusiaihe onkin tylsä, eikä mitenkään käänny tarinaksi? Miten viestiä tutkimusta, joka haastaa totutun tarinan ja oletuksen tai asioita, jotka näyttäytyvät keskenään ristiriitaisina, mutta eivät välttämättä ole sitä?
Miten erityisesti yhteiskuntatieteellisestä tai humanistisesta tutkimuksesta kannattaa viestiä vuonna 2024, kun ottaa huomioon realiteetit hyvässä ja pahassa?
Koneellinen, epätarkkuuksia sisältävä litterointi löytyy täältä.