Kehystäminen on merkittävää vallankäyttöä. Sillä luodaan kamppailuja, ja eniten kehystämisvaltaa on niillä, joilla on muutenkin valtaa yhteiskunnassa. Kehystäminen muokkaa ymmärryksiämme todellisuuksista, toimijoista ja valtasuhteista, ja sillä luodaan sekä ylläpidetään kamppailuja toimijoiden välillä. Perinteiset mediat ja somen kautta viestivät toimijat voivat vaikuttaa ymmärryksiin, miten näemme asioita, tapahtumia ja toimijoita, siitä kuka on kuka, kuka on tervetullut ja mihin.
Miten, jos ollenkaan, ammattiin opiskelevia ja ammatillisen koulutuksen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) olevia 16-29-vuotiaita nuoria (tästä eteenpäin ammattikoululaisia) nuoria kehystetään medioissa, ja mitä miten nuoret kokevat eri medioiden näkevän heidät? Miten eri nuoret kokevat eri mediat, ja mitä mediota he pitävät luotettavina tiedon ja uutisten lähteinä liittyen esimerkiksi Ukrainan sotaan ja muihin heitä mietityttäviin aiheisin?
Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa JÄLKES-kanssatutkimushankkeessa, ja sen tuoreessa tutkimusartikkelissa (Meriläinen 2022) nuoret kanssatutkijat, maaliskuuhun 2022 mennessä n=275, kertovat, että media kehystää heidät “toisiksi” suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän tekstin kirjoittajista Meriläinen toimii kanssatutkijoiden kanssa kasvotusten tutkimustyöpajoissa eri paikkakunnilla ja etänä työpajojen välissä ja jälkeen. Kuten Meriläinen (2021; 2022) on todennut tutkimuksessaan, kanssatutkijuudella tarkoitetaan tutkimusta, joka tehdään nuorten ja tutkijan kanssa yhdessä. Nuoret eivät ole vain tutkimuskohteita, vaan aktiivisia tutkijoita: tiedonkerääjiä, tuottajia ja analysoijia.
Kanssatutkijuudella tarkoitetaan tutkimusta, joka tehdään nuorten ja tutkijan kanssa yhdessä. Nuoret eivät ole vain tutkimuskohteita, vaan aktiivisia tutkijoita: tiedonkerääjiä, tuottajia ja analysoijia.
JÄLKES-tutkimushankkeessa eri medioilla viitataan perinteisiin printti- uutis- TV- ja radiomedioihin, sekä Internetissä ja somessa oleviin alustoihin, mutta myös muihin aistittavissa oleviin lähteisin: kirjoihin, kasvokkaisiin keskusteluihin, viittomiin jne., sillä myös ne ovat nuorten kokemuksien mukaan tiedon ja uutisten lähteitä.
Kanssatutkijoiden mukaan eri mediat kehystävät heidät negatiivisesti kuitenkaan tuntematta heitä. Nuoret eivät näe itseään samassa valossa, jossa eri mediat heidät kehystävät. Aikuiset taas eivät kuuntele heitä (koska he ovat ”amiksia / lapsia”) esimerkiksi kouluissa, lastensuojelussa, terveydenhuollossa tai kotona, mikä passivoi heitä.
Amikset ja lukiolaiset vastakkainasettelussa
Tutkimuksen empiirisestä materiaalista välittyy nuorten kanssatutkijoiden kokemus toiseudesta yhteiskunnassa. Kokemus ei nouse ainoastaan eri medioista, vaan laajemmasta nuorten mukanaan kantamasta yhteiskunnallisesta todellisuudesta.
Nuoret sanovat tulevansa keskustelussa suljetuksi ulkopuolelle ”nuorista” ja ”älykkäistä nuorista” koska he ovat ”amiksia” ja ”palikka-valmalaisia”. Näissä keskusteluissa vastakkainasettelu asettuu myös suhteessa lukiolaisiin. Nuorten mukaan ammattiin opiskeleminen vaikuttaisi sekä sulkevan nuoren ulos “kaikista nuorista”, että typistävän heistä pois kaikki muut (opiskelun ulkopuoliset) identiteetit ja tiedonhaun tarpeet. ”Amisnuoret” ovat yksinomaan amisnuoria, mikä osaltaan luo heille identiteetin rakentamisen polkua. Lisäksi he ovat ryhmän “nuoret” edustajina vähemmän kuin lukiolaiset, jopa niin, ettei heitä nähdä yksilöinä, vaan toisena ryhmänä: “amiksina.” Toisaalta kanssatutkijat eivät aktiivisesti pyri olemaan toisia, vaan he painottavat että heidät toiseutetaan.
Nuorten mukaan ammattiin opiskeleminen vaikuttaisi sekä sulkevan nuoren ulos “kaikista nuorista”, että typistävän heistä pois kaikki muut (opiskelun ulkopuoliset) identiteetit ja tiedonhaun tarpeet. ”Amisnuoret” ovat yksinomaan amisnuoria, mikä osaltaan luo heille identiteetin rakentamisen polkua.
Tämä näkyy myös käynnissä olevassa JÄLKES-tutkimuksessa ja sen yhteydessä eri medioista kerätystä tutkimusdatasta, josta näkyy mm. miten keväisin abiturienttien lakkiaisista kerrotaan lehden etusivuilla, mutta ammattiin opiskelevien valmistumisesta kerrotaan vasta myöhemmin. VALMA:n opiskelijoista ei juurikaan juttuja löydy viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lisäksi kanssatutkijat kertovat arjesta, jossa mm. yhteiskunnallisia asioita ei juurikaan käsitellä kouluissa. Tämä saa nuoret hakemaan tietoa ja uutisia mm. somen kautta. Tarve tiedolle on lisääntynyt Ukrainan sodan aikana, vaikkei kaikkia nuoria sota kiinnostakaan, sillä se koetaan kaukaiseksi.
“Sodasta saa helposti tietoa TikTokista mutta ei me koulussa siitä tunneilla puhuta. Lukiossa ehkä enemmän. Mutta kyllä me tuolla tunnilla Ylen uutiset katsottiin.”
”Tää [vastakkainasettelu] on aika rasittavaa. Sen huomaa kuinka se vaikuttaa meihinkin. Huomaan miten se vaikuttaa suhtautumiseen, että miten se vaikuttaa nuoriin. Musta on hyvä, että puhutaan vastakkainasettelusta. Mutta se on sun valinta mihin sä menet. Kelaa kun asiaa miettii, lukioon mennään kun ei tiedä mitä haluaa tehdä. Me tiedetään.”
Tämä erottelu kuvaa vahvoja valtasuhteita sisältävää todellisuutta, jossa nuoret elävät todeksi arvoansa perustuen koulupaikkaan ja siihen yhdistettäviin oletuksiin. Rakenne ylläpitää toiseuden tuottamista ja toiseuden kokemista. Toiseuttamisessa luodaan me-vastaan-he-todellisuuksia viestinnällä – kehystämisellä – ja muulla poissulkevalla, väheksyvällä ja syyllistävällä toiminnalla (Entman 1993; Meriläinen 2014; 2019; 2021; 2022). Kamler, 2013; Petros et al., 2006; Jensen, 2011).
Ilmiö näkyy Meriläisen aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa ammattiin opiskelevat tuntevat vahvaa toiseuden tunnetta, mutta löytävät vapauden virtuaalisessa maailmassa, jossa he luovat omat maailmansa, voivat liikkua ja vaikuttaa vapaammin myös yhteiskunnallisiin isoon teemoihin, löytää tietoa, sekä olla omia itsejään (Meriläinen 2021; 2022).
”Ajattelen, että on väärin, että lukiota ja ammatillista opiskelua verrataan niin mustavalkoisesti, koska sehän riippuu ihmisestä kenelle se on parempi ja kenelle ei, joten ei voida luokitella, että jompikumpi olisi parempi vaihtoehto.”
”Väärin vertailla opiskelijoita koska yleensä somessa ja mediassa ollaan me kaikki. Tähän pitäisi tulla muutos. Me [kanssatutkijat] painotetaan, että mediassa kaikki on vastuussa. Ei ole oikein, että amislaisten äänet jätetään pois. Tämä antaa olon, ettei niitä kiinnosta ollenkaan amisten mielipiteet. Näin sanotaan, että lukiolaiset on tärkeämpiä kuin amikset.”
Sivuuttaminen saa osan nuorista vetäytymään ennakoivasti sivuun yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja vaikuttamisesta: tiedämme ammattikoululaisten olemassaolosta, mutta emme ole kiinnostuneita heistä, saati heidän toimijuudestaan ja ammattikoululaisuutta risteävistä muista identiteeteistään. Tämän puhetavan nuori alkaa sisäistää osaksi identiteettiään aloittaessaan ammatilliset opinnot.
Sivuuttaminen saa osan nuorista vetäytymään ennakoivasti sivuun yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja vaikuttamisesta.
Tutkimuksessa esiinnoussut medioiden puhetapa, jota kanssatutkijat eivät hyväksy.
“On fakta, että monet ajattelevat amiksen olevan huonompi kuin lukio. Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa. Amiksestakin voi päästä pitkälle. Monet vanhemmatkin yrittävät pistää lapsensa lukioon ja en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi.”
”Meistä amiksista puhutaan, että pyyhitään mummojen ja pappojen perseitä. Mutta on meillä myös muita haaveita. Mä aion pyrkiä ammattikorkeaan. Ja musta tulee ensihoitaja.”
Kanssatutkija osoittaa kunnioitusta tulevaa työtänsä kohtaan ja haluaa, että muutkin osoittavat ammattitaitoa SOTE-alan ammattilaisia kohtaa. Hän on osaava työntekijä mutta samalla hänellä on unelmia.
”Median pitäisi tietää asioita, ennen kuin alkaa olettamaan amiksista mitään.”
Toisenlaisiakin ajatuksia löytyi tutkimusaineistosta:
”Amikset ei ole tyhmiä, musta tuntuu että frendi on lukiossa, niin musta tuntuu että olen lastentarhassa. Tämä välittyy myös mediassa. Kukaan ei halua haastaa tämä. Tämä yhdistetään amislaisuuteen eikä siihen, että ollaan nuoria.”
“Ei meille sodasta kerrota eikä me lueta historiaa. Ehkä pitäisi. Mutta emmäkään halua kirjoja lukea. Siksi tulin amikseen. Saadakseni ammatin nopeasti ja tienatakseni elannon. Mutta ei se muuta sitä, ettei mua politiikka kiinnostaisi jossain vaiheessa elämää. Ehkei just nyt, mutta joskus sit, kun ymmärrän siitä tai joku selittäisi ymmärrettävästi miksi Ukrainan ja Venäjän asiat liittyvät mun elämään.”
”Nii niitä ennakko-ajatuksia mediassa on, että amislaiset on laiskoja. Mutta kun miettii että meillä on työharjoittelu ekana vuotena. Me opiskellaan kolme vuotta. Me saadaan ammatti pohjalle. Ja lukiossa saadaan vain paperi, ei mitään koulutusta.”
Normalisoitunut, näkymätön toiseuttaminen
Nämä huomiot ovat yhdenmukaisia (Meriläinen 2021 ja Meriläinen ja Piispa 2020) tutkimuksien kanssa. Toiseuden yhteiskunnallisen kehyksen normaalisoituneisuutta kuvaa esimerkiksi Kaari Mattilan (16.4.2021) Ihmisoikeusliiton pääsihteerin asemassa kirjoittama twiitti:
Kuva 1. Twiitti ilmastonmuutoksesta ja ihmisoikeuksista
Sinänsä positiivissävyinen twiitti on esimerkki arjen normalisoituneesta ja huomaamattomasta toiseuttamisesta. Sen tekemä “yhteiskunnallisesti tiedostavien nuorten” rajaus yläkoululaisiin ja lukiolaisiin on heijastus laajemmasta puhetavasta, jossa ammattiin opiskelevat ulos jättämällä toiseutetaan ilmastonmuutosmuutoksen vastaisesta toiminnasta tai laajennettuna yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta (Meriläinen 2022; 2021; Meriläinen ja Piispa 2020).
Puhetavan toisto saattaa edelleen antaa ammattiin opiskeleville nuorille ikään kuin valmiin identiteettipolun, johon kuuluu itsensä ulossulkeminen yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Puhetavan toisto saattaa edelleen antaa ammattiin opiskeleville nuorille ikään kuin valmiin identiteettipolun, johon kuuluu itsensä ulossulkeminen yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Se voi myös heijastaa ajattelusta, että ammattiin opiskeleville tehdään “oma” ilmastonmuutoskokonaisuus, sillä heille ei voi, syystä tai toisesta, tarjota samaa kuin muille nuorille. Jälleen “amislaisuus” luo epätasa-arvoa. Nuoret kanssatutkijat huomasivat tämän ja kommentoivat twiittiä:
”Kyllähän tuollainen ihmisoikeusopetus voisi tulla ammattikouluihin. Yhtä lailla nuoria on täälläkin ja meitä kiinnostaa. Ehkäpä twiitin taustalla voi olla ajatus ja uskomus, että lukiolaisia pidetään parempi kuin ammattikoululaisia. Jotain pitäisi muuttua, kun tuo on ikävää. Mattilasta voisin sanoa, että on sikaoutoa, ei kuulosta pätevältä ihmiseltä. En osaa sanoa miksi se niin tekee? Se ei osaa ajatella.”
”Jos amiksille kerrottaisiin ilmastonmuutoskoulutuksista, niin ilmastotietoisuuden määrä kasvaisi. Mä en tajua, miksi kaikki on suunnattu lukiolaisille, eikä meille. Ehkä se johtuu siitä, että lukiossa on mukamas sivistyneempää porukkaa. [Aikuisia] ei kiinnosta osallistaa amiksia, ehkei niitä [aikuisia ja twiitin lähettäjää] kiinnosta meidän olemassaolo ollenkaan.”
Twiitin kehystämä todellisuus vastaa nuorten ammattiin opiskelevien ilmastonmuutos-osallisuutta, osallistumista ja vaikuttamisen moninaisia tapoja pohtivaa tutkimusta (Meriläinen 2022; 2021; Meriläinen ja Piispa 2020). Näissä tutkimuksissa löydettiin useita tapoja, joilla ammattiin opiskelevat toimivat ilmasto- ja muina vaikuttajina niin omassa elämässään kuin yhteiskunnan eri tasoilla. Kuvan 1 twiitissä esiintyy toiseuttavan “amisnarratiivin” keskeinen sisältö: siinä kehystetään ryhmän “nuoret” alle yläkoululaiset ja lukiolaiset, ja samalla linjataan kenelle kuuluu osallisuus ilmastokriisistä kiinnostumisessa ja siihen vaikuttamisessa.
Nuoret kuvattuna, kuluttajina ja vaikuttajina medioissa
Samalla kun ammattiin opiskelevat kanssatutkijat nostivat esiin heitä itseään ja lukiolaisia vertailevat kehykset, osa nuorista koki ettei medioissa nosteta esiin nuoria vastuullisina työläisinä.
Kanssatutkijoiden mukaan eri medioissa edelleen painotetaan negatiivisia attribuutteja ja ”amislaisuutta” sidottuna siihen. Osalle kanssatutkijoista työläisidentiteetti oli tärkeä, ja he nostivat sen esiin laajempana minuuden merkityksien tuottajana. Työläisidentiteettiin liittyi arvostuksen ja toimeentulon saaminen ja sen moninainen esiintuominen eri medioissa. Kanssatutkijat kokivat, että tällä hetkellä he, heidän ajatuksensa, vaikuttaminen tai heidän työnsä eivät saaneet tarpeeksi arvostusta. Tämä näkyi nuorten mukaan sekä puheessa että representaatiossa ja toimissa, kuten palkkauksessa ja jopa “amisnuorten” vähättelyssä. Nuoret sanoivat, että he opiskelevat paljon, tuottavat dokumentteja ja tietosisältöä media-alalla, ovat vastuussa jopa ihmishengistä ja lasten kasvatuksesta sekä autojen ja talojen turvallisuudesta, ja tekevät tulevaisuudessa vastuullista työtä, mutta eivät saa heille kuuluvaa arvostusta. Toisaalta eräät nuoret myös pohtivat, onko ammattikoulussa saatavilla asiantuntevaa koulutusta ja tulisiko koulutuksen vaihtelevaa laatua uutisoida laajemmin.
“Mä tulen tänne lastenhoitoon. Jos olet poissa viikon, et jää jälkeen.”
“Ei opettajia kiinnosta meidän ajatukset, tai että halutaan tietoa muustakin kuin muttereista.”
“Opet huutaa meille ja levittävät meidän terveystietoja opehuoneessa. Ei kaikki. Meidän ope on ihana, mutta terveydenhoitaja on pahin juoruilija. Eikä se auta. Mä kärsin kehonkuvan ja mielenterveyden kanssa. Ja nyt on sota. Ja mua pelottaa oman henkeni puolesta, jos sota laajenee Suomeen. Ja yhä vaan syytetään, että mä keksin nämä ongelmat.”
”Niin se perusajatus mediassa on, että amikset haluaa ammatin. Että amikset haluavat ammatin mutta eivät halua vaikuttaa. Ne [media ja aikuiset] saattaa ajatella, tai ne voisi ajatella, että amiksessa pääsee juuri riman yli. Ettei amislaisia ei kiinnosta.”
“Haluaisin, että kirjoitettaisiin meidän elämästä. Amis ei ole vaa sormien pyörittelyä, meillä on suuri vastuu esim lähihoitajaopiskelijoiden pitää jo ensimmäisenä vuonna oppia lääkelaskut, ettei annostele asiakkaiden lääkkeitä väärin. Samalla me tasapainottelemme oman elämämme kanssa. Ahdistus ja stressi. Mielenterveysongelmat. Jaksaminen. Taloudellinen tilanne.”
”Mä olen ainakin törmännyt näihin näkemyksiin silloin, kun isoveli meni amikseen, niin se sai vastaan oletuksia, että haluaa mennä helpomman kautta. Ettei häntä kiinnosta yhteiskunnalliset asiat. Mä en ymmärrä että miksi amiksia pidetään huonoina. Vaik me halutaan ammatti, ei se tee meistä tyhmiä.”
Samalla osa nuorista kanssatutkijoista halusi nostaa esiin sen, että vaikka medioissa kehystetään heitä negatiivisesti, se ei haitannut heitä, sillä he olivat tulevaisuuden tekijöitä:
”Mä haluaisin sanoa medialle: me ollaan tulevaisuus. Te ette ehkä tykkää meistä tai kuuntele meitä. Mutta me ollaan tulevaisuus.”
Kuten Meriläisen aikaisemmassa kirjoituksessa (Meriläinen 2021, Alusta!) nousi esiin, osaa kanssatutkijoista ei joko kiinnostanut olla näkyvillä medioissa tai heitä pelotti dialogi perinteisen printti- ja uutismedian kanssa. Osan selittää pelko kiusaamisesta tai siitä ettei osaa käyttää ”oikeaa kieltä”.
”Voisin kirjoittaa vastineet ihmisoikeuksista. Se olisi siistiä, mutta siitä ei tule mitään. Kielioppivirheet ja muuta virheet pelottavat. Kieliasiat luovat kynnyksen kirjoittaa. Heti tulee dissausta, että sä olet lapsi. Parin virheen takia. Yksi pieni virhe sit sut dissataan kokonaan. Jos sanot jotain ja yks virhe, niin sit sanotaan ettei tää yksi tiedä mitään, koska sä et osaa mitään. Sä olet lapsi.”
”Joskus voisin harkita mielipidekirjoituksen kirjoittamista mutta en nyt. Tai emmätiiä, en mä oikeestaan ole varma.”
”Voi olla että olisin hiljaa ja antaisin jonkun muun joka osaa muodostaa kauniimpia lauseita vastata.”
Itselle tutut teemat madalsivat nuorten kynnystä kommentoida ja pohtia osallistumista keskusteluihin. Silti kiusaamista ei päästy pakoon:
”Vastaisin kaikkiin postauksiin samalla lailla, mielestäni nuoret ovat tämän maapallon tulevaisuus. Tottakai on poikkeuksia, mutta useimmissa uutisissa ja postauksissa puhutaan sanalla NUORET ja yleistetään paljon, sitä kuinka nuoret tekevät näin ja noin kun suurin osa nuorista ei esimerkiksi harrasta rikollisuutta tai väkivaltaa.”
”Jos nuoret osallistuvat [julkisiin keskusteluihin perinteisissä medioissa, kuten sanomalehdissä] omalla nimellään tai amiksena, niin heti tulee heti dissausta ja hatemailia. Kun oltiin [kurssin nimi poistettu yksityisyyden suojan takia] niin meille sanottiin: vitun palikkaluokkalaiset.”
Nuoret kanssatutkijat painottivat myös, että he tietävät jo ennen ammattikouluun tai VALMA:n opintoihin menoa, ettei heitä tulla ottamaan tosissaan vaikuttajina ja eri medioissa. Ammattiin opiskelu ja valmalaisuus on heille toiseuttava leima. Toisaalta osaan nuorista vertailu ammattikoululaisten ja lukiolaisten välillä ei vaikuttanut:
”Musta pitäisi saada vertailu loppumaan. Vaikka ei se muhun vaikuta, mutta kyllä se johonkin voi vaikuttaa. Se vika on aikuisissa, jos noin sanovat.”
Nuoret kanssatutkijat olivat hyvin mediakriittisiä riippumatta kanavasta. Some ja internet olivat heille uutis- ja tiedonlähteitä, mutta samalla he kokivat, että vaikka mediassa ja somessa on kiinnostavia julkaisuja, kaikkiin julkaisuihin ei kannata aina uskoa. Toisaalta nuorten keskuudessa esiintyi kyllästymistä kaikkea mediaa kohtaan, mikä sai heidät passiivisiksi kaiken uutisoinnista ja sisällön edessä:
”Harvoin kiinnostaa mitä perinteisessä mediassa kirjoitetaan. Ei mua maailman rauha kiinnosta, koska se on epärealistista. Kaikki on niin vitun rankkaa, että vaikea uskoa että mikään voisi johtaa maailman rauhaan.”
“Venäjä tekee mitä se haluaa. Se pyyhkii Suomen pois, jos Putin on sillä tuulella. Sanna [Marin] lietsoo vihaa Nato-kommenteilla. Se ja presidentti.
Käynnissä olevan tutkimusdatan (kerätty helmi-maaliskuun 2021-2022 välillä, n=29 tutkimustyöpassa) perusteella nuorilla kanssatutkijoilla on useita uutis- ja tiedonlähteitä, joihin he luottavat. Perinteinen media ja some rinnastettiin kanssatutkijoiden puheessa samalle linjalle (Meriläinen 2022). Samalla uutis- ja tiedonlähteinä toimivat tiedelehdet, kirjastot, ja perinteiset uutis- ja printtimediat. Katso lisää taulukoista 1. j 2.
Taulukko 1. Tiedon ja uutisten lähteet Internetistä ja somesta
Taulukko 2. Tiedon ja uutisten lähteet perinteisestä mediasta
Suuri osa nuorista asetti Googlen, netin yleisesti, YouTuben ja somen eri kanavat uutismediaksi usean perinteisen uutismedian kanssa. Medioiden välillä liikuttiin tottuneesti. Tärkeintä oli mielenkiintoinen otsikko ja henkilökohtaisiin arvoihin, uskomuksiin ja mielenkiintoihin liittyvät asiat. Toisaalta someen ja Internettiin oltiin yhtä kriittisiä, perinteisen media ohella.
“Iltalehtee tulee luettua. Iltiksen uutisia on helppo lukea. IG:stä tulee löydettyä uutisia, ne on helppo lukee, etenkin ulkomaan uutisia. Kryptouutiset kiinnostaa, niitä on hauska seurata somesta.”
“Aikuiset on absoliitteja tieton ja uutistenlähteinä. Ei ne ole täällä kohtaamassa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja Ukrainan sodan seurauksia. Me ne joudutaan kohtaamaan. Siksi aikuiset, kuten presidentti Niinistö tai muut yli nelikymppiset eivät ratkaise näitä isoja maailmaa uhkaavia ongelmia. Mä olen täysin sitä mieltä, että aikuiset ovat absoliitteja ja siksi ne haukkuvat meitä nuoria, koska me ei tarvita niitä ja sanomalehtiä tiedon ja uutisten lähteinä. Koska aikuiset ja vanha maailma voidaan korvata tekoälyllä ja muilla uusilla asioilla, maailmassa ei ole tarvetta aikuisille ja heidän rakentamallensa vanhalle maailmalle. Sen järjestykselle.”
“Meemit ja pelit on mulle lähteitä. Mua nolottaa, kun aikuiset käyttää vanhoja meemejä mm. vuodelta 2007. Kuten säkin [tutkija] tossa alussa. Se oli niin cringe [aikuisille: tarkoittaa myötähäpeää / noloa]. Sanon nyt suoraan, älä käytä meemejä, sä olet nolo.”
“Mä opin Ukrainan sodasta meemeistä, kato nyt tätäkin [näyttää meemin].”
Ajankohtaisista teemoista nuoria mietityttää muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan, koulukiusaaminen sekä ilmastonmuutos ja luontokato. Osaa kanssatutkijoista pelotti ja ahdisti, kun arjessa joutuu ajattelemaan sekä pelkäämään sotaa ja sen vaikutuksia, sekä samaan aikaan jatkuvaa haukkumista, nimittelyä ja yksin jättämistä koulussa.
“Me oltiin aikaisemmin yksi iso kaveriryhmä. Nyt ne on ghostannut meidät kaksi. Emmä voi tulla kouluun enää yksin, koska sit nuo kiusaa. Jos [nimi poistettu] on kipee tai ei tuu kouluun, mä jään kotiin. Voin tulla tänne ainoastaan jos [nimi poistettu] on paikalla. Näitsä [tutkija] miten ne tuijotti ja kiusas äsken ruokalassa. Tää on meidän kahden arkea, eikä koulu tai opet tee mitään. Ei niille voi näistä puhua. Uskon, että lukiossa on sama juttu. Kaikissa kouluissa.”
“Mua ahdistaa ja en saa nukuttua Ukrainaan liittyvien uutisten takia. Luen niitä ja en saa henkeä. Miksei Marin ja aikuiset tee jotain, miksei Suomi sano mitään. Mutta eihän ne voi, kun sit Venäjä suuttuu. Nytkin mulla on niin paha mieli tässä puhuessani ja oikea ahdistu lisääntyy. Hikoilen ja olen surullinen.”
“Mun mielenterveys menee sotajutun takia. Luen Iltalehden sovellusta puhelimesta [näyttää puhelimesta], ja sielläkin on ainoastaan sodasta. Mä en voi enää lukea niitä.”
Luotettavia uutis- ja tiedonlähteitä olivat monet sivustot Vauva.fi:stä Ylilautaan ja iltapäivälehtiin, toki vaihtelevassa määrin (Meriläinen 2022).
Näiden medioiden luotettavuus oli pitkälti sidottu henkilön omiin uskomuksiin, eli kehystettyihin todellisuuksiin. Osaa kanssatutkijoista kiinnosti Ukrainan sota, jos otsikko tai kuva oli raju tai viihteellinen. Lisäksi Internetin ja somen eri kanavat olivat merkityksellisiä alustoja kohdata ihmisiä ja kuulla heidän ajatuksiaan suoraan heiltä, ohi perinteisen median kuratoinnin ja sensuurin. Samalla osa kanssatutkijoista kyseenalaisti näitä alustoja ja niiden omistajia:
”Vaikka Ylilauta ei ole tiedonlähde, niin sieltäkin kyllä voi löytyy tietoa, mutta eri asia onko se totta. Yliksellä on helppo aivopestä muita.”
“Mulla on just Ylilauta on hurraamassa takana. Mä tykkään Ylilaudalta lukee syrjäytyneiden poikien ajatuksia. Ne uskaltaa puhua siellä anonyymisti.”
“Ylis ja vauva.fi ei ole tiedonlähteitä koska kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan.”
“Mua nolottaa, että joku sanoo Ylistä tiedonlähteeksi. Älä [tutkija] laita sitä ylös, koska sit kaikki ajattelee meidän olevan idiootteja.”
“Mä uskon todennettuun tietoon. TikTokisssa on paljon videoita Ukrainan pahentuvasta tilanteesta mutta emmä usko kaikkia videoita. Osa on propagandaa. Samoin kuin Ylellä on vihervasemmistolaista aivopesua tosijuttujen seassa.”
Positiiviset näkemykset medioista
Kanssatutkijoiden joukossa oli myös nuoria, joiden pohdinnoissa ei ollut vahvaa vastakkainasettelua, vaan positiivisuutta mediaa kohtaan. Perinteistä printti- ja uutismediaa myös kiitettiin siitä, että toimittajat käyttävät helposti ymmärrettävää kieltä ja eri kanavien välillä on helppo liikkua klikaten otsikkoja.
”En ole kelannut sitä, näkyvätkö nuoret mediassa. En osaa vastata tohon. Jos se on hyvä, niin miksi nuoret eivät näkyisi mediassa. Aikuisia tarvitaan mediassa mutta myös nuoria. Ei pidä erotella, niin että tulisi vastakkainasettelua. Ei nuoret vastaan aikuiset mediassa. Molempia tarvitaan mediassa. Molempia tarvitaan elämään. Molemmat ovat joskus poissa ja silloin toinen voi vaikuttaa.”
”Artikkelit ovat hyviä ja niissä puhutaan ihan asiaa esimerkiksi opiskelijat ovat keskenkasvuisia. Artikkeli on osattu kirjoittaa nuorelle ymmärrettävällä tavalla ja siinä puhutaan ihan totta.”
”Minusta oli mukavaa lukea, että nuoret voivat asua ja opiskella pienillä paikkakunnilla. En minä halua muuttaa täältä [pieni kunta] ikinä pois.”
Eräät kanssatutkijat toivoivat, että mediat antaisivat ammattiin opiskeleville ja valmalaisille, mutta myös kaikille ihmisille ”arvoa” ja että lapsia ja nuoria on kuunneltava, koska heillä on yhteiskunnan kehittämisen kannalta paljon tietoa, myös kokemustietoa. Eräät kanssatutkijat kiteyttivät medioiden tuottaman kehystämisen sanomalla:
”Mediassa pitäisi kertoa meidän haaveista ja tulevaisuuden näkymistä. Muustakin kuin työelämästä, ettei ihmiset luule, ettei meillä ole haaveita ja että meilläkin on mahkuja, samanlailla kuin lakin saaneilla.”
“Jos olisi nuorille suunnattu lehti, niin siellä kuuluisi meidän ääni.”
“Nyt kun kysyit, en ole pohtinut voisiko ketään kiinnostaa mun ajatukset Ukrainan lähestyvästä sodasta. Jos toimittaja tulisi tänne, niin kyllä voisin keskustella. Kunha ne eivät kiusaa tai arvoste minua, sillä en osaa kaikkia sivistyssanoja.”
Eroon toiseuttavista rakenteista
Tutkimuksessa ammattiin opiskelevien nuorten ja VALMA:laisten kanssa löytyi useita tapoja, joilla nuoret kanssatutkijat kokivat yhteiskunnan hiljentävän ja sulkevan heidät ulos esittämällä heidät negatiivisten kehysten kautta. Nuoret kanssatutkijat kokivat, että ammattiin opiskelevia ja valmalaisia ei nähdä yksilöinä, koska eri medioilla ja laajemmin yhteiskunnassa on olemassa oma arvo-kehystämisensä, josta nämä nuoret jätetään pois.
Mutta voivatko ammattiin opiskelevat ja valmalaiset olla muuta kuin näkymättömiä duunareita? Voimme oikeutetusti kysyä, asutammeko samaa yhteiskuntaa vai elämmekö eri maailmoissa? Nuoret pohtivat esimerkiksi mitä tapahtuu, jos haluaa käyttää omaa ääntään vaikuttamiseen mutta sivistyssanat eivät ole hallussa. Osa pelkää sanoa mielipiteensä julki eri medioissa, koska pelkäävät ajatusten edustavan vastavirtaa. Esimerkkeinä näistä olivat vähemmistöjen oikeudet, ilmastomuutoskriittisyys ja EU sekä Ukrainan sota. (Meriläinen 2021; 2022)
Nuoret pohtivat esimerkiksi mitä tapahtuu, jos haluaa käyttää omaa ääntään vaikuttamiseen mutta sivistyssanat eivät ole hallussa.
Nuorten kanssatutkijoiden todellisuuksista näemme merkkejä yhteiskunnan yleisestä polarisaatiosta ja erilaisista todellisuuksista, joissa jokainen valitsee itselleen sopivan tiedon omista lähteistä. Me käytämme ja näemme eri kanavia, joista tietoa ja uutisia haetaan. Miten uutisia ja tietoa käsitellään kriittisen medialuvun kannalta? Miten tämä vaikuttaa nyky-Suomen ja tulevaisuuden demokratiakehityksiin ja tiedon hyväksyttävyyteen informaatiovaikuttamisen maailmassa? Kenellä ja keillä on valta vaikuttaa toisiin?
Nuorten kanssatutkijoiden todellisuuksista näemme merkkejä yhteiskunnan yleisestä polarisaatiosta ja erilaisista todellisuuksista, joissa jokainen valitsee itselleen sopivan tiedon omista lähteistä.
Koemme tarpeelliseksi nostaa julkiseen keskusteluun suomalaisen yhteiskunnan epätasa-arvoiset rakenteet ja “amisnuorten” rakenteellisesti toiseutetun identiteettitaakan, jota ammattiin opiskelevat nuoret kantavat ja miten heidät on syrjäytetty tiedonjanoisina ja vaikuttajina. Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen on heille näiden rakenteiden takia kohtuuttoman korkean kynnyksen takana. Nuoret eivät koe, että voivat tuoda esiin moninaiset identiteettinsä ja ajatuksensa, koska heidät on jo kouluun hakiessa lokeroitu proletaarisen kehyksen sisään kasvottomiksi työläisiksi. Silloin kun työläisindentiteetti on heille erityisen merkityksellinen, heillä on edelleen myös rinnakkaisia identiteettejä, haaveita ja unelmia, joita ei medioissa näy, ja joista he eivät ole saaneet tilaa keskustella perinteisten rakenteiden täyttämissä maailmoissa.
Eräs kanssatutkija toivoi, että kaikki olisivat yhdenvertaisia sanoen:
“Somessa mielipiteet lentelee laidasta laitaan esim. jotkut äidit häpeävät silmänsä päästä, jos oma lapsi valitsee ammatillisen koulutuksen ja jotkut pitävät tätä aivan vallan mainiona vaihtoehtona…. Kunpa kaikki nuoret ymmärtäisivät, että ovat juuri hyviä sellaisina kuin ovat, eikä koulupaikka tee meistä huonoja.”
Jatkossa on tutkittava esimerkiksi sitä, kenen äänet ja oletukset muokkaavat ymmärryksiämme ammattiin opiskelevista ja VALMA:n opinnoissa mukana olevista nuorista, ja mitä tarkoitusta varten näitä kuvauksia tuotetaan? Lisäksi on tärkeä tutkia, kenellä ja keillä on valta tiedon välittäjänä ja mitä tarkoitusperiä varten kyseistä tietoa on kehystetty todellisuudeksi. Tällöin olemme tärkeiden yhteiskunnallisten teemojen, kuten informaatiovaikuttamisen ja rinnakkaistodellisuuksien, äärellä (Meriläinen 2022).
Kirjoittajat ovat tutkija Niina Meriläinen (FT) twitter: @niimerila ja väitöskirjatutkija Susi Nousiainen (FM). Meriläinen johtaa JÄLKES-Kanssatutkimushanketta, rahoittajana Helsingin Sanomain Säätiö ja tuleva syksynä käynnistyvää Koneen Säätiön rahoittamaa kolmevuotista KULJEKSIVAT TEINIT -Tutkimushanketta. Nousiainen työskentelee jälkimmäisessä hankkeessa tutkijana.
Lähteet:
Entman, R. M. (1993). Framing: Toward clarification of a fractured paradigm. Journal of Communication, 43(4), 51-58.
Jensen, S. Q. (2011) Othering, identity formation and agency. Qualitative studies 2:2, 63-78.
JÄLKES-kanssatutkijuushanke. (2020) https://twitter.com/jlkes
Meriläinen, N. (2022), ”“I find this really entertaining” – first look of the relationship between vocational school students and various media”, On The Horizon, Vol. ahead-of-print. https://doi.org/10.1108/OTH-06-2021-0069
Meriläinen, N. (2014) Understanding the Framing of Issues in Multi-Actor Arenas Power Relations in the Human Rights Debate, Dissertation. University of Jyväskylä.
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/44795/978-951-39-5957-%209_vaitos13122014.pdf?sequence=1
Meriläinen, N. (2021) “My Participation is Often Dismissed”: How Vocational School Students Participate in Society. In Teaching Civic Engagement Globally. Eds. Matto, E., C., McCartney, A, R, M., Bennion, E, A., Blair, A., Sun, T. & Whitehead, D, M. American Political Science Association, New Hampshire: Washington, 359-373. Teaching-Civic-Engagement-Globally.pdf (apsanet.org)
Meriläinen, N. & Piispa, M. (2020) “Antaa isojen herrojen ja rouvien päättää” – lasten ja nuorten oikeudet ja osallisuus ilmastonmuutoksen ajassa. In Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet. Eds. Pekkarinen, E., and Tuukkanen, T. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2020:4, 124-136.
Petros, G., Airhihenbuwa, C. O., Simbayi, L., Ramlagan, S., & Brown, B. (2006). HIV/AIDS and ‘othering’in South Africa: The blame goes on. Culture,health & sexuality, 8(1), 67-77.