Syyskuun 19. päivänä 2023 Helsingin yliopiston opiskelijat valtasivat opinahjonsa päärakennuksen osoittaakseen mieltä Petteri Orpon hallituksen suunnittelemia opiskelijoihin kohdistuvia sosiaaliturvaleikkauksia vastaan. Tästä käynnistyi korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten valtausten sarja, joka on levinnyt laajasti ympäri Suomen.

Kriittisen nuorisotutkimuksen näkökulma valtauksiin

Opiskelijoiden viesti kaikkialla Suomessa on sama. Opiskelijat vaativat, että hallitus ei leikkaa asumisen tuista, ja että kaikkien opiskelijoiden toimeentulon edellytyksiä tulee parantaa. Lukukausimaksuja ei tulisi asettaa millekään opiskelijaryhmälle. Lisäksi opiskelijoiden mielenterveyspalvelut on turvattava. Opiskelijat toivovat myös liittolaisia.

Erityisesti he vaativat, että heidän omien oppilaitostensa tulee ottaa kantaa sen puolesta, että opiskelijoiden on mahdollista keskittyä opintoihin ilman huolta toimeentulosta ja riippumatta opiskelijoiden kansalaisuudesta. Lisäksi oppilaitosten tulisi ottaa kantaa opiskelijoiden mielestä rasistiseen maahanmuuttopolitiikkaan, jonka he näkevät kurjistavan kansainvälisten opiskelijoiden asemaa.

Opiskelijoiden vaatimukset kommentoivat siis suoraan reaalipolitiikkaa: hallituksen kaavailemat heikennykset opiskelijoiden sosiaaliturvaan ja toimeentuloon ovat barrikadeille nousemisen syy. Meille nuorisotutkijoille ja nuorten kansalaisuuden tutkijoille oppilaitosvaltausten aalto on myös kiinnostava mahdollisuus tarkastella, miltä opiskelijoiden vaatimukset ja niihin kytkeytyvä yhteiskunnallinen keskustelu näyttävät kriittisen nuorisotutkimuksen ”silmälasien” läpi. Tässä kirjoituksessa avaamme havaintojamme.

Neuvotteluvaraa työmarkkinakansalaisuuteen?

Aikaisempien tutkimusten valossa tulkitsemme, että valtaukset ovat opiskelijoiden keino neuvotella yhteiskunnassamme vallitsevan työmarkkinakansalaisuuden (Suikkanen & Viinamäki 1999) normin kanssa, sekä siitä, millainen asema ja oikeudet yhteiskunnassa ovat heille mahdollisia. Nuorisotutkimuksen kentällä on tunnistettu, että nuoria tulkitaan yhteiskunnassa usein tulevaisuuden työntekijöinä ja veronmaksajina. Heidän päätehtävänään on suorittaa tutkinto, joka avaa heille pääsyn työmarkkinoille ja mahdollistaa osallistumisen yhteiskunnan ylläpitämiseen (esim. Farrugia 2021; Bessant, Farthing & Watts 2017).

Nuorten harteilla on vastata yhteiskunnan kilpailukyvystä, mutta myös huoltosuhteen korjaamisesta: opiskelujen ja työssä käynnin ohella nuorten pitäisi perheellistyä eli hankkia lapsia huolehtimaan ikääntyvän väestön aiheuttamista kustannuksista tulevaisuudessa.

Työmarkkinakansalaisuuden diskurssin keskeinen ajatus on, että täysivaltainen asema yhteiskunnassa lunastetaan palkkatyötä tekemällä ja veroja maksamalla. Opiskeleminen nähdään nuorten oikeutena, mutta siihen myös velvoitetaan, esimerkiksi yhteishakuvelvoitteella. Oppivelvollisuutta on laajennettu täysi-ikäisyyteen asti, millä tavoitellaan sitä, että mahdollisimman moni nuori omaksuisi työelämässä tarvittavat taidot ja voisi vastata työmarkkinakansalaisuuden odotuksiin (ks. Varjo, Kalalahti & Hooley 2022). Taustalla on huoli nuorten syrjäytymisestä ja putoamisesta yhteiskunnan ulkopuolelle. Nuorten harteilla on vastata yhteiskunnan kilpailukyvystä, mutta myös huoltosuhteen korjaamisesta: opiskelujen ja työssä käynnin ohella nuorten pitäisi perheellistyä eli hankkia lapsia huolehtimaan ikääntyvän väestön aiheuttamista kustannuksista tulevaisuudessa (Bessant, Farthing & Watts 2017).

 

Työmarkkinakansalaisuuden ehtojen saavuttaminen on kuitenkin monimutkaisempaa nyky-yhteiskunnassa kuin mitä se oli aiemmille sukupolville, joilla valinnan mahdollisuuksia oli vähemmän, omaa työuraa ja asemaa työelämässä pystyi ennakoimaan pidemmälle ja työuran pystyi jopa viettämään samassa työpaikassa (Sennett 1998). Nykyisessä työelämässä pätkätyöt kasautuvat nuorille, ja nuorilta vaaditaan jatkuvaa joustamista, riskinottoa ja sopeutumiskykyä sekä omien taitojen ja oman persoonan sopeuttamista työmarkkinoiden muuttuviin tarpeisiin (myös Kelly 2013). Nuoret yrittävät neuvotella aikuistumisesta ja omasta elämästään monenlaisten eriarvoisuuksien ja epävarmuuksien keskellä (Ågren 2023; Wyn 2020). Työelämä ei myöskään ole nuorille aina turvallinen ja hyvinvointia tuottava paikka: tutkimuksissamme nuoret ovat tuoneet esiin työelämässä tapahtuvaa hyväksikäyttöä, syrjintää ja vähättelyä (Ågren & Kallio 2023).

Nämä yhteiskunnan ja työelämän murrokset ja epätasa-arvoisuudet vaikeuttavat opiskelijoiden mahdollisuuksia saavuttaa työmarkkinoilla sen kaltaista vakiintunutta asemaa, jota perinteisesti on pidetty aikuisuuden ja täysivaltaisen kansalaisuuden mittapuuna.

Opiskelijat eivät vaatimuksillaan kyseenalaista työn merkitystä.

Työ on nuorille kuitenkin edelleen tärkeää ja he haluavat valmistua ajoissa ja löytää paikkansa työelämästä (Ågren 2021). Opiskelijat eivät vaatimuksillaan kyseenalaista työn merkitystä. Heidän mielestään yhteiskunta tulisi rakentaa sellaiseksi, etteivät sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset stressitekijät ylikuormita heidän voimavarojaan (myös Madsen 2021). Opiskelijat toivovat ennen muuta sitä, että yhteiskunnan heihin kohdistamia vaatimuksia ja paineita voitaisiin kohtuullistaa, ja heillä olisi aikaa ja mahdollisuuksia suunnitella elämäänsä ja tulevaisuuttaan.

”Menkää töihin, pullamössöt!”

Opiskelijoiden mielenosoitukset ovat kirvoittaneet sosiaalisen median kanavissa runsasta ja värikästä keskustelua. Erityisesti viestipalvelu X:ssä (ent. Twitter) keskustelu on yltynyt kovasanaiseksi. Opiskelijoita ”pullamössöksi” nimittelevät kirjoittajat vaativat heitä menemään töihin ”muiden rahoilla” elämisen sijaan, ja onpa yliopisto-opiskelijoita kuvattu myös suomalaisen yhteiskunnan etuoikeutetuimmaksi joukoksi, jolle koulutus tarjoaa taloudellisen ja sosiaalisen etulyöntiaseman.

Opiskelijat ovat kuitenkin taustoiltaan ja resursseiltaan moninainen joukko. Työn ja opintojen yhdistäminen ei ole kaikille opiskelijoille ja kaikilla aloilla yhtä lailla mahdollista. Työskenteleminen opintojen ohella saattaa vaatia sellaista sitoutumista, joka ei opintojen ohella ole mahdollista, tai ammattipätevyyttä, jota nuorilla ei vielä ole. Työskentely myös pidentää valmistumisaikoja, mikä on vastoin laajasti jaettua poliittista tavoitetta opiskeluaikojen lyhentämisestä ja koulutusasteen nostamisesta. Kaikki eivät myöskään voimavarojensa puitteissa pysty tekemään töitä opintojen ohella. Lisäksi työn ja sosiaaliturvaetuuksien yhteensovittaminen edellyttää nuorilta jatkuvien ”paperisotien” käymistä monimutkaisen ja byrokraattisen etuusjärjestelmän kanssa (Kallio 2022), kuten selontekoja tuloista, työtunneista ja opintojen edistymisestä.

Työn ja opintojen yhdistäminen ei ole kaikille opiskelijoille ja kaikilla aloilla yhtä lailla mahdollista. Työskenteleminen opintojen ohella saattaa vaatia sellaista sitoutumista, joka ei opintojen ohella ole mahdollista, tai ammattipätevyyttä, jota nuorilla ei vielä ole.

Kun opiskelijoita kehotetaan menemään töihin, paljastuu samalla laajempi yhteiskunnallinen normisto siitä, että emme ajattele opiskelemisen olevan ”täysipäiväistä työtä”, siis yhtä vaativaa ja arvostettavaa kuin palkkatyö. Opiskelijoiden ajatellaan olevan vasta ”matkalla” oikeaan kansalaisuuteen, jossa kansalaisoikeudet lunastetaan palkkatyöyhteiskuntaan osallistumisen kautta. Opiskelijoita ei tulkita kansalaisina, joilla olisi oikeus esimerkiksi riittävään toimeentuloon, vaan ”tulevaisuuden kansalaisina”, joiden asema ja oikeudet toteutuvat vasta sitten, kun heistä on kansantaloudellista hyötyä veronmaksajina. Siksi heidän vaatimuksensa on myös helpompaa sivuuttaa kuin monien muiden ryhmien.

Opiskelijoiden keskeinen huoli kohdistuu mahdollisuuteen keskittyä opiskelemiseen ilman liialliseksi paisuvaa huolta toimeentulosta, tai velkataakkaa, joka vaikuttaa pitkälle heidän tulevaisuuteensa. Kelan tilastojen (Rautesalo 2022) mukaan keskimääräinen opintoraha oli vuonna 2022 sekä nimellisarvoltaan että reaaliarvoltaan pienempi kuin vuonna 2010. Hallituksen suunnitelmissa on jäädyttää opintorahan indeksikorotukset vuosiksi 2024–2027, mikä yhdessä kohonneiden elinkustannusten kanssa edelleen heikentäisi opintorahan ostovoimaa. Sen sijaan opiskelijoiden kuukausittain käytössä oleva tukisumma voi jopa nousta, mikä selittyy hallituksen aikeilla nostaa valtion takaaman opintolainan kuukausittainen enimmäismäärä 850 euroon. Tällä hetkellä lainaa ottaneiden opiskelijoiden tyypillinen lainamäärä on 10 000–15 000 euroa, minkä voi olettaa kasvavan hallituksen kaavailemien uudistusten myötä. Erityisesti vuodesta 2017 opintotuen lainapainotteisuus on korostunut. Tämä näkyy myös lainaa ottavien nuorten määrässä: viimeisten viiden vuoden aikana opintovelallisten määrä on kasvanut 37 %.

On hyvä muistaa, että kaikki opintorahan saajat eivät ole korkeakouluopiskelijoita: opintoraha mahdollistaa oppivelvollisuuden suorittamisen monelle toisella asteella opiskelevalle nuorelle. Lukuvuonna 2021–2022 Kelan opintotuen saajista (yht. 291 310 opiskelijaa) 79 700 opiskeli ammatillisissa toisen asteen oppilaitoksissa ja 25 300 lukioissa.

 

Opiskelijoiden kannustamista velan ottamiseen voidaan pitää ristiriitaisena jopa hallituksen omien tavoitteiden näkökulmasta. Siinä missä hallituksen keskeinen perustelu sosiaaliturvaleikkauksille on valtion velkaantumisen kääntäminen laskuun, opiskelijoiden odotetaan velkaantuvan entistä enemmän. Tulkitsemme, että tämä ajatus pohjaa työmarkkinakansalaisuuden diskurssiin läheisesti kytkeytyvään koulutususkoon (esim. Brunila ym. 2021), joka näkyy myös hallituksen ohjelmassa. (Korkea)koulutuksen uskotaan takaavan turvalliset lähtökohdat nuorten itsenäistymiselle ja työmarkkinoilla toimimiselle, ja siten turvattuun taloudelliseen asemaan. Tutkimukset osoittavat kuitenkin aivan muuta ja tutkijoiden mielestä koulutuslupaukset jopa pettävät nuoret, sillä ne eivät tunnista yhteiskunnan muutoksia (ks. esim. Wyn 2020). Koulutususko piilottaa sen, että opiskeleminen ei edelleenkään ole yhtä lailla mahdollista kaikille nuorille, ja suomalainen koulutusjärjestelmä myös uusintaa eriarvoisuutta ja etuoikeuksia, jotka liittyvät esimerkiksi sukupuoleen, etnisyyteen, varallisuuteen, seksuaalisuuteen, vammaisuuteen ja muihin eroihin.  Koulutus ei myöskään hävitä näitä eriarvoisuuksia. Osan nuorista on helpompi ottaa taloudellisia riskejä ja suhtautua työmarkkinoihin ja sen epävarmuuksiin itsensä toteuttamisen näkökulmasta (Farrugia 2021).

Riittävän taloudellisen toimeentulon ja heihin kohdistuvien odotusten kohtuullistamisen lisäksi opiskelijat vaativat tukea opinnoista suoriutumiseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi toimivaa opiskelijahuoltoa ja nykyistä parempaa pääsyä mielenterveyspalveluihin. Poliittiset päättäjät jakavat huolen nuorten kasvavista mielenterveysongelmista, ja myös nykyhallitus on luvannut etsiä keinoja niihin puuttumiseen (Valtioneuvosto 2023, 23, 31–32). Opiskelijat ovat tuoneet esiin, että nuorten mielenterveysongelmat ovat ennen kaikkea yhteiskunnallinen ongelma, jota ei voi ratkaista vain terapiapalveluiden avulla. Tutkimuksista tiedämme, että esimerkiksi huoli toimeentulosta ja köyhyyden kokemukset kaventavat kokemuksia omista toimintamahdollisuuksista ja kietoutuvat yhteen mielenterveysongelmien kanssa (esim. Wahlbeck ym. 2017). Nuorten mielenterveyden haasteita voi selittää myös se, että nuorten toimijuutta ohjataan ja arvioidaan hyvin kapeiden työmarkkinakansalaisuuteen kytkeytyvien normien ja ideaalien kautta (Rikala 2020).

Valtaukset ovat turvallinen tila demokratialle

Opiskelijoiden vaatimuksissa on kyse pyrkimyksestä demokratian vahvistamiseen: he haluavat saada äänensä kuuluville itselleen tärkeissä asioissa, mutta myös neuvotella siitä, millä ehdoin tulevaisuuden yhteiskuntaa rakennetaan, ja miten he voivat olla siinä mukana.

Mielenosoitusoikeus on demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluva itsenäinen, poliittinen perusoikeus ja sananvapauden käyttämisen muoto. Opiskelijoiden oikeutta mielipiteiden ilmaisemiseen korosti myös presidentti Sauli Niinistö tavatessaan opiskelijoita Helsingin yliopistolla 28.9.2023. Oppilaitosten valtaaminen rakentaakin nuorten kokemusta demokratiasta: miten aikuisyhteiskunta suhtautuu ja vastaa vaatimuksiimme, voimmeko kohdata toisemme ja asettua dialogiin, tulemmeko kuulluiksi ja ymmärretyiksi vai vähätellyiksi, mitätöidyiksi ja uhatuiksi? Opiskelijat kutsuvat valtauksiin mukaan laajasti muuta yhteiskuntaa, ja he itse ovat osoittaneet solidaarisuutta esimerkiksi hoitoalan työntekijöille. Liittolaisten hakeminen kertoo nuorten tarpeesta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja käydä sukupolvien välistä dialogia. Vaikka opiskelijat ovat saaneet laajasti tukea, kaikissa oppilaitoksissa heidän pyrkimyksiään ei kuitenkaan ole tuettu, vaan opiskelijoiden mukaan heitä on vaadittu poistumaan tai allekirjoittamaan mielenosoitusoikeutta rajoittavia dokumentteja. Helsingin yliopiston Meilahden kampuksella poliisi kutsuttiin poistamaan mielenosoittajat kampuksen valtauksen ensimmäisen päivän iltana.

Nuorten valtausliike on hyvin organisoitunut. Sosiaalisessa mediassa valtaajat jakavat tietoa ja hyviä käytäntöjä, sopivat pelisäännöistä ja pyytävät toisiltaan ja liittolaisiltaan apua. Nuorten välillä vallitseva solidaarisuus ylittää oppilaitosten, ammattialojen ja opiskelijoiden kansalaisuuksien rajat. Tutkimustemme mukaan juuri sosiaaliset suhteet ja yhteisöt ovat nuorille tärkeitä paikkoja osoittaa vastavuoroisuutta ja yhteisvastuullisuutta (Honkatukia ym. 2020; Kallio, tulossa). Nuorilla on oikeus turvallisiin tiloihin, joissa he voivat ilmaista mielipiteitään ja osallistua ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Valtaajat ovat esimerkiksi laatineet turvallisemman tilan periaatteet, joissa kielletään kaikenlainen syrjintä ja kehotetaan tunnistamaan omat etuoikeudet. Jokaisen paikalle tulijan on sitouduttava nuorten laatimiin periaatteisiin.

Tiedämme kuitenkin, että varsin usein mielipiteitään kertovat nuoret joutuvat vähättelyn, painostuksen ja jopa uhkailun kohteiksi. Helsingin yliopistolla turvallisemman tilan periaatteet (ja asiallisen käytöksen rajat) rikkoutuivat ainakin tilanteessa, jossa yliopiston tiloissa järjestettyyn seminaariin osallistunut henkilö heristi mielenosoittajille keskisormeaan.

On tavallista, että nuorten kykyjä ja motivaatiota vaikuttaa yhteiskuntaan kyseenalaistetaan.

On tavallista, että nuorten kykyjä ja motivaatiota vaikuttaa yhteiskuntaan kyseenalaistetaan (Bessant 2020). Esimerkiksi nuorten ympäristöpoliittisia tavoitteita vastustavat tahot ovat arvelleet nuorten omaehtoisten ilmastoliikkeiden taustalla olevan nuoria masinoivia voimia, jotka ajavat vain omia etujaan. Myös oppilaitosvaltausten on syytetty olevan puoluepoliittisesti organisoituja. Nuorten ajatusten ja toimintatapojen ei siten uskota voineen syntyä nuorten omista lähtökohdista ja omin voimin. Tämä kertoo siitä, että nuoria ei oteta vakavasti poliittisina toimijoina, jolloin heille tärkeät kysymykset eivät myöskään nouse politiikan keskiöön (myös Honkatukia ym. 2020; Mietola, Kallio & Honkatukia 2023; Mietola ym. 2023).

Mielenilmaus oikeudesta kestävään hyvinvointiin

Tulkintamme mukaan oppilaitosten valtaamisissa on kyse siitä, että nuoret vaativat oikeutta kestävään hyvinvointiin. Kestävän hyvinvoinnin teorian (Helne & Hirvilammi 2021) mukaan hyvinvointi edellyttää ensinnäkin riittäviä materiaalisia olosuhteita ja taloudellista toimeentuloa (having). Tähän opiskelijat pyrkivät hallitukselle esittämissään vaatimuksissa luopua sosiaaliturvaan kohdistuvista leikkauksista ja vahvistaa opintososiaalisia etuja. Toiseksi hyvinvointi edellyttää mahdollisuutta merkitykselliseen toimintaan (doing); siis mahdollisuutta keskittyä opiskeluun sen vaatimalla intensiteetillä. Kolmanneksi hyvinvointiin tarvitaan kokemusta rakastetuksi tulemisesta ja välittämisestä (loving). Tämä toteutuu nuorten vaatimuksissa ilmenevässä solidaarisuudessa, pyrkimyksissä tehdä mielenosoituksista kaikille turvallinen kokemus, sekä nuorten viestissä siitä, että opinnoissa jaksaminen edellyttää myös lepoa, vapaa-aikaa ja ystävyyssuhteita. Neljäs hyvinvoinnin ulottuvuus, ”ihmisenä oleminen” (being), tarkoittaa mahdollisuutta oman potentiaalin täyteen toteuttamiseen. Sen edellytyksenä ovat esimerkiksi sosiaalinen, fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi. Tähän liittyvät esimerkiksi opiskelijoiden vaateet yhteiskunnan asettamien paineiden keventämisestä ja mielenterveyspalveluiden parantamisesta.

 

Mieltä osoittavien opiskelijoiden vaatimuksia olisikin syytä pysähtyä kuuntelemaan. Mitä vaatimukset kertovat laajemmin yhteiskunnasta, jossa elämme: nuorten asemasta, nuoriin kohdistuvista odotuksista sekä nuorille tärkeistä prioriteeteista?

Varsin usein poliittisia päätöksiä, myös nyt kaavailtuja opiskelijoihin kohdistuvia sosiaaliturvaleikkauksia, perustellaan nuorten ja tulevien sukupolvien edulla. Nuoret kantavat nyt tehtävien poliittisten päätösten seuraukset välittömästi omassa arjessaan, mutta myös pitkällä aikavälillä. Siksi heidän ”etuaan” ei voida arvioida, jos nuoret itse eivät ole mukana keskustelemassa siitä, hyväksyvätkö he poliittiset päätökset ja niiden seuraukset (myös Mietola, Kallio & Honkatukia 2023). Esimerkiksi Nuorisobarometrin mukaan 86 % siihen vastanneista nuorista oli sitä mieltä, että ihmisoikeudet, demokratia, luonnon monimuotoisuus ja eläinten oikeudet ovat tärkeämpiä kuin talouskasvu (Kiilakoski 2022). Tulkitsemme tätä vahvana viestinä siitä, että nuorten sukupolvien ja päättävissä asemissa olevien näkemykset eroavat siitä, mikä yhteiskunnan rakentamisessa on tärkeintä.

Tutkimukset osoittavat, että nuorten kuunteleminen ja vakavasti ottaminen ovat keskeinen osa hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kokemusta (Rättilä & Honkatukia 2023), mutta yhteiskunnassa ei myöskään ole varaa ohittaa nuorten potentiaalia kestävästi hyvin voivan yhteiskunnan edistämisessä.

On lakattava ajattelemasta, että nuoret ovat vain ”tulevaisuuden kansalaisia” ja ryhdyttävä suhtautumaan heihin vakavasti otettavina yhteiskunnan jäseninä, jotka omalla tavallaan osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen.

On lakattava ajattelemasta, että nuoret ovat vain ”tulevaisuuden kansalaisia” ja ryhdyttävä suhtautumaan heihin vakavasti otettavina yhteiskunnan jäseninä, jotka omalla tavallaan osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen, ja joita on syytä kuulla heidän elämäänsä vaikuttavissa päätöksissä laajasti läpi politiikan eri sektoreiden.

Omalla toiminnallaan valtaajat osoittavat, että nuoret osallistuvat ja haluavat osallistua yhteiskuntaan myös muutoin kuin työmarkkinakansalaisina: itselleen merkityksellisin tavoin ja yhdessä muiden kanssa. Heidän vaatimuksensa eivät ole itsekästä oman edun tavoittelua, vaan niissä näkyy pyrkimys paremman yhteiskunnan rakentamiseen myös tulevien opiskelijasukupolvien, luonnon ja kestävämmän työelämän puolesta.

Jutun kuvat: pääkuva Otso Tilus, muut kuvat Susanna Ågren.

Kirjallisuus:

Bessant, Judith (2020) Making-Up People: Youth, Truth and Politics. London: Routledge.

Bessant, Judith, Farthing, Rys, & Watts, Rob (2017). The Precarious Generation: A Political Economy of Young People. Abingdon, Oxon; New York, N.Y.: Routledge.

Brunila, Kristiina & Katariina Mertanen & Vainio, Saara (2021) Naiivi koulutususko on ehkä hyvää tarkoittavaa mutta ei välttämättä hyväksi. https://blogs.helsinki.fi/cosupport/2021/10/12/501/

Farrugia, David (2021) Youth, Work and the Post-Fordist Self. Bristol: Bristol University Press.

Helne, Tuula & Hirvilammi, Tuuli (2021) Puristuksissa? Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot. Kelan tutkimus.

Honkatukia, Päivi & Kallio, Jenni & Lähde, Miia & Mölkänen, Jenni (2020) Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. Tampereen yliopisto.

Kallio, Jenni (2022) ”Siitä tuli ihan hirvee paperisota”– Kansalaispätevyys nuorten aikuisten institutionaalisissa kohtaamisissa. Sosiologia, 59(1), 19–34.

Kallio, Jenni (tulossa) Kurittomia vai kunnollisia? – Nuoret aikuiset korona-ajan kansalaisina. Teoksessa Päivi Honkatukia & Mirja Määttä (toim.) Kriisiajan nuori aikuisuus.

Kelly, Peter (2013) The Self as Enterprise: Foucault and the ‘Spirit’ of 21st Century Capitalism. New York, NY: Routledge.

Kiilakoski, Tomi (2022 toim.) Kestävää tekoa. Nuorisobarometri 2021. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 69. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto.

Madsen, Ole J. (2021) Deconstructing Scandinavia’s ”Achievement Generation”: A Youth Mental Health Crisis? Palgrave Macmillan.

Mietola, Reetta & Kallio, Jenni & Honkatukia, Päivi (2023) Osallistuminen kriisissä: nuoret ja pandemian jälkeistä yhteiskuntaa koskeva päätöksenteko. Teoksessa Markku Oksanen & Henri Vogt (toim.) Huomisen huomaava demokratia: pitkäjänteisen politiikan mahdollisuudet. Tampere: Vastapaino, 275–298.

Mietola, Reetta & Koskinen, Pekka & Suni, Anna & Mölkänen, Jenni (2023) ”Am I not a lovely green-and-red, a watermelon?”: young people negotiating political participation from marginalized positions. Teoksessa Päivi Honkatukia & Tiina Rättilä (toim.) Young People as Agents of Sustainable Society. Routledge, 128–142.

Rautesalo, Terhi (2022, toim.)  Kelan opintoetuustilasto 2021/22. Helsinki: Kela. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022102763493

Rikala, Sanna (2020) Agency among young people in marginalised positions: towards a better understanding of mental health problems. Journal of Youth Studies 23 (8), 1022–1038.

Rättilä, Tiina & Honkatukia, Päivi (2023) Introduction. Teoksessa Päivi Honkatukia & Tiina Rättilä (toim.) Young People as Agents of Sustainable Society: Reclaiming the Future. Routledge, 1–37.

Sennett, Richard (1998) The Corrosion of Character: The Personal Consequences of Work in the New Capitalism. New York: W. W. Norton & Company, Inc.

Suikkanen, Asko & Viinamäki, Leena (1999) Life paths and labour market citizenship. Teoksessa Jens Christiansen & Pertti Koistinen & Anne Kovalainen (toim.) Working Europe. Reshaping European employment systems. Aldershot: Ashgate, 189–209.

Valtioneuvosto (2023) Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023.

Wahlbeck, Kristian & Cresswell‑Smith, Johanna & Haaramo, Peija & Parkkonen, Johannes (2017)  Interventions to mitigate the efects of poverty and inequality on mental health. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology, 52, 505–514.

Varjo, J., Kalalahti, M. & Hooley, T. (2022) Actantial construction of career guidance in parliament of Finland’s education policy debates 1967–2020. Journal of Education Policy 37 (6), 1009–1027.

Wyn, Johanna (2020) Introduction. Teoksessa J. Wyn, H. Cahill, D. Woodman, H. Cuervo, C. Leccardi & J. Chesters (toim.) Youth and the New Adulthood: Generations of Change. Singapore: Springer Singapore Pty. Ltd, 1-12.

Ågren, Susanna (2023) Shaping worker-citizenship: Young vocational education graduates’ labour market positionings within new adulthood. Journal of Youth Studies. https://doi.org/10.1080/13676261.2023.2174009

Ågren, Susanna & Kallio, Jenni (2023) Young adults’ perceptions of citizenship outside and beyond labour market citizenship. Teoksessa Päivi Honkatukia & Tiina Rättilä (toim.) Young People as Agents of Sustainable Society: Reclaiming the Future. Routledge, 113–127.

Ågren, Susanna (2021) Exploring Vocational Education Students’ Visions of a Successful Transition to Working Life from the Perspective of Societal Belonging. Journal of Applied Youth Studies 4 (1), 67–81.