Suomea on perinteisesti tituleerattu maailman onnellisimmaksi maaksi, mutta myös meillä mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Sairausloman jatkuttua yhtäjaksoisesti 300 päivää haetaan suomalaisessa järjestelmässä määräaikaista tai toistaiseksi voimassa olevaa työkyvyttömyyseläkettä. Mielenterveyshäiriöistä onkin tullut työkyvyttömyyseläkkeiden johtava peruste Suomessa.

Vuonna 2020 työkyvyttömyyseläkettä sai mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriön perusteella noin 102 000 henkilöä, mikä on siis yli puolet (53 %) kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä. Mielialahäiriöt kattavat näistä noin kaksi kolmasosaa, ja suurin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen peruste onkin masennus: viime vuonna masennusdiagnoosin perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi noin 3 600 henkilöä, mikä vastaa noin 10 henkilöä joka päivä. Mielenterveyden häiriöt sekä niihin yhteydessä oleva työkyvyttömyys ovat tulevaisuudessa yksi merkittävimmistä yhteiskunnallisista haasteista suomalaisten terveydelle, työkyvylle ja yhteiskunnan kantokyvylle.

RETIRE-tutkimushankkeessamme Tampereen yliopistolla tutkimme, minkälaiset tekijät ovat yhteydessä mielenterveyshäiriöperustein työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Hankkeemme vahvuutena on ollut kaikki vuosina 2010–2015 Suomessa mielenterveysperusteisesti varhaiseläköityneet kattava rekisteriaineisto, johon on yhdistetty tietoa Tilastokeskuksen, Kelan ja ETK:n kansallisista rekistereistä. Tästä aineistosta olemme kyenneet tunnistamaan työelämään liittyviä polkua, jotka luonnehtivat erilaisia varhaiseläkkeelle mielenterveyshäiriöperustein siirtymisen olosuhteita sekä sosioekonomisia eroja.

Tutkimuksemme antavat viitteitä mielenterveyden, työkyvyttömyyden ja työelämän nykyisten psykososiaalisten vaatimusten monitahoisista yhteyksistä. Näiden lisäksi viimeisimmän tutkimuksemme mukaan Suomessa on myös merkittäviä alueellisia eroja mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyden yleisyydessä. Kuitenkaan meillä ei ole 2010-luvulta Suomesta epidemiologista tutkimusta, joka osoittaisi merkittäviä alueellisia eroja mielenterveyden häiriöiden, erityisesti masennuksen esiintyvyydessä. Mistä siis on kysymys?

Vasta julkaistussa tutkimuksessamme tutkimme Suomen sairaanhoitopiirien välisiä eroja mt-perusteisessa eläköitymisessä. Lisäksi tutkimme erilaisten aluemuuttujien yhteyttä alueelliseen eläköitymisriskiin. Tarkastelimme muun muassa alueellista työllisyys- ja köyhyysastetta sekä mielenterveyspalveluiden käyttöasteita avo- ja sairaalahoidossa.

Sairaanhoitopiirien erot ja sosioekonomiset yhteydet

Suomen terveyserot ovat perinteisesti noudattaneet jo 1300-luvun Pähkinäsaaren rauhan rajoja: väestön keskimääräinen terveys on korkeampaa eteläisillä ja läntisillä alueilla ja matalampaa itäisillä ja pohjoisilla alueilla. Tämän suuntaisista eroista löysimme viitteitä, mutta mielenterveysperusteisen varhaiseläköitymisen alue-erot eivät täysin noudattaneet perinteisiä rajoja: Kaiken kaikkiaan matalampi alueellinen eläköitymisriski löytyi HUSin, Vaasan ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiireistä, kun taas korkeamman riskin alueita olivat Pohjois-Savo, Kainuu sekä Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaa.

Tutkimme erikseen myös kahta suurinta mielenterveyden häiriöiden työkyvyttömyyden diagnostista ryhmää, mielialahäiriöiden ja psykoottisten häiriöiden perusteella eläköitymistä. Mielialahäiriöperusteisessa eläköitymisessä matalampi riski oli HUSin, Vaasan, Itä-Savon ja Päijät-Hämeen alueilla, ja lievää viitettä matalamman riskin suuntaan löytyi myös Kanta-Hämeestä. Korkeamman mielialahäiriöeläköitymisen riskin alueita olivat Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Kainuu, Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaa. Psykoosihäiriöperusteisessa eläköitymisessä matalampi riski löytyi Vaasasta, viitteitä matalammasta riskistä Länsi-Pohjalta ja Varsinais-Suomesta, sekä korkeamman riskin alueiksi tunnistettiin Päijät-Häme, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa.

Alue-erojen juurisyyt ovat väistämättömästi hyvin monitahoiset sekä maantieteelliseen ja ajalliseen jatkumoon sidotut, niin että erilaiset alueen yksilöihin ja koko väestönpiirteisiin vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä eri tasoilla ihmisten ja alueiden elämässä. Aluetason korkeampi tai matalampi riski työkyvyttömyyseläköitymisessä onkin siis hyvä hahmottaa useamman toisiinsa vaikuttavan riskitekijän tai suojaavan tekijän kasautumisena tai yhteisvaikutuksena. Selkeitä yksiselitteisiä trendejä olikin tutkimuksessamme tunnistettavissa vain hyvin pieni kourallinen, lähinnä väestöntiheyden ja ruotsia äidinkielenään puhuvan väestön osuuden kohdalla: mitä korkeampi väestöntiheys ja ruotsinkielisen väestön osuus, sitä matalampi riski. Korkeamman väestötiheyden voi ymmärtää hoidon saavutettavuuden välillisenä muuttujana, jossa matalamman väestötiheyden alueilla välimatkat palveluihin voivat olla (joskus kohtuuttomankin) pitkät. Eli mutkat suoriksi yksinkertaistettuna: mitä helpompaa palvelu on maatieteellisesti saavuttaa, sitä matalampi eläköitymisriski. Ruotsinkieliseen väestöön taas on perinteisesti yhdistetty parempaa terveydentilaa, jota on selitetty muun muassa tämän väestönosan korkeammalla sosiaalisella pääomalla.

Mitä helpompaa palvelu on maatieteellisesti saavuttaa, sitä matalampi eläköitymisriski.

Näiden lisäksi aluetasolla eläköitymisriskeihin vaikuttivat olevan yhteydessä selkeimmin alueen sosioekonomiseen tasoon liittyvät äärimmäisyydet: erityisen matala köyhyysaste, korkea työllisyysaste sekä korkea ulkomaalaistaustaisen väestön osuus olivat yhteydessä matalampaan mt- ja mielialahäiriöperusteiseen eläköitymiseen. Pitkäaikaistyöttömien osuuden havaitsimme olevan yhteydessä kohonneeseen psykoosihäiriöperusteiseen eläköitymiseen. Alkoholijuomien myynnillä ei tutkimuksessamme havaittu yhteyttä eläköitymiseen; tämä voi toki johtua myös siitä, että alkoholin myynti ja kulutus voivat tapahtua myös muualla kuin omalla asuinalueella, jonka vuoksi myyntiaste ei välttämättä ole suoraan yhteydessä alueellisen alkoholin käytön ja ongelmallisen päihdekäytön kanssa.

Tutkimuksessamme alueiden erot eivät yksiselitteisesti selittyneet yllä olevilla sosioekonomisilla aluetekijöillä, eivätkä ne hävinneet huomioituamme sairaanhoitopiirien väestöjen erot ikä- ja sosioekonomisessa jakaumassa. Tämä voisi viitata sosiaali- ja terveydenhuollon sekä mielenterveyspalvelujen rakenteellisten tai toiminnallisten erojen olennaiseen rooliin palvelujärjestelmissä ja kuntouttavissa prosesseissa alueellisissa eläköitymisriskeissä. Vastaavatko paikalliset hoitoketjut ja toimintatavat väestön tarpeisiin? Ovatko saatavat palvelut oikea-aikaisia, asiakkaan tilanteeseen sopivia ja tehokkaita, mahdolliseen työkyvyttömyyteen johtavan kehityskulun katkaisemiseksi?

Palvelujärjestelmän rooli

Mielenterveyspalveluiden käytössä havaitsimmekin lisää yhteyksiä alueelliseen eläköitymisriskiin: psykiatrisen sairaalahoidon suhteen Suomessa matalimmat alueelliset hoitojaksomäärät olivat yhteydessä matalampaan eläköitymisriskiin, kun taas korkeimmat hoitojaksomäärät olivat yhteydessä kohonneeseen kaikkeen mt- ja mielialahäiriöperusteiseen eläköitymiseen. Myös matalimmat alueelliset potilasmäärät olivat yhteydessä matalampaan mt- ja mielialahäiriöperusteiseen eläköitymisen riskiin, korkeimmat potilasmäärät taas yhteydessä psykoosihäiriöperusteiseen eläköitymisen korkeampaan riskiin. Niin Suomessa niin kuin muualla länsimaissa on siirrytty kohti avohoitoa painottavia palvelujärjestelmiä. Korkeimmat sairaalahoidon käyttömäärät voivatkin mahdollisesti viitata vielä enemmän vanhemman tyyppiseen, kansallisella tasolla verrannollisesti sairaalakeskeisempään alueelliseen palvelujen järjestämisen tapaan.

Alueilla, joilla oli Suomessa korkeimmat ja matalimmat avohoitokäyntien määrät suhteessa väestön lukumäärään, oli myös korkeampi riski mielenterveys- ja mielialahäiriöperusteiseen eläköitymiseen verrattuna alueisiin, joiden käyntimäärät olivat keskimääräisellä kansallisella tasolla. Varmoja syy-seuraus-suhteita tälle on mahdoton vetää, mutta se kirvoittaa tärkeitä kysymyksiä: mistä on kyse, jos palvelujärjestelmä takoo paljon käyntejä, mutta mt-perusteinen, erityisesti masennusdiagnoosilla tapahtuva eläköityminen on silti väestön keskuudessa suhteellisen suurta?

Alueellista toteutunutta mielenterveyden häiriöiden avohoitoa tarkastellessa tunnistimme mielenkiintoisen yhteyden avohoitokäyntien lukumäärän ja eläköitymisen välillä: alueilla, joilla oli Suomessa korkeimmat ja matalimmat avohoitokäyntien määrät suhteessa väestön lukumäärään, oli myös korkeampi riski mielenterveys- ja mielialahäiriöperusteiseen eläköitymiseen verrattuna alueisiin, joiden käyntimäärät olivat keskimääräisellä kansallisella tasolla. Varmoja syy-seuraus-suhteita tälle on mahdoton vetää, mutta se kirvoittaa tärkeitä kysymyksiä: mistä on kyse, jos palvelujärjestelmä takoo paljon käyntejä, mutta mt-perusteinen, erityisesti masennusdiagnoosilla tapahtuva eläköityminen on silti väestön keskuudessa suhteellisen suurta? Ja vastaako palvelujärjestelmä palveluiden kysyntään asiaan kuuluvalla tarjonnalla alueilla, joissa on erityisen vähän avohoidon käyntejä, mutta keskimääräistä enemmän mt-perusteista eläköitymistä? Tämän alueellinen tunnistaminen kansallisessa vertailussa on tärkeää ja tällöin olisi oleellista tarkastella alueellisesti, vastaako oma palvelujärjestelmä väestön todellisia tarpeita. Alueiden kokonaisvaltaisessa palvelujen ja hoitokäytäntöjen kehittämisessä tulisikin kiinnittää erityistä huomiota alueen ominaispiirteisiin, mielenterveyspalvelujen tarpeeseen ja väestön muihin tarpeisiin.

Huomionarvoista on myös, että tutkimuksessamme viiden vuoden seuranta-ajan sisällä vain 10.5 % kaikista mielenterveysperusteisesti eläköityneistä oli palannut työhön, ja noin puolet alun perin määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen saaneista oli siirtynyt toistaiseksi voimassa olevalle eläkkeelle. Kun sairausloma pitkittyy, sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta kello käy. Meillä ei ole varaa palvelujärjestelmiin, jotka eivät kykene vastaamaan yksilön tai väestön tarpeita.

Lähteet:

Karolaakso, T., Autio, R., Näppilä, T., Leppänen, H., Rissanen, P., Tuomisto, M. T., Karvonen, S., & Pirkola, S. (2021). Contextual and mental health service factors in mental disorder-based disability pensioning in Finland – a regional comparison. BMC Health Services Research, 21(1), 1–1081. https://doi.org/10.1186/s12913-021-07099-4

Karolaakso, T., Autio, R., Näppilä, T., Nurmela, K., & Pirkola, S. (2020). Socioeconomic factors in disability retirement due to mental disorders in Finland. European Journal of Public Health, 30(6), 1218–1224. https://doi.org/10.1093/eurpub/ckaa132

Pirkola, S., Nevalainen, J., Laaksonen, M., Fröjd, S., Nurmela, K., Näppilä, T., Tuulio-Henriksson, A., Autio, R., & Blomgren, J. (2019). The importance of clinical and labour market histories in psychiatric disability retirement: analysis of the comprehensive Finnish national-level RETIRE data. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology, 55(8), 1011–1020. https://doi.org/10.1007/s00127-019-01815-6