Huhtikuussa 2019 tulipalo vaurioitti pahoin Notre Damen katedraalia Pariisissa tuhoamalla sen kattorakenteet ja lähes satametrisen tornin. Presidentti Emmanuel Macron lohdutti järkyttyneitä ranskalaisia heti tulipalon jälkeen julistamalla, että katedraali korjataan viidessä vuodessa, Pariisin 2024 kesäolympialaisiin mennessä. Lisäksi Macron ilmoitti uutta tornia varten järjestettävästä kansainvälisestä suunnittelukilpailusta, jossa nykyajan tekniikka ja haasteet rakentamiselle otetaan huomioon. Kesällä 2020 idea suunnittelukilpailusta kuitenkin hylättiin, ja päätettiin, että torni rakennetaan mahdollisimman alkuperäiseen muotoonsa. Samalla käynnistettiin jäljitysoperaatio oikeanlaisen tammitukin löytämiseksi rakennusmateriaaliksi, mikä on johtanut siihen, että nyt kaksi vuotta tulipalon jälkeen Notre Damen korjausprosessista on tullut ympäristökiista.

Kulttuuriperinnön säästämisen ja tuhoamisen monopoli

Notre Damen alkuperäinen katto sisälsi niin paljon puuta, että se on tunnettu lempinimellä La Forêt (metsä). Uutta kattoa ja tornia varten tarvitaan noin tuhat tammea, joita on kaadettu muun muassa Ranskan valtion omistamasta Bercén metsästä sekä saatu yksityismetsistä lahjoituksina ympäri Ranskaa. Keskimäärin vähintään 150-vuotiaat kaadettavat puut on valittu tarkasti arkkitehtien laatimien kriteerien mukaisesti: puun rungon on oltava mahdollisimman suora ja terve. Yhden rungon arvo on joidenkin arvioiden mukaan 15 000 euroa. Koska kaadettujen puiden on kuivuttava vähintään vuosi, rakennustyöt päästään todennäköisesti aloittamaan vasta vuonna 2022.

Notre Damen jälleenrakennusprosessi ja tulipalon jälkihoito ovat herättäneet alusta alkaen kritiikkiä ja epäilyksiä. Asiantuntijat ovat pitäneet Macronin määrittelemää aikataulua lähes mahdottomana, mutta presidentti on pitänyt siitä sinnikkäästi kiinni. Lisäksi viranomaisia on syytetty liian hitaasta reagoinnista tulipalon aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin. Tornin ja kattorakenteiden palamisen seurauksena suli suuria määriä myrkyllistä lyijyä, minkä vuoksi ilmaan ja maaperään vapautui lyijyhiukkasia. Viranomaiset ovat kehottaneet tarkistuttamaan katedraalin alueella asuvien lasten ja raskaana olevien naisten lyijyarvot. Toukokuussa 2021 lyijypitoisuudet nousivat jälleen haitallisiin lukemiin, ja Notre Damen aukio jouduttiin sulkemaan yleisöltä.

Tuoreimman kritiikin kohteena on ennen kaikkea Notre Damen arkkitehtuurin alkuperäisarvojen palauttamiseen tähtäävä, luonnonkirjon kustannuksella toteutettu, ikivanhojen tammien kaataminen. Puiden kaatamista vastustava adressi on kerännyt yli 42 000 allekirjoitusta, ja on esitetty, että kattorakenteet voitaisiin korjata nykyaikaisillakin rakennusmateriaaleilla. Viranomaiset ovat puolustaneet puiden kaatamista metsänhoitoon liittyvänä välttämättömänä toimena, joka olisi toteutettu joka tapauksessa. Samankaltaisia ontuvia perusteluja on kuultu viime vuosina Białowieżan ikimetsään Euroopan tuomioistuimen kielloista huolimatta hakkuut määränneiltä Puolan viranomaisilta.

Bercén metsän tapahtumiin verrattuna Puolan tapaus on erilainen siitä syystä, että Białowieża on Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintösopimuksen nojalla suojeltu kohde, kun taas Ranskassa puita kaadetaan nimenomaan maailmanperintökohteen takia. Pohjimmiltaan molemmissa tapauksissa on kuitenkin kyse samasta ilmiöstä: julkisen vallan monopolista kontrolloida, minkälaista kulttuuri- ja luonnonperintöä suojellaan virallisesti ja minkälaisten ympäristön ja kulttuurin osien annetaan tuhoutua ja kadota.

Maailmanperintöstatus luo itselleen ristiriidan

Notre Dame nauttii kansainvälisen kulttuuriperinnön suojelun näkökulmasta erityistä suojaa osana Seinen jokirannan maailmanperintömaisemaa, mikä edellyttää Ranskalta suojeluvelvoitteiden sisällyttämistä myös omaan kansalliseen lainsäädäntöönsä. Tullakseen nimetyksi maailmanperintöluetteloon, kohteen on täytettävä kymmenestä valintakriteeristä vähintään yksi. Notre Damen katedraali on ”inhimillisen luovuuden mestariteos” (valintakriteeri I), joka ilmentää ”aikojen saatossa tapahtuneiden arvojen muuttumista esimerkiksi arkkitehtuurin, teknologian, monumentaalitaiteen, kaupunki- tai maisemasuunnittelun suhteen” (valintakriteeri II). Maailmanperintökohteilta edellytetään myös eheyttä ja autenttisuutta omassa kulttuurisessa kontekstissaan.

Maailmanperintösopimuksen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet suojelemaan alueelleen nimettyjä kulttuuri- ja luonnonperintökohteita sekä näiden yhdistelmiä, sekakohteita. Valtioiden tulee säilyttää kohteidensa maailmanperintöarvot tuleville sukupolville kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Vaikka maailmanperinnön suojelemisen taustalla on huoli maailman kulttuuriperinnön ylisukupolvisesta turvaamisesta, järjestelmä tulee samalla edistäneeksi ilmiöitä, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja heikentävät kohteiden suojaa. Maailmanperintöstatus tuo usein mukanaan massaturismia, mikä puolestaan on yhteydessä liikenteestä ja palveluiden lisärakentamisesta syntyviin päästöihin. Tämä taas on edelleen ristiriidassa YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030:n, Pariisin ilmastosopimuksen (2015) ja maailmanperintösopimuksen omien tavoitteiden kanssa.

Notre Dame on osa maailmanperintömaisemaa muun muassa juuri siksi, että se ilmentää maisemassaan tapahtuneita muutoksia ja kulttuurisia arvoja. Myös sen tulipalo itsessään on siten osa tulevien sukupolvien maailmanperintöä.

Notre Damen kohdalla ristiriita syntyy autenttisuuden vaalimisen ja ylisukupolvisuuden välillä. Unescon valintakriteeristön mukaisesti Notre Dame on osa maailmanperintömaisemaa muun muassa juuri siksi, että se ilmentää maisemassaan tapahtuneita muutoksia ja kulttuurisia arvoja. Myös sen tulipalo itsessään on siten osa tulevien sukupolvien maailmanperintöä. Maailmanperintökohteen suojelemista kaatamalla hiilidioksidia sitovia puita ja vahingoittamalla tammimetsän ekosysteemiä voi tuskin nähdä kestävän kehityksen mukaisena toimintana, etenkään kun Notre Damen alkuperäistä alkuperäisyyttä ei voida enää palauttaa.

Autenttisuuden turvaamisella itsensä perusteleva Notre Damen uudelleenrakentamista dominoiva diskurssi on konkreettinen esimerkki siitä, miten maailmanperintöjärjestelmä ja siihen perustuvien suositusten tulkinta kaipaavat kriittistä tarkastelua. Se vahvistaa tarpeetonta dikotomiaa luonnon- ja kulttuuriperinnön välillä antamalla luonnolle vain välinearvon suhteessa itseisarvoiseen ihmislähtöiseen kulttuuriperintöön. Katedraalin korjaaminen luontoa säästävin menetelmin voisi edustaa tuleville sukupolville sellaista Unescon kriteerien kanssa yhtenevää kulttuuristen arvojen muutosta, jossa ympäristö- ja ilmastovaikutukset otetaan aidosti ja kokonaisvaltaisesti huomioon.

Notre Damen tulipalolla voidaan katsoa olevan yhteys myös yhteen kaikkein perustavanlaatuisimmista ihmisoikeuksista. Tulipalo suurkaupungin keskustaan sijoittuvana onnettomuutena on luonnollisestikin jo sellaisenaan ihmisten oikeutta elämään uhkaava asia, jonka vakavuutta Notre Damen kohdalla mahdolliset lyijypäästöt edelleen vahvistavat. Katedraalin jälleenrakentaminen nykyaikaisin ja luontoa vähemmän kuormittavin menetelmin ei suojaisi siten pelkästään kohdetta itseään, vaan myös elinympäristön turvallisuutta ja terveellisyyttä. Kuten Suomen perustuslain (731/1999) 20 §:ssä, oikeus terveelliseen ympäristöön on myös Ranskassa perustuslailla taattu perusoikeus, jonka turvaamisesta vastuu on julkisella vallalla.

”Pelastakaa maailma kuin se olisi Notre Dame”

Ympäristönäkökulmasta tammimetsään liittyvä kiista ei ole ainoa Notre Damen kunnostukseen liittyvä vastakkainasettelua luova seikka. Arvostelua ovat aiheuttaneet öljy- ja muotiyhtiöiden innokkaasti jälleenrakennusta varten syytämät miljoonat, kun taas vakavien ympäristökatastrofien ja ilmastokriisin kohdalla vastaavia lahjoituksia ei ole tehty. Asian on nostanut esille esimerkiksi ilmastovaikuttaja Greta Thunberg vertaamalla maailman pelastamista Notre Damen jälleenrakentamiseen.

Useiden viime vuosina julkaistujen tutkimusten ja raporttien mukaan ilmastokriisi monine sään ääri-ilmiöineen on kulttuuriperinnölle merkittävä uhka. Ennätyksellisen kovien helleaaltojen vuoksi Notre Damenkin katon on pelätty romahtavan kesken kunnostustöiden. Kulttuuriperinnön suojelu ei ole ympäristönsuojelusta erillinen saareke, vaan päinvastoin osa sitä. Ilmastotavoitteita edistävä ympäristöpolitiikka edistää myös kulttuuriperinnön suojaa ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksia nauttia siitä.

Lähteet:

Boyd, David R. (2012) The Environmental Rights Revolution. A Global Study of Constitutions, Human Rights, and the Environment. Vancouver: UBC Press.

Chechi, Alessandro (2016) “Risks Relating to the Protection of Cultural Heritage: From Climate Change to Disasters” teoksessa MiScenic, Emilia ja Raccah, Aurelien (toim.), Legal Risks in EU Law. Cham, Sveitsi: Springer International Publishing, s. 199–224.

von Droste zu Hülshof, Bernd (2014) “Man-made Climate Change: A Major Challenge for World Heritage Conservation” teoksessa Von Schorlemer, Sabine & Maus, Sylvia (toim.), Climate Change as a Threat to Peace. Impacts on Cultural Heritage and Cultural Diversity.  Frankfurt am Main: Peter Lang GmbH, s. 27–32.

ICOMOS Climate Change and Cultural Heritage Working Group (2019) The Future of Our Pasts: Engaging Cultural Heritage in Climate Action. Paris: ICOMOS.

Markham, Adam et al. (2016) World Heritage and Tourism in a Changing Climate. Paris: UNESCO.

Marzeion, Ben & Levermann, Anders (2014) “Loss of Cultural World Heritage and Currently Inhabited Places to Sea-Level Rise”, Environmental Research Letters, 9(034001), s. 1–7.

Reimann, Lena et al. (2018) “Mediterranean UNESCO World Heritage at Risk from Coastal Flooding and Erosion Due to Sea-level Rise”, Nature Communications 9(4161), s. 1–11.

UNESCO (2019) Operational Guidelines for the Implementation of the World Heritage Convention.