Korona-uutisten huolihakuilu – eräs aikamme addiktioista

Työntekijäkansalaisena vai omana itsenä osaksi yhteiskuntaa?

Työntekijäkansalaisuus on ollut kunnon kansalaisuuden ydin vuosikymmenet. Nuorilta odotetaan ensisijaisesti, että he ovat hyviä työntekijäkansalaisia. Verovaroilla rahoitettu hyvinvointivaltio velvoittaa työntekijäkansalaiseksi, mutta nuoret kyseenalaistavat normia ilmastokriisien, taloudellisten taantumien ja monien muiden epävarmuuksien sekä epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi.

Nuorisotutkija Susanna Ågren on tutkinut, mitä nuoret ajattelevat työmarkkinoista ja niillä toimimisesta. Hän on tutkinut ammattiin opiskelevia ja valmistuneita nuoria: heidän kokemuksiaan työelämästä ja yhteiskunnan osaksi pääsemisestä.

Ågrenin mukaan nuoret haluavat oikeudenmukaista työtä, jossa heitä kohdellaan hyvin, jossa palkka on riittävä, johon perehdytetään, jossa ei syrjitä ja joka tasapainossa heidän hyvinvointinsa ja jaksamisensa kanssa.

Työmarkkinoiden muutos ja epävarmuus edellyttää sitä, että nuorten pitää olla yhä joustavampia ja pyrkiä sopeutumaan.

Ågrenin mukaan ajatellaan, että työmarkkinoiden muutos ja epävarmuus edellyttää sitä, että nuorten pitää olla yhä joustavampia ja pyrkiä sopeutumaan.

– Nuorten pitäisi osata valita itselleen sopiva ja mielellään myös työmarkkinoiden markkinoiden tarpeisiin sopiva opiskeluala, osoittaa aktiivisuutta, ottaa vastuu pärjäämisestä ja osaamisesta. Heidän pitäisi olla mahdollisimman yritteliäitä työmarkkinoilla. Pitäisi olla tunnollinen ja aktiivinen ja sitoutua opiskeluun ja työhön, ja samalla valmis joustamaan työmarkkinoilla ja sietämään epävarmuutta, Ågren sanoo.

Yhteiskunta antaa työlle suuren arvon, kun määritellään, kuka kukin on ja mikä on hänen panoksensa yhteisöön. Yksilöiden arvo ja mahdollisuudet määritellään yhteiskunnassa työhön osallistumisella.

– Työntekijäkansalaisuuteen liittyvä yhteiskunnallinen normi näkyy kysymyksessä, joka usein esitetään kohdatessamme uuden ihmisen: ”Mitä teet työksesi?”, Ågren havainnollistaa.

– Työntekijäkansalaisuuteen liittyvä yhteiskunnallinen normi näkyy kysymyksessä, joka usein esitetään kohdatessamme uuden ihmisen: ”Mitä teet työksesi?”, Ågren havainnollistaa.

2020-luvun nuorille työntekijäkansalaisuuden toteuttaminen todella on hankalampaa kuin aiemmille sukupolville, sanoo Ågren.

Ennen polut työelämään olivat suoraviivaisemmat. Roolit, odotukset ja vaatimukset olivat kapeammat, mikä toisaalta saattoi ahdistaa ja toisaalta tehdä elämän yksinkertaisemmaksi.

– Nuorisotutkimuksen parissa on ainakin viimeisen parin kymmenen vuoden ajan jo keskusteltu siitä, miten nuoriin liittyvät yhteiskunnan vaatimukset ovat lisääntyneet. Nähdään se sitten uusliberalismin, post-fordistisen tai myöhäismodernin yhteiskunnan seurauksena, työmarkkinoiden ja yhteiskunnan ylipäänsä nähdään edellyttävän yksilöltä enemmän joustavuutta ja sopeutumista epävarmuuksiin samaan aikaan, kun yksilöt ovat yhä enemmän vastuussa omasta henkilökohtaisesta onnistumisestaan, Ågren sanoo.

Nuorilta vaaditaan yhä enemmän yrittäjäominaisuuksien kaltaisia taitoja.

– Aiemmille sukupolville tulevaisuus mahdollisuuksineen oli yksinkertaisempi ja työurat taustasta riippuen olivat paljon helpommin ennustettavissa. Nyt aikuistumiseen ja työelämään osallistumiseen liittyy entistä enemmän odotuksia ja tehokkuuspaineita. Vaikka valinnan mahdollisuuksia on enemmän, niin on myös epävarmuuksia.

Nuoria ohjataan  tehokkaasti työelämään. Samalla nuoret havaitsevat, että todellisuudessa näiden odotusten täyttäminen ei olekaan mahdollista, tai odotusten täyttäminen ei avaakaan mahdollisuuksia oman hyvän elämän aloittamiselle.

– Asetamme yhä enemmän suorituspaineita yksittäisille nuorille ja erityisesti niille, joilla on hankaluuksia tehdä työmarkkinoilla edellytettäviä päätöksiä ja joista olemme huolissamme, Ågren sanoo.

Nuorten tehtävä on opiskella ammatti ja löytää paikka työelämästä. Se nähdään usein tärkeimpänä ratkaisuna nuorten kohtaamiin ongelmiin. Työllistymisen ongelmia yritetään ratkoa yksilötasolla.

Nuorten tehtävä on opiskella ammatti ja löytää paikka työelämästä. Se nähdään usein tärkeimpänä ratkaisuna nuorten kohtaamiin ongelmiin. Työllistymisen ongelmia yritetään ratkoa yksilötasolla.

– Nuoret tuovat esiin, että työllisyyspalvelut ei kuitenkaan välttämättä tunne työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia ja todellisuutta, jonka nuoret ovat kohdanneet työmarkkinoilla.

Nuori aikuinen voi turhautua siitä, että työllistymispalveluissa häntä ohjataan työkokeiluihin tai tarjotaan nollatuntisopimuksia, jotka eivät kehitä hänen ammattitaitonsa, ja joista ei saa edes kunnollista korvausta.

Työntekijäkansalaisuuden ihanne, jota Ågren on havainnoinut, on kapea. Osa nuorista kokee sen epäoikeudenmukaiseksi, kuormittavaksi ja ulossulkevaksi.

– Samaan aikaan, kun nuoria ohjataan hyvin kapeasti toteuttamaan työntekijäkansalaisuutta, emme välttämättä huomioi heidän elämäänsä moninaisemmin. Kun nuoret neuvottelevat asemastaan työmarkkinoilla ja omasta toimeentulostaan, he myös rakentavat suhteita läheisiinsä, haaveilevat omasta kodista, haluavat viettää mielekästä vapaa-aikaa ja kohtaavat elämässä niin onnistumisia kuin myös asioita, joihin he kaipaisivat enemmän tukea ja huomiota kuin sen hetkiseen työmarkkinatilanteeseensa.

Työntekijäkansalaisuuden rinnalle tarvittaisiin Ågrenin mukaan tilaa hengittää: joustoja, jotka mahdollistavat uudelleen valitsemisen, mielen muuttamisen, kokeilemisen, erilaiset elämäntilanteet ja myös siitä poikkeavan yhteiskunnallisen osallistumisen.

– Tutkimuksista tiedetään, että yleensäkin etuoikeutetussa asemassa olevien nuorten on paljon helpompi neuvotella erilaisten valintojen ja epävarmuuksien keskellä velvoitteiden kasaantuessa toisille, joilla ei ole samanlaisia resursseja tai lähipiirin tukea.

Ågrenin tutkimat nuoret tuntuivat itse vähättelevän haastatteluissa osallistumistaan, jota he eivät nähneet oikeana työnä. Osa nuorista vähätteli jopa omaa pienyrittäjyyttään.

Ågrenin tutkimat nuoret tuntuivat itse vähättelevän haastatteluissa osallistumistaan, jota he eivät nähneet oikeana työnä. Osa nuorista vähätteli jopa omaa pienyrittäjyyttään.

– Vaikka nämä asiat ovat tärkeitä yhteiskunnallistumisen tapoja ja hyvinvoinnin lähteitä: esimerkiksi partiotoiminta ja harrastukset, vapaaehtoistyö ulkomailla, vaikuttaminen ja eläinsuojeluaktivismi. Kollegani Jenni Kallio on tuonut omassa väitöstutkimuksessaan esille, että nuorilla on paljon kansalaispätevyyttä, jota ei aina myöskään yhteiskunnan taholta tunnisteta.

Työntekijäkansalaisuudesta poikkeaminen ja sen kyseenalaistaminen yhteiskunnallisesti ei ole helppoa.

– Vaikeus johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että meidän yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme nojaa työntekijäkansalaisuuteen. Vaadittaisiin näiden rakenteiden miettimistä uudelleen.

Ei ole Ågrenin mukaan kestävää, jos nuoret tuovat esiin, että työntekijäkansalaisuus kuormittaa osaa, ja siihen liitetään epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia.  Työntekijäkansalaisuuden oletus on Ågernin mukaan joka tapauksessa monimutkaisempi asia kuin järjestelmien tasolla tunnistetaan.

– Eräs nuorten Ohjaamolta tavoitettu nuori kuvasi tätä hyvin hyödyntämässäni aineistossa. Hän koki ristiriitaiseksi sen valinnan, että millaisessa työssä hän on hyvä, millä hän voisi elättää itsensä, mikä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta tärkeää ja mikä on oma intohimo.

Koska joka tapauksessa elämme murroksessa ilmastokriisin, turvallisuus- ja talouskriisien vuoksi, voisimme Ågrenin mielestä edes nuorisopoliittisella tasolla pohtia, miten nuorten aikuistumista voitaisiin tukea paremmin ja niin, että useammalla nuorella olisi mahdollisuuksia kestävään hyvinvointiin.

– Olemme Jenni Kallion kanssa nojanneet tässä Tuula Helneen ja Tuuli Hirvilammin ajatteluun. Jokaisella nuorella pitäisi olla yhdenvertaisesti mahdollisuuksia tehdä itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopivia valintoja, tilaa ja aikaa hyvinvoinnille, jaksamiselle ja omille läheisille ja kavereille ja riittävä toimeentulo tukemaan oman itsenäisen elämän aloittamista.

–Liian usein juuri ne nuoret joutuvat joustamaan, joille on jo valmiiksi kasaantunut kaikenlaisia eriarvoisuuksia, epäoikeudenmukaisuuksia ja paineita.

Työelämätutkijat ovat tuoneet esille, että varsinaisesti epävarmuus ei ole suomalaisilla työmarkkinoilla lisääntynyt, mutta tutkimuksessa todettiin, että epävarmuus kertyy muun muassa nuorille.

Ongelma on Ågrenin mukaan se, että nuorten epävarmoja työsuhteita ja epäoikeudenmukaisia työsopimuksia ajatellaan vain ponnahduslautana työelämään.

– Nuorten yhteiskunnassa osallistumista ohjaavat palvelujärjestelmät eivät tunnista rakenteellisia tekijöitä ja reunaehtoja, joiden varassa nuoret neuvottelevat osallistumisesta. Järjestelmät yrittävät ratkaista näitä asioita yksilötasolla. Se osaltaan tuntuu myös lisäävän joidenkin nuorten kohdalla turhautumista ja paineita, Ågren sanoo.

Järjestelmät yrittävät ratkaista näitä asioita yksilötasolla. Se osaltaan tuntuu myös lisäävän joidenkin nuorten kohdalla turhautumista ja paineita, Ågren sanoo.

Ågrenin väitöskirjassa on kahdenlaista aineistoa: ryhmähaastatteluja ammattiin opiskelevilta nuorilta ja yksilöhaastatteluja nuorilta, jotka ovat jo valmistuneet ammatillisesta oppilaitoksesta ja neuvottelevat siten asemastaan työmarkkinoilla.

Myös työelämään positiivisesti suhtautuvilla, sen osaksi aktiivisesti haluavilla nuorilla oli epäilyksiä vastaanotosta ja inhimillisyydestä. Mistä se kertoo?

– Havaitsin, että opiskellessaan suuri osa ammattiin opiskelevista nuorista tunnisti kyllä työelämään liittyviä realiteetteja, mutta he silti luottivat omiin mahdollisuuksiinsa hakea ja löytää oman alansa töitä. Tulkitsin, että tässä suhteessa kyse on joko yksinkertaisesti siitä, että he arvostavat omaa ammattiansa tai siitä, että on nuoren itsensäkin kannalta parempi, että he kokevat luottavansa tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiinsa pärjätä siellä, vaikka he tiedostavat, että kaikkien kohdalla tämä ei tule olemaan yhtä helppoa.

Suurin osa nuorista molemmissa Ågrenin aineistoissa näki työntekijäkansalaisuuden tärkeänä osana yhteiskuntaan kuulumista. He halusivat osaksi työntekijäkansalaisuutta.

Ammattiin valmistuneiden nuorten haastatteluissa suhde työntekijäkansalaisuuteen osoittautui kuitenkin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten odotuksia monimutkaisemmaksi.

–Myös silloin, kun oma siirtymä oli sujunut normatiivisten odotusten mukaan eli nuori oli heti valmistumisen jälkeen päässyt oman alan työhön tai jatkanut opiskeluja, Ågren sanoo.

– Eräs nuori, jonka oma koulutus oli hyvin työllistävältä alalta, halusi oman jaksamisensa vuoksi vaihtaa alaansa alalle, joka liittyi omaan harrastukseen, mutta jonka näkymät olivat epärealistisemmat. Muutamakin nuori taas pohti vakinaisesta tai turvatusta työstä huolimatta, että jaksaako hän työn vaatimaa kuormitusta ja sen mukanaan tuomaa yksinäisyyttä ja haasteita sosiaaliselle elämälle.

Ågrenin mielestä yhteiskunnan olisi aika pysähtyä työntekijäkansalaisuuden äärelle ja luoda ilmapiiriä, jota ei hallitse yksipuolinen paine. Nuoret kohtaavat työelämän ja työmarkkinat ensimmäistä kertaa elämässään.

– On oikeutettua, että nuoret vaativat työelämään lisää inhimillisyyttä ja hengitystilaa, sitähän moni muukin kaipaisi.

Helne, T. & Hirvilammi, T. (2022) Balancing needs: young unemployed Finnish adults’ discourse on well-being and its relation to the sustainability transformation. Sustainability: Science, Practice and Policy 18 (1), 158–170.

Honkatukia, P., Kallio, J., Lähde, M. & Mölkänen, J. (2020) Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. Tampereen yliopisto.

Isopahkala-Bouret, U., Lappalainen, S. & Lahelma, E. (2014) Educating worker-citizens: visions and divisions in curriculum texts. Journal of Education and Work 27 (1), 92–109.

Farrugia, D. (2019) How youth become workers: Identity, inequality and the post-Fordist self. Journal of Sociology 55 (4), 708–723.

France, A. (2016) Understanding youth in the global economic crisis. Bristol: Policy Press.

Furlong, A. & Cartmel, F. (2007) Young People and Social Change: New Perspectives. Maidenhead: Open University Press.

Kallio, J. (2023) Eletty, opittu, kamppailtu: Itsenäistyvien nuorten kansalaisuuden rakentuminen institutionaalisessa järjestelmässä. Väitöskirja. Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3106-1

Kelly, P. (2006) The Entrepreneurial Self and ‘Youth at-risk’: Exploring the Horizons of Identity in the Twenty-first Century. Journal of Youth Studies 9 (1), 17–32.

Nikunen, M. & Korvajärvi, P. (2022) Being positive, being hopeful, being happy: Young adults reflecting on their future in times of austerity. European Journal of Cultural Studies 25 (3), 824–842.

Woodman, D. & Wyn, J. (2015) Youth and Generation: Rethinking Change and Inequality in the Lives of Young People. London: SAGE Publications Ltd.

Sennett, R. (1998) The Corrosion of Character: The Personal Consequences of Work in the New Capitalism. New York: W. W. Norton & Company, Inc.

Suikkanen, A. & Viinamäki, L. (1999) Life paths and labour market citizenship. Teoksessa J. Christiansen, P. Koistinen & A. Kovalainen (toim.) Working Europe: Reshaping European employment systems. Aldershot: Ashgate, 189–209.

Weeks, K. (2011) The Problem with Work. Feminism, Marxism, Antiwork Politics, and Postwork Imaginaries. Duke University Press.

Wyn, J. & Dwyer, P. (1999) New Direction in Research on Youth in Transition. Journal of Youth Studies 2 (1), 5–21.

Ågren, S. & Kallio, J. (2023) Young adults’ perceptions of citizenship outside and beyond labour market citizenship. Teoksessa P. Honkatukia & T. Rättilä (toim.) Young People as Agents of Sustainable Society. Reclaiming the Future. London: Routledge, 113–127.

Ågren, S. (2021) Exploring Vocational Education Students’ Visions of a Successful Transition to Working Life from the Perspective of Societal Belonging. Journal of Applied Youth Studies 4 (1), 67–81.

Ågren, S. (2023) Shaping worker-citizenship: Young vocational education graduates’ labour market positionings within new adulthood. Journal of Youth Studies.

Epävakaus ja muutokset herättävät huolia ja kuormittavat. Huoli ei ole itsessään ongelma, vaan se voi kannustaa ratkaisujen etsimiseen.

Ihminen usein ajattelee, että juuri hänen ajassaan on jotain erityistä.

– Minusta tuntuu, että meidän ajassamme on todella nyt jotain erityistä, joka tulevaisuudessa näkyy ihmisten, eli nykyisten nuorten, mielenterveydessä, sanoo sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola.

Kolmannen maailmansodan uhka, taustalla etenevä ilmastonmuutos ja koronapandemian jäljet luovat kokemusta ennustamattomuudesta.

Tekoälyn nopea kehitys vaikuttaa työmarkkinoihin, yksityisyyteen ja koko yhteiskuntaan. Tietoa muutoksista tulee jatkuvasti laitteeseen, joka on kaikilla taskussa. Muutosten seuraamiseen voi jäädä huolta syventävään koukkuun. Osa kokee vaikutusmahdollisuutensa huonoiksi yhteiskunnallisten tai teknologisten muutosten edessä.

Kyynisyyteen vajoaminen ja liiallinen huolestuminen haastavat mielenterveyttä. Mitä kaikkea vielä voikaan tapahtua, kysyy moni.

Muuttuuko huoli helpommin näissä olosuhteissa ahdistukseksi?

Huoli ole itsessään mielenterveyden ongelma, Pirkola muistuttaa. Mutta muuttuuko huoli helpommin näissä olosuhteissa ahdistukseksi?

– Pääsääntöisesti näin ei pitäisi käydä, vaan huoli virittää meitä etsimään ratkaisuja. Kuitenkin, laulussakin todettu ”huolten vuori” voi olla kelle vaan liikaa, ja jaksamisen ja ratkaisemisen raja ylittyy varmaan kaikilla jossain vaiheessa. Lisäksi joillain ihmisillä huolestumistaipumus sinänsä voi muuttua haitalliseksi ajatusmalliksi ja yhdeksi tunnetuimmista ahdistuneisuushäiriöistä, yleistyneeksi ahdistuneisuudeksi, Pirkola sanoo.

Pirkolan mielestä oli kiinnostavaa, miten koronapandemian aikana stressi ja huolestuneisuus muuntuivat monen kohdalla yhteisöllisyyden käyttövoimaksi.

– Samalla väestössä aluksi mitatut korkeat ahdistuneisuus- ja stressipisteet lähtivät laskuun. Silloin voisi ajatella huolen muuttuneen myönteisten ratkaisujen etsimiseksi, Pirkola sanoo.

Taloudellinen epätasa-arvo on ihmisten poliittinen valinta vauraissa yhteiskunnissa, ja tekoäly ja digitalisaatio ovat ihmisen luomuksia. Ilmastonmuutos johtuu ihmisten fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Sosiaalipsykiatrian professori ei ole poliittinen neuvonantaja, mutta väkisinkin nousee kysymys: olisivatko poliittiset ratkaisut ja yhteiskunnallinen sääntely välttämätön lääke? Miten voimme sopeutua näihin väistämättömiltä ja peruuttamattomilta tuntuviin muutoksiin niin, että ne hyödyttäisivät ihmisiä tasaisesti?

– En aseta poliittisia haasteita ja mielenterveyttä vastakkain: mielenterveytemme yksi tehtävä on sopeuttaa meitä, tuottaa uusia ratkaisuja ja viedä meitä eteenpäin. Globaalia politiikkaa, yhteiskuntapolitiikkaa, sekä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa pitää joka tapauksessa tehdä ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi. Haavoittuvammassa asemassa olevista – kuten usein mielenterveysongelmaisista – täytyy pitää huolta. Se on yhteiskuntamme laadun mittari, sanoo Pirkola.

Mielen hyvinvointi rakennetaan lapsuudessa ja nuoruudessa, ja nimenomaan arjessa, korostaa Pirkola. On signaaleja nuorten ahdistuksen lisääntymisestä, ja nämä signaalit edellyttävät Pirkolan mukaan valppautta. Mitä nämä signaalit ovat?

– Monet heikot ja vahvemmatkin signaalit viittaavat osan nuorista pahoinvoinnin lisääntymiseen. Tunnetuin mittauslähde lienee toistuvasti samalla tavalla toteutettava kouluterveyskysely, jossa nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireet ovat jo useiden vuosien aikana lisääntyneet, Pirkola sanoo.

Toisaalta myös nuorten psykiatriset sairaalahoidot ovat lisääntynyt jyrkästi. Pirkolan mukaan se kuitenkin kertoo eri asiasta kuin kouluterveyskyselyn tulokset, ja voi Pirkolan mukaan liittyä myös palvelujärjestelmän yskimiseen tuoreen soteuudistuksen taitekohdassa.

– Yleisiä puheenvuoroja nuorten menestymispaineiden haitoista on kuultu muun muassa vuosien takaisen koulu-uudistuksen kohdalla. Toinen nuorten pahoinvointia koskeva huoli oli korona-ajan sulkujen ja rajoitusten merkitys juuri nuorille, joiden elämässä sosiaalisuus on tärkeimmillään.

Vaikka nuorten ilmastoahdistuksesta puhutaan paljon, Pirkolan mukaan toisaalta nimenomaan nuorista osa kokee, että heillä vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen.

Vaikka nuorten ilmastoahdistuksesta puhutaan paljon, Pirkolan mukaan toisaalta nimenomaan nuorista osa kokee, että heillä vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen.

– Muistuttaisin, että valtaosaltaan nuoret ovat vielä tulevaisuudenuskoisia, jopa tulevaisuuden tekijöitä, mutta meidän on oltava herkkänä mahdollisille pahoinvoinnin hälytysmerkeille, jotka sitten koskevat jotain osaa nuorista, Pirkola sanoo.

Mielenterveys on kaikkia eteenpäin vievä voima, joka mahdollistaa itsensä toteuttamista ja yhteyden löytämisen toisiin, Pirkola tiivistää. Mielenterveys ongelmineenkin on asia, jota ihminen voi pyrkiä ymmärtämään ja käsitteellistämään itselleen.

– Suurelta osin se on aika helppoa välittämistä, huomioon ottamista ja huolenpitoa, mutta toisinaan meidän pitää auttaa ja hoitaa vaikeitakin tilanteita. Kaikessa tässä tarvitaan myös politiikkaa ja sen taustalle paljon tietoa ja keskustelua.

Epidemiologisissa tutkimuksissa depression esiintyvyys ei ole lisääntynyt, mutta depression aiheuttama työkyvyttömyys ja vaikutukset toimintakykyyn ovat selkeästi lisääntyneet.

Sami Pirkolan mielestä haasteita ovat ihmisten tarpeiden ja toiveiden lisääntyminen, sopeutumis- ja oppimiskykyämme haastava ilmiöiden muutosvauhti sekä palvelujärjestelmämme joustamattomuus ja vanhakantaisuus.

– Kirkkaimpana esimerkkinä voidaan pitää työelämää, jonka muuttuminen on helppo dokumentoida. Sen monimutkaistuminen on toisille mahdollisuus yksilölliseen ja uusia haasteita tarjoavaan elämäntarinaan, toisille taas uhka pudota kärryiltä ja kadota, Pirkola sanoo.

Onko työelämä muuttunut? Onko työelämän toleranssi ihmisten voimien vaihtelulle muuttunut, onko joustoa vähemmän? Suhtaudummeko jotenkin eri tavalla työelämään niin, että se masentaa ja uuvuttaa?

Julkisuudessa esitetään usein, että erityisesti nuoret uupuvat työelämässä ja liittävät työelämään monenlaisia uhkakuvia.

–Erityisesti ennen työelämään siirtymistä kuva työelämästä voi olla kielteinen. Työelämä näyttäytyy kuormittavalta ja nuoret pelkäävät, että eivät selviä tai jaksa työelämässä, sanoo työelämäntutkija Anne Mäkikangas.

Tutkimusten valossa näyttäisi siltä, että nuoret kokevat enemmän työuupumusta kuin muun ikäiset, mutta yhteys on aiheesta tehdyn meta-analyysin mukaan lievä.

Tutkimusten valossa näyttäisi siltä, että nuoret kokevat enemmän työuupumusta kuin muun ikäiset, mutta yhteys on aiheesta tehdyn meta-analyysin mukaan lievä.

On myös syytä huomioida, että tulokset eri ikäisten työuupumuksesta ovat vaihdelleet tutkimuksesta toiseen. On tutkimuksia, joissa korostuu nuorten kokema työuupumus, mutta on myös tutkimuksia, jotka kertovat, että keski-ikäiset, ruuhkavuosia elävät tai ikääntyneet raportoivat työuupumusta.

Mäkikangas summaakin, että työolosuhteet aikaansaavat merkittäviä eroja tutkimusten välillä. Hän arvelee, että työolosuhteet voivat olla ikää merkittävämpi tekijä työkuormituksessa.

Määräaikaisuudet, matalapalkkaisuus ja työn epävarmuuden kokemus ovat tyypillisiä nuorten työsuhteille.

– On lisäksi havaittu, että työn huono-osaisuus kasautuu, jolloin riskiryhmässä työpahoinvoinnin näkökulmasta tarkastellen ovat nuoret naiset, jotka työskentelevät matalapalkka-aloilla kuntasektorilla, Mäkikangas sanoo.

Työuupumuksen oireita ovat esimerkiksi uupumusasteinen väsymys, joka ei liity akuuttiin kiireeseen tai kuormitukseen, ja voi olla niin pahaa, että ei jaksa ottaa pyykkejä koneesta, mielenkiinnon ehtyminen omaa työtä kohtaan, kognitiivisen toiminnan häiriöt kuten hajamielisyys ja aikaansaamisen vaikeudet. Viimeisimpänä oirekuvaan on liitetty tunteenhallinnan häiriöt: ärtyneisyyden ja vihan tunteet sekä ylireagointi.

Mäkikangas sanoo, että on hyvä reagoida tilanteeseen heti oireiden ilmaannuttua, koska työhyvinvointi on sekä työntekijän että esihenkilön ja työpaikan vastuulla. Esihenkilö ei ole ajatustenlukija, on hyvä ottaa kuormittuneisuus rohkeasti puheeksi.

Yksilöllisyys korostuu ja yhteisöllisyys unohtuu, toistellaan työelämästä puhuttaessa. Onko se totta?

Yksilöllisyys korostuu ja yhteisöllisyys unohtuu, toistellaan työelämästä puhuttaessa. Onko se totta?

– Koronapandemian myötä on puhuttu yhteisöllisyyseroosiota. Se korostuu erityisesti etätyössä, ja sen suhteen riskiryhmässä ovat työntekijät, jotka eivät ole vielä kiinnittyneet työyhteisöön ja joilta puuttuu kollegasuhteet, jotka mahdollistavat epävirallisen kommunikaation.

Lisäksi korona-ajan tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöön sitoutuminen ja työtehtävän kompetenssin kokeminen vaatii yhteisöllisyyttä, työtovereiden tuntemista ja hiljaisen tiedon jakamista.

Korona-ajan tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöön sitoutuminen ja työtehtävän kompetenssin kokeminen vaatii yhteisöllisyyttä, työtovereiden tuntemista ja hiljaisen tiedon jakamista.

– On tärkeää, että monipaikkaisen työn trendissä kiinnitetään erityistä huomioita nuoriin työntekijöihin ja heidän kuulemiseensa ja tarpeisiinsa.

Nuorista työntekijöistä puhutaan usein massana. Mäkikankaan mielestä nuorten työntekijöiden haasteita tulisi ymmärtää yksilöidysti.

– Esimerkiksi suorittavan tason työssä ja tietotyössä on erilaisia paineita ja kuormitusta aiheuttavia haasteita, jotka näkyvät esimerkiksi eroina oireilussa. Myös kokonaiselämäntilanne ja yksilölliset taipumukset aikaansaavat erilaisia ja eriytyneitä haasteita nuorille työntekijöille.

Mäkikankaan mukaan tarvitaankin lisäymmärrystä siitä, että mitkä kaikki tekijät aikaansaavat työelämähaasteita nuorille työntekijöille ja millaisia eroja näissä esiintyy.

Kuten moni työelämäntutkija, Mäkikangas ennustaa, että työelämä muuttuu monimutkaisemmaksi. Monipaikkainen työ on tullut jäädäkseen. Tarvitaan esimerkiksi itseohjautumistaitoja ja toimijuutta. Mäkikankaan mielestä keskeistä on, missä vaiheessa ja miten itseohjautumisen taitoja opetellaan.

– Myös kouluelämä on muuttunut projektimaiseksi. Mutta, kun itseohjautumisen taitoja ja projektimaisuutta opetetaan kouluissa, niin valitettavasti emme ole siinä kovin hyvin onnistuneet kaikkien osalta. Esimerkiksi osa yliopisto-opiskelijoista kertoo, ettei heillä ole valmiuksia suunnitella opintojaan pitkäjänteisesti tai johtaa pitkiä opintoprojekteja, Mäkikangas sanoo.

Lisää aiheesta Nuoret, mielenterveys ja työ-webinaarin tallenteessa.