Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Tiina Heikkilä
Kirjoittaja on Alustan toimittaja.
Salla Atkins ja Meri Koivusalo: Pandemia yllätti, opimmeko mitään? Tallenne keskustelusta
Koronakriisi ei yllättänyt kansanterveystieteilijöitä, mutta se yllätti yhteiskunnan. Miten tulevaisuuden pandemioita voi hallita, ja voiko vastaavan terveyskriisin estää nykyisenlaisessa maailmassa?
Globaalin terveyden apulaisprofessori tutkija Salla Atkins ja kansainvälisen terveyspolitiikan professori, lääkäri Meri Koivusalo keskustelivat pandemioista oppimisesta Seurannassa-keskustelusarjassa.
Epidemia on haaste terveydenhuollolle ja politiikalle. Erityisesti kun kyseessä on tuntematon tauti, on kyettävä toimimaan epävarman tiedon varassa ja muuttamaan mieltään, kun tieto muuttuu. Se on helpompaa asiantuntijoille kuin poliitikoille.
Atkins ja Koivusalo eivät olleet ennen nähneet pandemian etenevän tällaisella vauhdilla. Erityisesti Italian tilanne herätti Koivusalon. Salla Atkins kuuli kiinalaisilta verkostoiltana huolestuttavia uutisia.
Ihmiset liikkuvat paljon enemmän. Se on sekä Koivusalon että Atkinsin mukaan erittäin syy pandemian synnylle, koska hillintä on aina askeleen jäljessä.
– Tämä on ikivanha ongelma, näitä tautejahan on sanottu kulkutaudeiksi. Nyt olemme joutuneet tilanteeseen, jossa modernista lääketieteestä huolimatta olemme joutuneet torjumaan tautia hyvin vanhanaikaisin keinoin.
Toinen keskeinen syy on Atkinsin ja Koivusalon mukaan eriarvoisuus. Ihmisillä on hyvin erilaiset mahdollisuudet päästä terveydenhuollon piiriin. Sairasvakuutuksen puute ajaa ihmiset hakeutumana hoitoon vasta, kun on liian myöhäistä.
SARS, MERS ja sikainfluenssa olivat todellisia uhkia, mutta niistä e syntynyt pelättyä pandemiaa.
– Myös se, että oireettomat voivat levittää tautia ja korona tarttuu nopeammin kuin esimerkiksi SARS ja MERS, Atkins sanoo.
Koronaepidemia toi usein vanhanaikaiseksi mielletyn kansanterveystyön uudelleen valokeilaan. Kansanterveystyö on luonteeltaan ennaltaehkäisevää, ja tehokas epidemian hallinta vaatii resursointia ennakkoon, eikä sitä voi paikata jälkeenpäin.
– Kun epidemia tulee, on oltava valmis toimimaan ja ihmisiä, jotka ymmärtävät, mikä kokonaisnäkemys on irrallisien analyysien sijaan.
Kuinka eri alojen tutkimus puhuu robotin tahtiin työskentelemisestä?
Yhteiskuntaamme ohjaavat vahvasti teknologia sekä kello eli moninaiset aikataulut ja määräajat. Tästä voisi päätellä, että teknologialla aikaansaatua nopeampaa työtahtia pidetään kulttuurissamme ihanteellisena. Kiinnostuin tutkimaan, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan eri tieteenalojen keskusteluissa. Kysyin, kuka puhuu robotin tahtiin työskentelystä ja miten tällaista tavoitetta puolustetaan tai haastetaan.
Tutkimusta varten tarkastelin 22 akateemista, englanninkielistä julkaisua, jotka sisälsivät jossakin muodossa lausekkeen ”working at a robotic pace”. Sisällöllisen kehysanalyysin avulla maininnat koodattiin ensin niiden arvolatautuneisuuden perusteella myönteisiksi, kielteisiksi tai neutraaleiksi sekä arvopohjan perustella erilaisiin, joko humanistisia arvoja tai tuotantotehokkuutta painottaviin, kategorioihin.
Aineistosta nousi esiin kolme keskustelun kehystä, joissa robotin tahtiin työskentely näyttäytyi joko oikeuttavana, kritisoitavana tai ongelmanratkaisullisena diskurssina.
Ensimmäisessä kehyksessä robotin tahtiin työskentely oikeutettiin itseisarvona, tehokkuuden nimissä ja ilman tarvetta perustella asiaa – sanalla sanoen deterministisesti. Robotin tahti nähtiin kyseenalaistamattoman myönteisenä tavoitteena viitaten periaatteeseen, että jos jotakin voi robotisoida, se robotisoidaan, ja ihmiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Toisessa kehyksessä kritisoiva puhe robotin tahdista oli yhteydessä inhimillisiin arvoihin, ja keskustelua käytiin työn eettisyydestä, työhyvinvoinnista ja työnkuvan kutistumisesta. Robotin tahtia työskentelytahtina arvosteltiin esimerkiksi siitä syystä, että omaksuessaan robotin tehokkuuden työssään ihminen on vaarassa menettää mielekkään ja monipuolisen osaamisensa. Robotin tahtiin työskentelyn ja sen ihanteen haastaminen ja kritisointi muodostivat kaikkein yleisimmän keskustelukehyksen.
Kolmannessa kehyksessä eri arvojen tunnustamisesta ja sitä kautta peräti objektiivisuuden vaikutelmasta nousi esiin ongelmanratkaisullinen näkökulma, jossa arvostettiin tehokkaan ja mielekkään työnteon symbioosia robotisoinnin tavoitteena. Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Siinä, missä havaitsin robotin tahtia kritisoivaa diskurssia eri tieteenalojen keskusteluissa, ongelmanratkaisudiskurssia löytyi vain tekniikan alan kirjoituksista. Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi. Robotteja tai robottitutkimusta ei olisi ilman teknisiä tieteitä, joten on perusteltua, että siellä aihetta käsitellään monitahoisesti. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä robotisointiin kohdistuvan tutkimuksen ei odotetakaan tuovan esille teknologian ja sen laskennallisen hyödyn kuvausta, vaan enemmänkin työelämän muutosta ja inhimillisten arvojen roolia uusien työmenetelmien käyttöönotossa. Yhteiskuntatieteiltä odotetaankin kritiikkiä, normien tuuppimista ja eettistä pohdintaa.
Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi.
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan ja arvotetaan eri tieteenaloilla ja akateemisessa kirjallisuudessa yleensä. Robotisoinnin eri arvoihin keskittyvä tutkimus voisi tuoda lisää myös vakiintuneille ja kyllästyttäville teknologian hyväksynnän malleille, jossa mitataan vain esimerkiksi robottien käyttämisen mielekkyyttä ja helppoutta. Teknologian uudet supermallit voisivat sisältää myös kysymyksen siitä, kuinka robotisointi sopii sille suunniteltuun käyttökontekstiin arvojensa puolesta. Vaikka insinööritieteissä huomioidaan myös humanistiset arvot, monitieteinen teknologian hyväksymismalli sisältäisi parhaimmillaan myös eettiset arvot.
Turja, T. (2024). Who sets the pace in robotisation? ’Working at a robotic pace’ according to the justifying, criticising and problem-solving discourse frames. Human Technology: An Interdisciplinary Journal on Humans in ICT Environments Human Technology, 20(2), 361-383.
