Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Tiina Heikkilä
Kirjoittaja on Alustan toimittaja.
Koskettamisen vaikeus voi eristää muista ihmisistä
Positiiviset kosketusmuistot tuovat sosiaalista pääomaa ja tunnepääomaa. Ihmiset, joille on muodostunut positiivinen suhde koskettamiseen, ovat tutkijatohtori Marjo Kolehmaisen mukaan affektiivisesti etuoikeutettuja.
Koskettaminen on suomalaisten kesken vähäistä ja usein epäluontevaa. Syytä etsitään kansanluonteesta, lähihistoriassa käydyistä sodista ja tunteita näyttämättömästä kulttuurista. Suomalaisten aikuisten affektiiviset traumat eivät johdu pelkästään väkivaltaisesta kasvatuksesta, vaan enemmänkin kosketusta vaille jäämisestä.
Miksi suomalaisessa kulttuurissa koskettaminen on niin jännitteistä?
– Jos lapsena oli jäänyt vaille hellää kosketusta, ihmisten koskettaminen saattoi tuntua aikuisena hyvin vaikealta, sanoo kosketuselämänkertoja tutkinut tutkijatohtori Marjo Kolehmainen.
Koskettamista on tutkittu jonkun verran, mutta Kolehmaisen ja Taina Kinnusen tutkimus on ensimmäinen tutkimus, jonka aineistona ovat suomalaisten kosketuselämänkerrat. Lapsena syntyneet kosketusmuistot vaikuttavat myöhempiin mahdollisuuksiin osallistua sosiaaliseen elämään. Noin puolet kaikista kirjoittajista totesi, että he olivat kärsineet jollain tavalla koko elämänsä ajan positiivisen kosketuksen puutteesta.
Tutkimuksen aineistona oli 61 kirjoitusta, joissa eri ikäiset ja eri puolella maata asuvat suomalaiset kertoivat, kuinka heitä oli kosketettu ja miten he olivat itse koskettaneet elämässään. Kinnunen keräsi aineiston yhteistyössä Suomalaisen kirjallisuuden seuran kanssa sekä opettamiensa kurssien yhteydessä kahdessa eri yliopistossa.
– Toisin kuin elämänkertatutkimuksessa, emme olleet varsinaisesti kiinnostuneita yksittäisistä elämänkerroista. Aineisto on meille arkisto, joka kertoo meille suomalaisesta kulttuurista ja koskettamisen tavoista, Marjo Kolehmainen sanoo.
Tutkimus lähti kosketusta paljon tutkineen Taina Kinnusen hypoteesista, että suomalaisessa kulttuurissa kosketusta vältellään ja suomalaisista moni on jäänyt vaille toivomaansa kosketusta.
Kinnunen ja Kolehmainen eivät tutkineet, mitä seurauksia kosketuksen puutteesta ja ikävistä kosketuskokemuksista on ollut ihmisten elämille. Silti kosketuselämäkertojen kirjoittajat kokivat Kolehmaisen mukaan usein, että lapsuuden kosketuskokemukset määrittivät, millaisia kosketussuhteita myöhemmin elämässä syntyi.
Ei ole yhtä suomalaista kosketuskulttuuria
Aineellinen niukkuus on vaikuttanut Kolehmaisen mukaan kosketuskulttuurin syntymiseen. Suoria syy-seuraussuhteita ei tutkimusaineiston perusteella voi vetää, mutta yhteisiä syitä muistoille löytyi.
– Kosketuselämäkerroista näkyi, että kun on ollut köyhää, on tehty töitä, eikä ole syntynyt kulttuuria lasten hellittelyyn. Tapakulttuuriin on kuulunut vanhempien kunnioittaminen ja kuri. Lasten ruumiillinen kurittaminen kiellettiin vasta 1980-luvulla, Kolehmainen sanoo.
Lastenkasvatusopit kuin yleiset kosketustavat ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet merkittävästi. Kolehmaisen mukaan yhteiset affektiiviset traumat näkyvät silti yhteiskunnassa ja koskettamisen tavoissa. Kosketuselämäkertoja kirjoittaneilla suomalaisilla oli silti hyvin monenlaisia muistoja ja koskettamisen kulttuureita.
Positiiviset kosketusmuistot tuovat sosiaalista pääomaa ja tunnepääomaa. Ihmiset, joille on muodostunut positiivinen suhde koskettamiseen, ovat Kolehmaisen mukaan affektiivisesti etuoikeutettuja. Affektiivisesti etuoikeutetut voivat Kolehmaisen mukaan osallistua vaivattomammin kulttuurisesti arvostettuihin ja normalisoituihin kosketuksen muotoihin, kuten kättelemiseen, halaamiseen, lasten hellimiseen tai seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Affektiiviset traumat, kuten väkivallan aiheuttamat haavat voivat eriarvoistaa laajasti ja eristää muista ihmisistä. Koskettamisen puutteesta kärsivät myös sellaiset kirjoittajat, jotka eivät olleet varsinaisesti yksinäisiä. Ihminen, jolla on rahaa, ystäviä ja perhe, voi kärsiä koskettamisen puutteesta.
– Joku jolla on kokemuksia lähinnä väkivaltaisesta ja satuttavasta kosketuksesta saattaa kokea monet kosketuksen muodot hankaliksi, Kolehmainen sanoo.
Moni ikävistä kosketusmuistoista kärsinyt yritti tietoisesti muuttaa omia koskettamisen tapojaan, vaikka muuttaminen oli vaikeaa. Kosketuksen kaipuu tuntui monen elämässä, ja moni kirjoittaja koki sen henkilökohtaiseksi tragediaksi.
– Suhteessa omiin lapsiin saatettiin onnistua, mutta omia vanhempia tai sisaruksia ei opittu silti koskettamaan uontevasti myöhemminkään. Eräs isoisoäiti-ikäinen kirjoitti, että hänen ihonsa yhä ikävöi lapsena vaille jäätyä kosketusta.
Useammassa tapauksessa yksittäinen positiivinen kosketus oli muuttanut kertojien suhteen koskettamiseen. Eräs kertomuksensa lähettänyt nuori nainen oli ollut itsetuhoinen ja joutunut sairaalaan. Siellä henkilökuntaan kuuluva ihminen oli kertojan mukaan osannut koskettaa häntä niin, että hän koki elämänsä suunnan muuttuneen. Merkittävän kosketusmuiston ei siis tarvitse syntyä lähipiirissä. Silti kirjoittajien elämässä oli suurin merkitys kosketusmuistoilla, jotka olivat syntyneet läheisissä suhteissa.
Moni on nauttinut eläinten koskettamisesta, vaikka omat ihmisten väliset kosketusmuistot olisivat ikäviä. Kinnuselta ja Kolehmaiselta on ilmestymässä myös artikkeli, jossa käsitellään ihmiskosketuksen lisäksi eläinten koskettamista.
Voiko nuori olla merkityksellinen osa yhteiskuntaa, vaikka hän ei pääsisi tai haluaisi työelämään?
Työntekijäkansalaisena vai omana itsenä osaksi yhteiskuntaa?
Työntekijäkansalaisuus on ollut kunnon kansalaisuuden ydin vuosikymmenet. Nuorilta odotetaan ensisijaisesti, että he ovat hyviä työntekijäkansalaisia. Verovaroilla rahoitettu hyvinvointivaltio velvoittaa työntekijäkansalaiseksi, mutta nuoret kyseenalaistavat normia ilmastokriisien, taloudellisten taantumien ja monien muiden epävarmuuksien sekä epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi.
Nuorisotutkija Susanna Ågren on tutkinut, mitä nuoret ajattelevat työmarkkinoista ja niillä toimimisesta. Hän on tutkinut ammattiin opiskelevia ja valmistuneita nuoria: heidän kokemuksiaan työelämästä ja yhteiskunnan osaksi pääsemisestä.
Ågrenin mukaan nuoret haluavat oikeudenmukaista työtä, jossa heitä kohdellaan hyvin, jossa palkka on riittävä, johon perehdytetään, jossa ei syrjitä ja joka tasapainossa heidän hyvinvointinsa ja jaksamisensa kanssa.
Työmarkkinoiden muutos ja epävarmuus edellyttää sitä, että nuorten pitää olla yhä joustavampia ja pyrkiä sopeutumaan.
Ågrenin mukaan ajatellaan, että työmarkkinoiden muutos ja epävarmuus edellyttää sitä, että nuorten pitää olla yhä joustavampia ja pyrkiä sopeutumaan.
– Nuorten pitäisi osata valita itselleen sopiva ja mielellään myös työmarkkinoiden markkinoiden tarpeisiin sopiva opiskeluala, osoittaa aktiivisuutta, ottaa vastuu pärjäämisestä ja osaamisesta. Heidän pitäisi olla mahdollisimman yritteliäitä työmarkkinoilla. Pitäisi olla tunnollinen ja aktiivinen ja sitoutua opiskeluun ja työhön, ja samalla valmis joustamaan työmarkkinoilla ja sietämään epävarmuutta, Ågren sanoo.
Yhteiskunta antaa työlle suuren arvon, kun määritellään, kuka kukin on ja mikä on hänen panoksensa yhteisöön. Yksilöiden arvo ja mahdollisuudet määritelläänyhteiskunnassa työhön osallistumisella.
– Työntekijäkansalaisuuteen liittyvä yhteiskunnallinen normi näkyy kysymyksessä, joka usein esitetään kohdatessamme uuden ihmisen: ”Mitä teet työksesi?”, Ågren havainnollistaa.
– Työntekijäkansalaisuuteen liittyvä yhteiskunnallinen normi näkyy kysymyksessä, joka usein esitetään kohdatessamme uuden ihmisen: ”Mitä teet työksesi?”, Ågren havainnollistaa.
2020-luvun nuorille työntekijäkansalaisuuden toteuttaminen todella on hankalampaa kuin aiemmille sukupolville, sanoo Ågren.
Ennen polut työelämään olivat suoraviivaisemmat. Roolit, odotukset ja vaatimukset olivat kapeammat, mikä toisaalta saattoi ahdistaa ja toisaalta tehdä elämän yksinkertaisemmaksi.
– Nuorisotutkimuksen parissa on ainakin viimeisen parin kymmenen vuoden ajan jo keskusteltusiitä, miten nuoriin liittyvät yhteiskunnan vaatimukset ovat lisääntyneet. Nähdäänse sitten uusliberalismin, post-fordistisen tai myöhäismodernin yhteiskunnan seurauksena, työmarkkinoiden ja yhteiskunnan ylipäänsä nähdään edellyttävän yksilöltä enemmän joustavuutta ja sopeutumista epävarmuuksiin samaan aikaan, kun yksilöt ovat yhä enemmän vastuussa omasta henkilökohtaisesta onnistumisestaan, Ågren sanoo.
– Aiemmille sukupolville tulevaisuus mahdollisuuksineen oli yksinkertaisempi ja työurat taustasta riippuen olivat paljon helpommin ennustettavissa. Nyt aikuistumiseen ja työelämään osallistumiseen liittyy entistä enemmän odotuksia ja tehokkuuspaineita. Vaikka valinnan mahdollisuuksia on enemmän, niin on myös epävarmuuksia.
Nuoria ohjataan tehokkaasti työelämään. Samalla nuoret havaitsevat, että todellisuudessa näiden odotusten täyttäminen ei olekaan mahdollista, tai odotusten täyttäminen ei avaakaan mahdollisuuksia oman hyvän elämän aloittamiselle.
– Asetamme yhä enemmän suorituspaineita yksittäisille nuorille ja erityisesti niille, joilla on hankaluuksia tehdä työmarkkinoilla edellytettäviä päätöksiä ja joista olemme huolissamme, Ågren sanoo.
Nuorten tehtävä on opiskella ammatti ja löytää paikka työelämästä. Se nähdään usein tärkeimpänä ratkaisuna nuorten kohtaamiin ongelmiin. Työllistymisen ongelmia yritetään ratkoa yksilötasolla.
Nuorten tehtävä on opiskella ammatti ja löytää paikka työelämästä. Se nähdään usein tärkeimpänä ratkaisuna nuorten kohtaamiin ongelmiin. Työllistymisen ongelmia yritetään ratkoa yksilötasolla.
– Nuoret tuovat esiin, että työllisyyspalvelut ei kuitenkaan välttämättä tunne työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia ja todellisuutta, jonka nuoret ovat kohdanneet työmarkkinoilla.
Nuori aikuinen voi turhautua siitä, että työllistymispalveluissa häntä ohjataan työkokeiluihin tai tarjotaan nollatuntisopimuksia, jotka eivät kehitä hänen ammattitaitonsa, ja joista ei saa edes kunnollista korvausta.
Työntekijäkansalaisuuden ihanne, jota Ågren on havainnoinut, on kapea. Osa nuorista kokee sen epäoikeudenmukaiseksi, kuormittavaksi ja ulossulkevaksi.
– Samaan aikaan, kun nuoria ohjataan hyvin kapeasti toteuttamaan työntekijäkansalaisuutta, emme välttämättä huomioi heidän elämäänsä moninaisemmin. Kun nuoret neuvottelevat asemastaan työmarkkinoilla ja omasta toimeentulostaan, he myös rakentavat suhteita läheisiinsä, haaveilevat omasta kodista, haluavat viettää mielekästä vapaa-aikaa ja kohtaavat elämässä niin onnistumisia kuin myös asioita, joihin he kaipaisivat enemmän tukea ja huomiota kuin sen hetkiseen työmarkkinatilanteeseensa.
Työntekijäkansalaisuuden rinnalle tarvittaisiin Ågrenin mukaan tilaa hengittää: joustoja, jotka mahdollistavat uudelleen valitsemisen, mielen muuttamisen, kokeilemisen, erilaiset elämäntilanteet ja myös siitä poikkeavan yhteiskunnallisen osallistumisen.
– Tutkimuksistatiedetään, että yleensäkin etuoikeutetussa asemassa olevien nuorten on paljon helpompi neuvotella erilaisten valintojen ja epävarmuuksien keskellä velvoitteiden kasaantuessa toisille, joilla ei ole samanlaisia resursseja tai lähipiirin tukea.
Ågrenin tutkimat nuoret tuntuivat itse vähättelevän haastatteluissa osallistumistaan, jota he eivät nähneet oikeana työnä. Osa nuorista vähätteli jopa omaa pienyrittäjyyttään.
Ågrenin tutkimat nuoret tuntuivat itse vähättelevän haastatteluissa osallistumistaan, jota he eivät nähneet oikeana työnä. Osa nuorista vähätteli jopa omaa pienyrittäjyyttään.
– Vaikka nämä asiat ovat tärkeitä yhteiskunnallistumisen tapoja ja hyvinvoinnin lähteitä: esimerkiksi partiotoiminta ja harrastukset, vapaaehtoistyö ulkomailla, vaikuttaminen ja eläinsuojeluaktivismi. Kollegani Jenni Kallio on tuonut omassa väitöstutkimuksessaan esille, että nuorilla on paljon kansalaispätevyyttä, jota ei aina myöskään yhteiskunnan taholta tunnisteta.
– Vaikeus johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että meidän yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme nojaa työntekijäkansalaisuuteen. Vaadittaisiin näiden rakenteiden miettimistä uudelleen.
Ei ole Ågrenin mukaan kestävää, jos nuoret tuovat esiin, että työntekijäkansalaisuus kuormittaa osaa, ja siihen liitetään epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Työntekijäkansalaisuuden oletus on Ågernin mukaan joka tapauksessa monimutkaisempi asia kuin järjestelmien tasolla tunnistetaan.
– Eräs nuorten Ohjaamolta tavoitettu nuori kuvasi tätä hyvin hyödyntämässäni aineistossa. Hän koki ristiriitaiseksi sen valinnan, että millaisessa työssä hän on hyvä, millä hän voisi elättää itsensä, mikä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta tärkeää ja mikä on oma intohimo.
Koska joka tapauksessa elämme murroksessa ilmastokriisin, turvallisuus- ja talouskriisien vuoksi, voisimme Ågrenin mielestä edes nuorisopoliittisella tasolla pohtia, miten nuorten aikuistumista voitaisiin tukea paremmin ja niin, että useammalla nuorella olisi mahdollisuuksia kestävään hyvinvointiin.
– Olemme Jenni Kallion kanssa nojanneet tässäTuula Helneen ja Tuuli Hirvilamminajatteluun. Jokaisella nuorella pitäisi olla yhdenvertaisesti mahdollisuuksia tehdä itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopivia valintoja, tilaa ja aikaa hyvinvoinnille, jaksamiselle ja omille läheisille ja kavereille ja riittävä toimeentulo tukemaan oman itsenäisen elämän aloittamista.
–Liian usein juuri ne nuoret joutuvat joustamaan, joille on jo valmiiksi kasaantunut kaikenlaisia eriarvoisuuksia, epäoikeudenmukaisuuksia ja paineita.
Järjestelmät yrittävät ratkaista näitä asioita yksilötasolla. Se osaltaan tuntuu myös lisäävän joidenkin nuorten kohdalla turhautumista ja paineita, Ågren sanoo.
Ågrenin väitöskirjassa on kahdenlaista aineistoa: ryhmähaastatteluja ammattiin opiskelevilta nuorilta ja yksilöhaastatteluja nuorilta, jotka ovat jo valmistuneet ammatillisesta oppilaitoksesta ja neuvottelevat siten asemastaan työmarkkinoilla.
Myös työelämään positiivisesti suhtautuvilla, sen osaksi aktiivisesti haluavilla nuorilla oli epäilyksiä vastaanotosta ja inhimillisyydestä. Mistä se kertoo?
– Havaitsin, että opiskellessaan suuri osa ammattiin opiskelevista nuorista tunnisti kyllä työelämään liittyviä realiteetteja, mutta he silti luottivat omiin mahdollisuuksiinsa hakea ja löytää oman alansa töitä. Tulkitsin, että tässä suhteessa kyse on joko yksinkertaisesti siitä, että he arvostavat omaa ammattiansa tai siitä, että on nuoren itsensäkin kannalta parempi, että he kokevat luottavansa tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiinsa pärjätä siellä, vaikka he tiedostavat, että kaikkien kohdalla tämä ei tule olemaan yhtä helppoa.
Suurin osa nuorista molemmissa Ågrenin aineistoissa näki työntekijäkansalaisuuden tärkeänä osana yhteiskuntaan kuulumista. He halusivat osaksi työntekijäkansalaisuutta.
Ammattiin valmistuneiden nuorten haastatteluissa suhde työntekijäkansalaisuuteen osoittautui kuitenkin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten odotuksia monimutkaisemmaksi.
–Myös silloin, kun oma siirtymä oli sujunut normatiivisten odotusten mukaan eli nuori oli heti valmistumisen jälkeen päässyt oman alan työhön tai jatkanut opiskeluja, Ågren sanoo.
– Eräs nuori, jonka oma koulutus oli hyvin työllistävältä alalta, halusi oman jaksamisensa vuoksi vaihtaa alaansa alalle, joka liittyi omaan harrastukseen, mutta jonka näkymät olivat epärealistisemmat. Muutamakin nuori taas pohti vakinaisesta tai turvatusta työstä huolimatta, että jaksaako hän työn vaatimaa kuormitusta ja sen mukanaan tuomaa yksinäisyyttä ja haasteita sosiaaliselle elämälle.
Ågrenin mielestä yhteiskunnan olisi aika pysähtyä työntekijäkansalaisuuden äärelle ja luoda ilmapiiriä, jota ei hallitse yksipuolinen paine. Nuoret kohtaavat työelämän ja työmarkkinat ensimmäistä kertaa elämässään.
– On oikeutettua, että nuoret vaativat työelämään lisää inhimillisyyttä ja hengitystilaa, sitähän moni muukin kaipaisi.
Helne, T. & Hirvilammi, T. (2022) Balancing needs: young unemployed Finnish adults’ discourse on well-being and its relation to the sustainability transformation. Sustainability: Science, Practice and Policy 18 (1), 158–170.
Honkatukia, P., Kallio, J., Lähde, M. & Mölkänen, J. (2020) Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. Tampereen yliopisto.
Isopahkala-Bouret, U., Lappalainen, S. & Lahelma, E. (2014) Educating worker-citizens: visions and divisions in curriculum texts. Journal of Education and Work 27 (1), 92–109.
Farrugia, D. (2019) How youth become workers: Identity, inequality and the post-Fordist self. Journal of Sociology 55 (4), 708–723.
France, A. (2016) Understanding youth in the global economic crisis. Bristol: Policy Press.
Furlong, A. & Cartmel, F. (2007) Young People and Social Change: New Perspectives. Maidenhead: Open University Press.
Kallio, J. (2023) Eletty, opittu, kamppailtu: Itsenäistyvien nuorten kansalaisuuden rakentuminen institutionaalisessa järjestelmässä. Väitöskirja. Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3106-1
Kelly, P. (2006) The Entrepreneurial Self and ‘Youth at-risk’: Exploring the Horizons of Identity in the Twenty-first Century. Journal of Youth Studies 9 (1), 17–32.
Nikunen, M. & Korvajärvi, P. (2022) Being positive, being hopeful, being happy: Young adults reflecting on their future in times of austerity. European Journal of Cultural Studies 25 (3), 824–842.
Woodman, D. & Wyn, J. (2015) Youth and Generation: Rethinking Change and Inequality in the Lives of Young People. London: SAGE Publications Ltd.
Sennett, R. (1998) The Corrosion of Character: The Personal Consequences of Work in the New Capitalism. New York: W. W. Norton & Company, Inc.
Suikkanen, A. & Viinamäki, L. (1999) Life paths and labour market citizenship. Teoksessa J. Christiansen, P. Koistinen & A. Kovalainen (toim.) Working Europe: Reshaping European employment systems. Aldershot: Ashgate, 189–209.
Weeks, K. (2011) The Problem with Work. Feminism, Marxism, Antiwork Politics, and Postwork Imaginaries. Duke University Press.
Wyn, J. & Dwyer, P. (1999) New Direction in Research on Youth in Transition. Journal of Youth Studies 2 (1), 5–21.
Ågren, S. & Kallio, J. (2023) Young adults’ perceptions of citizenship outside and beyond labour market citizenship. Teoksessa P. Honkatukia & T. Rättilä (toim.) Young People as Agents of Sustainable Society. Reclaiming the Future. London: Routledge, 113–127.
Ågren, S. (2021) Exploring Vocational Education Students’ Visions of a Successful Transition to Working Life from the Perspective of Societal Belonging. Journal of Applied Youth Studies 4 (1), 67–81.
Ågren, S. (2023) Shaping worker-citizenship: Young vocational education graduates’ labour market positionings within new adulthood. Journal of Youth Studies.
Ågren, S., Pietilä, I., & Rättilä, T. (2020) Palkkatyökeskeisen ajattelun esiintyminen ammattiin opiskelevien työelämäasenteissa. Teoksessa L. Haikkola & S. Myllyniemi (toim.) Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto, Nuorisotutkimusseura, Nuorisotutkimusverkosto, Opetus- ja kulttuuriministeriö, 157–178.
