Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Briitta Koskiaho
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan emeritaprofessori.
Ilmastotutkimuksen tulosten kieltäminen vaatii uutta tutkimusstrategiaa
kuva: Gage Skidmore, Creative Commons.
”Kysymys ei ole vain yksittäisistä ilmastonmuutostekijöistä vaan niiden ja muiden tekijöiden kokonaisvaikutuksista, terveydestä ja olemassaolostamme ihmisinä ja eläiminä. Yhteiskuntatieteilijöillä olisikin nyt sanansa sanottavana tässä kokonaisuudessa, jossa työtä ovat tähän asti tehneet ensisijassa luonnontieteellisen koulutuksen saaneet. On kiinnostavaa, että maapallomme tulevaisuutta uhkaavien tekijöiden tutkiminen on saanut huomattavaa kritiikkiä osakseen jo vuosikymmeniä eli aina ilmastontutkimuksen alusta asti. Ehkä painopisteen siirtäminen konkreettisesti suoraan eliöiden elinmahdollisuuksiin ja erityisesti ihmisten terveyteen konkretisoisi uhkatekijöitä ja nopeuttaisi toimeen tarttumista myös poliittisessa päätöksenteossa.”
Tutkimuksen itsepuolustus on tutkimus.
Tieteelliseen tutkimukseen kohdistuvasta vähättelystä jäi Suomessa elämään erään poliittisen johtohenkilön vuosia sitten tokaisu kaiken maailman päivystävistä dosenteista. Yksi viime vuosien arvostelluimmista tutkimusaloista on ollut ilmastonmuutoksen tutkimus, nyt kuuluisimpana edustajanaan USA:n presidentti Donald Trump. Hän ei hyväksy huolestumista herättäviä tutkimustuloksia eikä niihin perustuvia johtopäätöksiä maailman ja oman yhteiskuntansa suunnasta.
Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos johtuu kuitenkin pääosin ihmisten omien usein taloudellisesti menestyksekkäitten maiden toimista. Ehkä juuri tästä syystä sitä on niin vaikea hyväksyä. Kuinka tiede ja tutkimus voi tällaisessa tilanteessa puolustaa itseään?
Kriitikot analyysin kohteiksi
Ruotsissa tietä eteenpäin etsittiin tutkimuksen omin vahvuuksin. Tutkimusagendalle nostettiin 2015 itse näiden ilmastonmuutostutkimusta kritisoivien analysointi. Nyt tämä kiinnostava työ on valmis, ja sen tuloksia on juuri julkaistu (Björnberg ym. 2017).
Tämän Journal of Cleaner Production-lehden artikkelin mukaan ilmastonmuutoksen tutkimuksen kriitikot korostavat argumentoinnissaan usein tutkimusten epävarmuustekijöitä. He suurentelevat eri tutkimusten tulosten epäyhtenäisyyksiä. Tieteen kriitikot myös poimivat ”rusinoita pullasta.” He valitsevat erillisiä ja irrallisia tietoja ja osatuloksia, joilla voivat korostaa omaa näkökantaansa. Tieteelinen tutkimus toimii kuitenkin usein todennäköisyyksien perusteella eikä koskaan perustu absoluuttisiin totuuksiin. Näitä kuitenkin kriitikot näyttävät vaativan.
Ruotsalaistutkimuksen aineistoina on käytetty niin kansainvälisiä kuin ruotsalaisiakin tiedettä koskevia artikkeleita vuosilta 1990-2015. Suurin osa kriittisistä teksteistä on julkaistu 2010-luvulla eli tutkimusperiodin viiden viimeisimmän vuoden aikana. Kiinnostus ilmastonmuutoksen vastustusta kohtaan on näin ollen kiihtynyt ajan myötä. Ruotsalaistutkijat toteavat, että kriittisten artikkelien kirjoittajat ovat edustaneet useimmiten organisoitua ilmastonmuutosvastarintaa. Kriitikot ovat olleet yksittäisiä tutkijoita tai poliitikkoja, erityisesti USA:ssa, kansalaisjärjestöjä, uskonnollisia yhteisöjä, teollisuuden edustajia ja yrityksiä sekä journalisteja.
Yhdysvaltalaisista ilmastotutkimuksen kriitikoista huomattavimmat edustavat analyysin perusteella fossiilisia polttoainetta tuottavia tai käyttäviä teollisuudenaloja, konservatiivisia ajatuspajoja sekä populistisia poliitikkoja. Ruotsissa tähän ryhmään kuuluvat mm. Stockholmsinitiativet –yhteisön jäsenet. Tukholma-aloite suhtautuu yleisemminkin tutkimukseen negatiivisesti. Siihen on kyllä liittynyt mukaan muutamia tiedevastaisia akateemikkoja, kuten tekijät näitä luonnehtivat, sekä ruotsidemokraattien kansanedustajia ja nettitrollaajia.
Erilaisista kritiikin strategioistaan huolimatta, ilmastotutkimuksen arvostelijat eivät kuitenkaan pääse pakoon itse ongelmaa. Ruotsalaistutkijat sanovatkin osuvasta, että pohjimmiltaan kriitikot ovat selvästi peloissaan tulevaisuudesta. Heidän on vain vaikea myöntää, että tulevaisuus sisältää myös tässä suhteessa huomattavia epävarmuustekijöitä. Kriitikot eivät halua hyväksyä tutkimusten johtopäätöstä siitä, että ongelmien aiheuttajiin eli ihmiskunnan nykyisiin toimintatapoihin olisi tartuttava näitä muuttaen – ja pian.
Ilmastonmuutoksen havainnointi ja siitä tiedottaminen
Toinen tutkimuksen oma vastastrategia voisi olla ilmastoa ja säätä koskevien tutkimustulosten entistä aktiivisempi julkaiseminen ja konkreettisten merkitysten osoittaminen. Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu kaikkialla: ilman ja veden laadussa ja määrässä, ruuan ja ravinnon turvallisuudessa, asumisessa ja fyysisessä suunnittelussa – koko yhteiskunnallisen toiminnan kirjossa. Tässä työssä ensiavuksi kelpaisi esimerkiksi vaikka Maailman terveysjärjestön, WHO:n, listaus, miten muutosta pitäisi havainnoida ja havainnollistaa (Operational framework for building climate resilient health systems 2015):
· Sään ääri-ilmiöt kuten rankkasateet, tuulet ja hiekkamyrskyt
· Lämpötilat, joiden on havaittu aiheuttavan kuumuus- tai kylmyysstressiä
· Ilman laatu
· UV-säteily
· Sade- ja kosteustasot, jotka lisäävät tai estävät hyönteisten ja niihin liittyvien sairauksien esiintymistä
· El Nino/La Nina –ilmiöt
· Vuodenaikoihin sidotut allergeeniaallot
· Veden saanti ja sen laatu
· Vesi- ja sanitaatioinfrastruktuuri, sen valmius kestää ääri-ilmiöitä.
Tutkimustulosten viestintästrategiassa pitäisikin ottaa esille vahvemmin nimenomaan ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen. Tällöin asialle voitaisiin paremmin ehkä saada myös poliittista tukea.
Mikrobiologit ovat tehneet perusteellista tutkimusta esimerkiksi antibiooteille resistenttien bakteerien leviämisestä ilmastonmuutoksen kylkiäisenä tulevina vuosikymmeninä. Tutkimusta on tehty niin maailmalla kuin Suomessa, erityisesti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa. Myös WHO ja eurooppalaiset järjestöt ovat huolissaan tilanteesta (ks.Koskiaho 2017a ja b).
Ilmastonmuutoksen myötä aiemmat tuhoisat viruspandemiat ja bakteerien aiheuttamat vaikeat tulehdussairaudet ovat alkaneet laajentaa — lämpimän ilman, ilmavirtausten sekä sateiden lisääntymisen kautta — vaikutustaan etelästä myös tänne pohjoiseen päin. Nyt jo turisteja varoitellaan Italian malariamoskiitoista ja viidakkokuumetta aiheuttavista hyttysistä. Seuraavina vuosikymmeninä ongelma laajenee muuhun läntiseen Eurooppaan.
Samaan aikaan uusien antibioottien keksiminen on tyrehtynyt melkein kokonaan. Tutkijat pelkäävät massasairauksien, jotka toisesta maailmansodasta lähtien on voitu pitää penisilliinillä ja myöhemmin muilla antibiooteilla kurissa, leviävän uudelleen Eurooppaan. WHO ennustaa, että vuoteen 2050 antibioottiresistenssi on kasvanut sellaisiin mittoihin, että se on kuolemaan johtavien sairauksien osalta jo ohittanut kirkkaasti nykyisen johtavan sairauden, syövän. Lisäksi huolta aiheuttaa se, että eläimille syötetään antibiootteja varsin varomattomasti.
Yhteiskuntatieteilijät esiin
Näin suurten ihmis- ja eläinkuntaa uhkaavien tekijöiden edessä ilmastonmuutoskriitikot panevat vain päänsä pensaaseen. Juuri tästä syystä ruotsalaistutkijat haluavatkin herätellä kansalaisia, poliitikkoja, virkamiehiä, yrityselämän edustajia ja myös tutkijoita edessä olevan monimutkaisen ongelman edessä. Kysymys ei ole vain yksittäisistä ilmastonmuutostekijöistä vaan niiden ja muiden tekijöiden kokonaisvaikutuksista, terveydestä ja olemassaolostamme ihmisinä ja eläiminä. Yhteiskuntatieteilijöillä olisikin nyt sanansa sanottavana tässä kokonaisuudessa, jossa työtä ovat tähän asti tehneet ensisijassa luonnontieteellisen koulutuksen saaneet.
On kiinnostavaa, että maapallomme tulevaisuutta uhkaavien tekijöiden tutkiminen on saanut huomattavaa kritiikkiä osakseen jo vuosikymmeniä eli aina ilmastontutkimuksen alusta asti. Ehkä painopisteen siirtäminen konkreettisesti suoraan eliöiden elinmahdollisuuksiin ja erityisesti ihmisten terveyteen konkretisoisi uhkatekijöitä ja nopeuttaisi toimeen tarttumista myös poliittisessa päätöksenteossa.
Samalla tulisivat esille uudenlaiset lähestymistavat ymmärtää ihminen suhteessa luontoon. Penetroivan luontosuhteen sijaan voisimme ymmärtää suhteemme vuorovaikutteiseksi ja erilaisuuksien hyväksymiseksi. Tämän kaltaista lähestymistapaahan haetaan tällä hetkellä posthumanistisissa virtauksissa, mutta se onkin sitten jo toinen juttu (Wolf 2010). Siinäkin on vaaransa sortua uusiin eriskummallisuuksiin.
Lähteet
Björnberg, Karin Edvardsson (ym.) (2017) Climate and environmental science denial: A review of the scientific literature published in 1990–2015. Journal of Cleaner Production. Vol. 167, 229-241
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan emeritaprofessori.
N
Tarinatalous ja muutokset elättävät viestintätoimistoja
Päättäjien puheille pääsystä on kilpailua, ja viestintätoimistolta apua ostamalla pääsee eturiviin.
Viestintätoimistot menestyvät, koska yhteiskunta on viestinnällistynyt, ja viestintätoimistojen häärääminen laajalla kentällä edistää viestinnällistymistä. Viestintätoimistojen kasvusta on seurannut ”pyöröovi-ilmiö”. Rajat journalistien, poliitikkojen sekä vaikuttajaviestijöiden välillä hämärtyvät, kun työpaikat vaihtuvat tiheään.
Matti Ylösen, Mona Mannevuon ja Niina Karin kirja Viestintätoimistojen valta (Vastapaino, 2022) hahmottaa viestintätoimistoja yhteiskunnallisena toimijana.
Yhteiskunnalliset muutokset kasvattavat viestintäpalveluiden ja etenkin vaikuttajaviestinnän kysyntää. Kirja keskittyy erityisesti vaikuttajaviestintään, joka tarkoittaa päämäärätietoista yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista toivotun olosuhteen saavuttamiseksi.
Luova tuho eli disruptio ja siilojen purkaminen tuovat viestintätoimistoille asiakkaita. Jatkuva muutos on niille ansainmahdollisuus. Viestintätoimistoista on tullut merkittävä taustavaikuttaja suomalaisessa politiikassa, kirjoittavat Ylönen, Mannevuo ja Kari.
Kattauksessa ovat mukana muun muassa vaikuttajaviestintä, brändäys, viestinnän strateginen suunnittelu, verkkosivujen suunnittelu, palvelumuotoilu, somepostailu ja tarinankerronta, erikoistunut viestintä kuten tiedeviestintä, mediakärkien laadinta ja viestintävalmennukset.
Ylösen, Mannevuon ja Karin mukaan viestintätoimistot myyvät taitoa tehdä politiikkaa ja työntekijöidensä sosiaalista pääomaa. Mitä enemmän vaikutusvaltaisia verkostoja vaikuttajaviestijällä on, sitä arvokkaampana hän näyttäytyy työnantajalleen. Hankinta-asiakirjoista sekä viestintätoimistoissa työskentelevien ihmisten haastatteluista voi tutkijoiden mukaan päätellä, että tarjonta mukautuu kysyntään: sitä myydään, mitä kysytään ja millä on menekkiä.
Kenttä muuttuu koko ajan ja yrityssalaisuudet hankaloittavat tiedonsaantia, mikä on haaste myös viestintätoimistojen tutkimiselle.
Yhteiskunnallista keskustelua voi ostaa
Yhteiskunnalliset muutokset kasvattavat viestintäpalveluiden ja etenkin vaikuttajaviestinnän kysyntää. Kirja keskittyy erityisesti vaikuttajaviestintään, joka tarkoittaa päämäärätietoista yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista toivotun olosuhteen saavuttamiseksi.
Viestintätoimistot myyvät taitoa tehdä politiikkaa ja työntekijöidensä sosiaalista pääomaa. Mitä enemmän vaikutusvaltaisia verkostoja vaikuttajaviestijällä on, sitä arvokkaampana hän näyttäytyy työnantajalleen. Hankinta-asiakirjoista sekä viestintätoimistoissa työskentelevien ihmisten haastatteluista voi tutkijoiden mukaan päätellä, että tarjonta mukautuu kysyntään: sitä myydään, mitä kysytään ja millä on menekkiä.
”Jatkuva vaikuttamisen strateginen tuki ja avaimet yhteiskunnalliseen vuoropuheluun”, mainostaa Tekir.
Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan ajatushautomot ja viestintätoimistot pyrkivät vaikuttamaan ja osallistamaan ihmisiä ”ajatusjohtajuudella”. Ne nostavat julkisuuteen agendan, jonka ympärille luodaan eri näkökulmat huomioivaa keskustelua. Ihmiset ikään kuin manipuloidaan mukaan viestimään ja keskustelemaan siten, että tilannut taho hyötyy tai saa läpi tavoitteensa.
Kun Kauppalehti selvitti syksyllä 2019 Suomen kannattavimpia aloja, nousi viestintätoimistoala kärkeen yhteensä 553 eri alan vertailussa.
Kun Kauppalehti selvitti syksyllä 2019 Suomen kannattavimpia aloja, nousi viestintätoimistoala kärkeen yhteensä 553 eri alan vertailussa. Viestintätoimistot ohittivat suuria liikevoittoja tehneen vanhusten ja vammaisten avopalvelualan.
Tilinpäätösten perusteella viestintätoimistojen huippuvuodet olivat ennen koronakriisiä vuosina 2017 ja 2018. Ylösen mukaan voimme puhua yhteiskunnan markkinointiviestinnällistymisestä.
– Voidaan puhua myös onnistuneesta palvelujen kauppaamisesta ja tiettyjen toimintamallien leviämisestä ja normalisoitumisesta. Ajatellaan, että yhä useampaan asiaan tarvitaan viestintätoimistojen palveluita, sanoo maailmanpolitiikan yliopistolehtori Matti Ylönen.
Viestintätoimistoilla on Ylösen mukaan ollut ”jännittävää auraa”, joka on mahdollistanut kovan laskutuksen etenkin vaikuttajaviestinnän palveluista.
–Erityisesti kun vaikuttajaviestinnän palvelut tulivat, niistä pystyi haastattelemiemme viestintätoimistojen työntekijöiden mukaan laskuttamaan isoja summia, mutta kilpailua on tullut, Ylönen sanoo.
Vaikuttajaviestinnän kysynnän kasvu on Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan kaupallistanut yhteiskunnallisista verkostoista lähtöisin olevaa valtaa.
Vaikuttajaviestinnän kysynnän kasvu on Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan kaupallistanut yhteiskunnallisista verkostoista lähtöisin olevaa valtaa, poliittisten prosessien tuntemusta, ja siihen liittyviä erityisiä asiantuntemuksen kenttiä, kuten sosiaali- ja terveyspolitikkaa. Kilpailu on kiristynyt ja viestintätoimistot ovat laajentaneet johdon konsulttiyhtiöiden puolelle. Palveluvalikoimaa on laajennettu.
Viestintätoimistoalan markkinajohtaja on Miltton, joka työllisti kesällä 2022 yli 350 työntekijää Suomessa ja ulkomailla. Miltton on kasvanut yritysostoilla.
Liikevaihdoltaan kokoomusvaikuttajien perustama Ellun Kanat on ollut Milttonia ja Hill+Knowltonia pienempi, mutta sen näkyvyys on omaa luokkaansa. Näkyvyyttä ovat kasvattaneet julkisuushakuiset avaukset, kuten kirjat ja raportit. Miksi osa toimistoista on paljon julkisuudessa ja puhuu itsestään kuten Ellun kanat, kun toiset pysyttelevät taustalla, kuten Hill&Knowlton?
Osa ei viestintätoimistoista ei Ylösen mukaan tykkää näkyvyydestä. Osa tarvitsee toisia vähemmän asiakashankintaa, koska on isoja kansainvälisiä asiakkaita, jotka maksavat hyvin.
Vääränlainen tai liiallinen näkyvyys voi olla viestintätoimistolle myös maineriski, vaikka toisaalta näkyvyys voi tuoda asiakkaita ja edesauttaa hyviä rekrytointeja.
Viestintätoimistoilla ei ole velvollisuutta julkaista asiakkuuksiaan. Epämuodollinen yhteydenpito jää julkisuudelta piiloon. Äänestäjät pysty itse arvioimaan, miten rihmastollisen verkostojen kautta tapahtuva yhteydenpito vaikuttaa demokratiaan, ja kuka milloinkin puhuu.
Viestintätoimistot nousevat välillä julkisuuteen, mutta kokonaiskuva on vaikea hahmottaa
Kirja tehtiin, jotta viestintätoimistojen yhteiskunnallinen rooli hahmottuisi kokonaisuutena. Ylönen sanoo, että vaatii ”aikamoisia kansalaistaitoja” pysyä perillä, mitä mikäkin toimisto tekee ja kenen ja kanssa. Miten yleisessä tiedossa viestintätoimistojen rooli on?
Viestintätoimistot nousevat Ylösen mukaan pistemäisesti julkisuuteen.
– Viestintätoimistojen yhteiskunnallinen rooli on noussut esiin esimerkiksi hävittäjähankintojen yhteydessä sekä liittyen valtiovarainministerinä toimineen Katri Kulmunin esikunnan Tekiriltä tilaamiin viestintäkoulutuksiin. Yksi varhainen esimerkki oli myös, kun Guggenheim-säätiö palkkasi 2013 Milttonin luomaan kansalaiskeskustelua Guggenheim-museoprojektista. Projekti epäonnistui silti.
–Aika harva pystyy hahmottamaan, keitä henkilöitä näihin liittyy ja miten ne yhdistyvät kokonaisuudeksi. Paljon jäi vielä aiheita pengottavaksi, Ylönen sanoo.
Yrityssalaisuudet haittaavat kokonaisuuden hahmottamista ja tutkimusta.
Yrityssalaisuudet haittaavat kokonaisuuden hahmottamista ja tutkimusta. Tutkijat saivat tarjouspyyntöjä keräämällä tietoa, mutta se ei ollut helppoa. Tutkijoiden piti lukea pöytäkirjoja, jotta osasivat tilata oikeat liitteet ja tietää myös ennakolta, mitä pöytäkirjaa lukea.
– Kirja olisi jäänyt torsommaksi ilman tarjousasiakirjoja, joita saimme julkiselta sektorilta hankittua. Saimme havainnollisen kokoelman kasaan, mutta on vaikea sanoa, mitä meiltä jäi saamatta ja mitä emme osanneet pyytää. Tietopyyntöjä voi olla työlästä tehdä ja niissä kestää.
Kokonaisuus hämärtyy, kun yritykset ja viestintätoimistot vastuullisuusviestivät
Vastuullisuusviestintä on monien viestintätoimistojen ydinosaamista.
Se on noussut luontevaksi osaksi viestintätoimistojen laajentunutta palvelujen palettia, kun yrityksiltä on alettu vaatia aina enemmän ja enemmän vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Yritykset suorittavat yrityskansalaisuutta ja ovat vastuussa sidosryhmilleen, ja viestintätoimistot auttavat kunnon yrityskansalaisen imagon luomisessa.
Ellun Kanojen sanoin ”yrityksen sidosryhmät ovat arvonluonnin ja toiminnan jatkuvuuden kannalta aiempaa suuremmassa roolissa” ja ”vastuullisuus ole enää vaihtoehto vaan elinehto”.
Viestintätoimistot hyötyvät näkemyksestä, jonka mukaan yritykset ovat tärkeitä yhteiskunnallisia toimijoita, sillä kehitys tuo viestintätoimistoille asiakkuuksia ja mahdollisuuksia liiketoiminnan laajentamiselle, Ylönen kollegoineen kirjoittaa.
Miten vastuullisuusviestintä eroaa siitä, mitä kutsutaan viherpesuksi tai pinkkipesuksi?
Viestintätoimistot kuitenkin myyvät vaikuttavaa viestintää niille, joilla on rahaa maksaa. Miten vastuullisuusviestintä eroaa siitä, mitä kutsutaan viherpesuksi tai pinkkipesuksi? Voiko vastuullisuusviestintä vain hämärtää kokonaisuutta?
Sitä osa Viestintätoimistojen valta-kirjaan haastatelluistakin mietti, eikä kaikkien asiakkaiden kanssa töiden tekeminen tuntunut mukavalta.
Ylösen mukaan on vaikeaa ja työlästä hahmottaa, miten paljon yksittäisten ja pistemäisten tekojen taustalla on merkittävää oikeaa toimintaa ja rakenteiden muuttamista, vaikka teot olivat aitoja ja hyvää tarkoittavia.
Kun yritykset viestivät viestintätoimistojen avulla innokkaasti vastuullisuusteoistaan, ihmisten on vaikeaa hahmottaa, ovatko tekemiset kummoisia suhteessa liiketoiminnan kokoon. Ylösen mielestä konteksti on hyvin tärkeä.
Viestintätoimistot vastuullisuusviestivät myös itse, ja moni markkinoi itseään avoimuuden sanansaattajana. Niiden mainostamat pro bono -keikat pienille yhdistyksille ja kampanjoille eivät riitä Ylösen mukaan kompensoimaan rahalla ostettua vaikuttamista. Viestintätoimistot ovat myös syksyllä 2022 tehneet yhdessä lahjoituksen, jotta Helsingin yliopisto voi perustaa viestinnän työelämäprofessuurin.
Viestintätoimistovetoinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen promootiokulttuureineen on vastakkaista korporatismille, jota ammattiliitot ja työnantajajärjestöt edustavat sekä perinteiselle yhdistyspohjaiselle kansalaisyhteiskunnalle. Eturyhmäpolitiikka näyttää viestintätoimiston pöhinästä katsottuna tylsältä ja vanhanaikaiselta.
Viestintätoimistotasoinen viestintä normalisoituu, ja se nostaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän rimaa.
Viestintätoimistotasoinen viestintä normalisoituu, ja se nostaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän rimaa. Laadukkaasti ja uskottavasti viestiviä ääniä on paljon, eikä huomiota riitä kaikille.
Ammattimainen viestintäpeli, jossa paras viestijä saa huomion ja valtaa ei sovi perinteiseen kansalaisjärjestökenttään. Vaikka eläkeläisten yhdistyksellä ja potilasyhdistyksellä olisi paljon jäseniä, niillä ei ole välttämättä viestintäosaamista, rahaa tai valtaa.
–Viestintäkampanjoiden ammattimaistuminen korostaa rahalla ostetun näkyvyyden ja vaikuttamisen painoarvoa. Ei-vakavaraisten toimijoiden mahdollisuudet heikkenevät ja vakavaraisten parantuvat, Ylönen sanoo.
Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan politiikan ytimen ympärillä työskentelee entistä enemmän ihmisiä, jotka tekevät töitä puolueille, mutta eivät puolueissa. Puoluekentän muutoksen ohella poliittisen viestinnän toimintaympäristö on mullistunut, kun puolueet ovat ulkoistaneet poliittisia kärkiäkin julkisuudessa määrittävää viestin muotoilua.
Yhteiskunnassa kokonaisuutta ei välttämättä laajasti ymmärretä.
– On vaikea hahmottaa, että mitä jää nousematta keskusteluun, paljastamatta ja analysoimatta, kun media-ala keskittyy, Ylönen sanoo.
Viestintätoimistoilla ja niissä työskentelevillä ihmisillä on kirjan mukaan ambivalentti suhde politiikkaan. Toisaalta moni heistä on hankkinut osaamisensa politiikan liepeiltä toimimalla erityisavustajina tai poliitikkoina. Toisaalta viestintätoimistot paasaavat, että politiikka on rikki, siiloutunut ja tarvitsee korjaussarjan.
Tutkijoiden yksi havainto oli, että viestintätoimistoissa ei työskentele juuri ammattiliittotaustaisia ihmisiä, vaikka ammattiliitot käyttävät viestintätoimistojen palveluita. Elinkeinoelämätaustaa taas oli useammalla.
Viestintätoimistot toimivat esimerkiksi tapahtumamarkkinoilla. Tapahtumia järjestetään jälleen, ja järjestäjät haluavat, että tapahtumat ovat ammattimaisesti toteutettuja. Korona-aika nosti myös virtuaalisiin tapahtumiin ja striimauksiin kohdistuvia odotuksia. Ulkoa ostetuille tuotannoille syntyy kysyntää.
– Kun tulee uutta tekniikkaa, palvelujen ostajien ammattitaito vertailemisessa vaihtelee. Kun perkasimme tarjouksia, hintahaarukka erilaisille palveluille oli valtava. Voi olla vaikea nähdä, mikä on järkevä hinta jostain palvelusta, Ylönen sanoo.
Uudemmista avauksista vaikuttajaviestinnän kansainvälistyminen on alan vaikeimmin tutkittavia osa-alueita.
Viestintätoimistojen rooli politiikassa monimutkaistaa esimerkiksi yhteiskunnallisista monopoleista käytävää keskustelua, kirjoittavat Ylönen, Mannevuo ja Kari.
Kansainvälisillä yrityksillä on intressi vaikuttaa Suomessakin poliittiseen keskusteluun, jos ne haluavat esimerkiksi päästä tuottamaan sote-palveluita. Niiden tuottama tieto vaikuttaa keskusteluun esimerkiksi uhkapelaamisesta, terveydenhuollosta tai liikenteestä ja siihen liittyvistä palveluista, mutta on vaikea tutkia, miten.
Kriisiviestintää ja siilojen purkamista tarinataloudessa
Viestinnällistyminen, tarinatalous, huomiotalous ja arvaamattomat skandaalit lisäävät julkisuudenhallinnan ja kriisiviestinnän kysyntää.
Kriisiviestinnän kysyntä on kasvanut 2010-luvulla tilanteessa, jossa kenen tahansa on helpompi nostaa esiin epäkohtia ja kritisoida niitä. Erään kirjaan haastatellun viestintätoimiston työntekijän mukaan kriisiviestinnän kasvanut tarve ei kerro yhteiskunnan muutoksesta vaan siitä, että huudamme toisillemme nopeammin.
Nopeatempoisen keskustelun oletus tarjoaakin tutkijoiden mukaan ansaintamahdollisuuksia viestintäammattilaisille, jotka toimivat maksullisina neuvonantajina. Ruotsissa tutkinut sosiologian professori Stefan Svallfors havaitsi tutkimuksessaan, että joidenkin viestintätoimistotyöntekijöiden mielestä voitontavoittelu voi johtaa keinotekoiseen tarpeiden kehittelemiseen. Kuinka paljon viestintätoimistot elävät kriiseistä?
– Tämä onkin se tuhannen taalan kysymys, että mikä on se lisäarvo, joka tästä syntyy yhteiskunnassa? Kaikki toimistot mainostavat isosti kriisiviestintää. Kriisiviestintä on myös tehokasta asiakashankintaa ja luo tehokkaita laskutusmahdollisuuksia.
Kriisit ja kohut palvelevat viestintätoimistojen liiketoimintaa. Muutoksesta viestiminen herättää enemmän huomiota, eikä vakaus ole mielenkiintoista. Uutislogiikka ja somelogiikka ohjaavat muutosten etsimiseen. Esimerkiksi ”muutostoimistoksi” itseään kutsuvan Ellun kanojen mukaan ”elämämme disruption aika on radikaalin avointa ja läpinäkyvää”.
Kirjan mukaan ikiliikkujan kaltainen muutos- ja strategiapuhe lisää konsultti- ja viestintäpalveluiden kysyntää. Monet aiemmin muutosta politiikkaan kaivanneet ihmiset myyvätkin muutosta viestintätoimistoissa ja ajatushautomoissa, kuten Ellun Kanojen Taru Tujunen.
Tarinatalous ja muutokset elättävät viestintätoimistoja, jotka tykkäävät puhua siilojen purkamisesta. Viestintätoimistoille muutos on aina mahdollisuus. Ylösen ja kirjoittajakollegoiden mukaan viestintätoimistojen ansaintamahdollisuuksia on kasvattanut erityisesti aivan viime vuosina myös digitaalisten alustojen tunnekulttuuri, joka vaatii ilmaisun harjaantumista.
Tätä ilmaisua ja sen opettelua toimistot voivat myydä. Ylönen kollegoineen kirjoittaa, että huomiotaloudessa saa kiinnitettyä huomiota nostamalla julkiseen keskusteluun vakavalta vaikuttava mutta epämääräisesti määritelty ongelma – kuten väite rikkinäisestä järjestelmästä. Viestinnällinen strategia toimii, kun järjestelmässä esiintyviä ongelmia ei paikanneta minnekään suoraan, vaan luodaan mielikuvia siitä, että jokin tärkeä asia vaatii nopean korjausliikkeen.
Toisaalta yhteiskunnan toiminnan vakaus ei luo liiketoimintamahdollisuuksia. Toimiva terveyskeskus ei tarvitse tarinaa.
Tarinoiden taitava syöttö mediaan ei poista tarinatalouden ongelmia vaan mutkistaa niitä:
Hyvin rakennetut viestit herättävät kiinnostusta kiireen ja tulospaineen kanssa kipuilevissa toimituksissa. Läpi kriittisen seulan saattavat mennä esimerkiksi yritysten ja etujärjestöjen kannanotot taikka raportit, selvitykset ja tiedotteet, jotka näyttävät tutkimustuloksilta. Vaikka haastateltavamme korostivat esimerkiksi akateemisen tutkimuksen ja tilaustutkimuksen välistä eroa, myös yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtyjen tutkimusten tiedotteet ovat pohjimmiltaan markkinointia. Tiede ei toisin sanoen asetu tarina- ja huomiotalouden ulkopuolelle vaan on osa sitä, kirjoittavat Ylönen, Mannevuo ja Kari.
Promootiokultturi on uusi normaali, josta viestintätoimistot hyötyvät
Ylösen mukaan Tarinatalouden ytimessä on promootiokulttuuri ja oman tai oman organisaation tarinan korostaminen, luominen ja kertominen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Poliitikkoja, yrityksiä, tutkijoita ja julkisorganisaatioita rasittaa ”pakko olla somessa”. Jatkuvasti laajenevaa joukkoa koskeva pakko on viestinnällistymisen ja promootiokulttuurin yksi piirre ja seuraus. Henkilöbrändäys on promootiokulttuurin perusmuoto, koska promootiokulttuuri on hyvin henkilökeskeistä, ja henkilöbrändäämisessä onnistuu sitä todennäköisemmin, mitä enemmän voi ja haluaa itsestään ammentaa.
Kun promootiokulttuuri leviää, siitä tulee normaali ja lopulta vaatimus. Viestintätoimistot tekevät rahaa sillä, että kaikkien on pakko olla somessa.
– Kun promootiokulttuuri alkaa määrittää julkista keskustelua siitä on hyvin vaikea jäädä sivuun. Promootiokulttuuri näkyy myös esimerkiksi yliopistoilla, ja näkyy tutkimusmarkkinoinnin kasvuna.
– Kun promootiokulttuuri alkaa määrittää julkista keskustelua siitä on hyvin vaikea jäädä sivuun. Promootiokulttuuri näkyy myös esimerkiksi yliopistoilla, ja näkyy tutkimusmarkkinoinnin kasvunam Ylönen sanoo.
Viestintätoimistot ja niissä työskentelevät korostavat, että he eivät ole lobbareita. Haastateltavat korostivat, että he eivät tee varsinaista lobbausta, siis soittele päättäjille ja aja asiakastahon agendaa, vaan se sparraavat ja auttavat muotoilemaan viestin. Esimerkiksi Milttonia ennen kansanedustajauraan johtaneen Eeva Kallin mukaan yhteiskuntasuhteet käsitetään usein aivan liian suppeasti ”pelkästään lobbaukseksi”, vaikka todellisuudessa kyse on minkä tahansa toimijan vuorovaikutuksesta itseään ympäröivän maailman kanssa. Mikä ero tässä on? Miksi viestintätoimistojen väki haluaa sanoa, että he eivät lobbareita?
– Moni haastateltavamme halusi pysyä tavallaan politiikan yläpuolelle nousevassa asiantuntijaroolissa. Sanalla lobbaus koetaan myös olevan negatiivinen kaiku, jota halutaan välttää, Ylönen sanoo.
Viestintätoimistoalan polttava kysymys ovat karenssisäännöt, jotka ovat käytössä monissa maissa ja niistä on keskusteltu myös Suomessa. Sääntöjen on tarkoitus estää suora siirtymä politiikasta viestintätoimistoon ja poliittisten verkostojen ja osaamisen kaupallistaminen.
EU:lla on avoimuusrekisteri, jonka laajentamisesta on keskusteltu. Suomen avoimuusrekisterilain olisi määrä tulla voimaan 2024, ja siihen liittyvä neuvottelukunta aloitti 2023. Ylösen, Mannevuon ja Karin mukaan keskittyneen yhteiskunnallisen vallan tasoittamiseksi on tärkeää ajaa avoimuusrekistereitä ja tiukempia karenssisääntöjä.
Avoimuusrekisteri antaa riittävän laajasti toteutettuna nopean yleiskatsauksen lobbauksen toimijoiden kirjoon eri kysymyksissä. Lobbauksen sisältöjä tai tarkempia toimintatapoja se ei kuitenkaan riitä avaamaan.
– Toimintatapoja voitaisiin valottaa nykyistä enemmän esimerkiksi julkistamalla rutiininomaisesti julkisen sektorin vaikuttajaviestintäpalveluiden ostoon liittyviä tarjousasiakirjoja. Nyt niitäkin joutuu metsästämään työläillä tietopyynnöillä.
