Showpainitreenit

Pro wrestling eli showpaini on amerikkalainen urheiluviihdemuoto, joka yhdistää taistelun ja viihteen. Laji vetoaa voimakkaasti katsojien tunteisiin, sillä ottelijat vetävät yleisön mukaan ottelun dramaturgiaan hyvis- ja pahisroolien, vuorovaikutuksen sekä urheilusuoritusten kautta.

Kuvat on otettu Visuaalisen journalismin erityisalueet -kurssin urheilukuvauksen tehtävää varten Porvoossa FCF-Wrestlingin painiharjoituksissa.

Ioni ja The San ovat showpainimaailmassa ”hyvis ja pahis”.
Showpaini on kontaktilaji, jossa mennään lähelle. Jo lämmittelyn aikana otetaan mittaa toisesta.
Nyt sattuu! Vai sattuuko? Showpaini on loppujen lopuksi teatteria. Reaktioita liioitellaan tahallaan.
Eläytyminen on kaiken A ja O. Oma hahmo alkaa löytyä treeneissäkin, vaikka päällä olisi vain reikäiset verkkarit ja hikinen T-paita. Kuvan Make Smooth ja Shemeikka ovat ”samalla puolella” ja ottavat harvoin yhteen.
Vaikka showpainissa tahdotaan aiheuttaa toiselle mahdollisimman vähän kipua, iskujen on näytettävä aidoilta.
Jokaisessa matsissa mukana on tuomari, joka vahtii, että sääntöjä ei rikota. Tuomari myös julistaa voittajan.
Jami Aallon hahmo on rento ja vitsikäs. Rastat tuovat hahmon liikkeisiin oman twistinsä. Yhdessä matsissa yksi rastoista leikattiin irti.
Vaikka showpainin säännöt ovat tiukat, on olemassa otteluita, joissa kaikki on sallittua vastustajan luovuttamiseen asti. Silloin painiin otetaan mukaan vaikkapa pöytä, tuoli tai vaikka ostoskärry.
Peli voi päättyä monella tavalla. Tässä niistä klassisin, eli toisen ottelijan selätys.