Saattaja

Jussi Helander avustaa vapaaehtoisena muita ihmisiä. Vanhusten lisäksi hän auttaa vakavasti sairasta, jolla toivoa paranemisesta ei enää ole. Siviilissä toimittajana työskentelevä Jussi kulkee ”saatettavansa” rinnalla tavallisesti siihen saakka, kun loppu koittaa. Parkinsonin tautia sairastava Jukka on Jussin neljäs saatettava.

Jussi ottaa kerran viikossa metron ja bussin alleen ja matkustaa Jukan luo Käpylään Heseva-kotiin.
Tänään on tarkoitus lähteä hieman ulkoilemaan, mutta suunnitelmien toteutuminen on Jukan jaksamisesta kiinni.
Jukka on huonosti nukutun yön jälkeen väsynyt eikä jaksa kunnolla edes puhua.
Jukka on huolissaan, että lähteekö Jussi heti pois. Jussi lupaa olla vieressä niin kauan kuin tarvitsee.
Pitkäaikaissairailla ja heidän omaisillaan voi olla raskasta. Siksi Jussi haluaa auttaa. Jukan hän löysi Helsingin kaupungin ja seurakuntien yhteisen palvelun kautta.


Kuvasarja on tehty osana Visuaalisen journalismin maisteriohjelman Journalistisen henkilökuvauksen työpajaa syksyllä 2019. Valokuvaaja Liisa Takalan vetämän lopputyön teema oli ”arki”.