Näkyväksi

Naiseus ja siihen liittyvät mediarepresentaatiot liitetään monilla tavoin äitinä olemiseen tai ulkonäköön. Ikääntyneen naisen kohdalla voidaan puhua myös näkymättömyyden representaatiosta. Klassikkofeministi Simone de Beauvoir teoretisoi aihetta tekemisen ja olemisen vastinparina – siinä missä mies on totuttu näkemään tekijänä, nainen jää passiiviseksi olijaksi. Vaikka monet mediatalot ovat sitoutuneet edistämään tasa-arvoa, arviolta kahdeksankymmentä prosenttia kuvattavista henkilöistä on edelleen miehiä.

Kuvasarja on tehty osana Visuaalisen journalismin maisteriopintojen Journalistisen henkilökuvan työpajaa syksyllä 2021. Outi ja Juha Törmälän ohjaamassa lopputyössä kuvattiin ihmisryhmiä ja pohdittiin muotokuvan käytäntöjä.

nainen pitelee päätänsä
Inari Virmakoski, helsinkiläinen performanssitaiteilija.
nainen huivi olalla
Pirkko-Liisa Lähde, tamperelainen lastenlääkäri.
Nainen heristää sormeaan
Tarja Kankainen, tamperelainen tanssinopettaja-koreografi.
nainen ja kihara tukka
Kikka Rytkönen, helsinkiläinen taiteilija ja aktivisti.
Nainen käden puuskassa
Pirjo Aarnio, tamperelainen tanssija.