Lihantuotantoa ympäristöystävällisesti

Kani on ympärisöystävällinen laji lihantuotantoon. Suhteessa kuluttamaansa ruokaan se kasvaa monta kertaa nopeammin kuin nauta tai sika. Jonna Kumpulainen kasvattaa lihakaneja Kangasalla Villaverstaan kanilassa.

Jonna Kumpulaisella oli haave maatilasta eläimineen. Haave toteutui, kun Kangasalta löytyi sopiva talo. Tontti ei kuitenkaan ollut kovin iso. Niinpä suurempien eläimien sijasta Kumpulainen päätyi valitsemaan kasvatettavakseen kanit. Nyt pihapiirissä ja ulkorakennuksessa elää parisataa tuotantokania omissa parimetriä leveissä aitauksissaan.

Villaverstaan kanilassa asuu myös muutama angorakani. Villa keritään säännöllisesti ja kivuttomasti. Villan leikkaaminen on oleellinen osa angorakanin turkin ylläpitoa, sillä tämän kanirodun karva kasvaa
jatkuvasti.
Nuoret noin viiden kuukauden ikäiset tuotantokanit kokoontuvat syömään.

Villaverstaan kanilan tuotantokanit ovat kesyjä. Suomessa kanin lihaa tuottaa noin kymmenkunta yrittäjää. Lisäksi on kasvattajia, jotka tuottavat lihaa oman talouden käyttöön. Suomen tuotantokanit ovat usein syntyneet lemmikkikanien jälkeläisinä.
Villaverstaan kanilassa näkee sen, mistä villa ja nahka saavat alkunsa.

Kani syö korsirehua ja on siksi moneen muuhun tuotantoeläimeen verrattuna ravintovaatimuksiltaan ympäristöystävällinen. Kanin ravinnon perusta on hyvälaatuinen heinä.