Kaikki on mahdollista, kun vain uskoo unelmiinsa

Kari ”Ruffe” Nurmi on suomalainen seikkailija ja avomeripurjehtija. Ruffe tunnetaan omaperäisistä tempauksistaan luonnon puolesta, joissa hän tuo ympäristöön ja meriin liittyviä epäkohtia esille. 

Ruffe on purjehtinut kuuluisan Thor Heyerdahlin Kon-Tiki-lautan mallin mukaan rakennetulla laiturilla Suomenlahden yli, lisätäkseen tietoisuutta kasvavan laivaliikenteen Itämerelle tuomista riskeistä. Kuukauden pituisella, Atlantin yli Itämerellä -avomeripurjehduksella mittariin kertyi 2700 meripeninkulmaa, mikä vastaa Atlantin ylitystä Kanarian saarilta Karibialle. Matkalla kerättiin mikromuovinäytteitä Suomen Ympäristökeskukselle eri puolelta Itämerta.

Ruffe onnistui myös rakentamaan Suomen ensimmäisen kaislapurjealuksen ja ylittämään sillä onnistuneesti Suomenlahden Tallinnasta Helsinkiin. Hankkeen tarkoitus oli selvittää voiko suomalaisesta järviruo’osta rakentaa merikelpoisen purjealuksen. Hienoimmaksi reissukseen Ruffe nimeää purjehduksen Huippuvuorten ympäri.

– Se on maaginen paikka, valtavan kaunis, mutta tietyllä tavalla uhkaava ja hyvin arvaamaton.

Matkan tavoite oli osoittaa, että jos pienellä lasikuituveneellä voi purjehtia arktisella alueella, on tarve kiinnittää huomiota Jäämeren merijään sulamiseen. 

Ruffe on osoittanut, että kaikki on mahdollista, kun vain uskoo asiaansa ja unelmiinsa. Hän haluaa innostaa ihmisiä veneilyn ja luonnon pariin luontohankkeillaan ja matkoillaan.

Henkilö katsoo rakenuksen avoimesta ikkunasta ulos ja avattu ikkuna heijastaa merimaiseman.
Luontoa kohtaan ei saa olla ylimielinen, Kari ”Ruffe” Nurmi sanoo.
Henkilö seisoo itse rakentamansa kaislapurjealuksen päällä airo kädessä ja katsoo ylös.
Itserakennettu kaislavene osoittautui merikelpoiseksi, vaikka se joutui 30 tuntia kestäneellä matkalla Tallinnasta Helsinkiin ukkosrintaman kouriin.
Henkilö seisoo kiven päällä veden ääressä ja katsoo taivaalle syyssäässä.
Ruffe nauttii kylmistä olosuhteista ja matkoillaan yleensä suuntaakin mielummin pohjoiseen, kuin etelään. Hän myös nostaa viimeisimpinä veneen talviteloille ja nauttii syyspurjehduksista autiossa saaristossa marraskuuhun asti.
Lähikuva henkilöstä jossa henkilö hymyillen katsoo kameraan.
Ruffe on kokenut valtameripurjehtija. Vuonna 1992, ollessaan 23-vuotias, hän kipparoi veneensä Suomesta Amerikkaan ja takaisin. Ruffe on edelleen yksi Suomen nuorimmista, Atlantin molempiin suuntiin ylittäneistä kippareista ja tiettävästi nuorin pienimmällä veneellä sen tehneenä.
Henkilö on purjeveen oviaukossa ja nostaa lasiovea paikalleen.
Oman saaren mökkilaiturissa on sopiva paikka purjeveneelle.
Purjehtija navigoi purjeveneen karttapöydän ääressä.
Yksi tärkeimpiä paikkoja veneessä on navigointipöytä, joka tunnetaan myös veneen hermokeskuksena. Sen ääressä suunnitellaan seuraavia liikkeitä ja kuunnellaan säätietoja, miten matka jatkuu ja millaisissa keleissä.
Purjehtija istuu purjeveneen kannella ja katsoo hymyillen kameraan.
Lempinimensä Ruffe sai jo kouluaikoina ja myöhemmin siitä tuli myös hänen veneensä nimi. Purjevene on hänelle väline, jolla pääsee suuren luonnon keskelle. Ruffe sanoo veneen olevan ”pieni, suuri vene, jolla on tehty isoja asioita.”

Kuvasarja on tehty osana Visuaalisen journalismin maisteriohjelman Journalistisen henkilökuvauksen työpajaa syksyllä 2022. Tämän kurssinosan aiheena oli YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman Vedenalainen elämä -teeman tavoitteet.

Video on tehty Tampereen yliopiston Visuaalisen journalismin maisteriopintojen Narratiivisen videon -kurssilla keväällä 2023. Videoiden aiheet liittyivät YK:n kestävän kehityksen periaatteiden teemaan ”Vedenalainen elämä”.