Hyppää pääsisältöön

Täydennyskouluttautujan tarina: Personal Trainer -koulutus antoi itseluottamusta ohjata liikuntaa ikääntyneille

Julkaistu 22.12.2021
,
päivitetty 10.5.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Sosiaali- ja terveysala
Tuula Patovirta Sorolan kuntoportaissa Kangasalla
Ikääntyneiden Personal Trainer -koulutuksen käyneen Tuula Patovirran tulevaisuuden suunnitelmissa on toimia kokopäiväisenä ikääntyneiden kunto-ohjaajana.

Tuula Patovirta, lähihoitaja

Tuula Patovirta valmistui vanhustyön lähihoitajaksi vuonna 2006. Koko lähihoitajauransa ajan Patovirta on työskennellyt palvelutaloissa ikääntyneiden muistisairaiden parissa. Hän on toiminut lähihoitajana sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla.

Kun Patovirta kuuli Tampereen ammattikorkeakoulun ja Varalan Urheiluopiston yhteistyössä järjestämästä Personal Trainer -koulutuksesta ikääntyneiden ohjaukseen, hän innostui asiasta heti. 

– Olen ollut koko ikäni liikunnallinen. Nautin liikunnan tuomasta ilosta ja energiasta jakamalla sitä myös muille. Sydämenasiani on liikuttaa ja kuntouttaa ikäihmisiä vähentämällä ja ennaltaehkäisemällä heidän tuki- ja liikuntaelinvaivojaan, hän kertoo.

Iäkkäiden liikunnan tukeminen tärkeää

Patovirta kertoo haluavansa motivoida ikäihmisiä liikkumaan heidän oman fyysisen hyvinvointinsa ja terveytensä vuoksi. 

– Liikkumiskyky heikkenee ikääntyessä ja kaatumisalttius lisääntyy. Tämän takia iäkkäiden lihasvoiman ja tasapainon säännöllinen harjoittelu on avainasemassa. Yhä useammat ikääntyneet tulevat entistä huonokuntoisempina palvelutaloihin. Heidän toiminta- ja liikuntakykynsä ovat huonontuneet, eivätkä he näin ollen pärjää yksin jokapäiväisissä toiminnoissaan kotona.

PT-koulutus kesti puoli vuotta. Lähipäivät pidettiin joko Tampereen ammattikorkeakoulussa tai Varalassa teoriaa opiskellen ja käytännössä oppien. 

– Koronapandemian vuoksi meillä oli myös etäpäiviä Teamsin välityksellä. Saimme jokaisen opiskelupäivän lopussa tutortehtävän, jota jokainen työsti kotona. Tutortehtävät purettiin seuraavilla kerroilla omissa ryhmissä, ja kaikkien ajatukset otettiin huomioon. Jokainen opiskelija hankki itselleen harjoitusasiakkaan, jolle tehtiin kahden–kolmen kuukauden harjoitusohjelma sekä lähtö- ja lopputestit. Lopputyönä teimme opinnäytetyön omasta harjoitusasiakkaasta.

Hyvä yhteishenki ryhmässä kannusti

Parasta ikääntyneiden Personal Trainer -koulutuksessa oli Patovirran mielestä kuulla erilaisia ammatillisia vaihtoehtoja. Myös keskustelut eri taustoista tulevien muiden opiskelijoiden kanssa olivat koulutuksen parasta antia. Ryhmässä oli opiskelijoita eri ammattiryhmistä: esimerkiksi fysioterapeutteja, liikunnanohjaajia ja lähihoitajia. 

– Opiskelijoiden kesken meillä oli erittäin hyvä tiimihenki. Perustimme oman WhatsApp-ryhmän, missä muun muassa kysyimme apua tehtävien tekemisessä sekä tsemppasimme toisiamme.

Lopputyön tekeminen aiheutti jonkin verran haasteita, mutta siitäkin Patovirran mukaan selvittiin opiskeluryhmän sekä kotiväen tuella ja kannustuksella.

Patovirran työnantaja on antanut mahdollisuuden ohjata kuntosaliryhmiä palvelutalon asukkaille kerran viikossa. 

– Olen myös kevytyrittäjä oman päätyöni ohessa. Tällä hetkellä kevytyrittäjyyteni on vielä alkumetreillä, hän kertoo.