Hyppää pääsisältöön

Reetta Räty: Työelämässä parasta on porukalla haparoiminen – ja siitä pitäisi myös puhua enemmän

Julkaistu 26.1.2021
,
päivitetty 26.1.2021
Tampereen yliopisto
Työelämässä kehittyminen ja kehittäminen nähdään usein yksilösuorituksina. Voisiko jatkuva oppiminen tuoda menestyjäkeskeiseen keskusteluun uusia ajattelumalleja? Työelämäprofessori Reetta Räty jakaa ajatuksiaan jatkuvasta oppimisesta.

”Pian puolikkaan lukuvuoden verran jatkuneen työelämäprofessuurini aikana olen saanut viikoittain keskustella fiksujen ja osaavien opiskelijoiden kanssa. Pestini luonteesta johtuen puhe kääntyy usein juuri töihin. Vaikka monet nuoret ovat hädin tuskin uransa alussa, heidän käsityksensä työelämästä tuo mieleen esteradan, jolla vain älykkäimmät ja nokkelimmat selviytyvät.

Tällaisen keskustelut saavat miettimään, millaisen hyrrän olemme työelämästä luoneet, ja miten siitä puhumme.  
 
Oma kokemukseni työelämästä on, että kyllä täällä pärjää olematta mikään superyksilö. Jos jokin on muuttunut omista opiskeluajoistani, niin se, miten me töistä ja urasta puhumme.  

Olen valmistunut valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Tutkintoni ei tarjoa pätevyyttä mihinkään tiettyyn ammattiin, enkä muista osallistuneeni kurssille, jolla olisi keskitytty työelämävalmiuksieni kehittämiseen. Varsinaisen urani olen tehnyt toimittajana. Kasvoin ammattiini maailmassa, jossa toimituksen arki pyöri painetun sanomalehden ympärillä. Sittemmin digitalisaatio on muuttanut koko alan: ansaintalogiikan, työtavat, kanavat, tahdin – vaatimuksista puhumattakaan. Tämä on luonnollisesti vaatinut minulta ja kollegoiltani jatkuvaa osaamisen kehittämistä.

Oli kyse sitten digikerronnan uusimmista tuulista, podcastin konseptoinnista tai esimieheksi kasvamisesta, uuden oppimiseen on omalla kohdallani aina liittynyt kaksi asiaa. Ensinnäkin, en ole koskaan joutunut kohtaamaan muutosta yksin. Olen aina saanut hämmentyä, turhautua ja innostua uudesta yhdessä työkavereiden kanssa. Toiseksi, olen yleensä ymmärtänyt vasta jälkeenpäin, että tässä yhteisessä haparoinnissa on ollut kyse oppimisesta.

Tutkijoilla on näille oppimiskokemuksilleni myös nimi: he puhuvat esimerkiksi merkityksellisistä oivalluksen hetkistä. Niihin liittyy yhteinen ponnistelu ja ryhmässä saatu oivallus, jonka merkitystä ei välttämättä tunnisteta juuri kyseisessä hetkessä. Se, milloin oppimista tapahtuu tai osaaminen kehittyy, on siis usein vaikeasti määriteltävissä, eikä ilmiössä ole läheskään aina kyse sankariyksilön yksinäisestä puurtamisesta. Yhdessä täällä ollaan ja opitaan.

Journalismin muutos on hyvä esimerkki alati kiihtyvästä työelämän murroksesta, johon meidän tulisi kyetä vastaamaan, jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan tekemiseen, suomalaiset yritykset säilyttävät kannattavuutensa ja voimme ylläpitää nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Myös Tampereen korkeakouluyhteisö on mukana valmistelemassa valtakunnallista Jatkuvan oppimisen uudistusta, jolla on toivottavasti suomalaisen työelämän kehittämisessä merkittävä rooli.

Työelämässä – tai elämässä muutenkaan – ei nähdäkseni ole koskaan ollut stabiilia, muutoksetonta aikaa. Historia osoittaa, että parhaiten murroksista selviydytään yhdessä. Työsuhteiden muuttuessa pitää miettiä sitäkin, miten uuden oppimiseen otetaan mukaan myös ne, jotka eivät ole vakituisessa työsuhteessa.  
 
Sanomalehtitoimitusten digiloikkaankin on tarvittu menestystarinoista tutut yrittäminen ja erehtyminen – mutta ennen kaikkea rohkeita ja yhdessä uutta kokeilevia tiimejä, selkeää suuntaa näyttäviä johtajia, ymmärrystä siitä, miksi muutoksia tehdään, työkavereiden kanssa repeilyä, aika paljon kahvia, jonkin verran kaljaa, turhautumista, innostusta – ja jatkuvaa oppimista. Yhtä juhlaa tämä ei ole: osa on menettänyt työnsä ja päätynyt tekemään ja oppimaan jotain uutta sitä kautta.  

Näkisin, että arvokkainta, mitä jatkuvan oppimisen uudistus voi työpaikoille tuoda, on nykyistä parempi ymmärrys yhteisten oivalluksen hetkien merkityksestä. Pitkät, tekijälleen antoisat ja yhteiskunnan kannalta tuottoisat työurat eivät ole yksilökeskeisiä menestystarinoita, vaan ne luodaan yhdessä.”

Reetta Räty on Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessori.