Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Yuliya Salorenko: Kasvumarkkinointia päivisin, inspiraatiopuheita iltaisin

Julkaistu 24.3.2021
,
päivitetty 28.12.2023
Tampereen ammattikorkeakoulu
Yuliya Salorenko picture
Kazakstanissa syntynyt ja kasvanut Yuliya Salorenko ymmärsi lukiossa, että hän halusi Eurooppaan opiskelemaan. Tuolloin hän ei juurikaan puhunut englantia eikä tuntenut ketään, joka olisi opiskellut Euroopassa, Suomesta puhumattakaan. Kun suurin osa hänen luokkakavereistaan jatkoi opintojaan Kazakstanin tai Venäjän yliopistoissa, hän tavoitteli unelmaansa ja päätyi muutamien mutkien kautta TAMKiin.

- Selailtuani netistä ulkomaisia opiskelumahdollisuuksia minulle selvisi, että Suomessa voi suorittaa englanninkielisen korkeakoulututkinnon ilmaiseksi. Aloin heti valmistautua pääsykokeisiin salassa jopa omilta vanhemmiltani. Ensimmäisen verkossa suoritetun kokeen läpäistyäni sain kutsun toiseen kokeeseen Pietariin. Läpäisin kokeen ja minut hyväksyttiin Mikkelin ammattikorkeakouluun. Oli aika kertoa vanhemmilleni totuus ja pyytää heidän lupaansa lähtöön. Olinhan ainoastaan 17-vuotias, Yuliya naurahtaa.

Opiskeltuaan vuoden MAMKissa, Yuliya päätti hakea TAMKiin siirto-opiskelijaksi ja jatkaa opintojaan International Business –tutkinto-ohjelmassa.

- Harkitsin useita suomalaisia kaupunkeja, mutta Tampere vei voiton. Otin yhteyttä TAMKissa opiskeleviin ja kysyin heidän mielipidettään opintojaksoista ja ohjelmasta. He kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä opintoihinsa. Olin erityisen kiinnostunut harjoittelumahdollisuuksista, koska harjoittelu on tärkeä osa TAMKin tutkintoja. Lisäksi rakastuin kaupunkiin ensi silmäyksellä.

TAMKissa opiskelu – parasta aikaa koskaan

Yuliya muistelee aikaansa TAMKissa lämpimästi. Silloin hän ei vielä tiennyt todellista ammatillista kutsumustaan, mutta pian TAMKissa aloitettuaan hän uppoutui opintoihinsa konsultoinnin ja markkinoinnin parissa. Kahteen aineeseen erikoistuminen poiki hänelle kaksinkertaisen määrän opistopisteitä ja auttoi häntä valmistumaan vain 2,5 vuodessa, vuoden opiskelutovereitaan nopeammin.

- Pidin TAMKissa opiskelusta, se oli ihanaa aikaa elämässäni ja monin tavoin teki minusta sen henkilön, joka olen nykyään. Kun pääsin TAMKiin, mahdollisuuteni olivat selviä alusta lähtien. Meillä oli esimerkiksi apuna kansainvälisten opiskelijoiden sosiaaliohjauksesta vastaava Mirja Onduso. Hän auttoi myös muiden kuin opintoihin liittyvien asioiden kanssa.

Yuliyalle oli selvää alusta lähtien, että hänen pitäisi olla proaktiivinen ja etsiä itse palveluita ja aktiviteetteja hyödyntääkseen aikansa TAMKissa parhaalla mahdollisella tavalla. Kun kaikki tieto on saatavilla, opiskelijoiden odotetaan etsivän sitä itsenäisesti. Tämä tulee joskus yllätyksenä ulkomaalaisille opiskelijoille, mutta Yuliyan mukaan hän pääsi nopeasti jyvälle siitä, miten toimia.

- TAMKissa oloni aikana hyödynsin lähes päivittäin liikuntatiloja ja kirjastoa. Palveluita oli saatavilla ja mikä tärkeintä, kaikki oli saatavilla englanniksi. Muistan ajatelleeni, miten upeaa se oli.

Johtamistaidot, Demola ja harjoittelun tärkeys

Kun kysyn Yuliyalta hänen hätkähdyttävintä muistoaan TAMKista, vastaus tulee heti.

- Neljä asiaa pitää mainita. Ensinnäkin teimme TAMKissa paljon ryhmätöitä, mikä epäilemättä kehitti johtamistaitojani. Minun piti työskennellä eri taustaisten ja eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa ja oppia johtamaan ja tulemaan johdetuksi.

Toiseksi mentorinamme toiminut Mauri opetti meille kriittisen ajattelun, ongelmanratkaisun ja keskustelun tärkeyden.

Kolmanneksi sain olla mukana useissa Demolan projekteissa, jotka olivat ratkaisevan tärkeitä tulevalle uralleni. Projektit auttoivat minua rakentamaan ammatillisia verkostoja ja oppimaan uusia taitoja, kuten protoilun ja julkisen puhumisen. Opin myös paljon vasta perustetuilta yrityksiltä.

Viimeisenä on TAMKin kuuluisa ilmapiiri ja dynaamisuus. Sellaista ei ole muualla.

Osana tutkinto-ohjelmaa Yuliya suoritti kaksi harjoittelua, jotka viitoittivat tietä hänen tulevalle uralleen. Ensimmäisen harjoittelunsa hän suoritti Team Up -nimisessä yrityksessä, josta hän teki myös opinnäytetyönsä (“The tipping point in the Finnish social media start-up companies”). Toisen harjoittelunsa hän teki etänä pienelle media-alan yritykselle Iso-Britanniassa. Harjoittelijana hän vastasi sisällön tuottamisesta, liidien houkuttelemisesta ja kumppanuuksien rakentamisesta.

- Sain ensimmäisen harjoittelupaikkani Twinkle-tapahtumassa tekemäni vapaaehtoistyön kautta. Verkostoitumisen alkaessa lähestyin pääpuhujaa, joka sattui olemaan Team Upin perustaja. Nainen inspiroi minua niin paljon, että kysyin epäröimättä, voisinko suorittaa harjoitteluni hänen yrityksessään. Donna Kiviraumasta tuli ensimmäinen mentorini Suomessa. Voin todeta kiitollisena, että markkinointiurani alkoi silloin.

Mitä tulee harjoittelun tärkeyteen, Yuliya ymmärsi pian tehneensä oikean ratkaisun tullessaan TAMKiin.

- Työelämää ymmärtää oikeasti vain harjoitteluiden kautta. TAMKista saa työkalut ja menetelmät, mutta vasta harjoitteluiden aikana oppii soveltamaan taitojaan käytäntöön.

Verkostosi on pääomaasi

Verkostoitumisella on ollut tärkeä rooli Yuliyan ammatillisen kehittymisen kannalta, sillä hänet on rekrytoitu kaikkiin töihinsä kykyjenetsinnän kautta. Siksi onkin ehkä luonnollista, että hän on verkostoitumisen suuri puolestapuhuja. Verkostoitumisen perusidea on, että sinä autat muita ja muut auttavat sinua. Äskettäin perustamansa Building bridges -osuuskunnan kautta Yuliya auttaa kollegoidensa kanssa kansainvälisiä työnhakijoita saamaan työtä yrityksistä. Noin 400 henkilöä on jo mukana ja luku kasvaa jatkuvasti.

- Pandemian vuoksi verkostoituminen on helpompaa. On mahdollista verkostoitua virtuaalisten alustojen kautta. Kun etsimme opiskelijoina harjoittelupaikkaa, verkostoitumistaitomme joutuvat testiin. Kyseessä ei ole vain satunnainen työ, vaan ensimmäinen askel tulevaa uraa varten. 80 % työpaikoista ei mainosteta missään. Niihin palkataan suositusten kautta. Tarvitset uran ja brändin rakentamiseen yhteyksiä ja verkostoja.

Kasvumarkkinointia päivisin ja esiintymistä iltaisin

Tällä hetkellä Yuliya toimii kasvumarkkinointijohtajana datapohjaisessa Catapult-yrityksessä. Vaikka yrityksen päätoimipaikka on Helsingissä, Yuliya tekee töitä Tampereella, eikä hänellä ole omien sanojensa mukaan aikomustakaan muuttaa pääkaupunkiin. Ainakaan toistaiseksi.

Päätyönsä ohella Yuliya johtaa esiintymisalan yritystä. Hän valmentaa uusia yrityksiä hissipuheissa, emännöi tapahtumia, pitää brändäys- ja LinkedIn-työpajoja ja puhuu sydäntään lähellä olevista asioista, kuten moninaisuudesta, maahanmuutosta ja aktiivisesta kansalaisuudesta. Hän on myös TEDx-puhuja ja julkaissut runoilija. Kuten Yuliya itse tiivistää, kasvumarkkinointia päivisin ja esiintymistä iltaisin.

Menestyksekkään uransa ohella Yuliya on myös vaimo ja äiti. Näiden roolien tärkeyttä hän ei voi mielestään korostaa liikaa.

- Vanhemmuus antaa täysin uutta näkökulmaa elämään ja opettaa tärkeitä taitoja. Opit hallitsemaan aikaa paremmin, priorisoimaan viisaasti, kestämään paremmin stressiä ja reflektoimaan. Lapseni ovat tärkein ja suurin saavutukseni.

Kertoessaan työstään ja elämästään Yuliya sivuaa tärkeätä aihetta. Viimeaikaisten alumnikyselyjen mukaan TAMKista valmistuneet kokevat, että heiltä puuttuu tarvittavia stressin- ja ajanhallinnantaitoja, priorisointitaitoja ja työelämän ja perheen tasapainottamiskykyä.

- Työn ja muun elämän tasapainosta on tulossa yhä tärkeämpi taito, mutta sitä ei painotettu tarpeeksi opintojen aikana, kun valmistauduttiin suurta ja pelottavaa maailmaa varten. Työuupumus ja masennus ovat nykyään yleisiä nuorten keskuudessa. Tarvitsemme lisää koulutusta itsehoidosta, henkisestä hyvinvoinnista, priorisoinnista ja stressinhallinnasta. Ne ovat tärkeitä nykyajan työelämässä. Kyseiset taidot tekevät meistä tulevia työntekijöitä ja johtajia. Koin itsekin työuupumuksen, jolta olisin jälkiviisaasti voinut välttyä, jos olisin ymmärtänyt tarpeeksi ajoissa itsehoidon ja työn ja muun elämän tasapainon merkityksen.

Menestyvä alumniyhteisö palvelee meitä kaikkia

Päivätyö, sivutoiminen yrittäjyys ja perhe ovat vieneet Yuliyan ajan, eikä hän ole ehtinyt rakentamaan suhteita entisten opiskelukavereidensa ja oppilaitoksensa kanssa. Hän toivoo, että asiaan tulee muutos tulevaisuudessa.

- Valmistuin huhtikuussa 2015 lähes 6 vuotta sitten. Sain kokoaikaisen työn Tampereelta saman kuukauden aikana. Koska valmistuin muita aiemmin ja hyppäsin suoraan työelämään, elämäntyylini muuttui ja opiskelukavereihin yhteydenpito tuli paljon vaikeammaksi. Vaikka polkumme erosivat, päivitämme verkon kautta monien kanssa uramuutoksemme ja kasvumme.

Kysyttäessä alumnitapahtumista ja TAMKin alumniuden merkityksestä, hän miettii hetken vastaustaan.

- Osallistuin muutamaan alumnitapahtumaan, mutta siinä kaikki. Olisin halunnut osallistua enemmän. Valmistumisen jälkeen minulle ei tuntunut olevan selkeää alumnipolkua. Ilmassa oli monia kysymyksiä: mitä alumnius tarkoittaa käytännössä, mihin virtuaaliryhmiin pitäisi liittyä, mitä arvoa alumniyhteisö tarjoaa ja miten voisi osallistua enemmän.

Yuliya myöntää, että alumnityössä on paljon potentiaalia kuten hänen suuresti arvostamissaan verkostoissa. Monet Yuliyan entisistä opiskelukavereista ovat nykyään korkeissa asemissa olevia ammattilaisia paikallisissa ja maailmanlaajuisissa yrityksissä, freelancereita ja uusien yritysten perustajia. He ovat arvokkaita kontakteja. Yrittäjänä Yuliya ymmärtää verkostosta huolehtimisen tärkeyden tulevien rekrytointien, yhteishankkeiden, oppimisen ja kasvun kannalta.

- Haluaisin vahvemmat yhteydet alumneihin ja TAMKiin hyödyntääkseni niiden käyttämätöntä potentiaalia. Valmistuminen ei ole päätepiste, se on vasta alku.

Kysyttäessä hänen mahdollisesta roolistaan TAMKin alumnina, Yuliya vastaa heti. Eniten häntä kiinnostaa opetus ja luennointi.

- Työni Demolan fasilitaattorina on herättänyt kiinnostukseni valmennukseen ja mentorointiin. Haluan uskoa, että jonakin päivänä voin palata TAMKiin pitämään luentoja tai työpajoja. Olen harkinnut myös TAMKin opettajankoulutukseen hakemista. Sillan rakentaminen työelämän ja opintojen välille sekä kertyvän työelämä- ja yrittäjäkokemukseni hyödyntäminen innostaisivat minua TAMKin vierailevana luennoitsijana. Se työ on erittäin arvokasta, varsinkin nyt. Pandemian vuoksi monet pelkäävät tuntematonta ja tulevaisuutta, etenkin elämänsä ja uransa käännekohdassa olevat opiskelijat. Haluaisin valaista heille tulevaisuuden mahdollisuuksia – minusta se on tavoittelemisen arvoinen tehtävä.

Teksti: Kirsi Popova 
Kuva: Ashley von Schulman

Tutustu muihin alumnitarinoihin