Hyppää pääsisältöön

Tieteellisten seurojen merkitys ja toiminta 2018-2019

Tampereen yliopisto

Hankkeessa tarkastellaan suomalaisten tieteellisten seurojen rakenteita sekä toimintaa suhteessa esimerkiksi tieteelliseen julkaisemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  

Hanke on käynnistynyt lokakuussa 2018 ja päättyy keväällä 2019. Hankkeessa työskentelevät Tampereen yliopistossa Elina Late ja Laura Korkeamäki. Elina Late toimii hankkeen yhteyshenkilönä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Tieteellisten seurain valtuuskunnan kanssa.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tavoitteena on kerätä tietoa Suomessa toimivista tieteellisistä seuroista, seurojen organisoitumisesta ja toiminnasta.  

Suomessa ja kansainvälisesti tieteellisiin seuroihin kohdistuvaa tutkimusta on tehty vähän. Tieteelliset seurat ovat kuitenkin tärkeitä toimijoita, jotka edistävät tutkimusta ja tutkijoiden välistä viestintää eri tieteenaloilla. Suomessa tieteellisillä seuroilla on erityisen tärkeä rooli kansallisen ja suomenkielisen tieteellisen viestinnän tukemisessa.

Rahoituslähde

Tieteellisten seurain valtuuskunta

Koordinoiva organisaatio

TRIM

Yhteyshenkilöt

Elina Late

Projektin johtaja

elina.late [at] tuni.fi

 

Laura Korkeamäki