Hyppää pääsisältöön
Projekti

School to Belong III TRE

Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.1.2025–31.12.2025

Tavoite ja tehtävät

School to Belong -ohjelma auttaa tunnistamaan ja lievittämään nuorten yksinäisyyttä ja sen haitallisia vaikutuksia terveydelle ja hyvinvoinnille.


Projektin ensimmäinen vaihe toteutettiin vuonna 2023, jolloin School to Belong-ohjelmaa (StB-ohjelma) pilotoitiin ja kehitettiin korkeakouluopiskelijoille sekä aikuisopiskelijoiden tarpeisiin.

School to Belong-ohjelma laajennettiin koskemaan vuonna 2024 kansainvälisiä opiskelijoita, joka tarkoitti esimerkiksi ohjelman materiaalien kääntämistä englanniksi ja yksinäisyysselvityksen toteuttamista englanniksi. StB-ohjelman pilotointia ja kokemuksia esiteltiin muille korkeakouluille esimerkiksi valtakunnallisessa Pedaforum 2024 tapahtumassa. Vuonna 2024 kohdennettiin ohjelmaa vahvemmin myös liiketalouden opiskelijoille ja erityisesti henkilöstöjohtamiseen suuntautuneille opiskelijoille.

Vuonna 2025 ohjelman tavoitteena on laajentaa tietoisuutta StB-ohjelmasta muissa korkeakouluissa sekä mentoroida halukkaita korkeakouluja ohjelman käyttöönotossa. Vuonna 2025 jatketaan StB-ohjelman kehittämistä entistä paremmin soveltuvaksi korkeakouluihin ja aikuisemmille opiskelijoille. Keskeinen vuoden 2025 tavoite TAMKissa on juurruttaa StB-ohjelma pysyväksi osaksi TAMKin opiskelijoiden opiskelukykyä ja hyvinvointia tukevaa toimintaa.

Projektissa teemme tiivistä yheistyötä Pirkanmaalla Tredun kanssa sekä valtakunnallisesti ohjelman luojan Helsinki Mission kanssa.
StB-ohjelman toimijen yhteinen toimintasuunnitelma on tehty vuodelle 2025 ja esitelty Kauppias K.P. Ruuskanen säätiölle.

Rahoituslähde

Säätiö