Tuntemattomia tulevaisuuksia tutkimassa – Oğuz ‘Oz’ Buruk käyttää leikkiä selvittääkseen, miten teknologia voisi muuttaa meitä
Työpaja leivän leivonnasta alkaa kuten moni muukin yliopiston tapahtuma: ihmiset kokoontuvat pöydän ääreen keskustelemaan asioista. Tällä kertaa taikinaan on kuitenkin piilotettu sisään mikrofoneja. Niin on tehty, koska halutaan tutkia, miten leipä kuulee maailman.
Apulaisprofessori Oğuz ‘Oz’ Burukille tällaiset hetket ovat tavallinen osa työtä. Tampereen yliopiston Gameful Futures Labin johtajana hän viettää päivänsä pohtien sitä, miten leikki voisi auttaa ihmisiä kehittämään teknologioita ja tulevaisuuksia, joita ei ole vielä olemassa.
– Tutkimuksessa yritämme yleensä tehdä asioita ei-leikkisästi, eikö totta? Täällä me teemme päinvastoin. Haluamme tehdä tutkimusta leikkisämmin, epävarmemmin ja sotkuisemmin.
Burukin kiinnostus peleihin alkoi jo kauan ennen akateemista uraa.
Hän kertoo aloittaneensa muokata pelaamiaan pelejä noin 7-vuotiaana. Tuolloin hän pelasi jalkapallopelejä, kuten FIFAa, ja halusi oppia tekemään omia pelipaitoja ja tuoda niitä mukaan peliinsä.
– Se oli minusta kiehtovaa, koska siihen asti en ollut koskaan ajatellut, että peleihin voisi lisätä mitään itse, hän kertoo.
Kokemus herätti Burukin kiinnostuksen paitsi peleihin myös suunnitteluun. 2000-luvun alun Turkissa hänellä ei juuri ollut mahdollisuuksia opiskella pelialaa, sillä siihen liittyviä tutkintoja ei tuolloin ollut tarjolla – kuten ei oikeastaan missään muuallakaan maailmassa. Siksi hän päätyi opiskelemaan teollista muotoilua kandidaatinopinnoissa Istanbulin teknisessä yliopistossa.
Valmistumisen jälkeen Buruk jatkoi vuorovaikutussuunnittelun parissa Koçin yliopistossa. Hän työskenteli muun muassa projekteissa, joissa tehtiin peleihin puettavia laitteita ja pohdittiin vaihtoehtoisia tapoja olla yhteydessä peleihin.
Ei tulevaisuuden ennustamista vaan sillä leikittelyä
Burukin tie johti lopulta Gameful Futures Labin johtoon. Kyseessä on noin 15 tutkijan monitieteinen tutkimusryhmä, jossa työskentelee ihmisiä muun muassa yhteiskuntatieteiden, tekniikan, arkkitehtuurin, muotisuunnittelun ja vuorovaikutussuunnittelun aloilta.
Buruk kuvailee ryhmää sekä suunnittelu- että tulevaisuusorientoituneeksi. Tutkijat luovat prototyyppejä, konsepteja ja leikkisiä kokemuksia, joilla tutkia tulevaisuuden teknologioita ja yhteiskunnallisia kysymyksiä sen sijaan, että he kehittäisivät vain uusia tuotteita.
Laboratorion tavoitteena ei ole ennustaa tulevaisuutta vaan luoda kokemuksia, joilla voidaan ymmärtää paremmin, miten ihmiset saattaisivat reagoida tulevaisuuden teknologioihin ja tilanteisiin. Ryhmä tutkii muun muassa lisättyä todellisuutta, puettavaa teknologiaa, biomateriaaleja ja ihmisen muuntumista.
Monet hankkeista hyödyntävät spekulatiivista suunnittelua ja muotoiludiktiota.
– Suunnittelulla emme luo parempia tiloja ja tilanteita, vaan kyseenalaistamme tulevaisuuksia ja tarkastelemme kriittisesti sitä, mikä meitä mahdollisesti odottaa.
Yksi esimerkki spekulatiivisesta suunnittelusta on “kameleontti-iho”, joka kuvastaa tulevaisuutta, jossa ihon väriä ja kuviota voisi vaihtaa. Tutkijat eivät yrittäneet ennustaa idealla tulevaisuuden teknologiaa, vaan pohtia identiteettiin, vuorovaikutukseen ja sosiaalisiin odotuksiin liittyviä kysymyksiä.
Tutkimusryhmä on erityisen kiinnostunut tarkastelemaan mahdollisuuksia ja riskejä. Sen sijaan, että hypättäisiin suoraan ratkaisuihin, tutkijat pyrkivät ymmärtämään paremmin itse ongelman juurta.
– Sitä kutsutaan anti-ratkaisukeskeisyydeksi.
Robotti metsäpolulla herätti ihmisissä yllättäviä tunteita
Yksi tutkimusryhmän hankkeista tarkasteli sitä, miten ihmiset reagoivat robottiseuralaiseen metsässä.
Tutkimukseen osallistuneet kävelivät metsässä robotin vierellä. He uskoivat robotin liikkuvan itsenäisesti, vaikka todellisuudessa tutkijat ohjasivat sitä osittain etänä.
Tarkoituksena ei ollut ensisijaisesti testata robottia, vaan ymmärtää, miten osallistujat kokivat robotin läsnäolon, kävelyn ja samalla myös heitä ympäröivän luonnon.
Tulokset yllättivät tutkijat.
Robotti oli erittäin kehittynyttä huipputeknologiaa: noin sadantuhannen euron arvoinen Boston Dynamicsin robotti. Silti monet osallistujat kohtelivat sitä kuin olentoa, joka tarvitsi huolenpitoa.
– Ihmiset suhtautuivat robottiin ikään kuin haavoittuvaiseen olentoon. Osa heistä oli tällaisessa huolehtivassa tilassa ja yritti esimerkiksi varmistaa, että robotti selviää tien ylittämisestä. Heidän tapansa heijasteli sitä, miten he toimisivat minkä tahansa apua tarvitsevan olennon kanssa, Buruk selittää.
Tutkimus tarjosi välähdyksen siitä, miten ihmiset voisivat suhtautua robotteihin arjessa tulevaisuudessa.
Konferenssimatka, joka muutti Burukin tulevaisuuden
Buruk vieraili Tampereella ensimmäisen kerran vuonna 2016, kun hän saapui esittelemään tutkimustaan Mindtrek-konferenssiin. Tuolloin hän ei vielä tiennyt, että tulisi muuttamaan kaupunkiin.
– Olin itse koko ajan konferenssissa, mutta puolisoni Seda Suman Buruk tuli mukaan ja ehti tutustua kaupunkiin. Luulen, että siitä tuli lopulta ratkaiseva hetki.
Tohtoriopintojen jälkeen Tampereella avautui työmahdollisuus. Buruk tiesi jo ennestään kaupungin olevan kiinnostava, koska pelitutkimus oli alana vahva yliopistolla. Hän ei kuitenkaan tiennyt, millaista kaupungissa oli asua. Niinpä hän kysyi mielipidettä puolisoltaan siitä, voisiko Tampere olla hyvä kotikaupunki.
Vastaus oli myönteinen.
Nykyään Buruk on asunut Suomessa jo kahdeksan vuotta. Työn ulkopuolella hän pelaa edelleen pelejä, matkustaa ja viettää aikaa suomalaisilla mökeillä.
– Olen todella iloinen siitä, ettei työni tappanut rakkauttani pelaamiseen, Buruk painottaa.
Ennen Suomeen muuttoa musiikki oli myös tärkeä osa hänen elämäänsä. Hän soitti rock-yhtyeessä Turkissa ja toivoo voivansa jonain päivänä palata harrastuksensa pariin. Toistaiseksi suuri osa ajasta kuluu tutkimukseen, opetukseen ja tutkimusryhmän johtamiseen.
Ja ennen kaikkea kysymysten esittämiseen sellaisista tulevaisuuksista, joita ei vielä ole olemassakaan.
Oguz Buruk
Projekteja
Tutkimuskeskus
