Oppineet säkeet kaikuvat luontoa – Akatemiaprofessori Sari Kivistö asettaa runouden linssin tieteen tarinaan

Tilapää- tai tilanneruno edusti käyttölyriikkaa, joka laadittiin julkista tilaisuutta varten tai esimerkiksi onnitteluksi. Ruotsin valtakunnassa 1600- ja 1700-luvuilla ja siten Suomessa Turun Akatemiassa muodostui tavaksi laatia onnittelurunoja esimerkiksi väitöskirjoihin. Aluksi kielenä käytettiin ajan uuslatinaa, mutta hyötyajattelun pauloissa 1700-luvun oppineiden kieleksi kelpasi myös ruotsi. 

Kirjallisuudentutkija, professori Sari Kivistö on kiinnostunut siitä, millaista tieteellinen teksti oli varhaismodernilla ajalla. Kivistö on tutkinut vuosien ajan latinankielistä ja uuslatinalaista kirjallisuutta osana kirjallisuushistoriaa. Suomen Akatemia valitsi Kivistön akatemiaprofessoriksi, jona hän toimii Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa kaudella 2026–2031. 

Runous ja retoriikka ovat Kivistölle avaimia siihen, miten tiedettä kirjoitettiin menneinä vuosisatoina. Akatemiaprofessorin hanke selvittää runouden ja retoriikan merkitystä tiedon ja erityisesti luonnontieteiden historiassa.

– Ajattelen metaforisesti olevani kuin optikko, joka asettaa uuden linssin. Katson sen kautta, miltä vanha tiede näyttää, kun metodina käytetään runoutta. Myytit ja kulttuuriset kertomukset kuuluivat tärkeänä osana varhaiseen luonnontieteelliseen kirjallisuuteen ja luontokokemukseen, Kivistö kertoo. 

Jotta ymmärtäisimme luontoa kulttuurisesta näkökulmasta, meidän on tunnettava usein jo sammuneita kirjallisuudenlajeja, muotoja ja retorisia keinoja, joita luonnon hahmottamiseen käytettiin.

Runous, retoriikka ja tutkimus kohtasivat väitöskirjoissa

Tutkimus tarkastelee laajemminkin tilannerunoutta Ruotsissa ja Suomessa ja kysyy esimerkiksi, minkälaisia verkostoja runouden avulla luotiin. Väitöskirjojen omistus- ja onnittelusanat (dedikaatiot ja gratulaatiot) paitsi ylistivät rahoittajia ja suojelijoita myös kuvastivat kuulumista oppineiden yhteisöön.

Akatemiaprofessori Kivistö tutkii varhaisia väitöskirjoja muun muassa etsimällä niistä runoussitaatteja. Runoutta ei esiinny silloin vain kiitoksissa tai onnitteluissa, vaan se ottaa roolia itse aikalaistieteen tekstissä. Tarkastelu avaa näin ymmärrystä tiedekirjoittamisen kehityksestä menneinä vuosisatoina. Tutkimushankkeen akronyymi VERSITAS onkin yhdistelmä säkeitä ja yliopistoa tarkoittavista sanoista.

– Tutkimuksella on vahva yhteys kirjallisuudentutkijan identiteettini. Tarkastelen luonnontieteellistä tekstiä nimenomaan kirjallisuutena, jolla on historiallisesti muuttuvia ilmaisukeinoja. Haluamme osoittaa, että pelkän konventioiden täyttämän juhlarunouden sijasta epideiktisellä retoriikalla oli lukuisia kulttuurisia, sosiaalisia ja tiedonhistoriallisia tehtäviä.

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Akatemiaprofessorin tutkimuskysymys on pitkälti sen selvittämistä, mitä runous ja retoriikka oikeastaan tarkoittavat varhaisessa tieteessä ja sen uuslatinaksi laadittujen väitöskirjojen parissa.

– Ilmiö näkyy hauskasti vaikkapa hyönteistieteellisissä väitöskirjoissa. Hyönteisiä ylistetään tutkimuskohteina, joita on pidetty pieninä, vaatimattomina ja jopa hyödyttöminä, mutta oppineelle kirjoittajalle ne ovatkin todella kiehtovia, kauniita ja ihmeellisiä olentoja, Kivistö kertoo.

Asiantuntijat taitavat kirjallisuuden lajit ja niiden kielet

Kivistö iloitsee saatuaan ryhmäänsä filosofian tohtori, dosentti Eeva-Liisa Bastmanin, jota professori pitää tilannerunouden kärkitutkijana. Bastman täydentää Kivistön uuslatinan asiantuntemusta suomen- ja ruotsinkielisen aineiston tuntemuksella. VERSITAS-tutkimuksessa Bastman jatkaa tilannerunouden ja poetiikan muutosten tutkimista keskittyen etenkin 1700-lukuun.

Tutkijatohtori Erika Pihl puolestaan on väitellyt Tampereen yliopistossa keskiajan kirjallisuudesta. Pihl ja Kivistö tutkivat aiemmin yhdessä kadonneita kirjallisuudenlajeja Koneen Säätiön rahoittamasta tutkimushankkeessa. Akatemiaprofessorin hankkeessa Pihl tutkii 1500-luvun hovipanegyriikkaa (ylistysrunoutta) sekä eläin- ja luonnonsuojeluretoriikan historiaa Suomessa. 

Si vel cum solis piscibus maris instituerit colloquium, & audiverit ea, quae hi enarrant. 
(Job XII:8, sit. Mennander & Malm, 1751)

---

Sari Kivistö: ”Säkeet kuuluvat fysiikan professori Carl Fredrik Mennanderille (1712–1786). Raamattuun pohjaava sitaatti on osoitus Turun Akatemian luonnonhistoriasta, jossa jotkut oppineet yhdistivät tieteen uskonnolliseen maailmankuvaan. Tässä Mennander kehottaa kuuntelemaan kaloja. Mitä heillä on kerrottavana luonnosta? Mennander kirjoitti teologisiin teemoihin yhdistäen myös linnuista ja tutki hyönteisiä. Hyönteistiedettä välitettiin ajan retorisin keinoin lukijoille väitöskirjoissa.” 

Humanistiset alat menestykseen pitkäjänteisellä työllä

Samaan aikaan Tampereen yliopisto on Kivistön toisen kirjallisuustieteen tutkimusryhmän voimin mukana MePhiS – Melioristisen kärsimyksen filosofian huippuyksikössä, jota Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta koordinoi. Kahdeksan vuotta toimivaa huippuyksikköä johtaa professori Sami Pihlström.

Hankkeiden erittäin kilpailtu rahoitus herättää professorissa kunnioitusta. Menestys voi parhaimmillaan lisätä humanististen alojen arvostusta opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden silmissä. 

– Valinnat kertovat selvästi, että Akatemia arvostaa pitkäjänteistä humanistista tutkimusta. Kärsimyksen filosofia on mitä humanistisin aihe, mutta toisaalta se perustelee relevanssinsa aiheen painavuudella nykymaailmassa. Aiheet ikään kuin reflektoivat suoraan maailman tapahtumia tänä päivänä. 

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Huippuyksikkö pyrkii monitieteisesti uudistamaan tapaa, miten filosofia käsittelee kärsimystä. Melioristisen filosofian ei ajatella poistavan kärsimystä, mutta se kehittelee uusia ja vastuullisia tapoja ymmärtää kärsimystä.

– Nostamme eettiset kysymyksen entistä vahvemmin etualalle, Kivistö toteaa. 

Professori Kivistö uskoo, että tieteenalansa kansainväliseen kärkeen kuuluva Akatemiatutkimus antaa humanistisille aloille inspiraatiota. Harvinaisilla aloilla voi menestyä hyvillä tutkimusideoilla ja pitkäjänteisellä työllä. 

Kivistö väläyttää mahdollisuutta käyttää painokkaita puheenvuoroja tiedepoliittisessa keskustelussa. Aluksi hän kuitenkin suuntaa takaisin oppineiden tekstien äärelle.

– Ennen kaikkea saan tehdä rauhassa kuusi vuotta tutkimusta ja hyödyntää asiantuntemustani. Tehdä työtä, jossa uuslatinan taito on ansio. Aiheen parissa olen ikäni touhunnut ja nautin erityisesti tekstien viilaamisesta. Tutkiessa oppii myös kirjoittamaan laajemmille yleisöille, Kivistö kertoo. 

Akatemiaprofessorin mukaan tieteen historian monipuolisella ymmärryksellä on yhteiskunnallista merkitystä. Se auttaa hahmottamaan, kuinka tiede kehittyy aina suoraviivaisen edistystarinan sijaan monissa kulttuurisissa taustoissa.