Hyppää pääsisältöön

Sinikka Forsman

yliopisto-opettaja
Tampereen yliopisto
puhelinnumero+358503186074

Oma esittely

Olen toiminut noin kymmenen vuotta käytännön sosiaalityöntekijänä kunnallisessa sosiaalityössä suuren kaupungin palveluksessa. Työkokemukseen sisältyy työskentelyä myös päihdeongelmaisten ensisuojassa ja kehitysvammaisten henkilöiden parissa. Opetustyössä olen toiminut Tampereen yliopistossa 2000-luvun alkupuolelta alkaen vaihtelevissa tehtävissä sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa. Opetustehtävät ovat keskittyneet erityisesti asiakastyön taitojen ja käytäntöjen opetukseen. Olen osallistunut vuosien varrella esimerkiksi sosiaalityön käytäntöjen kehittämiseen tähtääviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin yhdessä yliopiston ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Henkilökohtainen tutkimuskiinnostus kohdistuu sosiaalityöntekijän työhön, eriyisesti lastensuojelussa ja lapsiperheiden parissa, sosiaalityöntekijän työuran vaiheisiin, työssä pysymiseen ja hyvinvointiin. Olen yksi Globaali sosiaalityö ry -yhdistyksen perustajajäsenistä (2002) ja toiminut yhdistyksen hallituksessa tai vastaavana lähes taukoamatta koko yhdistyksen olemassaolon ajan. Yhdistyksen toimnnassa vastuullani on ollut muun muassa sosiaalityön globaalin etelän maissa tapahtuvien harjoittelujen koordinointi yhdessä yhdistyksen muiden harjoittelun vastuuhenkilöiden kanssa.

Työtehtävät

Sosiaalityön yliopisto-opettaja

Merkittävimmät julkaisut

Messages to social work education: what makes social workers continue and cope in child welfare?

Pösö, T. & Forsman, S., 2013, In: SOCIAL WORK EDUCATION. 32, 5, p. 650-661

Sosiaalityöntekijän jaksaminen ja jatkaminen lastensuojelussa henkilökohtaisen ja muodollisen uran rajapinnoilla

Forsman, S., 2010, Tampere: Tampereen yliopisto.

Monikulttuurinen osaaminen ja kulttuurienvälinen kompetenssi sosiaalityön käytännöissä ja koulutuksessa

Metteri, A., Forsman, S., Heinonen, E. & Laakso, T., 2016, In: Tutkiva sosiaalityö : Sosiaalityön aika. 2016, p. 27-32

Virtuaalinen kumppanuusverkko sosiaalityön ammatillisena tukirakenteena

Forsman, S. & Metteri, A., 2004, SoTeTiTe 2004 Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan tutkimuspäivät, Tutkimuspaperit. Saranto, K. & Häyrinen, K. (eds.). p. 9-14 (Osaavien keskusten verkoston julkaisuja).

Vertaistukea verkkofoorumilta

Forsman, S. & Metteri, A., 2008, Verkkokonsultointi sosiaalialalla. Heikkonen, H., Tero, M. & Mäkitalo, S. (eds.). Helsinki: Stakes, p. 18-24