Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Harjoittelu osana opintoja

Tampereen yliopisto ja TAMK

Harjoittelu on tärkeä osa yliopisto-opiskelijan opintoja. Harjoittelussa pääset kytkemään opintojen aikana hankkimiasi tietoja ja taitoja käytännön toimiin ja kartutat kokemusta erilaisista työtehtävistä, työelämän käytännöistä ja työelämätaitojen merkityksestä.

Samalla tuntemuksesi työnantajista ja mahdollisista tehtävänkuvista, samoin kuin myös omista vahvuuksistasi ja kiinnostuksen kohteistasi laajenee. Harjoittelu voi antaa näkökulmaa myös opintoihin ja niiden suunnitteluun.

 

Harjoittelun käytännöt vaihtelevat tutkinto-ohjelmittain

Harjoittelun toteuttamisen tavat ja harjoittelun sijoittuminen opintoihin vaihtelevat tutkinto-ohjelmittain, eikä harjoittelu ole kaikille pakollista, joten muistathan tarkistaa harjoittelun käytännöt omasta tiedekunnastasi. Myös harjoittelun suositeltu ajankohta opintojen aikana vaihtelee. Tutkinto-ohjelmastasi saat tietoa, miten juuri sinun tiedekunnassasi ja tutkinto-ohjelmassasi harjoitteluasiat hoidetaan.

Tutustu oman tutkinto-ohjelmasi harjoittelun käytäntöihin!

 

Mistä harjoittelupaikkoja?

Tampereen yliopistoon ilmoittettuja harjoittelupaikkoja voit selata yliopiston JobTeaser -palvelussa. Palveluun voit kirjautua omilla tuni-tunnuksillasi.

Monesti harjoittelupaikka voi löytyä myös esimerkiksi omien aiempien kokemusten, harrastusten, kontaktien tai suorien yhteydenottojen kautta. Harjoittelupaikkaa miettiessä kannattaa pohtia myös omia toiveita ja tavoitteita harjoittelulle. Tutustu opiskelijan oppaaseen koottuihin vinkkeihin harjoittelupaikan hakuun!

 

Osaan harjoitteluista on mahdollista saada yliopiston harjoittelutukea

Tiedekuntasi ja tutkinto-ohjelmasi käytäntöjen mukaisesti harjoitteluun voi olla mahdollista hakea yliopiston tiedekunnille myöntämää harjoittelutukea. Tarkista aina oman tutkinto-ohjelmasi käytännöt ja harjoittelutuen haun aikataulut omasta tiedekunnastasi tai tutkinto-ohjelmastasi!

 

Harjoittelu ulkomailla?

Harjoittelua voi suorittaa myös ulkomailla. Muista silloinkin tarkistaa oman tutkinto-ohjelmasi käytännöt ulkomaan harjoittelun osalta.

Yleisiä ohjeita ulkomaan harjoittelusta löytyy opiskelijan käsikirjasta:

 

 

Julkaistu: 21.2.2019
Päivitetty: 26.8.2022