
Oma esittely
Toimin Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnassa koulutusvaradekaanina ja yhdyskuntasuunnittelun professorina. Olen osahankkeen johtaja monitieteisessä BIWE-tutkimushankkeessa (www.biwe.fi), jossa palautetaan mikrobiologista monimuotoisuutta kaupunkialueille ja tutkitaan tehtyjen muutosten vaikutuksia ekologiseen ja ihmisen hyvinvointiin. Olen paneutunut myös kaupunkien kasvuun ja Suomen kaavoitusjärjestelmään sekä utooppiseen ajatteluun kaupunkisuunnittelussa. Lisäksi osallistun monitieteisten yhteisöjen Tampere Urban Research Network for Sustainability (TURNS) ja Association for Literary Urban Studies (ALUS) toimintaan. Suunnittelu-urallani olen laatinut yli 70 yhdyskuntasuunnitelmaa ja yli 50 rakennussuunnitelmaa.
Työtehtävät
Toimin yhdyskuntasuunnittelun professorina Arkkitehtuurin yksikössä ja koulutusvaradekaanina Rakennetun ympäristön tiedekunnassa.
Osaamisalueiden kuvaus
Yhdyskuntasuunnittelu, kaupunkisuunnittelu, arkkitehtuuri.
Tärkeimmät saavutukset
Siikaluoto, Pietarsaari: Teollisuusalueen muuttaminen eläväksi osaksi kaupunkikeskustaa, yleinen ideakilpailu, lunastus (yhdessä arkkitehtien Tapio Kangasaho ja Jon Thureson kanssa) 2015 (31 ehdotusta)
Sibbesborg: International Competition for Sustainable Community Development, 3. palkinto (yhdessä arkkitehti Jouko Kunnaksen kanssa) 2012 (30 ehdotusta)
Henna Masterplan, Orimattila, 2011, ekologinen kaupunki 14 000 asukkaalle (yhdessä arkkitehti Jouko Kunnaksen kanssa)
The Innovative Town Concept for the Future, kansainvälinen ideakilpailu, jaettu 1. palkinto (yhdessä arkkitehti Jouko Kunnaksen kanssa) 2010 (72 ehdotusta)
Luottamustoimet
Tampere Urban Research Network for SUstainability (TURNS), yksi perustajajäsenistä 2019-
Association for Literary Urban Studies (ALUS), hallituksen jäsen 2015-2019, hallituksen varajäsen 2020-2022
Tutkimuskohteet
Suomalainen kaavoitusjärjestelmä, terveellinen kaupunki, kaupunkien kasvu ja taantuma, kaupunkiutopiat.
Tutkimusyksikkö
Tieteenalat
Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus, kaupunkitutkimus, arkkitehtuurin tutkimus.
Merkittävimmät julkaisut
Rajaniemi J. & Koponen O-P. (2023). Prince Charles' A Vision of Britain as Populist Retropia. Kelly M.G. & Paz M. (eds.) Utopia, Equity and Ideology in Urban Texts. Fair and Unfair Cities. Palgrave Macmillan, 113-132.
Ameel L., Bar-Itzhak C., Finch J., García P., Laine S., Lanigan L., Lappela A., Rajaniemi J. & Salmela M. (2023) Teaching Literary Urban Studies. Ameel, L (ed.). The Routledge Companion to Literary Urban Studies. Routledge, 11–25.
Nurminen N., Cerrone D., Lehtonen J., Parajuli A., Roslund M., Lönnrot M., Ilonen J., Toppari J., Veijola R., Knip M., Rajaniemi J., Laitinen O., Sinkkonen A. & Hyöty H. (2021) Land Cover of Early Life Environment Modulates the Risk of Type 1 Diabetes. Diabetes Care.
Taylor J., Jokela S., Laine M., Rajaniemi J., Jokinen P., Häikiö L., Lönnqvist A. (2021) Learning and Teaching Interdisciplinary Skills in Sustainable Urban Development—The Case of Tampere University, Finland. Sustainability. 2021; 13(3):1180.
Roslund M., Puhakka R., Grönroos M., Nurminen N., Oikarinen S., Siter N., Vari H., Laitinen O., Rajaniemi J., Hyöty H., Sinkkonen A. (2020). Biodiversity intervention improves immune regulation and commensal microbiota among daycare children. Science Advances.
Corredor-Ochoa, Á., Antuña-Rozado, C., Fariña-Tojo, J. & Rajaniemi, J. (2020). Challenges in assessing urban sustainability. Verma P, Singh P, Singh R & Singh Raghubanshi A (eds.). Urban Ecology: Emerging Patterns and Social-Ecological Systems. Elsevier, 355-374.
Parajuli, A., Hui, N., Puhakka, R., Oikarinen, S., Grönroos, M., Selonen, VAO, Siter, N., … Rajaniemi, J., Hyöty, H. & Sinkkonen, A. (2020). Yard vegetation is associated with gut microbiota composition. Science of the Total Environment, Volume 713, 136707.
Rantanen, A., & Rajaniemi, J. (2019). Urban Planning in the Post-Zoning Era: From Hierarchy to Self-Organization in the Reform of the Finnish Land Use and Building Act. Environment & Planning B: Planning and Design.
Puhakka, R., Rantala, O., Roslund, M. I., Rajaniemi, J., Laitinen, O., Sinkkonen, A., & ADELE Research Group (2019). Greening of Daycare Yards with Biodiverse Materials Affords Well-Being, Play and Environmental Relationships. International Journal of Environmental Research and Public Health, 16(16), [2948].
Rajaniemi, J., & Chudoba, M. (eds.) (2018). Re-City. (Im)possible cities. (DATUTOP). Tampere University of Technology, School of Architecture.
Rajaniemi, J., Häkli, J., Rauhala, K., & Sumkin, H. (2018). Urbanisoituva yliopistokampus informaalin oppimisen mahdollistajana. Aikuiskasvatus, 2018(1), 18-29.
Jama, T., Lehtovuori, P., Rajaniemi, J., Siikonen, M., Mäntynen, J., Rantanen, A., ... Saarniaho, K. (2018). Ideoita kaavoituksen sisällön uudistamiseen: Kaavojen merkintöjen ja määräysten kehittäminen (KAMMI-hanke). Helsinki: Ympäristöministeriö.
Rajaniemi, J. (2018). Epätoivon kaupungit ja perirealistinen dystopia. Futura, 36(4), 19-27.
Rajaniemi, J. (ed.) (2016). Re-city. Future city - combining disciplines. (DATUTOP; Vuosikerta 34). Tampere: Tampere University of Technology, School of Architecture.
Rajaniemi, J. (2006). Kasvun kaavoitus. Tapaus Raahe 1961-1996. Kankaanpää: Messon Oy.