Hyppää pääsisältöön

Wikityötilat

Tampereen yliopisto ja TAMK

Wiki on verkkosivusto, jonka sisältöä eli sivuja käyttäjät voivat helposti muokata. Muokattavuuden ja yhteisöllisyyden vuoksi wikissä voi kirjoittaa ja jakaa esimerkiksi kokouspöytäkirjoja, ohjeita tai muistiinpanoja muiden nähtäväksi. Sivusto on jaettu työtiloihin, joihin voidaan antaa erilaisia luku- tai muokkausoikeuksia ryhmille tai erikseen nimetyille henkilöille.

Wikissä on kahdenlaisia työtiloja: yleisiä ja henkilökohtaisia. Yleisissä työtiloissa voidaan jakaa esimerkiksi projekteihin tai tiimeihin liittyvää sisältöä. Henkilökohtainen työtila on tarkoitettu lähinnä käyttäjän omiin tarpeisiin, kuten henkilökohtaisten muistiinpanojen tekemiseen.

Wiki-työtilan tilaaminen

Uudet työtilat wikiin tilataan itsepalvelukanavan lomakkeella https://helpdesk.tuni.fi/ssc/app#/order/20/

Työtilan käyttöoikeuksien tilaaminen tai muuttaminen

Osa wikin materiaaleista on tarkoitettu vain rajatulle ryhmälle ja niiden selailu edellyttää käyttöoikeuksia. Jos kaipaat oikeuksia sivulle, johon et pääse mutta johon mielestäsi sinun pitäisi päästä, toimi seuraavasti:

  1. Ole ensisijaisesti yhteydessä kyseisen wikityötilan omistajaan / ylläpitäjään (mikäli tiedät, kuka hän on), joka hoitaa sinulle tarvitsemasi käyttöoikeudet.
  2. Jos et tiedä, kuka wikitilan omistaa, voit pyytää käyttöoikeuksia lähettämällä sähköpostia osoitteeseen it-helpdesk [at] tuni.fi ja kertomalla, mihin työtilaan sinun kuuluisi päästä ja miksi.
  3. Pääsääntöisesti Helpdesk selvittää wikitilan omistajan ja ohjaa sinut hänen puoleensa. Joissain tapauksissa Helpdesk voi myös itse varmistaa käytön edellytykset ja antaa tarvittavat käyttöoikeudet pyytämääsi materiaaliin.

HUOM!

TUNI-wikiin voidaan antaa käyttöoikeuksia myös toisen korkeakoulun edustajille. Mikäli olet toisen korkeakoulun edustaja, toimi näin:

  1. Kirjaudu ensin TUNI-wikiin oman korkeakoulusi käyttäjätunnuksella valitsemalla "HAKA-kirjautuminen".
  2. Pyydä tämän jälkeen käyttöoikeuksia lähettämällä sähköpostia osoitteeseen it-helpdesk [at] tuni.fi ja kertomalla, mihin työtilaan tai mihin materiaaleihin sinun kuuluisi päästä ja miksi.
  3. Pääsääntöisesti Helpdesk on yhteydessä wikitilan omistajaan, joka antaa sinulle tarvitsemasi käyttöoikeudet. Joissain tapauksissa Helpdesk voi myös itse varmistaa käytön edellytykset ja antaa tarvittavat käyttöoikeudet pyytämiisi materiaaleihin.

Miksi näin? Toisen korkeakoulun henkilön käyttäjätunnus tulee ylläpidon tietoon ensimmäisen Haka-kirjautumisen yhteydessä ja vasta tämän jälkeen voidaan halutun materiaalin käyttöoikeudet kohdentaa ao. käyttäjätunnukselle.

IT Helpdesk
0294 520 500
it-helpdesk [at] tuni.fi
helpdesk.tuni.fi

Julkaistu: 1.2.2019
Päivitetty: 19.8.2022