Hyppää pääsisältöön
Tiedote

Uutuusteos esittelee suomalaisen koulutussosiologian metodologista kirjoa

Julkaistu 5.2.2026
Tampereen yliopisto
Kirjan kansikuva.
Kuva: Jonna Lahti
Kasvatussosiologian viidennessä vuosikirjassa tarkastellaan koulutussosiologisen tutkimuksen metodologisten ratkaisujen ominaispiirteitä.

Koulutussosiologian metodologiat ja tutkimusmenetelmät -teoksen kaksitoista lukua kuvaavat koulutussosiologisessa tutkimuksessa 2000-luvulla käytettyjen metodologisten ratkaisujen kirjoa rekisteriaineistoista etnografiaan ja verkostoanalyysista käsitehistorialliseen tutkimusotteeseen.

Teos etenee yhteiskunnan rakenteita tarkastelevasta tutkimuksesta sosiaalista vuorovaikutusta ja puhetta tarkastelevaan tutkimukseen sekä moninäkökulmaisen koulutussosiologian keskeisiin metodologisiin kysymyksiin. Kirjoittajat havainnollistavat tutkimusaineistojensa avulla muun muassa sitä, millaisia vaatimuksia koulutussosiologinen tutkimus asettaa tutkimusmenetelmille, sekä millaiset epistemologiset ja ontologiset taustaoletukset ohjaavat koulutussosiologisen tutkimuksen metodologiaa ja tiedonmuodostusta.

Teos palvelee tutkimuskäytön lisäksi kurssikirjana korkeakouluissa. Kirjan kohderyhmänä ovat erityisesti kasvatuksen ja yhteiskuntatieteiden alan tutkijat ja asiantuntijat. Opetuskäytön kohderyhmän ytimessä ovat kasvatus- ja sosiaalialojen perustutkinto- ja jatko-opiskelijat, mutta sitä voidaan käyttää laaja-alaisesti myös esimerkiksi nuorisoalan koulutuksissa.    

Tampere University Pressin kustantama vertaisarvioitu teos on saatavilla open access -kirjana mm. kustantajan julkaisualustalla ja tulee saataville myös painettuna kirjana.

Teoksen tiedot

Varjo, J., Civil-Hirvonen, T., Kalalahti, M., & Kinnari, H. (toim.): Koulutussosiologian metodologiat ja tutkimusmenetelmät. Kasvatussosiologian vuosikirja 5. Tampere University Press, 2026. https://doi.org/10.61201/75x3my90