Hyppää pääsisältöön
Koulutus | Tiedote

Tampereen yliopistoon valittiin 3800 uutta opiskelijaa

Julkaistu 29.6.2026
Tampereen yliopisto
Opiskelijoita kokoontuneina puistoon kesällä.
Kuva: Eino Ansio
Tampereen yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin on valittu yhteensä lähes 3800 uutta opiskelijaa yhteishaun, avoimen väylän haun ja siirtohaun kautta. Hakijamäärä ja hyväksyttyjen määrä kasvoivat jälleen edellisvuodesta. Tampereen yliopisto oli Suomen toiseksi suosituin yliopisto ensisijaisten hakemusten perusteella.

Kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon oli yhteensä 34 284 hakijaa. Hakijamäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna (2025: 33 995). Ensisijaisia hakemuksia Tampereen yliopistoon oli yhteishaussa 12 768. Ensisijaisten hakemusten määrän perusteella Tampereen yliopisto oli toiseksi suosituin yliopisto kevään toisessa yhteishaussa.   

Opiskelupaikka aukesi yhä useammalle

Hyväksyttyjen kokonaismäärä 3784 kasvoi edellisvuodesta (2025: 3680). Kevään yhteishakuun lisättiin aloituspaikkoja vielä yhteishaun aikana, kun opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi rahoitusta lisäaloituspaikkoihin yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Tampereen yliopistoon lisättiin rahoituksen myötä 72 aloituspaikkaa. 

Osa hakijoista on saanut tietää opiskelupaikasta jo toukokuussa, kun todistusvalinnan tulokset julkaistiin. 

Avoimen yliopiston väylien ja näyttöreittiopintojen kautta hyväksyttiin yhteensä 237 opiskelijaa. Näyttöreitillä voi hakea, jos on suorittanut hakukohteen mukaan vaaditun opintojakson tietyin kriteerein. Avoimen yliopiston opintojen perusteella valitut ovat suorittaneet ennalta määritellyt väyläopinnot vaadituin kriteerein tai valintaperusteissa määritellyn määrän opintoja. 

Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutukseen ja englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin opiskelijat valittiin jo aikaisemmin keväällä. 

Lopullinen aloittavien opiskelijoiden määrä selviää vasta elokuussa, kun varasijoilta hyväksyminen päättyy.

Nuorille näköaloja opintosetelin avulla

Toiselta asteelta vastavalmistuneille ilman korkeakoulupaikkaa jääneille tai korkeakoulupaikan vastaanottamatta jättäneille avautuu elokuusta alkaen tietyin edellytyksin mahdollisuus opiskella maksutta avoimen yliopiston opintoja. 

Opintosetelillä voi opiskella avoimessa yliopistossa 30 opintopisteen verran eri alojen suomen- tai ruotsinkielisiä opintoja. Opintoihin voi sisältyä kuitenkin myös muunkielistä opetusta. Tampereen yliopistossa opintoseteliä voi hyödyntää esimerkiksi eri oppiaineiden perusopintoihin ja/tai väyläopintoihin. Tarjolla on myös monipuolisesti myös opiskeluvalmiuksia kehittävää opetustarjontaa. Lisätietoja opintosetelistä ja tarjonnastamme opintoseteli-verkkosivullamme sekä Opin.fi-palvelussa.

Hakijoille suunnatut palvelut ja avoimen yliopiston asiakaspalvelu palvelevat kesän läpi puhelimitse ja sähköpostitse. 

Tervetuloa yhteisöömme, uudet opiskelijat!

Uusien opiskelijoiden orientaatioviikko toteutetaan kampuksilla 17.–21.8.2026. Viikon aikana uudet opiskelijat tutustuvat tuutorityhmäänsä, opiskelutovereihin, yliopistoon sekä opiskelijoille suunnattuihin palveluihin. Uuden opiskelijan palvelumessut toteutetaan 25–26.8.2026 ja orientoituminen opintoihin jatkuu läpi ensimmäisen lukuvuoden. 

Kaikkien uusien opiskelijoiden on hyvä perehtyä hyvissä ajoin uusien opiskelijoiden tervetulosivuun, orientaation Moodle-alueeseen (avautuu 3. elokuuta 2026 mennessä) ja tutkinto-ohjelmakohtaisen orientaation aikatauluihin ja ohjeisiin yliopiston nettisivuilla Opiskelijan oppaassa

Lisätietoja

Tampereen yliopiston hakijapalvelut 
0294 520 400 (ma, ke ja to kello 12–14) 
hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi 

Avoimen yliopiston neuvontapalvelu
0294 520 881 avoin yliopisto (ma ja to kello 12–14)
avoin.tau [at] tuni.fi

Median yhteydenotot 
Kaisa Keskitalo, päällikkö, Opiskelija- ja hakijapalvelut 
040 754 5951 
kaisa.keskitalo [at] tuni.fi

Linkit: 

Tiedote yhteishaun hakijamääristä

Tiedote kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijavalinnasta

OKM tiedote lisäaloituspaikoista

Ohjeet uudelle opiskelijalle

Opintoseteli avoimen yliopiston opintoihin | Tampereen yliopisto

Opintoseteli - Opin.fi