Hyppää pääsisältöön

Unit-lehti avaa keskustelun

Julkaistu 16.4.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
Unit-verkkolehden lanseerauskuva verkkosivuilla 16.4.2019
Unit on korkeakouluyhteisömme uusi, raikas julkaisu, joka tarttuu ajankohtaisiin ilmiöihin.

Unit on lehti, joka tarjoaa tutkittua tietoa huuhaan, väärien uskomusten ja disinformaation sijaan. Unit kysyy, perustelee, haastaa ja vastaa – ja osallistuu näin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Meillä on yhteisönä käytössämme huikea paletti tutkimus-, asiantuntija- ja koulutusosaamista. Yhdessä katamme valtavan laajan kirjon elämän ja yhteiskunnan osa-alueita. Juttuaiheista ei tule pulaa, sanoo toimituspäällikkö Hanna Hyvärinen.

– Ensimmäiseksi paneudumme muun muassa ilmastonmuutokseen, ruokakulttuurin tuleviin kehityssuuntiin sekä rokotekehitykseen.

Unit ilmestyy sekä verkossa että painettuna, suomeksi ja englanniksi. Ensimmäinen suomenkielinen printtilehti ilmestyy ennen vappua, ja sitä on saatavissa kampuksilta sekä muutamista muista jakelupisteistä Tampereella. Lehden englanninkielinen versio ilmestyy vapun jälkeen.

Verkkoon juttuja päivitetään jatkuvasti. Pysyt kartalla esimerkiksi liittymällä Unitin Facebook-sivun seuraajaksi. Juttuja voit kommentoida Unitin Twitter-tilillä.

Unit 

Facebook: UnitMagazine

Twitter: Unit_Mag

unit [at] tuni.fi (unit[at]tuni[dot]fi)

Toimitus: Hanna Hyvärinen (toimituspäällikkö), Tiina Lankinen (toimitussihteeri), Sanna Kähkönen, Arja Hautala

Päätoimittajat: Tuuli Laukkanen (Tampereen yliopisto) ja Leena Stenman (Tampereen ammattikorkeakoulu)