Kiertotaloussiirtymällä tavoitellaan nykyistä lineaarista talousmallia kestävämpää talousjärjestelmää. Kiertotalous pyrkii vähentämään jätettä tai jopa pääsemään siitä kokonaan eroon. Tämä tapahtuu muun muassa pitämällä materiaalit kierrossa mahdollisimman pitkään sen sijaan, että uusia tuotteita valmistetaan jatkuvasti uusiutumattomista raaka-aineista. Suomen tavoitteena on luoda kiertotaloudesta talouden perusta vuoteen 2035 mennessä.
Taru Lehtokunnaksen väitöskirja pureutuu sosiologisesta näkökulmasta siihen, miten ruokajärjestelmän kiertotaloussiirtymää toteutetaan arjen käytännöissä. Ruokajärjestelmän kontekstissa kiertotaloussiirtymä tarkoittaa ennen kaikkea ruokahävikin vähentämistä sekä biojätteen tehokkaampaa hyödyntämistä.
Suuri osa aiemmasta kiertotalouteen liittyvästä tutkimuksesta on keskittynyt pitkälti tuotannon ja teollisuuden prosesseihin, kiertotalouden poliittiseen toimeenpanoon sekä erilaisten kiertotalousliiketoimintamallien muotoiluun.
– Viimeaikainen yhteiskuntatieteellinen tutkimus on kuitenkin korostanut, että tarvitsemme lisää tietoa siitä, mitä kiertotaloussiirtymä tarkoittaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Onkin syytä tarkastella, miten siirtymä vaikuttaa tavallisten ihmisten jokapäiväisiin käytäntöihin yhteiskunnan eri sektoreilla, Lehtokunnas toteaa.
Väitöstutkimus on toteutettu osallistuvan havainnoinnin menetelmin ruokakaupassa, kotitalouksissa ja kahdella eri biokaasulaitoksella. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosina 2018–2021.
Kiertotaloutta tehdään monin tavoin arjen käytännöissä
Tutkimuksessa selvisi, että ruokajärjestelmän toimijat toteuttavat kiertotaloutta eri tavoin eri tilanteissa. Myös ruokahävikin käsittelyn ja siihen suhtautumisen tavat vaihtelevat tilanteiden mukaan. Vaikka kaikki tutkitut toimijat pitivät ruokahävikin vähentämistä tärkeänä, ruokahävikin tuottaminen on silti jossain määrin normalisoitunut osaksi arjen käytäntöjä. Syyt tähän ovat Lehtokunnaksen mukaan erilaisia. Kotitalouksissa esimerkiksi muut arjen tavoitteet asetetaan joskus hävikin vähentämisen edelle, kun taas ruokakaupoille ruokahävikki on välttämätön paha, jonka ajoittainen hallittu tuottaminen hyväksytään osana tehokasta liiketoimintaa ja tuotteiden hyllysaatavuuden varmistamista.
Biokaasulaitoksien näkökulmasta jätteeksi päättynyt ruoka sen sijaan muuttuu ongelmasta resurssiksi, mutta samanaikaisesti biokaasuprosessissa tuotettujen lannoitteiden ja biokaasun jakelussa on ajoittain haasteita. Nämä tuotteet saattavat sen vuoksi joskus muuttua laitosten näkökulmasta ongelmalliseksi ylijäämäksi.
Tutkimus osoittaa, että vastoin kaikista optimistisimpia kiertotaloustavoitteita, joiden pyrkimyksenä on päästä jätteestä kokonaan eroon, ruokahävikki sekä sen synty ja hyödyntäminen eivät ole koskaan täysin kontrolloitavissa. Siksi kiertotalouden toteuttamiseen pyrkivät arjen käytännöt törmäävät ajoittain väistämättä erilaisiin esteisiin.
– On tärkeää tietää, miten kiertotaloutta tehdään arjen käytännöissä ja millaisia mahdollisia hankaluuksia näihin käytäntöihin liittyy. Siten voimme paremmin ymmärtää kiertotaloutta yhteiskunnallisena siirtymänä, johon me kaikki otamme arjessamme osaa ja johon eri toimijat liittävät erilaisia päämääriä. Tämä on oleellista myös arvioitaessa kiertotalouden potentiaalia kestävämmän talousjärjestelmän luomisessa, Lehtokunnas toteaa.
Taru Lehtokunnas on kotoisin Lapualta ja asuu tällä hetkellä Tampereella. Hän työskentelee apurahatutkijana Tampereen Yliopistossa.
Väitöstilaisuus perjantaina 22. syyskuuta
Yhteiskuntatieteiden maisteri Taru Lehtokunnaksen sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Enacting a Circular Economy: A multi-sited ethnography on food waste practices in Finnish supermarkets, households and biogas plants tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 22.9.2023 kello 12, Linna -rakennuksen luentosalissa K103 (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Tora Holmberg Uppsalan yliopistosta. Kustoksena toimii professori Olli Pyyhtinen yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä.
Kuva: Jarkko Viikki