–Näyttelemisen peruspilareihin kuuluu kanssanäyttelijöihinsä luottaminen, heille tuen tarjoaminen ja heiltä tuen vastaanottaminen. Tämä unohtuu helposti silloin, kun näyttelijä nähdään kapeasti äänenkäytön, liikkeen ja näyttelemisen mestarina. Tähän kannustaa myös yhteiskunta, joka keskittyy yksilön kykyjen ja itsenäisyyden juhlistamiseen, toteaa näyttelijä ja tutkija Riikka Papunen.
Väitöstyössään Papunen esittelee uuden tavan tarkastella näyttelijän ruumista vastavuoroiseen tuen antoon ja vastaanottamiseen perustuvana proteesiruumiina. Sen sijaan että näyttelijää tarkasteltaisiin itsenäisenä ja erityisen kykenevänä taiturina, Papunen on kiinnostunut tunnistamaan näyttelijän riippuvuuden monenlaisista erilaisista tuen elementeistä. Etenkin silloin, kun kahden näyttelijän välinen asetelma on heidän yhteiskunnallisesta asemastaan johtuen epätasa-arvoinen, tuen riippuvuuden perusteellinen tunnistaminen voi tasa-arvoistaa heidän suhdettaan.
–Näyttelijöillä on mahdollisuus kehittää välilleen sellaisia tuen elementtejä, proteeseja, jotka auttavat heitä näkemään heidän väistämättömän erilaisuutensa voimavarana. He voivat esimerkiksi tarkkailla sitä, mikä sytyttää toisen näyttelemään, ja omaksua toisen tavat osaksi omaa työskentelyä. Kyse ei ole vain siitä, että kehitysvammainen näyttelijä oppisi ei-kehitysvammaiselta, vaan taidosta ymmärtää yhteinen työskentely mahdollisuutena vastavuoroiseen oppimiseen ja taiteen tekemiseen.
Väitöstutkimuksen ytimessä ovat omakohtaiset kokemukset näyttämöltä
Näyttelijä ja tutkija Riikka Papusen taiteellinen väitöstutkimus perustuu hänen kokemuksiinsa näyttelemisestä yhdessä kehitysvammaisten näyttelijöiden kanssa. Väitöstyö koostuu kahdesta taiteellisesta osasta sekä niitä reflektoivasta kirjallisesta osasta.
Molemmat taiteelliset osat ovat teatteriesityksiä, joiden työryhmät koostuvat sekä kehitysvammaisista että ei-kehitysvammaisista näyttelijöistä. Niistä ensimmäinen oli tamperelaisen Teatteri Siperian ja taideverstas Wärjäämön yhteistyö Toinen Katse vuonna 2016. Toinen taiteellinen osa oli 8 esitystä elämästäni -esitys, jota esitettiin Pohjois-Karjalassa ja Tampereella vuonna 2017. Papunen on toiminut molemmissa esityksissä näyttelijänä.
Taiteellisten osien aikana Papunen havaitsi kokevansa näyttelemisen kehitysvammaisten kollegoidensa kanssa vaikeaksi ja epämiellyttäväksi, mikä sai hänet syventymään kokemuksiinsa kirjallisessa osassa tarkemmin.
–Huomasin, että asetelmasta ongelmallisen teki sen epäsymmetrisyys. Oletin, että minun on ensisijaisesti ja välttämättä keskityttävä yhteistyössämme kehitysvammaisten kollegoideni tukemiseen ja jätettävä sivuun omat tarpeeni näyttelijänä. En myöskään osannut tunnistaa tai vastaanottaa kollegoideni minulle tarjoamaa tukea. Etenkin pitkäaikainen työskentely tätini Mervi Papusen kanssa 8 esitystä elämästäni -esityksessä antoi mahdollisuuden etsiä keinoja yhteisten proteesien tunnistamiseksi ja rakentamiseksi, Riikka Papunen kertoo.
Papunen avaa oppimisprosessia väitöstutkimuksensa kirjallisessa osassa, jossa hän reflektoi kokemuksiaan Mervi Papusen kanssa näyttelemisestä muun muassa kriittisen kykenevyyden ja vammaisuuden tutkimuksen sekä hoivatutkimuksen lähteisiin.
Riikka Papunen on Joensuusta Tampereelle muuttanut näyttelijä, joka työskentelee Tampereen Työväen Teatterissa sekä Teatteri NEOssa.
Väitöstilaisuus lauantaina 13. huhtikuuta
Teatteritaiteen maisteri Riikka Papusen esittävien taiteiden alaan kuuluva väitöskirja Näyttelijän proteesiruumis: kohti tasa-arvoisempaa näyttelemistä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa lauantaina 13. huhtikuuta 2024 kello 12 alkaen Tampereen yliopiston Teatterimontussa (Kalevantie 4, Tampere).
Vastaväittäjänä toimii FT Katriina Andrianov ja TeT Anu Koskinen. Kustoksena toimii professori Pauliina Hulkko Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.