Riie Heikkilälle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto – pohtii kirjassaan syitä lukemisen muutokselle
Valtiotieteiden tohtori Riie Heikkilä palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla teoksestaan Miksi lakkasimme lukemasta? Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta (Gaudeamus 2024).
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) arvostaa perusteluissaan sitä, että Heikkilä kuulee juuri niitä ihmisiä, joista puhutaan huolestuttaessa lukemisen vähenemisestä. Tutkija ei arvostele vaan antaa äänen ihmisille, jotka eivät lue. Suhde lukemiseen – ja ylipäätään kulttuuriin – voi olla silloin ristiriitainen, välinpitämätön tai jopa torjuva.
– Puhe lukemisen vähenemisestä on kestoaihe, jossa esiintyy joskus löysää huolipuhetta esimerkiksi poikien lukemisesta. Halusin tarjota keskusteluun kättä pidempää ja tehdä tutkimuksen, jonka kautta ilmiötä voi ymmärtää. Koin tarvetta sosiologiselle näkökulmalle, sillä lukemisessa kyse on yhteiskunnallisista eronteoista ja eriarvoisuudesta, Heikkilä toteaa.
Heikkilä tutkii yhteiskunnallisia ja rakenteellisia syitä, joista lukemisen mahdollinen hiipuminen voi johtua. Heikkilän tulosten perusteella on virheellistä puhua lukemisen hiipumisesta yleisellä tasolla. Pikemminkin lukeminen kerrostuu sosiaalisesti.
Heikkilä osoittaa kirjassaan lukemisen olevan osa hierarkkisesti järjestyviä kulttuurisia elämäntyylejä ja siksi statuslaji: kun yhteiskunnallinen eriarvoisuus kasvaa, myös lukeminen eriytyy.
– Näemme samaan aikaan, kuinka Suomi on eriarvoistunut vauhdilla. Koulutustaso laskee, hyvinvointivaltion palveluista leikataan ja tuloerot kasvavat. Kehityksessä on selviä yhtymäkohtia siihen, että hyvin pärjäävät ihmiset jatkavat legitiimeinä pidettyjä asioita kuten lukemista. Tekemistäni haastatteluistani selviää, miten osa ihmisistä on tipahtanut pois kulttuuriosallistumisesta, jolloin he eivät myöskään lue, Heikkilä kertoo.
Ulkopuolisuuden kokemus tuottaa uhmaa kulttuuria kohtaan
Korkea koulutus on Heikkilän mukaan keskeisin lukemisen ennustaja Suomessa.
Heikkilä kertoo pyrkineensä välttämään klassikkoasemaan nousseen kulttuurisosiologian helmasyntiä, jossa käsitteet ja aihevalinnat juontuvat keskiluokan tekemisistä. Lukemisessa on Heikkilän käsittelyssä kysymys elämäntyylien erkaantumisesta.
Uhmakkaan, lukemista vähättelevän puhetavan sosiologi näkee seurauksena eriarvoistumisesta, jonka Heikkilä ja hänen tutkijakollegansa ovat todenneet vaikuttavan kulttuuriin osallistumiseen. Kulttuuriin kielteisesti suhtautuva ihminen saattaa kokea tipahtaneensa yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolelle.
– Eriarvoistumiseen tulisi kiinnittää huomiota, jotta tuloerot eivät kasva suuriksi ja etteivät mahdollisuudet osallistua matalalla kynnyksellä kulttuuriin heikkene. Kirjastojen resurssit alkavat olla jo niiden lakisääteisiin tehtäviin nähden turhan pieniä. Koulutuksesta ei pitäisi leikata penniäkään, jos halutaan, että lukeminen säilyy.
Tiede voidaan paketoida yleisöä kiinnostavaksi
TJNK nostaa palkintoperusteluissa esiin tavan, jolla Heikkilä hyödyntää sekä historiallisia tilastoja että kirjaa varten kerättyä rikasta haastatteluaineistoa. ”Lopputulos on sekä menetelmällisesti vahva että lukijaan vaikuttava: vankka tieteellinen tutkimus on paketoitavissa laajaa yleisöä kiinnostavaan muotoon”, perusteluissa todetaan.
Heikkilä työskentelee sosiologian tutkijana Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, yhteiskuntatutkimuksen yksikössä. Akateemisena tutkijana kirjan kirjoittaminen oli pitkä polku, jossa Heikkilä kulki tieteellisestä esitystavasta kirjoittamaan monimutkaisista asioista selkeästi, kiinnostavasti ja hakien ilmiön yleistä koskettavuutta. Kirjan taustalla on Heikkilän kolmivuotinen akatemiahanke. Heikkilä julkaisi englanninkielinen monografian ihmisistä, jotka eivät osallistu kulttuuriin. (Ks. Understanding Cultural Non-Participation in an Egalitarian Context. London: Palgrave. Open Access -versio ).
– Kun aloin kirjoittaa urani ensimmäistä suomenkielistä kirjaani, lukeminen oli minusta kulttuuriin osallistumattomuuden ytimessä. Se on ilmiö, josta syntyy puhetta yhteiskunnassa. Minusta tuntuu, etten ikinä olisi pystynyt kirjoittamaan kirjaa näin hyvin, ellei taustalla olisi tieteellistä työtä.
Heikkilä kokee onnistumista laajan yleisön tavoittamisesta. Hän halusi kirjoittaa kirjan, joka olisi sosiologiyleisöä pidemmälle suunnattu: opettajille, kirjastolaisille ja poliitikoille pohdittaessa koulutusta.
– Valtionpalkinto tuntuu erityisen palkitsevalta ja onnistumiselta. Koen astuneeni tieteen tornista yhteiskuntaan ja tehneeni työn, joka on tuottanut ihmisille iloa ja ymmärrystä elämään. Tiedettäkin vie eteenpäin se, ettei se jää pelkästään teoreettisten käsitteiden varaan vaan omaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta, Heikkilä miettii.
Kuva: Laura Oja”Lukeminen kannattaa aina”
Tutkija on kirjan julkaisun jälkeen vieraillut puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa. Keskusteluissa on esimerkiksi kirjastoväen kanssa isketty kipinää pohdinnalle siitä, miksi Suomen perinteisen sivistysvaltin, kirjastolaitoksen, ovista käy yhä valikoidumpi joukko lainaamaan kirjoja.
– Tänä päivänä odotetaan yhä enemmän, että lapsi lukee kotona vanhempien kanssa. Tiedämme tutkimuksista, ettei näin välttämättä tapahdu – tai että lukemista tukee keskiluokkainen perhe. Siksi yhteiskunnan pitäisi ottaa enemmän koppia lukemisen esteiden poistamisessa, Heikkilä sanoo.
Kirjallisuustieteessä maisterintutkintonsa suorittanut ja sosiaalipolitiikasta väitellyt tutkija luettelee vankat perustelut lukemiselle. Sanavarasto ja muut tiedolliset kyvyt kehittyvät. Ihmisten välisissä suhteissa lukeminen kasvattaa empatiaa ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.
– Nykyisin ollaan onneksi sallivampia siinä, että lukeminen voi tarkoittaa myös mangaa tai sarjakuvia. Pääasia on, että lapset ja nuoret lukevat kouluaikanaan. Tutkimuksista tiedetään kaikenlaisen lukemisen hyödyttävän ihmistä. Koulussa lukeminen tukee sitä, että myöhemmässä elämässä luetaan varmemmin.
Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Heikkilä tutkii, miten algoritmipohjainen aineistonhallinta vaikuttaa kirjastoista lainaamiseen. Hän kysyy uudessa tutkimuksessaan, miten kirjastot nykyisin tarjoavat kulttuurista pääomaa ihmisille.
– Kirjastot ovat hankalassa paikassa lukemaan tukemisen ja julkisen puolen tehostamispaineissa. Niiden tulisi ylläpitää kulttuuripääomaa ja samaan aikaan todistaa poliitikoille, että toiminta on tehokasta. Ristiriita näkyy myös kansalaisten asenteissa. Kirjastot ovat lukemisen viimeinen linnake ja aikuisilla ensisijainen kulttuuripääoman tarjoaja. Siksi olisi uskomatonta, jos kirjastoilta leikattaisiin vielä lisää tai niistä päätettäisiin kokonaan luopua tulevaisuudessa.
***
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Palkinto on valtakunnan korkein kunnianosoitus ansiokkaasta tiedonjulkistamisesta. Palkintoja on jaettu vuodesta 1968.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote valtionpalkinnoista (13.6.2025)
