Hyppää pääsisältöön

Potilaiden parista pelikentille – Niina Sedano yhdistää arjessaan sairaanhoitajakoulutuksen ja pääsarjatason koripallon

Julkaistu 11.1.2024
Tampereen ammattikorkeakoulu
Niina Sedano koripallokentällä.
Joensuusta kotoisin oleva Niina Sedano, 25, pelaa toista kauttaan Korisliigaa Tampereen Pyrinnössä. Tampereelle hänet toi mahdollisuus päästä kokeilemaan siipiään koripalloilijana. Nyt jo kodilta tuntuvasta kaupungista löytyi myös opiskelupaikka tulevaisuuden ammattiin. Sedano kiittää TAMKin tuutoropettajia tuesta kaksoisuralla.

Tammelan koulun oven avautuessa koripallopyhätön kentältä kuuluu aktiivista kommunikointia. Naisten Korisliigaa sekä 1. divisioonaa pelaava Tampereen Pyrinnön joukkue hioo puolustuskuvioitaan kuntoon viikonlopun peliin. Niina Sedano on vahvuusalueellaan juuri puolustuspäässä.

– Kuvailisin itseäni urheilijana vaativaksi ja motivoituneeksi. Olen tosi kunnianhimoinen ja haluan kehittää itseäni koko ajan. Lajitaidoista vahvuus on joukkuepuolustus – olen vahva ja pelaan fyysisesti, toteaa Sedano.

Sedano opiskelee pelaamisen ohella Tampereen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Opiskelun ja urheilun lisäksi hän yhdistää kiireiseen arkeensa osa-aikatyön, joten kaksoisuran sijaan voisi sanoa Sedanon suorittavan kolmoisuraa. Millainen hän sitten on opiskelijana?

– Tämä onkin paljon vaikeampi kysymys. Olen tietyllä tapaa vaativa myös opiskelun suhteen, mutta huomaan, että ensin joudun joustamaan opiskelusta. Tietyllä tapaa siis samat piirteet kuin urheilijana, mutta koska päivässä on vain 24 tuntia, on pakko tehdä valintoja.

Joensuusta länteen

– Kymmenen vuotta sitten totesin, että minusta ei hoitajaa tule ja viisi vuotta sitten sanoin, että en koske koripalloon enää ikinä. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, Sedano naurahtaa.

Itä-Suomessa kasvanut Sedano oli lukiosta valmistuttuaan päättänyt, että hoitoala ei kiinnosta. Hänen tiensä johti hierojakouluun, jossa opeteltiin ihmiskehoa ja tietynlaista ihmisten hoitamista.

– Totesin silloin, että hoitoala voisi sittenkin sopia minulle. Olen ihmisläheinen ja nautin muiden auttamisesta. Isosisko on myös sairaanhoitaja, mikä auttoi tekemään päätöksen hakea alalle.

Sedano on harrastanut koripalloa lapsesta saakka, mutta ei ollut ikinä osannut haaveilla koripalloammattilaisen urasta. Joensuussa tai lähiseudulla ei ollut naisten pääsarjajoukkuetta, joten Sedano pelasi juniorivuosien jälkeen korkeinta mahdollista sarjatasoa, 1. divisioonaa, Joensuun Katajan paidassa.

– Oli ollut aika rankkaa jo hetken aikaa, ja loukkaantuminen painoi myös taustalla, joten päätin lopettaa koriksen 2018. Vietin vuoden armeijassa, ja sen jälkeen veri veti takaisin koriskentälle.

– Divarissa [eli 1. divisioonassa] sujuikin tauon jälkeen tosi hyvin, ja koris oli oikeasti kivaa. Aloin miettimään, voisivatko rahkeet riittää korkeammalle.

Vuoden 2022 syksyllä pelipaikka avautui Tampereen Pyrinnöstä samalla kuin opiskelut alkoivat TAMKissa sairaanhoitajaksi.

– Oon hitsin ylpeä siitä, että tällainen Joensuun likka, joka tuli Tampereelle kokeilemaan, että jos divariin vaikka pääsisi, pääsikin Korisliigaan ja saa peliminuutteja sekä pystyy auttamaan joukkuetta.

Tampereen Pyrinnön joukkue koripallohallissa.
Niina Sedanon joukkue Tampereen Pyrintö harjoituksissa.

Kaksoisuralla tasapainoilua

Sedano on siitä erikoinen tapaus opiskelijaurheilijana, että hän on täysin tavoiteaikataulussa opiskelujensa suhteen.

– Ei ole jäänyt mitään kursseja tai edes tenttejä rästiin. Tavoitteena on valmistua oman luokan samaan aikaan kahden vuoden päästä.

– Pakko myöntää, että välillä on rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti eikä oikein palaudu kunnolla. Vaikka olen vaativa itseäni kohtaan, haluan olla urheilussa ja opiskelussa kuitenkin armollinen itselle ja antaa aikaa palautumiseen.

Päivät koostuvat Sedanon arjessa aamukahvista, päivisin opiskeluista joko kampuksella tai harjoittelupaikassa ja iltaisin treeneistä sekä palautumisesta.

– Arki on niin hektistä, että sitten kun haluan rentoutua, ihan vain makoilen, syön hyvää ruokaa ja katselen sarjoja. Nautin myös kavereiden kanssa hengailusta, sillä silloin mieli tyhjenee kaikesta muusta.

Opintojen sovittamisessa urheilijan arkeen on auttanut TAMKissa etenkin tuutoropettaja ja harjoittelujaksojen ohjaajat.

– Omat harkkaohjaajat ovat tähän mennessä olleet tosi joustavia. Olen kuullut, että kaikilla ei ole läheskään yhtä hyvä tilanne esimerkiksi vuorojen sopimisen suhteen.

– En ole itseasiassa edes joutunut pyytämään opinto-ohjaajalta apua, koska olen pystynyt niin hyvin suorittamaan kaikki opinnot. Etenkin ensimmäisen vuoden aikana tuutoropettaja auttoi, jos oli jotain huolia, kiittää Sedano.

Katse tulevaisuuteen

TAMK hakee huippu-urheilumyönteisen korkeakoulun laatuleimaa Suomen olympiakomitealta ja auditointi on toukokuussa 2024. Niina Sedano on yksi työryhmässä vaikuttavista urheilijoista.

– Työryhmässä olen oppinut, kuinka paljon meitä urheilijoita täällä TAMKissa opiskelee. Monella on varmasti samanlaisia haasteita ja olisi hyvä, jos jatkossa pystyisi verkostoitumaan paremmin.

– Pidän tärkeänä, että pääsen vaikuttamaan urheilijoiden kaksoisuramahdollisuuksiin. Olen iloinen, että pääsin mukaan työryhmään.

Kun Sedanolta kysytään mikä hänestä tulee isona, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

– Miusta tulee isona sairaanhoitaja! Joka toivottavasti pelaa koripalloa, hän iloitsee pakatessaan treenikamppeita kassiin, jotta palautuminen seuraavan päivän harjoittelua sairaalassa ja illan treenejä voi alkaa.
 

Mikä on HUMKK?

Artikkeli Niina Sedanosta on osa juttusarjaa Tampereen ammattikorkeakoulun huippu-urheilijoista ja heidän kaksoisurastaan. Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana Olympiakomitean Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu (HUMKK) -auditoinnissa vuonna 2024. Työryhmä on aloittanut sisäiseen valmistelutyön TAMKissa elokuussa 2023 tiiviissä yhteistyössä Tampereen Urheiluakatemian kanssa. Varsinainen auditointivierailu on 22.5.2024. Yhteensä HUMKK laatutunnusta hakee parhaillaan 14 korkeakoulua.

 

Teksti ja kuvat: Krista Kyyrönen