Hyppää pääsisältöön

Porissa alkaa röntgenhoitajakoulutus tammikuussa 2023

Julkaistu 13.6.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Rontgenhoitajakoulutus_Pori
Porissa alkaa tammikuussa 2023 röntgenhoitajan AMK-tutkintoon johtava koulutus. Tutkinto-ohjelma toteutetaan yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK), Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) ja SataDiagin kanssa.

Porissa järjestetään nyt ensimmäistä kertaa TAMKin opetussuunnitelman mukainen röntgenhoitajakoulutus. Koulutuksella vastataan erityisesti alueelliseen työvoimatarpeeseen.

– Tarvitsemme lisää uusia alan osaajia Satakuntaan. Koulutuksen aikana TAMK, SAMK ja SataDiag tekevät tiivistä yhteistyötä sekä teoriaopintojen että käytännön harjoittelun osalta, lehtori Heli Mäkelä Satakunnan ammattikorkeakoulusta kertoo. SAMK on aikaisemmin kouluttanut bioanalyytikoita ja kätilöitä yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa.

Röntgenhoitajista on pulaa sekä Satakunnan alueella että valtakunnallisesti. Teknologinen ja lääketieteellinen kehitys luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia hyödyntää röntgenhoitajan ammattitaitoa, mikä lisää ammattiryhmän tarvetta.

– SataDiagissa haluamme omalta osaltamme ratkaista osaajapulaa tekemällä yhteistyötä koulutusorganisaatioiden kanssa. Meillä on pitkät perinteet yhteistyöstä ammattikorkeakoulujen kanssa, ja tartumme vallitsevaan osaajapulaan ripeästi ja ratkaisukeskeisesti, SataDiag kuvantamisen ylihoitaja Karoliina Lohikoski kertoo.

– Kouluttamisesta on hyviä kokemuksia varsinkin viime vuosilta, joina olemme kouluttaneet yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa röntgen- ja laboratoriohoitajia sekä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa bioanalyytikoita, Lohikoski jatkaa.

Röntgenhoitaja on säteilyn lääketieteellisen käytön asiantuntija. Työssä yhdistyvät hoitotyö ja tekniikka. Röntgenhoitaja vastaa lähetteen mukaisista kuvantamistutkimuksista, niihin liittyvistä toimenpiteistä sekä sädehoidosta. Röntgenhoitajan koulutus ja ammatti sopii henkilöille, jotka työskentelevät mielellään ihmisten parissa, haluavat monipuolisen ja erilaisia vaihtoehtoja tarjoavan työn sekä kokevat erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen käytön omakseen.

– TAMKilla on kokemusta eri ammattikorkeakoulujen kanssa yhteistyössä toteutettavista koulutuksista. Röntgenhoitajia on valmistunut Lahdessa, Seinäjoella ja Jyväskylässä toteutetuista yhteistyökoulutuksista, kertoo tutkintovastaava Tiina Säilä.

Harjoittelupaikkoja SataDiagissa

Tutkintoon kuuluvat ammattitaitoa edistävät harjoittelut järjestetään pääsääntöisesti Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella.

– SataDiag tarjoaa hyviä harjoittelupaikkoja, ja saamme näin henkilöstöömme uusia huippuammattilaisia. Opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä SataDiagissa suoritettuihin harjoitteluihin, palaute harjoittelujaksoista on Suomen parhaimmistoa. Harjoitteluja suoritetaan osittain myös muissa sairaanhoitopiireissä, Lohikoski kertoo.

Opetus Porissa ja Tampereella

Röntgenhoitajan opinnot kestävät 3,5 vuotta. Koulutus toteutetaan päiväopintoina TAMKin opetussuunnitelman mukaan: verkko-opintoina, lähiopetuksena Porissa SAMKin tiloissa ja Tampereella TAMKissa, jossa järjestetään kuvantamisosaamiseen liittyvät orientoivat harjoitustunnit.

 

Infotilaisuus: Koulutuksen infotilaisuus pidetään 30.8.2022 klo 16.30–17.30 SAMKin tiloissa. Infotilaisuuteen voi osallistua myös verkkoyhteyden välityksellä. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta päivitetään koulutuksen verkkosivuille.

Opiskelupaikkaa röntgenhoitajakoulutukseen voi hakea ammattikorkeakoulujen syksyn yhteishaussa 31.8.−14.9.2022 klo 15 saakka. Hakukohde löytyy TAMKin tarjonnasta.

Lisätietoja:

Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma, Pori

Tutkintovastaava Tiina Säilä, Tampereen ammattikorkeakoulu, tiina.saila [at] tuni.fi, p. 050 441 3253
Lehtori Heli Mäkelä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, heli.makela [at] samk.fi, p. 044 710 3295
Ylihoitaja Karoliina Lohikoski, SataDiag kuvantaminen, karoliina.lohikoski [at] satadiag.fi, p. 050 349 5991

 

Kuva: Shutterstock