Hyppää pääsisältöön

Parhaat väitöskirjat palkittiin avajaispäivänä

Julkaistu 4.9.2023
Tampereen yliopisto
Tekniikan alan väitöskirjapalkinnon sai Cesar Pereida Garcia ja yhteiskunnan alan Íris Santos. Kuvasta puuttuu terveyden alan palkittu Antti Pemmari. (Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto).
Yliopiston lukuvuoden avajaispäivänä palkittiin parhaita väitöskirjantekijöitä ja jaettiin Vaikuttava julkaisija -palkinnot.

Tampereen kaupungin tiedeapurahatoimikunta palkitsi kolme väitöskirjan tekijää, joiden väitöskirjat on Tampereen yliopistossa arvioitu parhaiksi, ja hyväksytty tiedekuntaneuvostoissa arvolauseella ”kiittäen hyväksytty”. Palkinnon arvo on 5 000 euroa. 

Tekniikan alan väitöskirjapalkinnon sai tekniikan tohtori Cesar Pereida Garcia tietotekniikan, erityisesti tietoturvaan liittyvästä väitöskirjastaan Side-Channel Analysis and Cryptography Engineering: Getting OpenSSL Closer to Constant-Time.   

Työ on tehty osana Euroopan tiedeneuvoston rahoittamaa ERC-hanketta. Väitöskirjassa parannettiin Internetin turvallisuutta yhdistämällä kryptografian, ohjelmistotekniikan ja sivukanavahyökkäysten tutkimusta. Akateemisen vaikutuksensa lisäksi väitöskirjatyöllä on ollut suuri käytännön vaikutus, kun työn tulokset on otettu käyttöön eri salausohjelmistoissa. 

Väitöstutkimuksen tarkastajat arvioivat yksimielisesti työn maailman 10 prosentin parhaan joukkoon alallaan.

Terveyden alan väitöskirjapalkinnon sai lääketieteen tohtori Antti Pemmari farmakologian väitöskirjastaan Macrophage and Chondrocyte Phenotypes in Inflammation. Pemmarin väitöskirja käsittelee makrofagien ja kondrosyyttien fenotyyppejä eli ilmiasuja tulehduksessa.

Työn tulokset arvioidaan lääketieteellisesti mielenkiintoisiksi, uusiksi ja merkittäviksi, ja niitä voidaan hyödyntää niin tieteellisissä tutkimuksissa kuin myös kehitettäessä nivelrikon lääkehoitoja.

Yhteiskunnan väitöskirjapalkinnon sai filosofian tohtori Íris Santos, jonka väitöskirja  Externalisations in the Portuguese Parliament and Print Media kuuluu kasvatustieteisiin. Väitöskirja on Cotutelle-yhteistyö Tampereen ja Lissabonin yliopistojen välillä, ja se huomioitiin korkeimmalla mahdollisella arvosanalla molemmissa yliopistoissa. Santosin väitöskirja erittelee lukuisia syitä ja tapoja, miten kansainväliset elementit toimivat oikeuttamisen ja delegitimoinnin välineinä ja tulevat osaksi kansallista koulutuspoliittista prosessia.

Työ laajentaa laajentaa ja systematisoi olemassa olevaa koulutuspolitiikan vertailevan tutkimuksen teoriaa. Tarkastajat totesivat väitöskirjan hyvin argumentoiduksi ja erittäin hyvin kirjoitetuksi kokonaisuudeksi.

Tampereen Yliopiston Tukisäätiön ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiön järjestämässä tilaisuudessa luovutettiin myös yliopiston Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinto ja ylioppilaskunta TREY:n valitsemien Hyvien opettajien palkinnot, Hyvä opetus ja opetuksen kehittäjä -palkinto sekä Avoimen tieteen edistäjä -palkinto.

Tukisäätiöt myönsivät väitöskirjatyöstipendit kaikille muille viime vuonna kiittäen hyväksyttyjen väitöskirjojen tekijöille. Stipendi on suuruudeltaan 1 500 euroa, ja sen sai 37 henkilöä.

Vaikuttava julkaisija -palkinto kolmelle tutkijalle

Vaikuttava julkaisija -palkinnot saivat väitöskirjatutkija Mete Ahishali informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta, väitöskirjatutkija Sinja Taavitsainen lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta sekä akatemiatutkija Anna Elomäki yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta. Palkinto on 2 000 euroa.

Vaikuttava julkaisija -ehdokkaat ovat seulottu kaikista TUNICRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkijaprofiileista. 

Ehdokkaiden valinnassa on huomioitu, että tutkija on joko tohtorikoulutettava tai lähiaikoina tohtoritutkinnon suorittanut henkilö. Tutkijan omien tutkijaprofiilien on oltava pääosiltaan kunnossa. 

Palkintojen tavoitteena on kannustaa tutkijaa, joka on osoittanut akateemisella aktiivisuudellaan omaksuneensa avoimen tieteen toimintakulttuurin julkaisutoiminnassa ja mahdollisesti myös tutkimusaineistojen avaamisessa. Lisäksi tutkija on kiinnittänyt huomiota oman näkyvyytensä ja vaikuttavuutensa esilletuomiseen. 

Tukisäätiöt haluavat kannustaa tutkijoita viestimään tutkimuksestaan sekä tiedeyhteisölle että yleisölle – tieteellisen julkaisemisen periaatteiden mukaisesti.

***

Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr on perustettu vuonna 1987 Tampereen kauppakamarin toimesta. Sen tarkoituksena on Tampereen yliopiston tekniikan alan tukeminen. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä hallituksen harkinnan mukaan avustuksia ja apurahoja Tampereen yliopiston piirissä harjoitettavaa tekniikan tutkimustyötä varten. Vuosittainen tuki yliopiston toimintaan on noin miljoona euroa.

Tampereen Yliopiston Tukisäätiö sr  on perustettu vuonna 1973. Säätön tarkoituksena on tukea Tampereen yliopistossa harjoitettavaa toimintaa ja tutkimusta yhteiskuntatieteiden, terveystieteiden, humanististen ja luonnontieteiden aloilla sekä yhteiskuntatutkimuksessa, kauppatieteen ja johtamisen, kasvatustieteen sekä taidealan tutkimuksessa ja koulutuksessa.