Väitös

Olli Kuparinen: Helsingissä puhuttavan suomen kielellinen vaihtelu on vähentynyt

Olli Kuparinen
Vielä 1970-luvulla suomenkielisten helsinkiläispuhujien välillä oli suuria kielellisiä eroja, mutta 1990-luvulta lähtien erot ovat kaventuneet. Erityisesti kirjakieltä mukaileva puhetapa on kadonnut 2010-luvun haastatteluaineistosta lähes kokonaan.

Helsingissä puhuttavassa suomen kielessä vältellään enenevissä määrin sellaisia kielellisiä piirteitä, jotka ovat selvästi leimaavia. Tämä käy ilmi FM Olli Kuparisen väitöskirjasta, jossa on tutkittu syntyperäisten helsinkiläisten 1970-, 1990- ja 2010-luvulla tehtyjä haastatteluja.

– Leimaavien piirteiden välttelyllä tarkoitan niin kirjakielisten piirteiden kuin alueella historiallisesti esiintyvien hämäläismurteistenkin piirteiden hiipumista, Kuparinen toteaa.

Siinä missä 1970-luvun akateeminen puhuja olisi vielä saattanut sanoa ”kiipesimme viisi kerrosta”, on akateemikonkin nykyään aivan tavallista sanoa ”kiivettiin viis kerrosta”. Toisekseen hämäläismurteisuudet kuten ”itte tarttee kaikki tehrä” esiintyisivät nykyhelsinkiläisellä ennemminkin muodossa ”ite tarvii kaikki tehä”.

Tämä on osaltaan johtanut siihen, että Helsingin puhekielen sisäinen vaihtelu on ajan myötä vähentynyt. Tutkimuksen aineiston ensimmäisellä haastattelukierroksella 1970-luvulla puhujien välillä oli suuriakin kielellisiä eroja. Jo 1990-luvun aineistossa erot ovat kaventuneet, ja tämän toisen haastattelukierroksen ero 2010-lukuun ei ole enää kovin merkittävä. Tämä heijastelee koko helsinkiläisyhteiskunnan muutosta.

Mutta mihin suuntaan Helsingissä puhuttava suomi sitten on kehittymässä?

– Sellaiset muuallakin Suomessa yleistyneet piirteet kuin vokaaliyhtymien oikeneminen (esim. korkee, saa kertoo) ja yleiskielen d:n katoaminen erityisesti h:n jäljessä (lähetään, yheksän) ovat 2010-luvun Helsingissä hyvin yleisiä erityisesti nuorilla puhujilla. Verbien taivutuksessa on yleistynyt tapa käyttää pitkään vokaaliin päättyvää muotoa useissa eri tehtävissä: voin pelaa, meen pelaa, käyn pelaa.

Väitöskirjan aineisto on poikkeuksellinen jopa kansainvälisesti: kolme aikapistettä käsittäviä pitkän ajan aineistoja ei ole ennen viime vuosia ollut juuri saatavilla. Perinteisesti on tarkasteltu kahta aikapistettä. Kuparisen väitöskirja osoittaa, että kielenmuutoksen suunnan ja nopeuden ennustaminen kahden aikapisteen perusteella voi olla vaikeaa. Esimerkiksi Helsingin puhekielessä on havaittavissa suuri muutos 1970- ja 1990-lukujen välillä, mutta ei enää 1990- ja 2010-lukujen välillä. Kielen muutosvauhti ei siis ole tasainen.

– Jos esimerkiksi huomataan, että tietyn kielenpiirteen käyttö on kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut valtavasti, voi tulla kiusaus ennustaa kasvun jatkuvan samaa vauhtia myös seuraavat kaksikymmentä vuotta. Kolmen aikapisteen tarkastelun perusteella muutos on harvoin näin systemaattista. Kasvu voi seuraavalla ajanjaksolla nopeutua, hidastua tai jopa kääntyä laskuksi, Kuparinen sanoo.

Kuparinen on kotoisin Lempäälästä ja asuu nykyisin Nokialla. Väitöskirja on syntynyt Koneen Säätiön rahoittamassa monitieteisessä tutkimushankkeessa Kielellisten populaatioiden muutos ajassa. Tutkimusryhmään kuuluu Kuparisen lisäksi neljä muuta tutkijaa.

FM Olli Kuparisen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja Muutoksen mekanismit. Kolmen aikapisteen reaaliaikatutkimus Helsingin puhekielestä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa perjantaina 18.6.2021 kello 12 alkaen Pinni B -rakennuksen salissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere. Vastaväittäjänä toimii Helsingin yliopiston dosentti Heikki Paunonen ja kustoksena dosentti Unni Leino informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1990-8.

Kuva: Ilona Lehtonen

 

Tulevat tapahtumat

Menneet tapahtumat