Polvilumpion lateraalisen sijoiltaanmenon yhteydessä lumpion ja reisiluun välisen nivelen rustopintoihin kohdistuu suuria voimia, jotka altistavat ruston ja ruston alaisen luun vaurioille. Tavallisessa polvilumpion sijoiltaanmenon liitännäisvammassa, luurustomurtumassa, nivelpinnalta lohkeaa nivelrustosta ja rustonalaisesta luusta koostuva irtokappale.
Nivelen sisäinen irtokappale voi hoitamattomana aiheuttaa polvinivelessä kipua ja liikerajoitusta, ja luurustomurtuman myötä syntyvä rustopinnan puutosalue voi altistaa pitkällä aikavälillä nivelruston kiihtyneelle kulumiselle ja nivelrikolle. Tämän vuoksi kookkaita tai oireilevia luurustomurtumia on pidetty leikkaushoidon aiheena.
Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä tutkittiin polvilumpion sijoiltaanmenon leikkaushoidon trendejä Suomessa kahden viime vuosikymmenen ajalta.
– Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka leikkauksien kokonaismäärät ovat pysyneet vakaana, leikkaustekniikat ovat kehittyneet aktiivisempaan vaurioituneita rakenteita korjaavaan ja sijoiltaanmenolle altistavia anatomisia poikkeavuuksia muovaavaan suuntaan, Uimonen kertoo.
Polvilumpion sijoiltaanmenoon liittyvien luurustomurtumien ominaispiirteitä ja anatomisia riskitekijöitä tutkittiin Tampereen yliopistollisen sairaalassa ja Keski-Suomen keskussairaalassa 2012 - 2018 hoidetuista potilaista koostuvassa aineistossa.
– Väitöskirjan toisessa osatyössä havaitsimme, että polvilumpio-reisiluunivelen luurustomurtumat sijaitsevat tyypillisesti lumpion sisäsyrjällä tai vaihtoehtoisesti reisiluun ulkosyrjällä. Löydös mukailee sijoiltaanmenon mekaniikkaa lumpion siirtyessä reisiluun ulkoreunan yli, jolloin lumpion sisäsyrjä kohdistaa reisiluun ulkosyrjälle suuren voiman altistaen näin kyseiset alueet luurustomurtumille, Uimonen kertoo.
Polvilumpion sijoiltaanmenon tiedetään aikaisemman tutkimuksen valossa liittyvän polvilumpio-reisiluunivelen anatomisiin epämuodostumiin, joista keskeisimmät ovat lumpion sijainti tavallista ylempänä suhteessa reisiluuhun, nivelen reisiluun puoleisen nivelpinnan epämuodostumiin sekä nelipäisen reisilihaksen poikkeavan linjauksen aiheuttama lumpion lateraalisuuntaan vetäytynyt sijainti. Anatomisten poikkeavuuksien myötä polvilumpio pääsee helpommin siirtymään reisiluun lateraalireunan yli.
Kolmannessa osatyössä verrattiin anatomiaa luurustomurtumapotilaista koostuvan tutkimusotoksen ja kaltaistetun verrokkiotoksen välillä. Verrokkiotos koostui potilaista, joilla polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen ei havaittu luurustomurtumaa.
– Vaikka sijoiltaanmenolle altistavia polvilumpio-reisiluunivelen anatomisia poikkeavuuksia havaittiin suurimmalla osalla potilaista molemmissa ryhmissä, niin anatominen profiili oli ryhmissä erilainen. Potilailla, joilla ei ollut luurustomurtumaa, lumpio sijaitsi ylempänä ja reisiluun epämuodostuma oli vaikeampi, kuin luurustomurtumapotilailla. Löydöksen perusteella vaikuttaisi siltä, että vaikeampi sijoiltaanmenolle altistava epämuodostuma saattaa toisaalta suojata luurustomurtumalta sijoiltaanmenoon vaadittavan vammaenergian ollessa pienempi, Uimonen pohtii.
Neljännessä osatyössä kartoitettiin luurustomurtumapotilaiden hoidon tuloksia. Tulosten perusteella luurustomurtumapotilaat päätyvät usein leikkaushoitoon heti alkuvaiheessa. Toisaalta alkuvaiheessa niin leikkauksella kuten myös kuntouttamalla hoidetut potilaat päätyvät verrattain usein myöhemmässä vaiheessa leikkaushoitoon pitkittyneiden oireiden vuoksi.
– Luurustomurtumapotilaiden hoito on haastavaa ja ensivaiheen hoitolinjaa joudutaan usein muuttamaan. Haastetta aiheuttaa ongelmien kaksi ulottuvuutta: herkästi uusiutuvat polvilumpion sijoiltaanmenot ja toisaalta rustovaurion ja nivelen sisäisen irtokappaleen aiheuttamat kipuongelmat ja pitkällä aikavälillä kasvanut nivelrikkoriski.
Mikko Uimonen työskentelee Keski-Suomen Sairaala Novassa kirurgian klinikassa erikoistuvana lääkärinä.
Lääketieteen lisensiaatti Mikko Uimosen ortopedian ja traumatologian alaan kuuluva väitöskirja Osteochondral Fractures After Patellar Dislocation – Characteristics, Risk Factors and Treatment Outcomes tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 3.9.2021 kello 12:00 Tampereen yliopiston Arvo-rakennuksen auditoriossa F114, Arvo Ylpön katu 34. Vastaväittäjänä toimii professori Ilkka Helenius Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Ville Mattila lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.
Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2064-5
Kuva: Heidi Ahoniemi