Mikä tekee kansalaistieteilijän? – määrittelystä inkluusioon
Kansalaistiede on yhä vankistuva avoimen ja vastuullisen tieteen osa-alue. Siinä ”tavalliset” ihmiset vailla ammattitutkijan koulutusta tekevät vapaaehtoisesti tutkimusta ja osallistuvat tutkimusprosessiin. Kansalaistieteen voi nähdä myös lupaavana vastavoimana dis- ja misinformaation leviämiselle ja levittämiselle. Luottamus tutkimustuloksiin vahvistuu, kun pääsee itse osallistumaan niiden tuottamiseen ja näkee tutkimusprosessia sisältä päin. Osallistujien mukana luottamus valuu myös heidän yhteisöihinsä.
Kansalaistieteen aktiviteetit leikkaavat läpi tieteenalojen. Silti akateemiset rakenteet ja tieteenalojen rajat tekevät kansalaistieteen määrittelystä haastavaa. (Haklay et al. 2021) Kansalaistieteestä käytetäänkin monia rinnakkaisia nimityksiä, joita myös ohjaavat hieman eri painotukset. Lisäksi terminologia kehittyy käytäntöjen mukana. Tähän tekstiin on valittu kansalaistiede, mutta sen sijaan voidaan käyttää esimerkiksi kanssatutkimusta, osallistavaa tiedettä tai joukkoistamista. Myös community science on noussut viime aikoina kansainvälisesti enemmän esiin. Osallistuva tutkimus voidaan puolestaan nähdä muiden kattokäsitteenä (ks. kuvio 2, Kulmala et al. 2023). Termien kirjo asettaa joka tapauksensa omat haasteensa.
Toisaalta voidaan kysyä, miten pitkälle määrittely on tarpeen. Liian rajattu määrittely saattaa kutistaa kansalaisten osallistumisen mahdollisuuksia – ja ne ovat kuitenkin se asian ”pihvi”. Toisaalta jos jonkinlaista yhteistä määrittelyä ei ole, miten voi syntyä yhteistä keskustelua, miten kiinnostuneet pääsevät sisälle kansalaistieteeseen liikkeenä ja menetelmänä, ja miten sillä voi argumentoida julkisen tuen hakemiseksi? (ks. Haklay et al. 2021) Toisilla tieteenaloilla esiintyy varauksellisuuttakin kansalaistiede-termiä kohtaan. Kansalaistiedettä ja sen määrittelyä voikin tarkastella myös asiantuntijuuden ja auktoriteetin rajatyön muotona (Mayes 2022). Kenties ammattitutkijan ja tutkijaksi kouluttamattoman tutkijan – sekä tieteen ja muun yhteiskunnan – välisen rajatyön lisäksi tähän liittyy tieteenalojen välistä rajankäyntiä.
Kansalaistieteilijän rooli
Kansalaistieteessä on keskiössä osallistuminen ja osallisuus, siitä ollaan varmasti laajasti yhtä mieltä. Mutta onko joitain edellytyksiä, jotta voidaan puhua kansalaistieteen tekemisestä tai, paremminkin, jakaa ymmärrys siitä, että puhumme samasta asiasta?
Asiaa voi koittaa lähestyä yhteisesti sovittujen ja tieteenaloihin sitoutumattomien kansalaistieteilijän määrittelyjen kautta. Kansallinen Kansalaistieteen suositus (2022) määrittelee kansalaistieteilijän roolia kolmella tapaa. Ensinnäkin kansalaistieteilijä on mukana vähintään yhdessä tutkimuksen vaiheessa. Toisekseen kansalaistieteilijät eivät ole tutkimuksen kohteita, vaan sen tekijöitä. Tämä on asia, joka ehkä tuntuu selvältä, mutta käytännössä rajanveto ei aina vaikuta ihan helpolta. Otetaan muutama esimerkki. Jos haastattelemme ihmisiä heidän mielipiteistään vaikkapa hallitusten leikkausten kohdentumisesta tai analysoimme ihmisten sosiaalisen median kirjoituksia vihapuheiden teemasta, teemme kenties yhteiskunnallista tutkimusta ja tutkimme kansalaisten asenteita, mutta emme sellaisenaan anna heille roolia tutkijoina. He tai heidän tuotoksensa ovat tutkimuksen kohteina. Mutta jos vertaiset haastattelevat toisiaan siitä, miten he kokevat leikkausten kohdistumisen, tai tavalliset ihmiset ovat mukana laatimassa kyselyn kysymyksiä tai tunnistavat nettikeskusteluista vihapuheiden kategorioita tutkimusprojektissa, silloin lienemme kansalaistieteen parissa. Kolmantena Kansalaistieteen suosituksen määrittelynä mainitaan, että tutkimusta tulee yleensä johtaa koulutettu ammattitutkija. Hänen ja muiden tutkijoiden vastuulla on muun muassa se, että kansalaistutkijat tietävät, mitä tehdä ja miten tutkimusprosessissa, ja että tutkimuksen ja esimerkiksi datan laatu sitäkin kautta täyttävät tieteen kriteerit.
Euroopan kansalaistieteen järjestö ECSA (2015) taas on kymmenessä kansalaistieteen periaatteessaan lisännyt, että sekä ammattitutkijat että kansalaistutkijat hyötyisivät osallistumisestaan. Kansalaistutkijat eivät ole mukana siis vain siksi, että he ovat ilmaista tai edullista resurssia, tai koska kansalaistiede vaikutti asiaa edistävältä lupaukselta rahoituksenhakuvaiheessa.
Kansalaistieteen kentällä aktiivinen toimija Muki Haklay (2013) on keskittänyt huomionsa kansalaistieteen osallistumisen tasoihin. Hänen mukaansa kansalaistieteilijä voi osallistua joukkoistamiseen, joukkoälykkyyteen, osallistavaan tieteeseen tai yhteistoiminnalliseen tieteeseen, josta hän käyttää nimitystä Extreme. Mallissa piilee kuitenkin arvottamisen vaara, vaikka sitä ei ole tarkoitettu tieteenalojen keskinäiseen vertailuun. Kansalaistieteilijän rooli ja tehtävät määrittyvät suhteessa tieteenalaan; mikä on toisessa tarkoituksenmukaista tai sovellettavissa, ei välttämättä ole sitä toisessa.
Inkluusion lupaus
Kansalainen-termi on sinänsä herättänyt kritiikkiä (esim. Ellwood et al. 2023). Se, ettet ole valtion rajojen sisällä kansalaisstatuksella – tai että kansalaisuuteen liittyy valtiokohtaisia ristiriitoja – ei varmaankaan voi olla esteenä osallistua tutkimuksen tekemiseen. Kansalaistiede voi siis terminä vaikuttaa ja tuntua ulossulkevalta, vaikka siinä on lähtökohdiltaan kysymys inkluusiosta ja yhdenvertaisista osallistumisen mahdollisuuksista.
On todettu, että juuri inkluusio ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus motivoivat tutkijoita edistämään kansalaistiedeprojekteja (Tauginiene et al. 2025). Olisikin hyvä keskustella siitä, onko ihmisillä periaatteessa yhtäläiset mahdollisuudet osallistua kansalaistiedeprojekteihin. Entä käytännössä: voiko niitä seurata tai saada tietoonsa kohtuullisella vaivalla, miten on Suomessa? Entä vaatiiko osallistuminen esimerkiksi digitaitoja tai edistyneitä sellaisia? Miten voitaisiin taata riittävä osaamisen taso? Kansalaistieteilijöiden osaamisen tason takaaminenhan kuuluu osaltaan myös tutkimusprojektiin ja kenties sitä kautta voitaisiin vahvistaa kansalaistieteen saavutettavuutta.
Entä saavuttaako rekrytointi kattavasti eri ihmisryhmiä? Miten vaikuttavat maantieteelliset erot: onko tietyillä alueilla helppo osallistua, jäävätkö jotkin alueet kokonaan ulkopuolelle? Tässä toki auttaa internetin suomat yhteydet. Miten tavoitetaan marginaalisia ryhmiä? Entä suuntaako tavoittamisen vaivattomuus osallistujien valintoja? Esimerkiksi kouluja voi ajatella jo nykyään varsin sujuvana infrastruktuurina osallistaa koululaisia kansalaistiedeprojekteihin tai tiedekasvatukseen. Mutta entäpä ikääntyneet: onko heillä mahdollista osallistua kuinka sujuvasti?
Kuten huomaamme, vaikka kansalaistiede sisältää demokratian ja inkluusion lupauksen, sen edellytyksissä riittää vielä keskusteltavaa.
Teksti: Erityisasiantuntija Paula Nissilä
Lähteet ja lisätietoa:
Avoimen tieteen koordinaatio, Kansalaistieteen työryhmä (2022). Kansalaistieteen suositus. Vastuullisen tieteen julkaisusarja 5:2022. Helsinki: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ja Tieteellisten seurain valtuuskunta. https://doi.org/10.23847/tsv.230
ECSA (European Citizen Science Association) (2015). Ten Principles of Citizen Science. Berlin. http://doi.org/10.17605/OSF.IO/XPR2N
Ellwood ER et al. (2023) Citizen science needs a name change. Trends in Ecology & Evolution, 38:6, pp. 485–489. https://doi.org/10.1016/j.tree.2023.03.003
Haklay, M (2013). Citizen Science and Volunteered Geographic Information: Overview and Typology of Participation. Teoksessa D. Sui, S. Elwood, & M. Goodchild (Eds.), Crowdsourcing Geographic Knowledge, pp. 105–122. Dordrecht: Springer. https://doi.org/10.1007/978-94-007-4587-2_7
Haklay, M et al. (2021). What Is Citizen Science? The Challenges of Definition. Teoksessa Vohland, K., et al. The Science of Citizen Science. Springer: Cham. https://doi.org/10.1007/978-3-030-58278-4_2
Kulmala, M et al. (2023) Mitä on kanssatutkimus? Teoksessa Meri Kulmala, Sanna Spišák & Satu Venäläinen (toim.) Kanssatutkimus. Ihanteet ja käytännöt. Tampere: Tampere University Press., 11–31. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-042-7
Mayes, EC (2022). Citizen Science and Scientific Authority: Have You Checked the Boundary Work? Citizen Science: Theory and Practice, 7(1): 42, pp. 1–9. https://doi.org/10.5334/cstp.519
Tauginienė, L et al. (2025) Making responsible research and innovation meaningful in citizen science, Science and Public Policy, 52:3, pp. 329–342. https://doi.org/10.1093/scipol/scae078
