Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Yhteistyö

Kansallinen pelikulttuuristrategia kehittäisi suomalaista pelikulttuuria kokonaisvaltaisesti – ”Vakaampi pohja kasvattaa pelaamisen hyötyjä”

Julkaistu 21.10.2025
Tampereen yliopisto
Tapahtumakuva, jossa tumman taustan edessä kuutio, jonka sivuilla on iso kysymysmerkki.
Pelikulttuuristrategiapäivä kokoaa yhteen Suomen johtavat pelikulttuurin parissa työskentelevät toimijat keskustelemaan kestävän pelikulttuurin kehittämisestä. Kuva: SEUL ry, Insomnia 2019, kuvaaja: Jussi Jääskeläinen
Jotta pelien yhteiskunnalliset mahdollisuudet tunnistettaisiin ja hyödynnettäisiin täysin, pelikasvattajien mukaan tarvitaan kansallista pelikulttuuristrategiaa.

Pelien yhteiskunnallinen merkitys kasvaa jatkuvasti. Muun muassa kortti- ja seurapelit, lauta- ja roolipelaaminen, sekä digi- ja mobiilipelaaminen ovat olennainen osa Suomen kulttuuria, hyvinvointia, oppimista ja taloutta.

Väitöskirjatutkija Essi Taino Tampereen yliopistosta kertoo, että suomalaisen pelikulttuurin kokonaisvaltainen kehittäminen jää herkästi politiikassa sekä päätöksenteossa muiden teemojen varjoon. Pelien ja pelitoiminnan kulttuurinen arvostus, rahoituskanavat sekä rakenteellinen tuki ovat puutteellisia verrattuna muihin medioihin, kuten kirjoihin, teatteriin, elokuviin tai radioon ja televisioon. 

Kasvatuksellisen peliharrastustoiminnan järjestämisessä sekä kehittämisessä on suuria paikallisia eroja johtuen toisistaan poikkeavista käytännöistä. 

– Pelikulttuurin alati muutoksessa olevat ilmiöt, kuten kansainvälisten markkinoiden erityisyydet, uudet pelimuodot, polarisoituneet sosiaaliset yhteisöt, ikärajojen ja sisältövaroitusten noudattaminen sekä yhdenvertaisuuskysymykset ovat omiaan tuomaan haasteita kulttuurikentälle, joka on läsnä lukuisten suomalaisten vapaa-ajassa, Taino sanoo. 

Pelikulttuuristrategiapäivä rakentaa pohjaa kansalliselle strategiatyölle

Marraskuun 5. päivänä järjestettävässä Pelikulttuuristrategiapäivässä pelikulttuurin toimijat kokoontuvat keskustelemaan pelikulttuurin yhteiskunnallisesta merkityksestä, tulevaisuuden mahdollisuuksista ja siitä, miten yhteinen pelikulttuuristrategia voisi palvella moninaisten peliympäristöjen kestävää kehitystä. 

Taino korostaa, että yhteisellä, strategisella työllä voidaan kasvattaa Suomen pelikulttuurin resilienssiä vakaammalle pohjalle. 

– Vakaampi pohja kasvattaa pelaamisen hyötyjä taloudelle, hyvinvoinnille sekä oppimiselle ja ohjaa Suomea toimimaan globaalina edelläkävijänä pelikulttuurin laajamittaisessa hyödyntämisessä yhteiskunnan hyväksi, Taino sanoo.

 

Pelikulttuuristrategiapäivä Tampereella 5. marraskuuta 2025

Tampereen yliopiston Paidia-tilassa järjestettävä Pelikulttuuristrategiapäivä kokoaa yhteen Suomen johtavat pelikulttuurin parissa työskentelevät toimijat keskustelemaan kestävän pelikulttuurin kehittämisestä. 

Tapahtumaa järjestävät Suomen Akatemian rahoittama Tampereen yliopiston PEGASUS-hanke sekä Pelikasvattajien verkosto. Tapahtuma on osa Pelikasvattajien verkoston mediakampanjaa, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä pelikulttuurin arvosta sekä edistää kansallisen pelikulttuuristrategian toteuttamista.

Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.