FM Jussi Lahtisen tutkimus käsittelee työväenluokkaista tarinankerrontaa perinteisen luokkayhteiskunnan joutsenlaulun aikaan. Vaikka pitkän 1970-luvun aikana yhteiskuntaluokka oli keskeinen käsite ymmärtää maailmaa, ei luokkapuhe aina kummunnut itse luokasta, ”kansan syvistä riveistä”. Esimerkiksi laitavasemmistolle työväenluokka saattoi edustaa idealisoitua poliittista joukkovoimaa, maailmanvallankumouksen liikkeelle panevaa voimaa.
– Itse ”työläinen” esitettiin usein yksiulotteisena kapitalistisen järjestelmän uhrina. Tästä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä nousi kuitenkin esiin myös kirjailijoita, jotka loivat kertomakuvastoa perinteisen työväenkulttuurin sisältä. Realistikirjailijoiden voi tulkita kirjoittaneen valtavirtajulkisuuden luokkapuhetta haastavia vastakertomuksia ”tavallisista duunareista”. Heidän kertomuksensa eroavat merkittävästi taistolaisuudeksi mielletystä puheesta, toteaa Lahtinen.
Lahtinen lukee työväenluokkaan sidottua kaunokirjallisuutta – niin sanottua työläiskirjallisuutta – yhtenä yhteiskunnallisen luokkapuheen muotona. Miten kirjailijat kuvaavat kansakunnan vaurastumista, hyvinvointivaltion rakentamista, pahoinvointia hyvinvoinnin kulisseissa sekä työväenliikkeen muuttuvaa asemaa?
Näihin kysymyksiin tutkimuksessa annetaan vastauksia noin 45 kirjailijan sekä 120 romaanin ja novellikokoelman puitteissa. Kohdekirjailijat ovat niin aikakauden tunnetuimpiin lukeutuneita kuin jo pitkälti unohtuneita. Mukana ovat kanonisoidut Hannu Salama, Pirkko Saisio ja Lassi Sinkkonen, mutta myös esimerkiksi Ursula Sinervo, Kaarlo Isotalo, Arja Eriksson ja Erkki Lepokorpi.
Pitkän 1970-luvun luokkakuvasto vertautuu nykyaikaan
Lahtinen monipuolistaa kuvaa pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuudesta, jota on usein pidetty korostetun maskuliinisena ja poliittisideologisena kirjallisuutena. Todellisuudessa luokkakuvastoa tuotettiin mitä moninaisimmista näkökulmista ilman suoranaista aatteellista pohjavirettä.
Tutkimuksen keskeinen väite on, että pitkän 1970-luvun aikana yhteiskunnallista luokkapuhetta tuotettiin myös työväenluokan äänellä, luokan sisältä. Samalla kaunokirjallisia aikalaistulkintoja kirjoitettiin niin maaseutua tyhjentäneestä suuresta muutosta, porvariston kriisistä kuin itsekriittisestä suomenruotsalaisesta näkökulmasta käsin. Tämä luokkapuhe hiljeni seuraaville vuosikymmenille mentäessä.
– Usein yksioikoisen ylipoliittiseksi parjattu 1970-luku olikin osin monimuotoisemman julkisen keskustelun värittämä kuin seuraavat ”me olemme kaikki keskiluokkaa” -mantran dominoivat vuosikymmenet, väittää Lahtinen.
Vasta 2010-luvulta lähtien kaunokirjallisuuden kentälle on noussut uudestaan merkittävä määrä yhteiskuntaluokkaan kiinnittynyttä tarinankerrontaa. Julkisessa keskustelussa moderni työväenluokka esitetään usein nostalgiseen menneisyyteen jämähtäneenä vastavoimana arvoliberaalille keskiluokalle tai pelkistettynä deindustrialisaation uhrina. Vaikka Lahtisen väitöskirja kiinnittyy luokkapuheen kultakauteen, pitkään 1970-lukuun, kulkee mukana myös nykyinen yhteiskunnallinen kertomuskehys – seuraava suuri luokkapuheen aikakausi.
Väitöstilaisuus perjantaina 31. tammikuuta
FM Jussi Lahtisen historian alaan kuuluva väitöskirja Kerrottu luokka – pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 31.1.2025 klo 12 alkaen Tampereen yliopiston keskustakampuksella (Kalevantie 4, Tampere). Paikkana on päärakennuksen sali D11. Vastaväittäjänä toimii dosentti Hanna Kuusi Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Marjaana Niemi Tampereen yliopistosta.
Väitöskirjan julkaisee Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura (THPTS).