Eurooppalainen yhteistyö tuo potentiaalia sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmien kehittämiseen
Transforming Health and Care Systems (THCS) -kumppanuusohjelmassa tutkimusorganisaatiot, tutkimusrahoittajat ja hallintoviranomaiset 26 maasta etsivät sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiin tulevaisuuden ratkaisuja tutkimuksesta ja innovaatioista.
THL koordinoi kumppanuusohjelmassa kokonaisuutta, jossa kartoitetaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä niihin liittyvän koulutuksen tarpeita ja luodaan menetelmiä parhaiden ratkaisujen välittämiseksi eri maiden järjestelmien välillä.
Ohjelman ensimmäinen vuosittainen seminaari keräsi marraskuun lopussa Brysseliin 20 korkeatasoista puhujaa. Seminaari tarjosi osallistujille mahdollisuuden keskustella sotejärjestelmien tulevaisuuden ratkaisuihin liittyvistä keskeisistä kysymyksistä niin päätöksenteon kuin käytännön kokemustenkin näkökulmista. Samalla juhlittiin vuoden 2023 alussa startanneen ohjelman ensimmäistä vuotta. THCS-kumppanuusohjelman pituus on seitsemän vuotta ja sen budjetti ylittää 300 miljoonaa euroa.
– Seminaari osoitti hyvin, miten eurooppalaisella yhteistyöllä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmien tutkimuksessa ja kehittämisessä on paljon potentiaalia. Euroopan sote-järjestelmien suuri vaihtelu on kuin laboratoriokoe, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet muiden maiden hyvistä kokemuksista oppimiseen. THCS-kumppanuusohjelma luo tutkimus- ja innovaatioyhteistyölle hyvät edellytykset, sanoo THL:n tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki.
Suomalaisena tutkimusrahoittajana kumppanuusohjelmassa on Suomen Akatemia. Lisäksi mukana on myös Tampereen yliopisto, joka vastaa THCS:n Euroopan tasolla toteutettavista tukitoimista hoitoa ja hoivaa uudistaville ekosysteemeille (”transformative ecosystems”).
Seminaarissa Tampereen yliopiston Juha Teperin ja Jenni Airaksisen ohjaamassa sessiossa sukellettiin kahden kunnianhimoisen esimerkin maailmaan: Tesoman hyvinvointiallianssi Tampereelta ja ranskalaisen Grenoblen hyvän ikääntymisen ekosysteemi näyttivät suuntaa jatkotyölle, jossa vastaavia menestystarinoita nostetaan valokeilaan.
– Edelläkävijöitä analysoimalla ja näkyväksi tekemällä innoitetaan muutosprosesseja eri puolilla Eurooppaa, Teperi toteaa.
Lue lisää:
THCS Marks One-Year Milestone with Inaugural Annual Conference
The European Partnership on transforming health and care systems (thl.fi)
Tampereen yliopisto, THL ja Suomen Akatemia mukana uudistamassa eurooppalaisia sote-järjestelmiä