Nykyisen Venäjän pohjoisalueilla ja Kaukoidässä elää 40 juridisesti tunnustettua alkuperäiskansaa, joiden koko vaihtelee 45000:sta alle 500:aan. Venäläisten levittäytyminen alkuperäiskansojen asuttamille alueille alkoi jo 1500-luvulla, mutta vasta vuoden 1917 vallankumouksen seuraukset (kollektivisointi, alkuperäiskansoihin kohdistuneet sivistämistoimenpiteet sekä alueen voimakas teollistaminen) toivat suurimmat muutokset alkuperäiskansojen elämään ja elinoloihin.
–Neuvostoajan seuraukset alkuperäiskansoille muistuttavat monilta osin muiden alkuperäiskansojen kokemuksia asuttajakolonialistisissa valtioissa, Kuikka toteaa.
Väitöskirjatutkimuksessaan Kuikka tarkasteli kolmen eri alkuperäiskansaa edustavan kirjailijan, Juri Rytheun, Anna Nerkagin ja Jeremei Aipinin vuosien 1963–1990 välillä julkaistuja proosateoksia ja niissä esiintyviä ihmisten ja eläinten välisten suhteiden kuvauksia. Kuikan analysoimissa teoksissa kuvatut tavat toimia eläinten kanssa pohjautuvat alkuperäiskansojen suulliseen perinteeseen, maailmankatsomukseen ja elinkeinoihin. Ihminen ja eläimet eivät näyttäydy toisilleen vastakkaisina vaan pohjoista ja arktista ympäristöä yhdessä asuttavina kumppaneina.
–Jo tässä mielessä teokset asettuvat jännitteiseen suhteeseen ympäröivän neuvostoyhteiskunnan modernisaatio- ja teollistumispyrkimysten kanssa, Kuikka huomauttaa.
Aineiston tarkempi tutkimus osoitti, että samalla eläinten kuvaukset heijastavat alkuperäiskansojen edustajien omaa kokemusta asemastaan neuvostoyhteiskunnassa. Tutkimusaineiston eläinkuvauksissa painottuu kahteen toisilleen liki vastakkaiseen kulttuuriin kuulumisen ja näiden yhteensovittamisen vaikeus. Samalla tutkimuksessa käsitellyt kirjailijat haastavat eläinkuvausten kautta Neuvostoliitossa vallalla olleen ajatuksen kansojen välisestä yhtäläisyydestä ja tasa-arvosta. Joissain väitöskirjassa analysoiduissa teoksissa häpeää omasta alkuperäiskansaidentiteetistä käsitellään eläimistä aiheutuvan likaisuuden kautta.
–Tämä kietoutuu Neuvostoliitossa vallalla oleviin stereotypioihin pohjoisten alkuperäiskansojen edustajista likaisina tai haisevina, Kuikka selittää.
Vaikka tutkimuksen painopiste on neuvostoajassa, ovat tutkimuksessa esiin nousevat ilmiöt Kuikan mukaan nähtävillä myös nyky-Venäjällä.
–Venäjällä etnisiin vähemmistöihin kohdistuva rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää. Samaan aikaan Ukrainan sota on tuonut takaisin poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun Neuvostoliitosta tutun Venäjän monikansallista luonnetta korostavan retoriikan.
Kuikka muistuttaakin, että Ukrainan sota koskee myös pohjoisia alkuperäiskansoja, joita on värvätty rintamalle muiden etnisten vähemmistöjen tavoin suhteettoman paljon venäläiseen väestöön nähden ja joiden kansainvälisiä yhteistyömahdollisuuksia sota on rajoittanut merkittävästi.
Helsingissä syntynyt ja perustutkintonsa siellä opiskellut Eeva Kuikka asuu nykyisin Lempäälässä. Kuikka työskentelee tällä hetkellä Oulun yliopistossa elokuussa järjestettävän Ympäristöhistorian maailmankongressin parissa.
Väitöstilaisuus perjantaina 10. toukokuuta
FM Eeva Kuikan venäjän kielen ja kulttuurin alaan kuuluva väitöskirja “’As If They Didn’t Understand That in the North Everything Depends on Reindeer.’ Human-Animal Relations in Indigenous Literatures of the Soviet North” tarkastetaan Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestintätieteiden tiedekunnassa perjantaina 10. toukokuuta 2024 kello 12 Päätalon auditoriossa D11 (osoite: Kalevantie 4, Tampere).
Vastaväittäjänä toimii professori José Alaniz Washingtonin yliopistosta, Seattlesta. Kustoksena toimii professori emerita Arja Rosenholm Tampereen yliopistosta.