Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Tiina Heikkilä
Kirjoittaja on Alustan toimittaja.
Elli Aaltonen ja Juho Saari: Miten yhteinen vene kestää koronan? Tallenne keskustelusta
Elli Aaltonen ja Juho Saari uskovat hyvinvointivaltion selviävän koronakriisistä. Heille hyvinvointivaltio on yksi selviämisen välineistä. Aaltonen ja Saari pitävät kriisistä puhumista sopivasti mitoitettuna koronan tapauksessa, vaikka hyvinvointivaltio ei ole koronan takia kriisiin ajautumassa. Aaltonen ja Saari keskustelivat Seurannassa-keskustelusarjassa hyvinvointivaltion tulevaisuudesta koronan jälkeisessä Suomessa.
Haasteita on silti. Elli Aaltosta huolettaa tulevaisuususkon säilyminen talouteensa shokin saaneessa yhteiskunnassa ja koronakriisin aikana kumuloitunut pahoinvointi. Hän miettii, mitä kaikkea ihmisten terveydentilassa voi olla odottamassa, kun koronan aiheuttamat terveyspalvelujen jonot alkavat purkautua.
Aaltonen sanoo, ettei yhteiskuntaa pidä nähdä pelkästään julkisena, ja siksi kansalaisjärjestöt pitää saada mukaan koronan jälkeiseen yhteiskunnan elvyttämiseen.
Saari katsoo koronan jälkeistä aikaa sosiaali- ja terveyspoliitikon ja hallinnon näkökulmasta. Hän muistuttaa, että hyvinvointivaltiota sopeutetaan ja siihen tehdään muutoksia joka tapauksessa koko ajan. Koronan takia BKT laskee ja samalla sosiaalimenot kasvavat, ja sosiaalimenojen suhde BKT:hen nousee todennäköisesti historiallisen korkealle koronan vuoksi. Yhtälön vaikutukset kasvuun ja yhteiskuntapolitiikkaan voivat Saaren mukaan olla hankalia, koska ne voivat vaikuttavat esimerkiksi työnantajien sosiaaliturvamaksuihin ja verotuloihin.
– Jos oikein huonosti käy, otetaan ehkä muutama vuosi takapakkia, Saari sanoo.
Saari nostaa kaksi avointa kysymystä. Avointa on, miten valtioneuvosto koordinoi eri hallinnonaloilta lähtevät koronatoimenpiteet, jotka jakautuvat eri ministeriöille.
Toinen asia on, miten Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoittamiin hankkeisiin perustuvat yhteiskunnan keskeiset toiminnot hoidetaan jatkossa. Taustalla vaikuttavat kansalaisyhteiskuntaa rahoittavan STEA:n rahoitusongelmat, jotka johtuvat koronan aiheuttamista pelituottojen laskusta ja pelihaittojen vähentämispyrkimyksistä. Ne laskevat STEA:n rahoitusta.
– On todella iso kysymys, miten ei synny hankeähkyä ja päällekkäisyyttä, Saari sanoo.
Kuinka eri alojen tutkimus puhuu robotin tahtiin työskentelemisestä?
Yhteiskuntaamme ohjaavat vahvasti teknologia sekä kello eli moninaiset aikataulut ja määräajat. Tästä voisi päätellä, että teknologialla aikaansaatua nopeampaa työtahtia pidetään kulttuurissamme ihanteellisena. Kiinnostuin tutkimaan, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan eri tieteenalojen keskusteluissa. Kysyin, kuka puhuu robotin tahtiin työskentelystä ja miten tällaista tavoitetta puolustetaan tai haastetaan.
Tutkimusta varten tarkastelin 22 akateemista, englanninkielistä julkaisua, jotka sisälsivät jossakin muodossa lausekkeen ”working at a robotic pace”. Sisällöllisen kehysanalyysin avulla maininnat koodattiin ensin niiden arvolatautuneisuuden perusteella myönteisiksi, kielteisiksi tai neutraaleiksi sekä arvopohjan perustella erilaisiin, joko humanistisia arvoja tai tuotantotehokkuutta painottaviin, kategorioihin.
Aineistosta nousi esiin kolme keskustelun kehystä, joissa robotin tahtiin työskentely näyttäytyi joko oikeuttavana, kritisoitavana tai ongelmanratkaisullisena diskurssina.
Ensimmäisessä kehyksessä robotin tahtiin työskentely oikeutettiin itseisarvona, tehokkuuden nimissä ja ilman tarvetta perustella asiaa – sanalla sanoen deterministisesti. Robotin tahti nähtiin kyseenalaistamattoman myönteisenä tavoitteena viitaten periaatteeseen, että jos jotakin voi robotisoida, se robotisoidaan, ja ihmiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Toisessa kehyksessä kritisoiva puhe robotin tahdista oli yhteydessä inhimillisiin arvoihin, ja keskustelua käytiin työn eettisyydestä, työhyvinvoinnista ja työnkuvan kutistumisesta. Robotin tahtia työskentelytahtina arvosteltiin esimerkiksi siitä syystä, että omaksuessaan robotin tehokkuuden työssään ihminen on vaarassa menettää mielekkään ja monipuolisen osaamisensa. Robotin tahtiin työskentelyn ja sen ihanteen haastaminen ja kritisointi muodostivat kaikkein yleisimmän keskustelukehyksen.
Kolmannessa kehyksessä eri arvojen tunnustamisesta ja sitä kautta peräti objektiivisuuden vaikutelmasta nousi esiin ongelmanratkaisullinen näkökulma, jossa arvostettiin tehokkaan ja mielekkään työnteon symbioosia robotisoinnin tavoitteena. Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Siinä, missä havaitsin robotin tahtia kritisoivaa diskurssia eri tieteenalojen keskusteluissa, ongelmanratkaisudiskurssia löytyi vain tekniikan alan kirjoituksista. Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi. Robotteja tai robottitutkimusta ei olisi ilman teknisiä tieteitä, joten on perusteltua, että siellä aihetta käsitellään monitahoisesti. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä robotisointiin kohdistuvan tutkimuksen ei odotetakaan tuovan esille teknologian ja sen laskennallisen hyödyn kuvausta, vaan enemmänkin työelämän muutosta ja inhimillisten arvojen roolia uusien työmenetelmien käyttöönotossa. Yhteiskuntatieteiltä odotetaankin kritiikkiä, normien tuuppimista ja eettistä pohdintaa.
Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi.
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan ja arvotetaan eri tieteenaloilla ja akateemisessa kirjallisuudessa yleensä. Robotisoinnin eri arvoihin keskittyvä tutkimus voisi tuoda lisää myös vakiintuneille ja kyllästyttäville teknologian hyväksynnän malleille, jossa mitataan vain esimerkiksi robottien käyttämisen mielekkyyttä ja helppoutta. Teknologian uudet supermallit voisivat sisältää myös kysymyksen siitä, kuinka robotisointi sopii sille suunniteltuun käyttökontekstiin arvojensa puolesta. Vaikka insinööritieteissä huomioidaan myös humanistiset arvot, monitieteinen teknologian hyväksymismalli sisältäisi parhaimmillaan myös eettiset arvot.
Turja, T. (2024). Who sets the pace in robotisation? ’Working at a robotic pace’ according to the justifying, criticising and problem-solving discourse frames. Human Technology: An Interdisciplinary Journal on Humans in ICT Environments Human Technology, 20(2), 361-383.
