Sosiaalisessa mediassa tarinatehojen onnistunut käyttö palkitaan valtavalla näkyvyydellä. Tarinallisuus voi perustua hyviin aikomuksiin, mutta sosiaalisessa mediassa sinun tarinasi ei ole sinun, kirjoittaa yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtori ja monitieteisen kertomustutkimuksen keskus Narraren johtaja Maria Mäkelä Tieteessä tapahtuu-lehden numerossa 3/2019.
Mäkelä esittelee kertomuskriittisen näkökulman kerronnallisia ympäristöjämme hallitseviin kokemustotuuksiin sekä yksilökeskeisiin kokemustarinoihin, jotka ovat suosittuja mediassa ja politiikassa.
Mäkelän mukaan ”tarinabuumin” synty ajoittuu jo 1990-luvulle. Ihmistieteissä oli silloin käynnissä niin kutsuttu kerronnallinen käänne. Samaan aikaan olivat syntymässä internet ja bisnesmaailman konsulttikulttuuri sekä self help.
Tarinoiden jakotaloudessa samastuttavuudesta uhkaa tulla moraalin mitta. Vaarana on myös, että sattumanvaraisuus ohjaa yhteiskunnallista huomiota, edustuksellisuusväitteitä ja normatiivisia päätelmiä siitä, mikä on hyvää ja oikein. Toisaalta politiikantutkijat torjuvat väitteitä oman aikamme ”totuudenjälkeisyydestä” tuomalla esiin poliittisten totuuksien ikiaikaisen kontingenssin: mitään totuuden tai tasapainoisen arvioinnin aikaa ei ole koskaan ollutkaan (esim. Korvela ja Vuorelma 2019).
Tarinallisuusbuumin ja sosiaalisen median edistämäkertomusten välineellistyminen sekä sen mukanaantuoma kokemuksellisen ja moraalisen totuuden ensisijaisuus ansaitsevat kuitenkin tarkempaa analyyttistä tarkastelua. Kertomusmuoto on ihmismielen perustavanlaatuinen ymmärryksen kehys. Näinä informaatiotulvan ja kompleksisten globaalien ongelmien ai koina se on myös turvamekanismi: tiedollinen, eettinen ja emotionaalinen keino kaaoksen hallitsemiseksi. Aikamme edellyttää kuitenkin myös uudenlaista kertomuskriittisyyttä, jotta kauaskantoisia eettisiä ratkaisuja voidaan tehdä laajemmasta perspektiivistä, Mäkelä kirjoittaa.
