Sosiologit ovat keskittyneet liiaksi stratifikaation eli sosiaalisen kerrostuneisuuden ja sosiaalisen liikkuvuuden tutkimukseen, ja vasta viime vuosina huomiota on alettu kiinnittää yhteiskunnalllisista suhteista johtuvaan eriarvoisuuteen, sanoo Cambridgen yliopiston sosiologian emeritusprofessori Göran Therborn. Eriarvoisuuteen on hiljattain myös alettu kiinnittää enemmän huomiota laajemmassa julkisessa keskustelussa, muun muassa Maailman talousfoorumi ja OECD ovat nostaneet teemaa esille.
Therbornin tuorein teos on Ruotsin hyvinvointivaltion alamäkeä yleistajuisesti tarkasteleva teos Kadotettu kansankoti – Kuinka pääoma kaappasi Ruotsin (Vastapaino 2019), jonka suomennos ilmestyy keväällä 2019. Teoksessaan Therborn esittelee eriarvoisuuden ulottuvuuksia 2010-luvun Ruotsissa, kertaa ruotsalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen ja purkamisen historiaa, avaa eriarvoistumiskehityksen mahdollistaneita poliittisia päätöksiä ja päätöksiin vaikuttaneita järjestöjä ja ajattelijoita.
Therborn tarkastelee 2010-luvun Ruotsia luokkayhteiskuntana ja korostaa luokan merkitystä nyky-yhteiskuntien analyysissa. Hän jäljittää “digitalisoituvaan sääty-yhteiskuntaan” päättyneen kehityksen alun 1980-luvun murrokseen, jossa ruotsalainen yhteiskunta reagoi maailmantalouden kriisiin ja elinkeinorakenteen muutokseen.
Therbornin tuotanto on erittäin laaja sekä temaattisesti monipuolinen. Therborn on kirjoittanut muun muassa sosiologian oppihistoriasta (Science, Class and Society, Verso 1976), ideologiasta (The Ideology of Power and the Power of Ideology, Verso 1980) sekä marxilaisesta ja radikaalista teoriasta (From Marxism to Post-Marxism?, Verso 2008). Lisäksi hän on julkaissut laajoja, runsaaasti empiiristä aineistoa sisältäviä yleiskatsauksia, kuten eurooppalaisten yhteiskuntien kehitystä tarkastelevan European Modernity and Beyond: The Trajectory of European Societies, 1945-2000 (Sage 1995) sekä perheen muutoksia käsittelevän Between Sex and Power: Family in the World, 1900-2000 (Routledge 2004). Hänen tuorein englanninkielinen julkaisunsa on kaupunkien roolia globaalissa maailmassa käsittelevä mittava Cities of Power (Verso 2017). Suomeksi Therbornilta on aikaisemmin käännetty teokset Maailma – Aloittelijan opas (Vastapaino 2012) sekä Eriarvoisuus tappaa (Vastapaino 2015).
Therborn oli keynote-puhujana sosiologipäivillä Turussa 28.3. Esitelmässään hän korosti eriarvoisuuden ulottuvuuksia sekä kritisoi varsin kovin sanoin sosiologiaa eriarvoisuuden unohtamisesta. Esitimme hänelle kysymyksiä esitelmästä ja juuri suomennetusta teoksesta.
Esität uudessa kirjassasi, että Ruotsin hyvinvointivaltion kehityksen suunta on muuttunut. Mistä tämä suunnanmuutos on johtunut? Mitkä toimijat ovat olleet tässä avainasemassa?
Tämä muutos alkoi 1980-luvulla, ja sen taustalla oli maailmantalouden ytimeen iskeviä taloudellisia kriisejä, kuten deindustrialisaation alku, kapitalismin finansialisaatio, sekä öljyn hinnan nopean nousun aiheuttama maailmanmarkkinoiden turbulenssi. Nämä prosessit heikensivät työväenluokan ja työväenliikkeen rakenteellista asemaa. Kaksi pääasiallista ryhmää käytti näitä muutoksia ideologisesti ja poliittisesti hyökkäyksessään hyvinvointivaltiota ja sen aikaansaamaa suhteellisen tasa-arvoista yhteiskuntaa kohtaan.
Ensimmäinen näistä ryhmistä edusti pääoman voimia, jotka hakivat kostoa 1970-luvulla kärsimilleen tappioille, ja joita ruotsissa rahoitti ja organisoi Ruotsin työnantajayhdistys (Svenska Arbetsgivareföreningen) ja vastaavat organisaatiot. Toinen ryhmä oli pieni joukko nuoria sosiaalidemokraattisia taloustieteilijöitä, jotka olivat sitä mieltä, että hyvinvointivaltio oli mennyt liian pitkälle ja sen täytyi muuttua myönteisemmäksi elinkeinoelämälle. Tällä ryhmällä oli avainrooli 1980-luvulla, koska he kontrolloivat sekä valtiovarainministeriötä että Ruotsin pankkia.
Miten suunnanmuutos on näkynyt eriarvoisuuden kehityksessä ja kuinka eriarvoisuus näyttäytyy nykypäivän Ruotsissa?
Se on tarkoittanut Länsi-Euroopan mittapuulla nopeinta tuloerojen kasvua yhdessä Thatcherin ja Blairin Britannian kanssa, ja suurinta varallisuuden keskittymistä. Suhteellinen köyhyys on kasvanut ja prekaari työ on yleistynyt työmarkkinoilla. Ero luokkien välisessä elinajanodotteessa on kasvanut kahdella vuodella kahden viime vuosikymmenen aikana. Oppilaiden koulumenestys on yhä vahvemmin kiinni vanhempien luokka-asemasta. Pääsy terveydenhuoltoon on muuttunut epätasa-arvoisemmaksi. Eksistentiaalinen epätasa-arvo ei ole kärsinyt, ja naisten aseman parantuminen on jatkanut. Mutta pienen kovan linjan rasistien vähemmistön harjoittama väkivaltainen rasismi on lisääntynyt.
Kirjoitat kirjassasi, että Ruotsi on luokkayhteiskunta: mitä luokka merkitsee yhteiskuntatieteellisenä käsitteenä, ja miksi se on tärkeä nyky-yhteiskuntien ymmärtämisessä?
Pääoman ja työvoiman, joka sisältää myös “valkokaulustyöläiset”, välinen luokkajako on perustava nykyisille yhteiskunnille. Työn ja pääoman suhteelliset valta-asemat muovaavat suurta osaa – vaikka ei läheskään kaikkea – politiikkaa ja lainsäädäntöä, samoin kuin ihmisten elämän mahdollisuuksia. Nyky-Ruotsin taloudellista eriarvoisuutta ajavat pääomatulot, joista 87% menee kymmenelle rikkaimmalle prosentille kotitalouksista ja 54% rikkaimmalle yhdelle prosentille.
Esitelmäsi mukaan eriarvoisuus on moniulotteinen käsite. Miten käsität eriarvoisuuden ulottuvuudet, ja minkälaisia suhteita näiden välillä on?
Eriarvoisuus on yhteiskunnallisesti rakentunut ilmiö, jonka seurauksena ihmisten mahdollisuudet toteuttaa potentiaaliaan tulevat epätasa-arvoiseksi. Eriarvoisuuden koko laajuuden tavoittaminen vaatii, että huomioimme kaikki ihmiselämän perustavat ulottuvuudet.
Näitä ulottuvuuksia on vähintään kolme. Ensinnä ihmiset ovat eläviä organismeja, joita määrittää terveys ja sairaus, kipu ja nautinto sekä vaihtelevan mittainen rajallinen elinaika. Tätä eriarvoisuuden ulottuvuutta voi kutsua elämänehtojen eriarvoisuudeksi. Elämänehtojen eriarvoisuutta voi mitata terveydentilan ja terveyttä koskevien odotusten, kuolleisuuden eri ikäryhmissä sekä eliniänodotteen mittareilla.
Toiseksi ihmiset ovat yksilöitä, joilla on reflektiiviset minuudet tai egot. Lisäksi heillä on tunteita, identiteettejä, turvallisuuden tai turvattomuuden tunteita sekä vapauden ja epävapauden tunteita. Ihmisillä on enemmän tai vähemmän itseluottamusta, kunnianhimoa ja luottamusta. Tämä on ihmiselämän eksistentiaalinen puoli. Eksistentiaalinen eriarvoisuus viittaa siihen, missä määrin ihmisille myönnetään itseohjautuvuutta, tunnustusta, kunnioitusta, tai missä määrin näiltä viedään vapaus, missä määrin heitä jätetään huomiotta, halveksitaan tai nöyryytetään. Rasismi ja patriarkaatti tai seksismi ovat kaikista tunnetuimmat ja räikeimmät eksistentiaalisen eriarvoisuuden ilmentymät.
Kolmanneksi ihmiset ovat toimijoita, jotka muovaavat elämäänsä ja sosiaalisia suhteitaan sekä rakentavat yhteiskuntiaan erilaisin resurssein. Tähän perustuu resurssien eriarvoisuus, jonka yleisin mitta on tulotaso, mutta lisäksi myös muun muassa vauraus, tieto, sosiaaliset kontaktit ja valta ovat resursseja.
Sanoit esityksessäsi sosiologipäivillä, että sosiologit ovat keskittyneet liiaksi sosiaalisen stratifikaation ja sosiaalisen liikkuvuuden tutkimukseen, ja vasta viime aikoina huomiota on alettu kiinnittää eriarvoisuuteen. Esityksesi mukaan hallitsevassa asemassa ollut stratifikaatiotutkimus on toiminut tapana välttää kysymystä eriarvoisuudesta. Miten näet stratifikaation ja eriarvoisuuden eron, ja mitä siitä seuraa yhteiskuntatutkimuksen kannalta?
Stratifikaatio on maan ja kiven kerrostumiin viittaava geologinen termi. Ihmisten tutkimukseen siirrettynä se ilmaisee käsityksen yhteiskunnasta arvostuksen tai statuksen hierarkiana. Toisin sanoen se antaa idealistisen kuvan ilman ristiriitoja, riistoa, ulossulkemista tai nöyryytystä, ja vailla näistä aiheutuvia sairauksia ja ennenaikaista kuolemaa.
Stratifikaatiota korostava tutkimus on seurannut pääosin kolmea polkua. Ensinnä ollaan kysytty, mitä ammatteja ihmiset pitävät eniten tai vähiten kunnianarvoisina. Toiseksi on tarkasteltu statuksen saavuttamisen prosesseja, kuten urapolkuja ammatteihin. Kolmanneksi, ja nykyään yhä enemmän, on tutkittu sukupolvien välistä liikkuvuutta, sitä kuinka isän tai nykyään yhä useammin vanhempien status vaikuttaa poikien, ja nykytutkimuksessa myös tyttärien statukseen.
“Stratifikationismi” ilmentää sosiologista idealismia, naiiviutta tai silmien puolueellista sulkemista. Siitä haarautunut liikkuvuuden tutkimus on kehittynyt teknisesti hienostuneeksi ja vakavaksi tarkasteluksi. Kuitenkin sitä rajoittaa taustalla oleva liberaali mahdollisuuksien ideologia, jonka näkökulmasta eriarvoisuuden aiheuttama kärsimys on epäolennaista tai vähintään toissijaista nähden joidenkin mahdollisuuksiin ottaa ylös vieviä askeleita eriarvoisuuden portaikossa.
Eriarvoisuuden problematiikka on perustavasti erilainen. Eriarvoisuuden tutkimus kysyy, kuinka eri- tai tasa-arvoisia ihmisten elinolosuhteet ovat, kun otetaan huomioon muun muassa vanhempien tilanne, koulutus, mahdollisuudet työmarkkinoilla, palkka ja työympäristö, asunto, pääsy terveydenhuoltoon ja riski altistua rasismille tai seksismille. Eriarvoisuuden tutkimuksessa kysytään samalla sitä, miten nämä olosuhteet vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin elää hyvä, terve ja pitkä elämä.
