Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Tiina Heikkilä
Kirjoittaja on Alustan toimittaja.
Podcast: Sosiaalityön haasteet: ilmastonmuutos, muuttoliikkeet ja digitalisaatio
Miltä näyttää tulevaisuuden sosiaalityö?
Mary Richmondin klassisen käsityksen mukaan sosiaalityössä on kysymys yksilön auttamisesta tilanteessaan. Miten yksilöiden tilanteiden reunaehdot ovat muuttuneet, ja ovatko sosiaalityön teoria ja tutkimus pysyneet muutoksessa mukana?
Pakolaisuus on suuri haaste sosiaalityölle. Ilmastonmuutos lisää pakolaisuutta, ja ilmastonmuutos uhkaa myös tuhota sosiaalityön globaalit saavutukset, jos elinympäristöt köyhillä alueilla romahtavat. Materiaalisen maailman muutokset vaikuttavat Suomessa asti, kun muuttoliikkeet lisääntyvät. Esimerkiksi turvapaikanhakijat tuovat uudenlaisen haasteen.
Tampereen yliopiston sosiaalityön professori Timo Harrikari on kirjoittanut kollegansa Pirkko-Liisa Rauhalan kanssa kirjan, jonka nimi on Towards glocal social work in the era of compressed modernity.
Kirjan mukaan sosiaalityö on tilanteessa, jossa vallitsee tiivistynyt moderniteetti, ”compressed modernity”.
Tiivistynyt moderniteetti viittaa modernin uuteen vaiheeseen. Harrikari sanoo, että sosiaalityön teoriassa ja keskustelussa nojataan yhä paljon 1960-1970-luvulta oleviin käsitteisiin, vaikka maailma on muuttunut nopeasti.
”Tiivistyneen modernin idea lähti yhdestä seminaarista Varsinais-Suomessa. Siellä nousi yleisöstä yksi henkilö, joka kysyi, että kun sulla on nämä Beck ja Giddens, niin eikö tosiaan ole tapahtunut mitään heidän jälkeensä”, Harrikari sanoo.
Yhtenäisen kansallisen kehyksen ohelle ovat tulleet digitalisaatio, globalisaatio, ilmastonmuutos ja muuttoliikkeet. Kirja pyrkii ottamaan ne huomioon ja tarjoamaan käsitteellisiä apuvälineitä niiden käsittelyyn yhteiskuntatieteissä.
Digitalisaatio ja mobiiliteknologia ovat muuttaneet vuorovaikutuksen tapoja niin, että vuorovaikutus on siirtynyt instituutioiden ulkopuolelle.
”Ennen sovittiin koulussa, mennäänkö kylille ja missä ollaan ja tavataan. Oli institutionaaliset mpuitteet, joissa se tehtiin. Nykyisin vuorovaikutus ja sosiaalinen toiminta kuten tämä sopiminen tapahtuu institutionaalisten puitteiden ulkopuolella, mobiiliteknologian mahdollistamissa verkostoissa”, Harrikari sanoo.
Harrikari sanoo, että sosiaalityössä on vallinnut ja vallitsee yhä metodologinen nationalismi, eli sosiaalityön teoria ei ota riittävästi huomioon globaalia kehystä. Harrikarin mukaan tämä metodologinen nationalismi pitää voida kyseenalaistaa. Esimerkiksi katastrofisosiaalityöstä on Suomessa tehty yksi ainoa lisensiaatintyö.
”Olemme olleet täällä herran kukkarossa, ja olemme voineet painiskella perinteisten modernien ongelmien kanssa”.
Kuinka eri alojen tutkimus puhuu robotin tahtiin työskentelemisestä?
Yhteiskuntaamme ohjaavat vahvasti teknologia sekä kello eli moninaiset aikataulut ja määräajat. Tästä voisi päätellä, että teknologialla aikaansaatua nopeampaa työtahtia pidetään kulttuurissamme ihanteellisena. Kiinnostuin tutkimaan, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan eri tieteenalojen keskusteluissa. Kysyin, kuka puhuu robotin tahtiin työskentelystä ja miten tällaista tavoitetta puolustetaan tai haastetaan.
Tutkimusta varten tarkastelin 22 akateemista, englanninkielistä julkaisua, jotka sisälsivät jossakin muodossa lausekkeen ”working at a robotic pace”. Sisällöllisen kehysanalyysin avulla maininnat koodattiin ensin niiden arvolatautuneisuuden perusteella myönteisiksi, kielteisiksi tai neutraaleiksi sekä arvopohjan perustella erilaisiin, joko humanistisia arvoja tai tuotantotehokkuutta painottaviin, kategorioihin.
Aineistosta nousi esiin kolme keskustelun kehystä, joissa robotin tahtiin työskentely näyttäytyi joko oikeuttavana, kritisoitavana tai ongelmanratkaisullisena diskurssina.
Ensimmäisessä kehyksessä robotin tahtiin työskentely oikeutettiin itseisarvona, tehokkuuden nimissä ja ilman tarvetta perustella asiaa – sanalla sanoen deterministisesti. Robotin tahti nähtiin kyseenalaistamattoman myönteisenä tavoitteena viitaten periaatteeseen, että jos jotakin voi robotisoida, se robotisoidaan, ja ihmiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Toisessa kehyksessä kritisoiva puhe robotin tahdista oli yhteydessä inhimillisiin arvoihin, ja keskustelua käytiin työn eettisyydestä, työhyvinvoinnista ja työnkuvan kutistumisesta. Robotin tahtia työskentelytahtina arvosteltiin esimerkiksi siitä syystä, että omaksuessaan robotin tehokkuuden työssään ihminen on vaarassa menettää mielekkään ja monipuolisen osaamisensa. Robotin tahtiin työskentelyn ja sen ihanteen haastaminen ja kritisointi muodostivat kaikkein yleisimmän keskustelukehyksen.
Kolmannessa kehyksessä eri arvojen tunnustamisesta ja sitä kautta peräti objektiivisuuden vaikutelmasta nousi esiin ongelmanratkaisullinen näkökulma, jossa arvostettiin tehokkaan ja mielekkään työnteon symbioosia robotisoinnin tavoitteena. Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Siinä, missä havaitsin robotin tahtia kritisoivaa diskurssia eri tieteenalojen keskusteluissa, ongelmanratkaisudiskurssia löytyi vain tekniikan alan kirjoituksista. Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi. Robotteja tai robottitutkimusta ei olisi ilman teknisiä tieteitä, joten on perusteltua, että siellä aihetta käsitellään monitahoisesti. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä robotisointiin kohdistuvan tutkimuksen ei odotetakaan tuovan esille teknologian ja sen laskennallisen hyödyn kuvausta, vaan enemmänkin työelämän muutosta ja inhimillisten arvojen roolia uusien työmenetelmien käyttöönotossa. Yhteiskuntatieteiltä odotetaankin kritiikkiä, normien tuuppimista ja eettistä pohdintaa.
Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi.
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan ja arvotetaan eri tieteenaloilla ja akateemisessa kirjallisuudessa yleensä. Robotisoinnin eri arvoihin keskittyvä tutkimus voisi tuoda lisää myös vakiintuneille ja kyllästyttäville teknologian hyväksynnän malleille, jossa mitataan vain esimerkiksi robottien käyttämisen mielekkyyttä ja helppoutta. Teknologian uudet supermallit voisivat sisältää myös kysymyksen siitä, kuinka robotisointi sopii sille suunniteltuun käyttökontekstiin arvojensa puolesta. Vaikka insinööritieteissä huomioidaan myös humanistiset arvot, monitieteinen teknologian hyväksymismalli sisältäisi parhaimmillaan myös eettiset arvot.
Turja, T. (2024). Who sets the pace in robotisation? ’Working at a robotic pace’ according to the justifying, criticising and problem-solving discourse frames. Human Technology: An Interdisciplinary Journal on Humans in ICT Environments Human Technology, 20(2), 361-383.
