Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Leonard J Matthews, Creative Commons.
Esko Harni
Kirjoittaja on YTM & KM ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.
Koneet jotka on suunniteltu muuttamaan ihminen – tutkimusala joka lupaa mullistaa ihmiselämän
”Captology on tutkimuksen ala, joka pyrkii kartoittamaan kuinka tietotekniikan ja psykologisen tiedon avulla voidaan vaikuttaa ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja ajatteluun. Sen ytimessä on suostuttelun käsite.”
Alustus! Mikä yhdistää lasten hyvinvoinnin, maailmanrauhan saavuttamisen 30 vuoden kuluttua, psykologisen tiedon, sosiaalisen median ja koululuokan toisiinsa?
Standfordin yliopiston yhteydessä toimivan Persuasive Tech Lab –instituution mukaan avain näiden pulmien ratkaisuun jo uusi tutkimusala,
captology (CAPT). Se yhdistää tietotekniikkaa ja psykologiaa ja lupaa tuottaa teknologisia sovelluksia, joiden on määrä tuottaa onnellisuuden tunteita etenkin lasten ja nuorten keskuudessa.
Tohtori B.J. Foggin johtaman instituution kotisivut tulvivat optimisista – jonkun mielestä kohtuuttoman toiveikkaista – lupauksista. Persuasive Tech Lab kertoo että heidän kehittämät psykologiseen tietoon perustuvat applikaatiot kykenevät auttamaan ihmisiä heidän mielenterveysongelmissaan, lisäävät työ- ja kouluhyvinvointia, auttavat keskittymään ja mikä kunnianhimoisinta, tuottavat lopulta maailmanrauhan.
Mitä captology ja sen sovellukset ovat?
Captology on tutkimuksen ala, joka pyrkii kartoittamaan kuinka tietotekniikan ja psykologisen tiedon avulla voidaan vaikuttaa ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja ajatteluun. Sen ytimessä on suostuttelun käsite. Fogg antaa käsitteelle kolme merkitystä:
1) Suostuttele ei pakota yksilöä tai ole manipulatiivista häntä kohtaan, sillä se ei ole lyhytkestoista.
2) Suostuttelu vaatii intentionaalisen yrityksen muuttaa toista ihmistä. Tämän vuoksi sillä on myös päämäärä, eikä se loukkaa ihmisen autonomisuutta.
3) Suostuttelu kohdistuu yksilön käyttäytymiseen tai asenteisiin.
Suostuttelun psykologia esittää perustuvansa paitsi yksilön autonomian kunnioittamiseen, myös tuovan koneen ja ihmisen sosiaalisesti yhteen. Koneen ja ihmisen välinen ymmärretään ensisijaisesti vastavuoroisena.
Koneiden, psykologisten tutkimus- tai hoitomenetelmien ja yhteiskunnallisen hallinnan välisessä yhteydessä ei sinänsä ole mitään uutta. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen behaviorismin isän B.F Skinnerin johdolla kehiteltiin tällä saralla mitä monimuotoisempia innovaatioita, aina opetuskoneista kyyhkyillä ohjattaviin lento-ohjuksiin. (Saari & Harni 2015.)
Nykyisen psy-teknologian hyötyä on perusteltu sillä, että mobiilit sovellukset ovat yksilön ulottuvilla kaiken aikaa. Applikaatiot voivat reagoida nopeammin ja joustavammin yksilön tarpeisiin, kuten äkillisiin ahdistuneisuuden tunteisiin. Niiden ajatellaan kykenevän näin korvaamaan perinteisiä ja kalliimpia terapiamuotoja.
Hyvä esimerkki tällaisesta on applikaatio nimeltä Mindshift. Sen on tarkoitus auttaa heitä kohtaamaan ja käsittelemään ahdistuneisuuden tunteita:
“Mindshift auttaa sinua rentoutumaan, kehittämään johdonmukaisempia tapoja ajatella sekä tunnistamaan askelia jotka auttavat sinua ottamaan ahdistuneisuuden tunteet omiin käsiisi”.
Mindshift sisältää useita eri työkaluja, joilla näihin tavoitteisiin pyritään. Sen mittaa nuoren unen määrää, testata ahdistuneisuuden tasoa, tarkastaa onko yksilö liian perfektionistinen tai huolestuuko hän liikaa asioista, joihin hän ei välttämättä voi elämässään vaikuttaa.
Kuinka ymmärtää applikaation voima?
Captology ja sen visiot ovat yksi kehitelmä sosiaalitieteissä viime vuosina heränneestä kasvava kiinnostus sosio-materiaalisia käytäntöjä kohtaan. Yksinkertaisimmillaan tällä tarkoitetaan sen tutkimista, kuinka psykologiset, sosiaaliset tai yhteiskunnalliset käytännöt ovat paitsi ihmisten, myös asioiden, esineiden ja esimerkiksi teknologian muovaamia.
Kenties tunnetuin sosio-materiaalisuuden teoreetikko on ranskalainen tieteen ja teknologian tutkija Bruno Latour. Hän on kirjoittanut materiaalisista artefakteista, jotka luovat mahdollisuuden mitä erilaisimpien asioiden yhdistyä toisiinsa ajasta ja paikasta riippumatta. (Latour 2005.)
Näitä artefakteja Latour kutsuu välittäjiksi. Ne luovat yhteyden esimerkiksi juuri älypuhelimessa toimivan applikaation, koululuokan, psykologisen tiedonmuodostuksen, yksilöllisen ahdistuksen tunteen ja esimerkiksi teknologiateollisuuden välille. Applikaation myötä näyttää siltä kuin nämä puhuisivat samaa kieltä. Näin välittäjät eivät ainoastaan tuo asioita ja ilmiöitä yhteen, vaan myös muuttavat suhdettamme itseemme ja kääntävät jonkin osan sosiaalisesta maailmasta uudenlaiseksi.
Käännöksen prosessi ei ole koskaan täysin neutraalia toimintaa. Siihen sisältyy aina jonkin toimijan tai toimijoiden joukon pyrkimys muuttaa asiantiloja ja toimijoiden suhteita. (Callon 1986.) Kääntäminen saakin aina alkunsa jonkin sosiaalisen elämän tai yhteiskunnan osa-alueen näkemisestä ongelmalliseksi. Problematisoituun osa-alueeseen – kuten nuorten ahdistukseen -voidaan sitten tarjota toimijoille suotuisia ratkaisuja, esimerkiksi itsetarkkailuun kohdistettuja applikaatiota.
Kääntämisen prosessi rajaa aina rajanneeksi ulos vaihtoehtoisia tapoja ja ymmärtää ihmisyyteen tai yhteiskuntaan liittyviä ongelmia. Onnellisuuden lisäämisen pyrkivien applikaatioiden voima – mutta myös niiden varjopuolet piilevät – juuri tässä kääntämisen prosessissa, jonka kriittinen tarkastelu on siksi tärkeää.
“Veivät he…… älypuhelimeni!”
Captologyn puhetapa vaikuttaakin ensisilmäykseltä hyvin suoralta ja joka yksilön omia intentioita halveksuvalta. Puhuuhan se koneista, joiden tarkoitus on muuttaa meitä ihmisinä!
Muun muassa psykologi Richard Freed on esittänyt huolensa captologyn periaatteita soveltavia applikaatioita kohtaan. Hän varoittaa, että tämän uuden tieteenalan ja teknologiateollisuuden välinen kollektiivi kykenee ihmisen käyttäytymistä koskevan tiedon avulla tehokkaasti hyödyntämään lasten ja nuorten riippuvuutta älylaitteista. Riskinä on siis, että tieteenala, jonka tarkoitus on tehdä lapsista ja nuorista onnellisempia, kääntyy lopulta julkilausuttuja tarkoitusperiään vastaan.
Neuropsykologisesta näkökulmasta katsottuna captologyn periaatteisiin nojaavat applikaatiot toimivat, sillä niiden jatkuva käyttö vapauttaa aivoissa dopamiinia tuottaen yksilölle mielihyvän tunteita. Jatkuva palaute on aina eräänlainen palkinto yksilön näkökulmasta.
Yhteiskunnallisen tutkimuksen näkökulmasta nämä laitteet toimivat, sillä ne kykenevät tuomaan yhteen laajan toimijoiden joukon, joka käännöksen prosessin myötä kykenee tekemään joukon intresseistä yhteisiä.
Kriittisen yhteiskuntatutkimuksen kautta voidaan jäljittää tälläisiä prosesseja. Ennen kaikkea analysoida sitä, kuinka teknologiateollisuus, tieteellinen tutkimus ja yksilöiden kokemukset linkittyvät yhteen samojen päämäärien mukaisesti.
Voiko nuori olla merkityksellinen osa yhteiskuntaa, vaikka hän ei pääsisi tai haluaisi työelämään?
Työntekijäkansalaisena vai omana itsenä osaksi yhteiskuntaa?
Työntekijäkansalaisuus on ollut kunnon kansalaisuuden ydin vuosikymmenet. Nuorilta odotetaan ensisijaisesti, että he ovat hyviä työntekijäkansalaisia. Verovaroilla rahoitettu hyvinvointivaltio velvoittaa työntekijäkansalaiseksi, mutta nuoret kyseenalaistavat normia ilmastokriisien, taloudellisten taantumien ja monien muiden epävarmuuksien sekä epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi.
Nuorisotutkija Susanna Ågren on tutkinut, mitä nuoret ajattelevat työmarkkinoista ja niillä toimimisesta. Hän on tutkinut ammattiin opiskelevia ja valmistuneita nuoria: heidän kokemuksiaan työelämästä ja yhteiskunnan osaksi pääsemisestä.
Ågrenin mukaan nuoret haluavat oikeudenmukaista työtä, jossa heitä kohdellaan hyvin, jossa palkka on riittävä, johon perehdytetään, jossa ei syrjitä ja joka tasapainossa heidän hyvinvointinsa ja jaksamisensa kanssa.
Työmarkkinoiden muutos ja epävarmuus edellyttää sitä, että nuorten pitää olla yhä joustavampia ja pyrkiä sopeutumaan.
Ågrenin mukaan ajatellaan, että työmarkkinoiden muutos ja epävarmuus edellyttää sitä, että nuorten pitää olla yhä joustavampia ja pyrkiä sopeutumaan.
– Nuorten pitäisi osata valita itselleen sopiva ja mielellään myös työmarkkinoiden markkinoiden tarpeisiin sopiva opiskeluala, osoittaa aktiivisuutta, ottaa vastuu pärjäämisestä ja osaamisesta. Heidän pitäisi olla mahdollisimman yritteliäitä työmarkkinoilla. Pitäisi olla tunnollinen ja aktiivinen ja sitoutua opiskeluun ja työhön, ja samalla valmis joustamaan työmarkkinoilla ja sietämään epävarmuutta, Ågren sanoo.
Yhteiskunta antaa työlle suuren arvon, kun määritellään, kuka kukin on ja mikä on hänen panoksensa yhteisöön. Yksilöiden arvo ja mahdollisuudet määritelläänyhteiskunnassa työhön osallistumisella.
– Työntekijäkansalaisuuteen liittyvä yhteiskunnallinen normi näkyy kysymyksessä, joka usein esitetään kohdatessamme uuden ihmisen: ”Mitä teet työksesi?”, Ågren havainnollistaa.
– Työntekijäkansalaisuuteen liittyvä yhteiskunnallinen normi näkyy kysymyksessä, joka usein esitetään kohdatessamme uuden ihmisen: ”Mitä teet työksesi?”, Ågren havainnollistaa.
2020-luvun nuorille työntekijäkansalaisuuden toteuttaminen todella on hankalampaa kuin aiemmille sukupolville, sanoo Ågren.
Ennen polut työelämään olivat suoraviivaisemmat. Roolit, odotukset ja vaatimukset olivat kapeammat, mikä toisaalta saattoi ahdistaa ja toisaalta tehdä elämän yksinkertaisemmaksi.
– Nuorisotutkimuksen parissa on ainakin viimeisen parin kymmenen vuoden ajan jo keskusteltusiitä, miten nuoriin liittyvät yhteiskunnan vaatimukset ovat lisääntyneet. Nähdäänse sitten uusliberalismin, post-fordistisen tai myöhäismodernin yhteiskunnan seurauksena, työmarkkinoiden ja yhteiskunnan ylipäänsä nähdään edellyttävän yksilöltä enemmän joustavuutta ja sopeutumista epävarmuuksiin samaan aikaan, kun yksilöt ovat yhä enemmän vastuussa omasta henkilökohtaisesta onnistumisestaan, Ågren sanoo.
– Aiemmille sukupolville tulevaisuus mahdollisuuksineen oli yksinkertaisempi ja työurat taustasta riippuen olivat paljon helpommin ennustettavissa. Nyt aikuistumiseen ja työelämään osallistumiseen liittyy entistä enemmän odotuksia ja tehokkuuspaineita. Vaikka valinnan mahdollisuuksia on enemmän, niin on myös epävarmuuksia.
Nuoria ohjataan tehokkaasti työelämään. Samalla nuoret havaitsevat, että todellisuudessa näiden odotusten täyttäminen ei olekaan mahdollista, tai odotusten täyttäminen ei avaakaan mahdollisuuksia oman hyvän elämän aloittamiselle.
– Asetamme yhä enemmän suorituspaineita yksittäisille nuorille ja erityisesti niille, joilla on hankaluuksia tehdä työmarkkinoilla edellytettäviä päätöksiä ja joista olemme huolissamme, Ågren sanoo.
Nuorten tehtävä on opiskella ammatti ja löytää paikka työelämästä. Se nähdään usein tärkeimpänä ratkaisuna nuorten kohtaamiin ongelmiin. Työllistymisen ongelmia yritetään ratkoa yksilötasolla.
Nuorten tehtävä on opiskella ammatti ja löytää paikka työelämästä. Se nähdään usein tärkeimpänä ratkaisuna nuorten kohtaamiin ongelmiin. Työllistymisen ongelmia yritetään ratkoa yksilötasolla.
– Nuoret tuovat esiin, että työllisyyspalvelut ei kuitenkaan välttämättä tunne työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia ja todellisuutta, jonka nuoret ovat kohdanneet työmarkkinoilla.
Nuori aikuinen voi turhautua siitä, että työllistymispalveluissa häntä ohjataan työkokeiluihin tai tarjotaan nollatuntisopimuksia, jotka eivät kehitä hänen ammattitaitonsa, ja joista ei saa edes kunnollista korvausta.
Työntekijäkansalaisuuden ihanne, jota Ågren on havainnoinut, on kapea. Osa nuorista kokee sen epäoikeudenmukaiseksi, kuormittavaksi ja ulossulkevaksi.
– Samaan aikaan, kun nuoria ohjataan hyvin kapeasti toteuttamaan työntekijäkansalaisuutta, emme välttämättä huomioi heidän elämäänsä moninaisemmin. Kun nuoret neuvottelevat asemastaan työmarkkinoilla ja omasta toimeentulostaan, he myös rakentavat suhteita läheisiinsä, haaveilevat omasta kodista, haluavat viettää mielekästä vapaa-aikaa ja kohtaavat elämässä niin onnistumisia kuin myös asioita, joihin he kaipaisivat enemmän tukea ja huomiota kuin sen hetkiseen työmarkkinatilanteeseensa.
Työntekijäkansalaisuuden rinnalle tarvittaisiin Ågrenin mukaan tilaa hengittää: joustoja, jotka mahdollistavat uudelleen valitsemisen, mielen muuttamisen, kokeilemisen, erilaiset elämäntilanteet ja myös siitä poikkeavan yhteiskunnallisen osallistumisen.
– Tutkimuksistatiedetään, että yleensäkin etuoikeutetussa asemassa olevien nuorten on paljon helpompi neuvotella erilaisten valintojen ja epävarmuuksien keskellä velvoitteiden kasaantuessa toisille, joilla ei ole samanlaisia resursseja tai lähipiirin tukea.
Ågrenin tutkimat nuoret tuntuivat itse vähättelevän haastatteluissa osallistumistaan, jota he eivät nähneet oikeana työnä. Osa nuorista vähätteli jopa omaa pienyrittäjyyttään.
Ågrenin tutkimat nuoret tuntuivat itse vähättelevän haastatteluissa osallistumistaan, jota he eivät nähneet oikeana työnä. Osa nuorista vähätteli jopa omaa pienyrittäjyyttään.
– Vaikka nämä asiat ovat tärkeitä yhteiskunnallistumisen tapoja ja hyvinvoinnin lähteitä: esimerkiksi partiotoiminta ja harrastukset, vapaaehtoistyö ulkomailla, vaikuttaminen ja eläinsuojeluaktivismi. Kollegani Jenni Kallio on tuonut omassa väitöstutkimuksessaan esille, että nuorilla on paljon kansalaispätevyyttä, jota ei aina myöskään yhteiskunnan taholta tunnisteta.
– Vaikeus johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että meidän yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme nojaa työntekijäkansalaisuuteen. Vaadittaisiin näiden rakenteiden miettimistä uudelleen.
Ei ole Ågrenin mukaan kestävää, jos nuoret tuovat esiin, että työntekijäkansalaisuus kuormittaa osaa, ja siihen liitetään epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Työntekijäkansalaisuuden oletus on Ågernin mukaan joka tapauksessa monimutkaisempi asia kuin järjestelmien tasolla tunnistetaan.
– Eräs nuorten Ohjaamolta tavoitettu nuori kuvasi tätä hyvin hyödyntämässäni aineistossa. Hän koki ristiriitaiseksi sen valinnan, että millaisessa työssä hän on hyvä, millä hän voisi elättää itsensä, mikä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta tärkeää ja mikä on oma intohimo.
Koska joka tapauksessa elämme murroksessa ilmastokriisin, turvallisuus- ja talouskriisien vuoksi, voisimme Ågrenin mielestä edes nuorisopoliittisella tasolla pohtia, miten nuorten aikuistumista voitaisiin tukea paremmin ja niin, että useammalla nuorella olisi mahdollisuuksia kestävään hyvinvointiin.
– Olemme Jenni Kallion kanssa nojanneet tässäTuula Helneen ja Tuuli Hirvilamminajatteluun. Jokaisella nuorella pitäisi olla yhdenvertaisesti mahdollisuuksia tehdä itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopivia valintoja, tilaa ja aikaa hyvinvoinnille, jaksamiselle ja omille läheisille ja kavereille ja riittävä toimeentulo tukemaan oman itsenäisen elämän aloittamista.
–Liian usein juuri ne nuoret joutuvat joustamaan, joille on jo valmiiksi kasaantunut kaikenlaisia eriarvoisuuksia, epäoikeudenmukaisuuksia ja paineita.
Järjestelmät yrittävät ratkaista näitä asioita yksilötasolla. Se osaltaan tuntuu myös lisäävän joidenkin nuorten kohdalla turhautumista ja paineita, Ågren sanoo.
Ågrenin väitöskirjassa on kahdenlaista aineistoa: ryhmähaastatteluja ammattiin opiskelevilta nuorilta ja yksilöhaastatteluja nuorilta, jotka ovat jo valmistuneet ammatillisesta oppilaitoksesta ja neuvottelevat siten asemastaan työmarkkinoilla.
Myös työelämään positiivisesti suhtautuvilla, sen osaksi aktiivisesti haluavilla nuorilla oli epäilyksiä vastaanotosta ja inhimillisyydestä. Mistä se kertoo?
– Havaitsin, että opiskellessaan suuri osa ammattiin opiskelevista nuorista tunnisti kyllä työelämään liittyviä realiteetteja, mutta he silti luottivat omiin mahdollisuuksiinsa hakea ja löytää oman alansa töitä. Tulkitsin, että tässä suhteessa kyse on joko yksinkertaisesti siitä, että he arvostavat omaa ammattiansa tai siitä, että on nuoren itsensäkin kannalta parempi, että he kokevat luottavansa tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiinsa pärjätä siellä, vaikka he tiedostavat, että kaikkien kohdalla tämä ei tule olemaan yhtä helppoa.
Suurin osa nuorista molemmissa Ågrenin aineistoissa näki työntekijäkansalaisuuden tärkeänä osana yhteiskuntaan kuulumista. He halusivat osaksi työntekijäkansalaisuutta.
Ammattiin valmistuneiden nuorten haastatteluissa suhde työntekijäkansalaisuuteen osoittautui kuitenkin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten odotuksia monimutkaisemmaksi.
–Myös silloin, kun oma siirtymä oli sujunut normatiivisten odotusten mukaan eli nuori oli heti valmistumisen jälkeen päässyt oman alan työhön tai jatkanut opiskeluja, Ågren sanoo.
– Eräs nuori, jonka oma koulutus oli hyvin työllistävältä alalta, halusi oman jaksamisensa vuoksi vaihtaa alaansa alalle, joka liittyi omaan harrastukseen, mutta jonka näkymät olivat epärealistisemmat. Muutamakin nuori taas pohti vakinaisesta tai turvatusta työstä huolimatta, että jaksaako hän työn vaatimaa kuormitusta ja sen mukanaan tuomaa yksinäisyyttä ja haasteita sosiaaliselle elämälle.
Ågrenin mielestä yhteiskunnan olisi aika pysähtyä työntekijäkansalaisuuden äärelle ja luoda ilmapiiriä, jota ei hallitse yksipuolinen paine. Nuoret kohtaavat työelämän ja työmarkkinat ensimmäistä kertaa elämässään.
– On oikeutettua, että nuoret vaativat työelämään lisää inhimillisyyttä ja hengitystilaa, sitähän moni muukin kaipaisi.
Helne, T. & Hirvilammi, T. (2022) Balancing needs: young unemployed Finnish adults’ discourse on well-being and its relation to the sustainability transformation. Sustainability: Science, Practice and Policy 18 (1), 158–170.
Honkatukia, P., Kallio, J., Lähde, M. & Mölkänen, J. (2020) Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. Tampereen yliopisto.
Isopahkala-Bouret, U., Lappalainen, S. & Lahelma, E. (2014) Educating worker-citizens: visions and divisions in curriculum texts. Journal of Education and Work 27 (1), 92–109.
Farrugia, D. (2019) How youth become workers: Identity, inequality and the post-Fordist self. Journal of Sociology 55 (4), 708–723.
France, A. (2016) Understanding youth in the global economic crisis. Bristol: Policy Press.
Furlong, A. & Cartmel, F. (2007) Young People and Social Change: New Perspectives. Maidenhead: Open University Press.
Kallio, J. (2023) Eletty, opittu, kamppailtu: Itsenäistyvien nuorten kansalaisuuden rakentuminen institutionaalisessa järjestelmässä. Väitöskirja. Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3106-1
Kelly, P. (2006) The Entrepreneurial Self and ‘Youth at-risk’: Exploring the Horizons of Identity in the Twenty-first Century. Journal of Youth Studies 9 (1), 17–32.
Nikunen, M. & Korvajärvi, P. (2022) Being positive, being hopeful, being happy: Young adults reflecting on their future in times of austerity. European Journal of Cultural Studies 25 (3), 824–842.
Woodman, D. & Wyn, J. (2015) Youth and Generation: Rethinking Change and Inequality in the Lives of Young People. London: SAGE Publications Ltd.
Sennett, R. (1998) The Corrosion of Character: The Personal Consequences of Work in the New Capitalism. New York: W. W. Norton & Company, Inc.
Suikkanen, A. & Viinamäki, L. (1999) Life paths and labour market citizenship. Teoksessa J. Christiansen, P. Koistinen & A. Kovalainen (toim.) Working Europe: Reshaping European employment systems. Aldershot: Ashgate, 189–209.
Weeks, K. (2011) The Problem with Work. Feminism, Marxism, Antiwork Politics, and Postwork Imaginaries. Duke University Press.
Wyn, J. & Dwyer, P. (1999) New Direction in Research on Youth in Transition. Journal of Youth Studies 2 (1), 5–21.
Ågren, S. & Kallio, J. (2023) Young adults’ perceptions of citizenship outside and beyond labour market citizenship. Teoksessa P. Honkatukia & T. Rättilä (toim.) Young People as Agents of Sustainable Society. Reclaiming the Future. London: Routledge, 113–127.
Ågren, S. (2021) Exploring Vocational Education Students’ Visions of a Successful Transition to Working Life from the Perspective of Societal Belonging. Journal of Applied Youth Studies 4 (1), 67–81.
Ågren, S. (2023) Shaping worker-citizenship: Young vocational education graduates’ labour market positionings within new adulthood. Journal of Youth Studies.
Ågren, S., Pietilä, I., & Rättilä, T. (2020) Palkkatyökeskeisen ajattelun esiintyminen ammattiin opiskelevien työelämäasenteissa. Teoksessa L. Haikkola & S. Myllyniemi (toim.) Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto, Nuorisotutkimusseura, Nuorisotutkimusverkosto, Opetus- ja kulttuuriministeriö, 157–178.
