Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Matti Kortesoja
null
Vallan eri ilmenemismuodot yhteiskuntatutkimuksessa
Nosto! Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumin (IASR) johtajan professori Risto Heiskalan60-vuotisjuhlaseminaariEconomy, Power and Gender järjestettiin Tampereen yliopistossa perjantaina 11.11.2016. Seminaariesitysten läpileikkaavaksi teemaksi nousi valta ja se, miten valta käsitetään yhteiskuntateoriassa sekä sosiaalisissa vuorovaikutus- ja merkityksenantoprosesseissa.
Heiskala väitteli tohtoriksi vuonna 1997 Helsingin yliopistossa sosiologian väitöskirjallaan Society as Semiosis: Neostructuralist Theory of Culture and Society. Väitöskirja on julkaistu uusittuna laitoksena kansainvälisen Peter Lang -kustantamon toimesta vuonna 2003. Suomeksi aiheiseen voi tutustua yleistajuisemmassa kirjassa Toiminta, tapa ja rakenne. Kohti konstruktionistista synteesiä yhteiskuntateoriassa (Gaudeamus, 2000).
Yliopisto-opettaja Aino Sinnemäki Helsingin yliopistosta muisteli avauspuheessaan, että Heiskalan ura alkoi tutkimusassistenttina 1980-luvulla. Yhteiskuntateoreettisesta kiinnostuksesta huolimatta Heiskalan sosiologia ei ole hänestä raskassoutuista saksalaista intellektualismia vaan lähempänä amerikkalaista pragmatismia, mikä johti myös tutkijavaihtoon Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssa (1990–1991).
Sosiologian apulaisprofessori Isaac Arial Reed (University of Virginia) tapasi Heiskalan pari vuotta sitten Tampereen yliopistossa järjestetyssä Power-konferenssissa. Esityksessään Power in Semiotic Social Theory hän kertoi inspiroituneensa Heiskalan työstä ja tulleensa jälleen mielellään Tampereelle. Hän esitteli näkemyksensä siitä, miten merkkijärjestelmät vaikuttavat valtasuhteisiin ja niiden legitimointiin. Teoreettisen esityksensä ohella hän antoi yleisölle myös empiirisen kuvauksen siitä, mitä tapahtuu, kun poliisi pysäyttää ajoneuvon Yhdysvalloissa.
Institutionaalisen logiikan mukaisesti poliisitoimenpiteet alkavat usein varsin vähäisestä liikennesääntöjen rikkomuksesta, esimerkiksi puutteellisesta suuntamerkin antamisesta tai rikkinäisestä ajovalosta. Poliisit käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen pysäyttäessään autoilijoita tarkkaillakseen vakavampia rikoksia. Yhdysvalloissa kyseinen käytäntö on rodullistunut ja ei-valkoiset ovat alttiimpia poliisin toimenpiteille. Tämä on johtanut pahimmillaan väkivaltaisiin yhteydenottoihin, joita on vastustettu viime aikoina Black Lives Matter -kansalaisliikkeessä.
Reedin mukaan poliiseja kehotetaan tarkkailemaan kaikkea epäilyttävää. Vallitsevaksi nousee esidiskursiivinen ymmärrys tilanteesta, joka rakentuu kulttuurisella tasolla, kuten Yhdysvaltain lähihistoria osoittaa. Reedin mukaan tämä esimerkki osoittaa mytologisen tason tärkeyden semioottisessa analyysissä. Heiskalan mielestä Reed oli ymmärtänyt lukemansa tekstit, ja hän korosti materiaalisen semiotiikan merkitystä yhteiskuntateorialle.
Sukupuolentutkimuksen professori Eeva Jokinen Itä-Suomen yliopistosta muisteli tavanneensa Heiskalan ensimmäistä kertaa laadullisista tutkimusmenetelmistä ja diskurssianalyysistä tunnetun David Silvermanin vetämässä seminaarissa kolme vuosikymmentä sitten. Tämän jälkeen he ovat työskennelleet yhdessä muun muassa Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Jokisen esitys Gender in Digital Capitalism käsitteli sukupuolen merkitystä ja sen muutosta digitaalisessa kapitalismissa.
Digitaalinen kapitalismi on muuttanut palkkatyötä, työaikaa, työpaikkoja ja työuria. Digitaalinen kapitalismi eroaa teollisesta kapitalismista ja merkantilismista. Sillä on myös sukupuolivaikutuksia, joita ei ole vielä tutkittu. Sukupuolen näkökulmasta digitaalisuus miellettään usein miehiseksi alueeksi, jota ei ole olemassa ilman yhteiskunnallista uusintamista, kuten naisten tekemää kotitaloustyötä. Lisäksi digitaalinen kapitalismi on pohjimmiltaan ykkösiä ja nollia patriarkaalista sukupuolijakoa noudattaen, Jokinen kertoi.
Jokisen mukaan digitaalisessa kapitalismissa sosiaalisesta sukupuolesta (gender) on tullut kuitenkin siinä määrin merkityksetöntä, että se avaa uusia mahdollisuuksia toimia. Digitaalisuus tarkoittaa paitsi uutta aikakautta myös eroa analogiseen teknologiaan sekä digitaalisia prosesseja, mikä on herättänyt paniikkia, mutta myös optimismia tulevaisuuden suhteen. Vastauksessa Jokisen esitykseen Heiskala halusi lisätä, että sukupuolella on yhä merkitystä identiteetin rakentamisen välineenä. Heiskala on toimittanut yhdessä Marita Husson kanssa teoksen Sukupuolikysymys (Gaudeamus, 2016).
Aiemmin tammikuussa 60 vuotta täyttänyt sosiologian professori Pertti Alasuutari palasi esityksessään Theorising Power: Adding a Nominalist Layer to the Neostructuralist Approach professorien väliseen keskusteluun siitä, miten valtaa tulisi lähestyä yhteiskuntateoriassa. He eivät ole koskaan onnistuneet vakuuttamaan toisiaan asioissa, joissa ovat eri mieltä (ks. Heiskala 2016). Heiskalan tavoitteena on muodostaa teoreettinen synteesi, jota Alasuutari kutsui viimeiseksi yritykseksi yhteiskunnalliseen kokonaisteoriaan. Alasuutarin konstruktionistisesta näkökulmasta valtaa ei tulisi lähestyä hierarkkisena järjestyksenä. Michel Foucault´n sanoin: emme ole vieläkään katkaisseet kuninkaan kaulaa.
Alasuutari antoi esimerkin, jossa sotaa lähestytään signaalinantopelinä, jossa vihollisen tiedusteluun pyritään vaikuttamaan hämäämällä vastustajaa, jotta vihollisella ei olisi rohkeutta iskeä. Valtapelin turvin toimijoiden intresseihin pyritään paitsi vaikuttamaan myös rakentamaan tulkintoja, joihin kaikki osallistuvat. Esimerkiksi Yhdysvaltain merijalkaväelle lentotukialuksia valmistava Northrop Grumman on lanseerannut sloganin: ”90 tonnia diplomatiaa”, millä Alasuutari tulkitsee olevan ennalta ehkäisevän pelotteluvaikutuksen.
Heiskalalla puolestaan on konstruktionistinen, mutta realistinen näkökulma valtaan. Uusstrukturalistinen käsitys vallasta kattaa paitsi Foucault´n myös Steven Lukesin ja Michael Mannin perinteisemmät valtakonseptiot, missä valtaa lähestytään hierarkisena subjektien välisenä hallintana siten, että konstruktionistisen näkökulman oletetulta relativismilta vältytään (ks. esim. Dowding 2006).
Tampereen yliopiston tutkijatohtori Eeva Luhtakallio kertoi esityksessään Habitualized Engagements: Understanding Power in Interaction tuntevansa Heiskalan Helsingin yliopistosta 1990-luvun puolivälistä alkaen. Luhtakallio on tutkinut osallistuvaa demokratiaa etnografisen menetelmin Hallakummuksi nimetyssä lähiössä. Teoreettisena viitekehyksenä hänellä on Laurent Thevenault´n ja Luc Boltanskin oikeuttamisteoria, jossa tutkitaan kiistoja, jotka tuovat esiin toimintaan liittyviä oikeutuksia (ks. Lonkila & Lehtonen 2013).
Hallakummussa äänestetään perussuomalaisia. Asukkaat eivät ole korkeakoulutettuja, heidän tulonsa ovat pienet ja alueella asuu myös paljon maahanmuuttajia. 1960-luvun vuokrakerrostalojen kerhohuoneissa järjestetään asukaskokouksia, joihin Luhtakallio on osallistunut tutkijana. Siellä asukkaat voivat pyytää esimerkiksi hissin korjaamista kokouksissa, joiden johtajalla on iso rooli. Luhtakallion mukaan kyseessä on asukkaiden ainoa mahdollisuus vaikuttaa asuinympäristöönsä ja se vaatii paljon osallistujilta.
Asukkaat voivat sitoutua yhteistoimintaan halutun muutoksen aikaansaamiseksi. Kyseenalaistamalla heitä koskevien päätösten oikeuttamiseen käytettyjä laskelmia, asukkaat ovat mutkistaneet valtasuhteita. Valtaapitävät puolestaan pyrkivät kyseenalaistamaan vastustajien oikeutukset ja palauttamaan vallitsevan järjestyksen. Tutkijan katse kohdistuu siis toimintaan ja valta toteutuu vuorovaikutussuhteissa.
Lopuksi sosiologian väitöskirjatutkija Olli Herranen Tampereen yliopistosta esitteli tulevaa Heiskalan ja Jari Aron toimittaman kirjan Policy Design in the European Union. An Empire of Shopkeepers in the Making? -lukua Harmonizing Fiscal Policies – Institutional Economic Coordination in the European Union. Herranen kertoi esityksessään, että EU:ssa Valtiovarainministeriöt käyttävät samoja indikaattoreita politiikan teon välineinä, jotka eivät ota huomioon kansallisia eroja. Hän on kiinnostunut Euroopan Talous- ja rahaliitto EMU:sta talouden koordinointivälineenä, joka sai alkunsa Maastrichtin sopimuksesta (1992). Se asetti sääntöjä ja asetuksia Euroopan taloudelliselle integraatiolle.
EU:n tärkein talouspoliittinen mekanismi on vakaus- ja kasvusopimus (SGP), jonka mukaan jäsenmaiden ”vuosittaiset julkistalouden alijäämät eivät saa ylittää 3 %:ia eikä valtion velka 60 %:ia kansantulosta” (Streeck 2015). Herrasen mukaan nämä luvut ovat kuitenkin yleistyksiä poliittista käyttöä varten eikä niillä ole tieteellistä perustaa. EU:n ensimmäisen komission puheenjohtaja Jacques Delors`n raportti 1980-luvun lopulta kannattaa pelkkää rahapolitiikkaa ja sitä tukevia monetaristisia sääntöjä, mutta toisessa julkaisussa samalta vuodelta kuin raportti, hän suosittelee koko talousalueen kattavaa finanssipolitiikkaa.
Kattava finanssipolitiikka on hajanaisen talousalueen solidaarisuuden edellytys, ja näin ollen toimivan unionin edellytys. EU:lta kuitenkin puuttuu yhtenäinen finanssipolitiikka sekä ylijäämien kierrätysmekanismi. Euroalueen maat ovat luovuttaneet rahapoliittisen suvereniteettinsa Euroopan keskuspankille. EU:n hajoaminen johtuu osaltaan puutteellisista mekanismeista, jotka tarjontapuolen taloustiede on vallannut keynesiläiseltä taloustieteeltä, kun tavoitteeksi on asetettu taloudellinen integraatio poliittisen yhdentymisen sijaan.
Herranen lähestyi valtaa institutionalistisesta näkökulmasta ja Heiskala kertoi oppineensa jotain uutta niin Herraselta kuin Luhtakalliolta. Lopuksi hän toivoi yhteistyön jatkuvan kaikkien juhlaseminaarin puhujien kanssa myös tulevaisuudessa.
Matti Kortesoja
null
N
Tarinatalous ja muutokset elättävät viestintätoimistoja
Päättäjien puheille pääsystä on kilpailua, ja viestintätoimistolta apua ostamalla pääsee eturiviin.
Viestintätoimistot menestyvät, koska yhteiskunta on viestinnällistynyt, ja viestintätoimistojen häärääminen laajalla kentällä edistää viestinnällistymistä. Viestintätoimistojen kasvusta on seurannut ”pyöröovi-ilmiö”. Rajat journalistien, poliitikkojen sekä vaikuttajaviestijöiden välillä hämärtyvät, kun työpaikat vaihtuvat tiheään.
Matti Ylösen, Mona Mannevuon ja Niina Karin kirja Viestintätoimistojen valta (Vastapaino, 2022) hahmottaa viestintätoimistoja yhteiskunnallisena toimijana.
Yhteiskunnalliset muutokset kasvattavat viestintäpalveluiden ja etenkin vaikuttajaviestinnän kysyntää. Kirja keskittyy erityisesti vaikuttajaviestintään, joka tarkoittaa päämäärätietoista yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista toivotun olosuhteen saavuttamiseksi.
Luova tuho eli disruptio ja siilojen purkaminen tuovat viestintätoimistoille asiakkaita. Jatkuva muutos on niille ansainmahdollisuus. Viestintätoimistoista on tullut merkittävä taustavaikuttaja suomalaisessa politiikassa, kirjoittavat Ylönen, Mannevuo ja Kari.
Kattauksessa ovat mukana muun muassa vaikuttajaviestintä, brändäys, viestinnän strateginen suunnittelu, verkkosivujen suunnittelu, palvelumuotoilu, somepostailu ja tarinankerronta, erikoistunut viestintä kuten tiedeviestintä, mediakärkien laadinta ja viestintävalmennukset.
Ylösen, Mannevuon ja Karin mukaan viestintätoimistot myyvät taitoa tehdä politiikkaa ja työntekijöidensä sosiaalista pääomaa. Mitä enemmän vaikutusvaltaisia verkostoja vaikuttajaviestijällä on, sitä arvokkaampana hän näyttäytyy työnantajalleen. Hankinta-asiakirjoista sekä viestintätoimistoissa työskentelevien ihmisten haastatteluista voi tutkijoiden mukaan päätellä, että tarjonta mukautuu kysyntään: sitä myydään, mitä kysytään ja millä on menekkiä.
Kenttä muuttuu koko ajan ja yrityssalaisuudet hankaloittavat tiedonsaantia, mikä on haaste myös viestintätoimistojen tutkimiselle.
Yhteiskunnallista keskustelua voi ostaa
Yhteiskunnalliset muutokset kasvattavat viestintäpalveluiden ja etenkin vaikuttajaviestinnän kysyntää. Kirja keskittyy erityisesti vaikuttajaviestintään, joka tarkoittaa päämäärätietoista yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista toivotun olosuhteen saavuttamiseksi.
Viestintätoimistot myyvät taitoa tehdä politiikkaa ja työntekijöidensä sosiaalista pääomaa. Mitä enemmän vaikutusvaltaisia verkostoja vaikuttajaviestijällä on, sitä arvokkaampana hän näyttäytyy työnantajalleen. Hankinta-asiakirjoista sekä viestintätoimistoissa työskentelevien ihmisten haastatteluista voi tutkijoiden mukaan päätellä, että tarjonta mukautuu kysyntään: sitä myydään, mitä kysytään ja millä on menekkiä.
Intohimonamme on auttaa asiakkaitamme määrittelemään olemassaolonsa tarkoitus, kertoo Pohjoisranta Pohjoisranta Burson Marsteller, ja lupaa auttavansa asiakkaitansa ”kertomaan organisaationsa tarinaa sekä myymään palveluja ja tuotteita mediaviestinnän avulla, ja jatkaa, että ”laajojen toimittajasuhteidemme avulla varmistamme, että yritys saa tarvitsemansa näkyvyyden mediassa”.
Miltton lupaa tukea asiakkaitaan rakentamaan kiinteitä suhteita keskeisiin yhteiskunnallisiin sidosryhmiin ja ylläpitämään niitä.
”Jatkuva vaikuttamisen strateginen tuki ja avaimet yhteiskunnalliseen vuoropuheluun”, mainostaa Tekir.
Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan ajatushautomot ja viestintätoimistot pyrkivät vaikuttamaan ja osallistamaan ihmisiä ”ajatusjohtajuudella”. Ne nostavat julkisuuteen agendan, jonka ympärille luodaan eri näkökulmat huomioivaa keskustelua. Ihmiset ikään kuin manipuloidaan mukaan viestimään ja keskustelemaan siten, että tilannut taho hyötyy tai saa läpi tavoitteensa.
Kun Kauppalehti selvitti syksyllä 2019 Suomen kannattavimpia aloja, nousi viestintätoimistoala kärkeen yhteensä 553 eri alan vertailussa.
Kun Kauppalehti selvitti syksyllä 2019 Suomen kannattavimpia aloja, nousi viestintätoimistoala kärkeen yhteensä 553 eri alan vertailussa. Viestintätoimistot ohittivat suuria liikevoittoja tehneen vanhusten ja vammaisten avopalvelualan.
Tilinpäätösten perusteella viestintätoimistojen huippuvuodet olivat ennen koronakriisiä vuosina 2017 ja 2018. Ylösen mukaan voimme puhua yhteiskunnan markkinointiviestinnällistymisestä.
– Voidaan puhua myös onnistuneesta palvelujen kauppaamisesta ja tiettyjen toimintamallien leviämisestä ja normalisoitumisesta. Ajatellaan, että yhä useampaan asiaan tarvitaan viestintätoimistojen palveluita, sanoo maailmanpolitiikan yliopistolehtori Matti Ylönen.
Viestintätoimistoilla on Ylösen mukaan ollut ”jännittävää auraa”, joka on mahdollistanut kovan laskutuksen etenkin vaikuttajaviestinnän palveluista.
–Erityisesti kun vaikuttajaviestinnän palvelut tulivat, niistä pystyi haastattelemiemme viestintätoimistojen työntekijöiden mukaan laskuttamaan isoja summia, mutta kilpailua on tullut, Ylönen sanoo.
Vaikuttajaviestinnän kysynnän kasvu on Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan kaupallistanut yhteiskunnallisista verkostoista lähtöisin olevaa valtaa.
Vaikuttajaviestinnän kysynnän kasvu on Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan kaupallistanut yhteiskunnallisista verkostoista lähtöisin olevaa valtaa, poliittisten prosessien tuntemusta, ja siihen liittyviä erityisiä asiantuntemuksen kenttiä, kuten sosiaali- ja terveyspolitikkaa. Kilpailu on kiristynyt ja viestintätoimistot ovat laajentaneet johdon konsulttiyhtiöiden puolelle. Palveluvalikoimaa on laajennettu.
Viestintätoimistoalan markkinajohtaja on Miltton, joka työllisti kesällä 2022 yli 350 työntekijää Suomessa ja ulkomailla. Miltton on kasvanut yritysostoilla.
Liikevaihdoltaan kokoomusvaikuttajien perustama Ellun Kanat on ollut Milttonia ja Hill+Knowltonia pienempi, mutta sen näkyvyys on omaa luokkaansa. Näkyvyyttä ovat kasvattaneet julkisuushakuiset avaukset, kuten kirjat ja raportit. Miksi osa toimistoista on paljon julkisuudessa ja puhuu itsestään kuten Ellun kanat, kun toiset pysyttelevät taustalla, kuten Hill&Knowlton?
Osa ei viestintätoimistoista ei Ylösen mukaan tykkää näkyvyydestä. Osa tarvitsee toisia vähemmän asiakashankintaa, koska on isoja kansainvälisiä asiakkaita, jotka maksavat hyvin.
Vääränlainen tai liiallinen näkyvyys voi olla viestintätoimistolle myös maineriski, vaikka toisaalta näkyvyys voi tuoda asiakkaita ja edesauttaa hyviä rekrytointeja.
Viestintätoimistoilla ei ole velvollisuutta julkaista asiakkuuksiaan. Epämuodollinen yhteydenpito jää julkisuudelta piiloon. Äänestäjät pysty itse arvioimaan, miten rihmastollisen verkostojen kautta tapahtuva yhteydenpito vaikuttaa demokratiaan, ja kuka milloinkin puhuu.
Viestintätoimistot nousevat välillä julkisuuteen, mutta kokonaiskuva on vaikea hahmottaa
Kirja tehtiin, jotta viestintätoimistojen yhteiskunnallinen rooli hahmottuisi kokonaisuutena. Ylönen sanoo, että vaatii ”aikamoisia kansalaistaitoja” pysyä perillä, mitä mikäkin toimisto tekee ja kenen ja kanssa. Miten yleisessä tiedossa viestintätoimistojen rooli on?
Viestintätoimistot nousevat Ylösen mukaan pistemäisesti julkisuuteen.
– Viestintätoimistojen yhteiskunnallinen rooli on noussut esiin esimerkiksi hävittäjähankintojen yhteydessä sekä liittyen valtiovarainministerinä toimineen Katri Kulmunin esikunnan Tekiriltä tilaamiin viestintäkoulutuksiin. Yksi varhainen esimerkki oli myös, kun Guggenheim-säätiö palkkasi 2013 Milttonin luomaan kansalaiskeskustelua Guggenheim-museoprojektista. Projekti epäonnistui silti.
–Aika harva pystyy hahmottamaan, keitä henkilöitä näihin liittyy ja miten ne yhdistyvät kokonaisuudeksi. Paljon jäi vielä aiheita pengottavaksi, Ylönen sanoo.
Yrityssalaisuudet haittaavat kokonaisuuden hahmottamista ja tutkimusta.
Yrityssalaisuudet haittaavat kokonaisuuden hahmottamista ja tutkimusta. Tutkijat saivat tarjouspyyntöjä keräämällä tietoa, mutta se ei ollut helppoa. Tutkijoiden piti lukea pöytäkirjoja, jotta osasivat tilata oikeat liitteet ja tietää myös ennakolta, mitä pöytäkirjaa lukea.
– Kirja olisi jäänyt torsommaksi ilman tarjousasiakirjoja, joita saimme julkiselta sektorilta hankittua. Saimme havainnollisen kokoelman kasaan, mutta on vaikea sanoa, mitä meiltä jäi saamatta ja mitä emme osanneet pyytää. Tietopyyntöjä voi olla työlästä tehdä ja niissä kestää.
Kokonaisuus hämärtyy, kun yritykset ja viestintätoimistot vastuullisuusviestivät
Vastuullisuusviestintä on monien viestintätoimistojen ydinosaamista.
Se on noussut luontevaksi osaksi viestintätoimistojen laajentunutta palvelujen palettia, kun yrityksiltä on alettu vaatia aina enemmän ja enemmän vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Yritykset suorittavat yrityskansalaisuutta ja ovat vastuussa sidosryhmilleen, ja viestintätoimistot auttavat kunnon yrityskansalaisen imagon luomisessa.
Ellun Kanojen sanoin ”yrityksen sidosryhmät ovat arvonluonnin ja toiminnan jatkuvuuden kannalta aiempaa suuremmassa roolissa” ja ”vastuullisuus ole enää vaihtoehto vaan elinehto”.
Viestintätoimistot hyötyvät näkemyksestä, jonka mukaan yritykset ovat tärkeitä yhteiskunnallisia toimijoita, sillä kehitys tuo viestintätoimistoille asiakkuuksia ja mahdollisuuksia liiketoiminnan laajentamiselle, Ylönen kollegoineen kirjoittaa.
Miten vastuullisuusviestintä eroaa siitä, mitä kutsutaan viherpesuksi tai pinkkipesuksi?
Viestintätoimistot kuitenkin myyvät vaikuttavaa viestintää niille, joilla on rahaa maksaa. Miten vastuullisuusviestintä eroaa siitä, mitä kutsutaan viherpesuksi tai pinkkipesuksi? Voiko vastuullisuusviestintä vain hämärtää kokonaisuutta?
Sitä osa Viestintätoimistojen valta-kirjaan haastatelluistakin mietti, eikä kaikkien asiakkaiden kanssa töiden tekeminen tuntunut mukavalta.
Ylösen mukaan on vaikeaa ja työlästä hahmottaa, miten paljon yksittäisten ja pistemäisten tekojen taustalla on merkittävää oikeaa toimintaa ja rakenteiden muuttamista, vaikka teot olivat aitoja ja hyvää tarkoittavia.
Kun yritykset viestivät viestintätoimistojen avulla innokkaasti vastuullisuusteoistaan, ihmisten on vaikeaa hahmottaa, ovatko tekemiset kummoisia suhteessa liiketoiminnan kokoon. Ylösen mielestä konteksti on hyvin tärkeä.
Viestintätoimistot vastuullisuusviestivät myös itse, ja moni markkinoi itseään avoimuuden sanansaattajana. Niiden mainostamat pro bono -keikat pienille yhdistyksille ja kampanjoille eivät riitä Ylösen mukaan kompensoimaan rahalla ostettua vaikuttamista. Viestintätoimistot ovat myös syksyllä 2022 tehneet yhdessä lahjoituksen, jotta Helsingin yliopisto voi perustaa viestinnän työelämäprofessuurin.
Viestintätoimistovetoinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen promootiokulttuureineen on vastakkaista korporatismille, jota ammattiliitot ja työnantajajärjestöt edustavat sekä perinteiselle yhdistyspohjaiselle kansalaisyhteiskunnalle. Eturyhmäpolitiikka näyttää viestintätoimiston pöhinästä katsottuna tylsältä ja vanhanaikaiselta.
Viestintätoimistotasoinen viestintä normalisoituu, ja se nostaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän rimaa.
Viestintätoimistotasoinen viestintä normalisoituu, ja se nostaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän rimaa. Laadukkaasti ja uskottavasti viestiviä ääniä on paljon, eikä huomiota riitä kaikille.
Ammattimainen viestintäpeli, jossa paras viestijä saa huomion ja valtaa ei sovi perinteiseen kansalaisjärjestökenttään. Vaikka eläkeläisten yhdistyksellä ja potilasyhdistyksellä olisi paljon jäseniä, niillä ei ole välttämättä viestintäosaamista, rahaa tai valtaa.
–Viestintäkampanjoiden ammattimaistuminen korostaa rahalla ostetun näkyvyyden ja vaikuttamisen painoarvoa. Ei-vakavaraisten toimijoiden mahdollisuudet heikkenevät ja vakavaraisten parantuvat, Ylönen sanoo.
Viestintätoimistojen valta-kirjan mukaan politiikan ytimen ympärillä työskentelee entistä enemmän ihmisiä, jotka tekevät töitä puolueille, mutta eivät puolueissa. Puoluekentän muutoksen ohella poliittisen viestinnän toimintaympäristö on mullistunut, kun puolueet ovat ulkoistaneet poliittisia kärkiäkin julkisuudessa määrittävää viestin muotoilua.
Yhteiskunnassa kokonaisuutta ei välttämättä laajasti ymmärretä.
– On vaikea hahmottaa, että mitä jää nousematta keskusteluun, paljastamatta ja analysoimatta, kun media-ala keskittyy, Ylönen sanoo.
Viestintätoimistoilla ja niissä työskentelevillä ihmisillä on kirjan mukaan ambivalentti suhde politiikkaan. Toisaalta moni heistä on hankkinut osaamisensa politiikan liepeiltä toimimalla erityisavustajina tai poliitikkoina. Toisaalta viestintätoimistot paasaavat, että politiikka on rikki, siiloutunut ja tarvitsee korjaussarjan.
Tutkijoiden yksi havainto oli, että viestintätoimistoissa ei työskentele juuri ammattiliittotaustaisia ihmisiä, vaikka ammattiliitot käyttävät viestintätoimistojen palveluita. Elinkeinoelämätaustaa taas oli useammalla.
Viestintätoimistot toimivat esimerkiksi tapahtumamarkkinoilla. Tapahtumia järjestetään jälleen, ja järjestäjät haluavat, että tapahtumat ovat ammattimaisesti toteutettuja. Korona-aika nosti myös virtuaalisiin tapahtumiin ja striimauksiin kohdistuvia odotuksia. Ulkoa ostetuille tuotannoille syntyy kysyntää.
– Kun tulee uutta tekniikkaa, palvelujen ostajien ammattitaito vertailemisessa vaihtelee. Kun perkasimme tarjouksia, hintahaarukka erilaisille palveluille oli valtava. Voi olla vaikea nähdä, mikä on järkevä hinta jostain palvelusta, Ylönen sanoo.
Uudemmista avauksista vaikuttajaviestinnän kansainvälistyminen on alan vaikeimmin tutkittavia osa-alueita.
Viestintätoimistojen rooli politiikassa monimutkaistaa esimerkiksi yhteiskunnallisista monopoleista käytävää keskustelua, kirjoittavat Ylönen, Mannevuo ja Kari.
Kansainvälisillä yrityksillä on intressi vaikuttaa Suomessakin poliittiseen keskusteluun, jos ne haluavat esimerkiksi päästä tuottamaan sote-palveluita. Niiden tuottama tieto vaikuttaa keskusteluun esimerkiksi uhkapelaamisesta, terveydenhuollosta tai liikenteestä ja siihen liittyvistä palveluista, mutta on vaikea tutkia, miten.
Kriisiviestintää ja siilojen purkamista tarinataloudessa
Viestinnällistyminen, tarinatalous, huomiotalous ja arvaamattomat skandaalit lisäävät julkisuudenhallinnan ja kriisiviestinnän kysyntää.
Kriisiviestinnän kysyntä on kasvanut 2010-luvulla tilanteessa, jossa kenen tahansa on helpompi nostaa esiin epäkohtia ja kritisoida niitä. Erään kirjaan haastatellun viestintätoimiston työntekijän mukaan kriisiviestinnän kasvanut tarve ei kerro yhteiskunnan muutoksesta vaan siitä, että huudamme toisillemme nopeammin.
Nopeatempoisen keskustelun oletus tarjoaakin tutkijoiden mukaan ansaintamahdollisuuksia viestintäammattilaisille, jotka toimivat maksullisina neuvonantajina. Ruotsissa tutkinut sosiologian professori Stefan Svallfors havaitsi tutkimuksessaan, että joidenkin viestintätoimistotyöntekijöiden mielestä voitontavoittelu voi johtaa keinotekoiseen tarpeiden kehittelemiseen. Kuinka paljon viestintätoimistot elävät kriiseistä?
– Tämä onkin se tuhannen taalan kysymys, että mikä on se lisäarvo, joka tästä syntyy yhteiskunnassa? Kaikki toimistot mainostavat isosti kriisiviestintää. Kriisiviestintä on myös tehokasta asiakashankintaa ja luo tehokkaita laskutusmahdollisuuksia.
Kriisit ja kohut palvelevat viestintätoimistojen liiketoimintaa. Muutoksesta viestiminen herättää enemmän huomiota, eikä vakaus ole mielenkiintoista. Uutislogiikka ja somelogiikka ohjaavat muutosten etsimiseen. Esimerkiksi ”muutostoimistoksi” itseään kutsuvan Ellun kanojen mukaan ”elämämme disruption aika on radikaalin avointa ja läpinäkyvää”. Ellun kanat uskoo, että ”kommunikaatio on muutoksen paras työkalu”.
Kirjan mukaan ikiliikkujan kaltainen muutos- ja strategiapuhe lisää konsultti- ja viestintäpalveluiden kysyntää. Monet aiemmin muutosta politiikkaan kaivanneet ihmiset myyvätkin muutosta viestintätoimistoissa ja ajatushautomoissa, kuten Ellun Kanojen Taru Tujunen.
Tarinatalous ja muutokset elättävät viestintätoimistoja, jotka tykkäävät puhua siilojen purkamisesta. Viestintätoimistoille muutos on aina mahdollisuus. Ylösen ja kirjoittajakollegoiden mukaan viestintätoimistojen ansaintamahdollisuuksia on kasvattanut erityisesti aivan viime vuosina myös digitaalisten alustojen tunnekulttuuri, joka vaatii ilmaisun harjaantumista.
Tätä ilmaisua ja sen opettelua toimistot voivat myydä. Ylönen kollegoineen kirjoittaa, että huomiotaloudessa saa kiinnitettyä huomiota nostamalla julkiseen keskusteluun vakavalta vaikuttava mutta epämääräisesti määritelty ongelma – kuten väite rikkinäisestä järjestelmästä. Viestinnällinen strategia toimii, kun järjestelmässä esiintyviä ongelmia ei paikanneta minnekään suoraan, vaan luodaan mielikuvia siitä, että jokin tärkeä asia vaatii nopean korjausliikkeen.
Toisaalta yhteiskunnan toiminnan vakaus ei luo liiketoimintamahdollisuuksia. Toimiva terveyskeskus ei tarvitse tarinaa.
Tarinoiden taitava syöttö mediaan ei poista tarinatalouden ongelmia vaan mutkistaa niitä:
Hyvin rakennetut viestit herättävät kiinnostusta kiireen ja tulospaineen kanssa kipuilevissa toimituksissa. Läpi kriittisen seulan saattavat mennä esimerkiksi yritysten ja etujärjestöjen kannanotot taikka raportit, selvitykset ja tiedotteet, jotka näyttävät tutkimustuloksilta. Vaikka haastateltavamme korostivat esimerkiksi akateemisen tutkimuksen ja tilaustutkimuksen välistä eroa, myös yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtyjen tutkimusten tiedotteet ovat pohjimmiltaan markkinointia. Tiede ei toisin sanoen asetu tarina- ja huomiotalouden ulkopuolelle vaan on osa sitä, kirjoittavat Ylönen, Mannevuo ja Kari.
Promootiokultturi on uusi normaali, josta viestintätoimistot hyötyvät
Ylösen mukaan Tarinatalouden ytimessä on promootiokulttuuri ja oman tai oman organisaation tarinan korostaminen, luominen ja kertominen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Poliitikkoja, yrityksiä, tutkijoita ja julkisorganisaatioita rasittaa ”pakko olla somessa”. Jatkuvasti laajenevaa joukkoa koskeva pakko on viestinnällistymisen ja promootiokulttuurin yksi piirre ja seuraus. Henkilöbrändäys on promootiokulttuurin perusmuoto, koska promootiokulttuuri on hyvin henkilökeskeistä, ja henkilöbrändäämisessä onnistuu sitä todennäköisemmin, mitä enemmän voi ja haluaa itsestään ammentaa.
Kun promootiokulttuuri leviää, siitä tulee normaali ja lopulta vaatimus. Viestintätoimistot tekevät rahaa sillä, että kaikkien on pakko olla somessa.
– Kun promootiokulttuuri alkaa määrittää julkista keskustelua siitä on hyvin vaikea jäädä sivuun. Promootiokulttuuri näkyy myös esimerkiksi yliopistoilla, ja näkyy tutkimusmarkkinoinnin kasvuna.
– Kun promootiokulttuuri alkaa määrittää julkista keskustelua siitä on hyvin vaikea jäädä sivuun. Promootiokulttuuri näkyy myös esimerkiksi yliopistoilla, ja näkyy tutkimusmarkkinoinnin kasvunam Ylönen sanoo.
Viestintätoimistot ja niissä työskentelevät korostavat, että he eivät ole lobbareita. Haastateltavat korostivat, että he eivät tee varsinaista lobbausta, siis soittele päättäjille ja aja asiakastahon agendaa, vaan se sparraavat ja auttavat muotoilemaan viestin. Esimerkiksi Milttonia ennen kansanedustajauraan johtaneen Eeva Kallin mukaan yhteiskuntasuhteet käsitetään usein aivan liian suppeasti ”pelkästään lobbaukseksi”, vaikka todellisuudessa kyse on minkä tahansa toimijan vuorovaikutuksesta itseään ympäröivän maailman kanssa. Mikä ero tässä on? Miksi viestintätoimistojen väki haluaa sanoa, että he eivät lobbareita?
– Moni haastateltavamme halusi pysyä tavallaan politiikan yläpuolelle nousevassa asiantuntijaroolissa. Sanalla lobbaus koetaan myös olevan negatiivinen kaiku, jota halutaan välttää, Ylönen sanoo.
Viestintätoimistoalan polttava kysymys ovat karenssisäännöt, jotka ovat käytössä monissa maissa ja niistä on keskusteltu myös Suomessa. Sääntöjen on tarkoitus estää suora siirtymä politiikasta viestintätoimistoon ja poliittisten verkostojen ja osaamisen kaupallistaminen.
EU:lla on avoimuusrekisteri, jonka laajentamisesta on keskusteltu. Suomen avoimuusrekisterilain olisi määrä tulla voimaan 2024, ja siihen liittyvä neuvottelukunta aloitti 2023. Ylösen, Mannevuon ja Karin mukaan keskittyneen yhteiskunnallisen vallan tasoittamiseksi on tärkeää ajaa avoimuusrekistereitä ja tiukempia karenssisääntöjä.
Avoimuusrekisteri antaa riittävän laajasti toteutettuna nopean yleiskatsauksen lobbauksen toimijoiden kirjoon eri kysymyksissä. Lobbauksen sisältöjä tai tarkempia toimintatapoja se ei kuitenkaan riitä avaamaan.
– Toimintatapoja voitaisiin valottaa nykyistä enemmän esimerkiksi julkistamalla rutiininomaisesti julkisen sektorin vaikuttajaviestintäpalveluiden ostoon liittyviä tarjousasiakirjoja. Nyt niitäkin joutuu metsästämään työläillä tietopyynnöillä.
