Perustulo tarkoittaa jokaiselle kansalaiselle myönnettyjä säännöllisiä tuloja ilman tarveharkintaa ja vaatimusta työntekemisestä. Perustulo on saanut näkyvyyttä Euroopassa viime vuosina. Kesällä 2016 Sveitsissä järjestettiin kansanäänestys perustulosta, missä 23,1 % prosenttia kansalaisista äänesti sen puolesta.

Jurgen De Wispelaere kertoo perustulosta Universal Basic Income: New Avenues in Social Welfare Policy -kurssin syksyn 2016 avausluennolla.

Perustulosta on tullut kansainvälinen uutinen vuonna 2013 sveitsiläisen kansalaisaloitteen kerätessä 123 000 allekirjoitusta. Suomessa käynnistetään ensi vuonna perustulokokeilu samoin kuin Alankomaissa. Ranskassa ja Portugalissa asiaa tutkitaan. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on suunnitteilla alueellisia kokeiluja.

Alusta! on julkaissut Tampereen yliopistossa pidettävän kurssin luentoja videoituina ja löydät ne YouTube-kanavamme kirjastosta. Luentosarjassa käsitellään kansainvälisten luennoitsijoiden toimesta perustulon käyttöön ottamista ja sen poliittisia haasteita sekä perustulokokeilua Suomessa vuonna 2017.

Ohessa syksyn 2016 ensimmäinen luento. Kurssin ohjelman löydät nettisivuilta.